Kaikkein tärkein lähestymistapa lasten kasvatukseen on rakkaus. Jos voisin opettaa vanhemmille vain yhden asian kunnollisen, kristillisen lapsen kasvattamisen taidosta, tuo yksi asia olisi lasten rakastaminen paremmin.
Jos minua pyydettäisiin ratkaisemaan aikamme rikosongelma ja jos minulle annettaisiin konkreettiset mahdollisuudet ratkaisuun, niin päästäisin lapset ulos betonilähiöistä. Minä antaisin heille tilaa, Tutustuttaisin heidät avoimiin niittyihin, joilla he voisivat vapaasti kuljeskella. Antaisin heille vuoret ja virrat ja kedon kukat ja avarat metsäpellot. Lahjaksi annettu tila ja kristityn ,eli harmonisen, tasapainoisen ihmisen turvallinen läsnäolo estäisi rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin mikään muu lääke. Mutta me emme vapauta lapsiamme betonilaatikoista, emmekä ateistien ikeestä (sosiaalisesta "vammasta"/ateistin ikuisesta dilemmasta=turha ja merkityksetön elämä) vaan tungemme heidät vieläkin pienempiin laatikoihin, joita kutsumme vankiloiksi, ja heidän vapautuessaan me odotamme heidän oppineen ,kuinka olla olematta sairaita. Ja sitten ateistit ja kommunistit vielä ihmettelevät sitä, että nämä nuoret vapauduttuaan alkavat hyvin usein hyökkäillä muiden kimppuun, jatkavat rötöksiään ja tappavat jopa myös toisiaan.
Lapsuuden ja nuoruuden ikävuosina rakkaus siis merkitsee kaikkein eniten lapsen kasvatuksessa, kurinpito ja ateistinen kasvatus puolestaan on kehnointa ja seurauksiltaan kaikkein tuhoisinta. Siksi ateistien lapsista tuleekin usein omien vanhempiensa surkeita pienoiskuvia.
Jos minua pyydettäisiin ratkaisemaan aikamme rikosongelma ja jos minulle annettaisiin konkreettiset mahdollisuudet ratkaisuun, niin päästäisin lapset ulos betonilähiöistä. Minä antaisin heille tilaa, Tutustuttaisin heidät avoimiin niittyihin, joilla he voisivat vapaasti kuljeskella. Antaisin heille vuoret ja virrat ja kedon kukat ja avarat metsäpellot. Lahjaksi annettu tila ja kristityn ,eli harmonisen, tasapainoisen ihmisen turvallinen läsnäolo estäisi rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin mikään muu lääke. Mutta me emme vapauta lapsiamme betonilaatikoista, emmekä ateistien ikeestä (sosiaalisesta "vammasta"/ateistin ikuisesta dilemmasta=turha ja merkityksetön elämä) vaan tungemme heidät vieläkin pienempiin laatikoihin, joita kutsumme vankiloiksi, ja heidän vapautuessaan me odotamme heidän oppineen ,kuinka olla olematta sairaita. Ja sitten ateistit ja kommunistit vielä ihmettelevät sitä, että nämä nuoret vapauduttuaan alkavat hyvin usein hyökkäillä muiden kimppuun, jatkavat rötöksiään ja tappavat jopa myös toisiaan.
Lapsuuden ja nuoruuden ikävuosina rakkaus siis merkitsee kaikkein eniten lapsen kasvatuksessa, kurinpito ja ateistinen kasvatus puolestaan on kehnointa ja seurauksiltaan kaikkein tuhoisinta. Siksi ateistien lapsista tuleekin usein omien vanhempiensa surkeita pienoiskuvia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...ajatus sinulla tässä...
Monen uskovan ihmisen lapsi käy monet pohjamudat lävitse... Ellet ole ihan silmät kiinni kulkenut tässä maailmassa?
Myös moni lapsi oikeasti saa eri seurakunnista aika negatiivisen kuvan uskonasioista - kun eri seurakunnat pitävät erilaisia kaksinaismoralistisia kuoria ja toimintamalleja esillä.
Onneksi Raamattu sanoo, että "etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan"... olipa lapsi sitten mistä taustasta tai perheestä hyvänsä lähtöisin.
