Sapatti on päivä, jolloin iloitsemme yhteydestämme Jumalaan, toisiimme veljien ja sisarien kanssa. Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa, merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme ja esimakua ikuisesta tulevaisuudestamme Sapatin Herran valtakunnassa. Sapatti on Jumalan iäti pysyvä sinetti hänen ikuisesta liitostaan itsensä ja kansansa välillä. Kun tätä pyhää aikaa vietetään iloiten ja ylistäen perjantai-illasta lauantai-iltaan, auringonlaskusta auringonlaskuun.
Uskollisuuden tunnus
61
424
Vastaukset
- Anonyymi
"...merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme ja esimakua ikuisesta tulevaisuudestamme Sapatin Herran valtakunnassa."
Harmi vain, että sinä et sinne taivaaseen ole matkalla, koska siellä taivaassa ei ole yötä, eikä päivää. Et sovellu sinne lainkaan.
Taivaassa ei ole siis vuorokausien vaihtelua, ei siellä lasketa päiviä, viikkoja, kuukausia vuosia. Taivaassa käsitettä aika ei ole olemassakaan. On vain ikuisuus, yksi ja sama päivä jatkuu ikuisesti. Yksi päivä Jumalan valtakunnassa on KUIN 1000 vuota ja tuhat vuotta KUIN 1 päivä. Ei ole siis olemassa Jumalan valtakunnassa sapatinpäiviä tai mitään muitakaan päiviä.
Saattehan te harhoissanne olla niitä 7. päivän adventisteja. He ovat uskovaisia vain sen yhden päivän viikossa.
Me muut uskomme Raamattuun ja pyhitämme joka ikisen päivän Jumalamme kunniaksi. Jokainen päivä on meille pyhää lepoa Kristuksessa loputtomasti, aina ja ikuisesti. Kun pyhittää jokaisen päivän Jumalalle, niin varmasti pyhittää myös sen yhden päivän viikossa.- Anonyymi
Taivaassa on vuorokausirytmi ihan samalla tavalla kuin nytkin. Sinä tulkitset Raamatun tekstejä väärin. Muutenkin väitteesi ovat valhetta.
- Anonyymi
"pyhitämme joka ikisen päivän Jumalamme kunniaksi."
Tuo on itsevanhurskautta ja tekopyhyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"pyhitämme joka ikisen päivän Jumalamme kunniaksi."
Tuo on itsevanhurskautta ja tekopyhyyttä."Pyhitämme lauantaipäivän viikossa?"
Mitä sekään on muuta kuin itsevanhurskautta?
Kukaan ei ole käskenyt missään koskaan pyhittämään lauantaipäivää.
Käsky kuuluu:
"Muista pyhittää lepopäivä".
Siinä ei mitään puhuta lauantaista tai sunnuntaista.
"Kuusi päivää te työtä ja seitsemäs päivä on levon päivä."
Ei edelleenkään puhuta mitään viikonpäivistä.
Minä aloitan työviikon maanantaina ja lepään sunnuntaina (Luterilaiset esim.)
Joku toinen aloittaa työviikon lauantaina ja lepää perjantaina (Islamin uskoiset esim.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhitämme lauantaipäivän viikossa?"
Mitä sekään on muuta kuin itsevanhurskautta?
Kukaan ei ole käskenyt missään koskaan pyhittämään lauantaipäivää.
Käsky kuuluu:
"Muista pyhittää lepopäivä".
Siinä ei mitään puhuta lauantaista tai sunnuntaista.
"Kuusi päivää te työtä ja seitsemäs päivä on levon päivä."
Ei edelleenkään puhuta mitään viikonpäivistä.
Minä aloitan työviikon maanantaina ja lepään sunnuntaina (Luterilaiset esim.)
Joku toinen aloittaa työviikon lauantaina ja lepää perjantaina (Islamin uskoiset esim.)Asia on niin, että sapatti on PYHÄ riippumatta meistä. Ja Raamattu tekee selväksi, että se on meidän lauantaimme, ei sunnuntai. Me emme voi valita, minkä päivän Jumala on asettanut pyhäksi. Se on hänen päätöksensä.
Me emme pyhitä mitään. Me voimme vain ottaa osaa Jumalan asettamasta pyhyydestä. Suomalainen käännös johtaa lukijaansa harhaan.