Siitä olen samaa mieltä, että rakkaus lapseen on se tärkein... että lapsi saa aidosti kokea olevansa rakastettu takaa hänelle lujan pohjan persoonallisuuteen kestää myös vastoinkäymisiä elämässä. Olipa vanhempien uskonnollinen tausta mitä hyvänsä (myös ei-kristityt osaavat joskus, yllätys yllätys, rakastaa lapsiaan vilpittömästi - kun taas kaikki kristityn nimikkeen alla kulkevat eivät välttämättä osaa).
Tekstisi oli mainio, mutta haluaisin viilata yhden pilkun vähän särmikkäämmäksi. Suomen kieli ei tunne sanaa "kaksinaismoralismi", se on kaksoisnegaatio. Sen sijaan kielemme tuntee sanat "kaksinaismoraali" ja "moralismi". Ai että näsäviisaus ja besserwisserismi tekevät hyvää!
Tuo "yllätys yllätys" oli aivan mauton mauste. Jollei ollut vitsiksi tarkoitettu.
...oli tarkoitettu - ei tosissaan otettavaksi. Kuten ilmeisesti olit varovaisesti ounastellutkin.
...I ain't no perfect.
Onko sinulla itselläsi lapsia?Elämä ei ole Antoine de Saint-Exuperyn Pikku prinssi.
Sä olet naurettava pelle. Uskonto on todella vammauttanut pääsi. Sä olet sairas pipipää ihan oikeasti.
HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...
Minulla ei ole mitään menetettävää jos uskonnot eivät olekaan totta. Hajoan vain mullaksi, kuten muutkin uskovat tai uskottomat. Mikäli taas uskonnot ovat totta niin en menetä siinäkään mitään mutta sinä taas... heh heh... lähetän sinulle sitten taivaasta kortin kun palat helvetissä :)
Miksi uhrata lyhyt ja ainoa elämä mielikuvitusluomuksen palvomiseen?
Siinä ei ole mitään järkeä. Ei kertakaikkiaan.
Ja vielä
>>lähetän sinulle sitten taivaasta kortin kun palat helvetissä
vaikka olisin väärässä niin minulla ei ole mitään menetettävää. Sinulla on. Lopussa se sitten selviää.
sinulla menetettävää.
Allah nimittäin ei ota paratiisiin kaltaisiasi vääräuskoisia.
En mä Allahin jengiin kuulukaan, vaan Kristittyjen Jumalan jengiin. Allah lähti just lomille ja sano palaavansa sitten joskus.
>>Kaikkein tärkein lähestymistapa lasten kasvatukseen on rakkaus. Jos voisin opettaa vanhemmille vain yhden asian kunnollisen, kristillisen lapsen kasvattamisen taidosta, tuo yksi asia olisi lasten rakastaminen paremmin.>Jos minua pyydettäisiin ratkaisemaan aikamme rikosongelma ja jos minulle annettaisiin konkreettiset mahdollisuudet ratkaisuun, niin päästäisin lapset ulos betonilähiöistä. Minä antaisin heille tilaa, Tutustuttaisin heidät avoimiin niittyihin, joilla he voisivat vapaasti kuljeskella. Antaisin heille vuoret ja virrat ja kedon kukat ja avarat metsäpellot. Lahjaksi annettu tila ja kristityn ,eli harmonisen, tasapainoisen ihmisen turvallinen läsnäolo estäisi rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin mikään muu lääke. >Mutta me emme vapauta lapsiamme betonilaatikoista, emmekä ateistien ikeestä (sosiaalisesta "vammasta"/ateistin ikuisesta dilemmasta=turha ja merkityksetön elämä) vaan tungemme heidät vieläkin pienempiin laatikoihin, joita kutsumme vankiloiksi, ja heidän vapautuessaan me odotamme heidän oppineen ,kuinka olla olematta sairaita.
mitä haperoa!
Kun ihminen on tuolla lailla "aivopesty" kun tuo avaaja on niin ei sinne aivoihin järkeä voi jäädäkään, pelkää "haperoitunutta massaa" enää.