"muista pyhittää lepopäivä" on huono käännös. Alkuteksti sanoo "muista sapatti pitääksesi se pyhänä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassa on vuorokausirytmi ihan samalla tavalla kuin nytkin. Sinä tulkitset Raamatun tekstejä väärin. Muutenkin väitteesi ovat valhetta.
Mutta eihän RAAMATUSSA lue noin!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhitämme lauantaipäivän viikossa?"
Mitä sekään on muuta kuin itsevanhurskautta?
Kukaan ei ole käskenyt missään koskaan pyhittämään lauantaipäivää.
Käsky kuuluu:
"Muista pyhittää lepopäivä".
Siinä ei mitään puhuta lauantaista tai sunnuntaista.
"Kuusi päivää te työtä ja seitsemäs päivä on levon päivä."
Ei edelleenkään puhuta mitään viikonpäivistä.
Minä aloitan työviikon maanantaina ja lepään sunnuntaina (Luterilaiset esim.)
Joku toinen aloittaa työviikon lauantaina ja lepää perjantaina (Islamin uskoiset esim.)Osoitit vain tietämättömyytesi. Sapatti ja seitsemäs päivä ovat Raamatussa sama asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia on niin, että sapatti on PYHÄ riippumatta meistä. Ja Raamattu tekee selväksi, että se on meidän lauantaimme, ei sunnuntai. Me emme voi valita, minkä päivän Jumala on asettanut pyhäksi. Se on hänen päätöksensä.
Me emme pyhitä mitään. Me voimme vain ottaa osaa Jumalan asettamasta pyhyydestä. Suomalainen käännös johtaa lukijaansa harhaan.
"muista pyhittää lepopäivä" on huono käännös. Alkuteksti sanoo "muista sapatti pitääksesi se pyhänä.""Asia on niin, että sapatti on PYHÄ riippumatta meistä. "
Eli asialla ei ole mitään merkitystä meidän kannaltamme.
"muista pyhittää lepopäivä" on huono käännös. Alkuteksti sanoo "muista sapatti pitääksesi se pyhänä."
Sanahelinää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassa on vuorokausirytmi ihan samalla tavalla kuin nytkin. Sinä tulkitset Raamatun tekstejä väärin. Muutenkin väitteesi ovat valhetta.
Taivaan on siis oltava maan päällä, muuten päivä ei vaihdu toiseksi.
Minne sijoittunee helvetti? - Anonyymi

"Taivaassa on vuorokausirytmi ihan samalla tavalla kuin nytkin"
Todista väitteesi Raamatulla. Et pysty! Sitä paitsi, Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaan on siis oltava maan päällä, muuten päivä ei vaihdu toiseksi.
Minne sijoittunee helvetti?Tietenkin on! Yhdessäkään Jeesuksen vertauksessa taivasten valtakunnasta, ei olla taivaassa, vaan maanpäällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhitämme lauantaipäivän viikossa?"
Mitä sekään on muuta kuin itsevanhurskautta?
Kukaan ei ole käskenyt missään koskaan pyhittämään lauantaipäivää.
Käsky kuuluu:
"Muista pyhittää lepopäivä".
Siinä ei mitään puhuta lauantaista tai sunnuntaista.
"Kuusi päivää te työtä ja seitsemäs päivä on levon päivä."
Ei edelleenkään puhuta mitään viikonpäivistä.
Minä aloitan työviikon maanantaina ja lepään sunnuntaina (Luterilaiset esim.)
Joku toinen aloittaa työviikon lauantaina ja lepää perjantaina (Islamin uskoiset esim.)Kuis se pitkäperjantai sattuu luterilaisuuteen, että se seitemäspäivä olisi lauvantai lepopäivä.
Onko se pitkälauantai, päästään sunnuntaihin ... ja kaikenkarvaista pakanauskonnon pyhiä rakennetaan käytäväksi.
On merkkisanastossakin hela- olemassa. helotetaan torstai, tulee helatorstai jne.
Kyllä, maar' myö osataan. Jos keskiviikko on keskellä viikkoa, niin mikähän se seitsemäspäivä sitten ON?
Vaikeetako*? - Anonyymi
Älähän kompastu nyt näsäviisauteen, joka päivä lepo pyhitykseen, että ikäänkuin se seitsemän lukuna olisi viisauttasi. Jos tuolla logiikalla hypit aidan ali, niin aika sankari olet selittelemään.
Sitten Mooses käski heitä sanoen: "Jokaisen seitsemän vuoden lopussa, velkojen vapautumisvuoden aikana, lehtimajanjuhlassa,
Sinä tietysti sävellät, ettet sinä velkoja vain seitsemän vuoden lopussa hoida, vaan tapasi mukaa, joka vuosi sen teet. Eli näitä ohjeita on seitsemän kohdalla raamatussa kepillä hypättävä määrä, niin sävellätkö sinä niissä, kun sapattitarinaa soveltaen säveltelet..
"Joka seitsemäs vuosi pane toimeen vapautus. Ja näin on vapautuksesta määrätty: jokainen saamamies luopukoon siitä, minkä hän on lähimmäiselleen lainannut, älköönkä velkoko lähimmäistänsä ja veljeänsä, sillä silloin on Herran kunniaksi vapautus julistettu. Vierasta saat velkoa, mutta luovu siitä, mitä sinulla on saamista veljeltäsi. Tosin ei köyhää sinun keskuudessasi tulisi ollakaan, sillä Herra on runsaasti siunaava sinua siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi ja jonka saat ottaa omaksesi, jos vain kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja tarkoin noudatat kaikkia näitä käskyjä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.
(5Mo 15:1-5)
Eli pakana säveltää omat lakinsa.
Ehkä tuo kojujuhla sopii sinulle.
"Teidän on vietettävä kojujen juhlaa seitsemän päivän ajan, kun olette kokoontuneet puimatantereltanne ja viinialtaanne;
5Mo 16:13 Lehtimajanjuhlaa vietä seitsemän päivää, korjatessasi satoa puimatantereeltasi ja kuurnastasi.
pääset hekumoimaan tarinallasi. ”joka>> päivä”! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pyhitämme lauantaipäivän viikossa?"
Mitä sekään on muuta kuin itsevanhurskautta?
Kukaan ei ole käskenyt missään koskaan pyhittämään lauantaipäivää.
Käsky kuuluu:
"Muista pyhittää lepopäivä".
Siinä ei mitään puhuta lauantaista tai sunnuntaista.
"Kuusi päivää te työtä ja seitsemäs päivä on levon päivä."
Ei edelleenkään puhuta mitään viikonpäivistä.
Minä aloitan työviikon maanantaina ja lepään sunnuntaina (Luterilaiset esim.)
Joku toinen aloittaa työviikon lauantaina ja lepää perjantaina (Islamin uskoiset esim.)Kirkkoisien käskyt. sunnuntai - auringonpäivä, aijai, kun se pyhä tuntuu lihalle hyvälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuis se pitkäperjantai sattuu luterilaisuuteen, että se seitemäspäivä olisi lauvantai lepopäivä.
Onko se pitkälauantai, päästään sunnuntaihin ... ja kaikenkarvaista pakanauskonnon pyhiä rakennetaan käytäväksi.
On merkkisanastossakin hela- olemassa. helotetaan torstai, tulee helatorstai jne.
Kyllä, maar' myö osataan. Jos keskiviikko on keskellä viikkoa, niin mikähän se seitsemäspäivä sitten ON?
Vaikeetako*?Älä commandohauis pullistele!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassa on vuorokausirytmi ihan samalla tavalla kuin nytkin. Sinä tulkitset Raamatun tekstejä väärin. Muutenkin väitteesi ovat valhetta.
Ilm. 21:25
Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja #yötä siellä ei olekaan#.
Ilm.22:5
#Yötä ei enää ole#, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.
No kerropa sitten oikea tulkinta, jos "yötä ei enää ole" EI tarkoita yötä ei enää ole.
Mitä se sitten tarkoittaa adventtitotuuden mukaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Asia on niin, että sapatti on PYHÄ riippumatta meistä. "
Eli asialla ei ole mitään merkitystä meidän kannaltamme.
"muista pyhittää lepopäivä" on huono käännös. Alkuteksti sanoo "muista sapatti pitääksesi se pyhänä."
Sanahelinää!Sellaiset sanakin vietot jäivät sinne 40 luvulle . Nyt ollaan töissä viikot ja tehdään pyhisin siivoukset ja pyykin pesut sun muuta pakolliset kodin tehtävät . Joten jos nyt joku pitää sitä lepopäivänä niin sehän on oma valinta kuten muillakin jotka tekevät erlaisi asioita vapaa päivänä .
- Anonyymi
Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa, merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme"
Eipä siitä mitään hyötyä ole, koska adventistit rikkovat 2. käskyä ollen Antikristuksen/pedon kumartajia.
==> Joka rikkoo yhtä kohtaa jne...
"Uskollisuus käskyille" ei taida käytännössä ihan toteutua, eivätkä adventistit erottaudu muista lainrikkojista yhden käskyn noudattamisillaan.- Anonyymi
Et kai sinä pidä itseäsi täydelisenä vai ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kai sinä pidä itseäsi täydelisenä vai ?
Adventistit pitävät itseään täydellisenä, koska heillä on se sapatti, jota he eivät kuitenkaan kunnioita. Se sapatti on vain heidän huulillaan, mutta sydän on siitä kaukana.
Se on adventisteilla pelkkää muotojumalisuutta ja ulkokultaisuutta, joka ei ole minkään arvoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Adventistit pitävät itseään täydellisenä, koska heillä on se sapatti, jota he eivät kuitenkaan kunnioita. Se sapatti on vain heidän huulillaan, mutta sydän on siitä kaukana.
Se on adventisteilla pelkkää muotojumalisuutta ja ulkokultaisuutta, joka ei ole minkään arvoista.Miten sinusta kunnioitetaan sapattia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinusta kunnioitetaan sapattia?
Lepopäivää vietetään HILJAISUUDESSA LAIN KÄSKYN MUKAAN, kuten raamattu sen UT:ssa selvästi meille kertoo.
Siis HILJAISUUDESSA. Ei kirkkosaleissa. Ei muiden ihmisten juttuja kuunnellen. Ei puheen sorinassa, vaan HILJAISUUDESSA. Koska hiljaisuudessa Jumala pääsee puhumaan meille.
Se on lepopäivän syvin olemus ja tarkoitus.
Luuk. 23:56 "Mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kai sinä pidä itseäsi täydelisenä vai ?
No en todellakaan, mutta miten tämä liittyy mitenkään siihen, että Adventtikirkossa muiden kirkkojen/lahkojen mukana rikotaan 2. käskyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lepopäivää vietetään HILJAISUUDESSA LAIN KÄSKYN MUKAAN, kuten raamattu sen UT:ssa selvästi meille kertoo.
Siis HILJAISUUDESSA. Ei kirkkosaleissa. Ei muiden ihmisten juttuja kuunnellen. Ei puheen sorinassa, vaan HILJAISUUDESSA. Koska hiljaisuudessa Jumala pääsee puhumaan meille.
Se on lepopäivän syvin olemus ja tarkoitus.
Luuk. 23:56 "Mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan."Sinulla on ongelma! Et tiedä, mitä sapatin viettäminen hiljaisuudessa tarkoittaa. Todista Raamatulla, että laissa käsketään viettää sapatti hiljaisuudessa. Et pysty! Missä käskyssä?! Mistä löytyy sen määritelmä?
- Anonyymi
Anonyymi
2023-09-26 17:12:14
Taidat vain irvistellä, irvistelyn huvitukseksi.
Etsikö perisynnin kautta vapautusta Jumalan tahtoon. Se kyllä uskotaan.
Sitähän se perisyntioppi korostaa. Ei tarvitse ottaa vakavasti Jumalan tahtoa, kun se perisynti vie kuitenkin tekemään vilunkia, "olemme vilunki- pakanallisen uskonnon opetuslapsia.
ja kansa sanoo siihen aamenensa. Uskon teidän hedelmäpuiden hedelmistä, että puhutte totta, mihin uskotte. Pakanuskonnon maailma on todella sitä, mihin se luottaa uskossaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2023-09-26 17:12:14
Taidat vain irvistellä, irvistelyn huvitukseksi.
Etsikö perisynnin kautta vapautusta Jumalan tahtoon. Se kyllä uskotaan.
Sitähän se perisyntioppi korostaa. Ei tarvitse ottaa vakavasti Jumalan tahtoa, kun se perisynti vie kuitenkin tekemään vilunkia, "olemme vilunki- pakanallisen uskonnon opetuslapsia.
ja kansa sanoo siihen aamenensa. Uskon teidän hedelmäpuiden hedelmistä, että puhutte totta, mihin uskotte. Pakanuskonnon maailma on todella sitä, mihin se luottaa uskossaan.Tuo perisynti-oppi on teidän hellarien ongelma. Adventtikirkko ei takerru siihen.
- Anonyymi
Muotojumalisuutta sapatin viifekehyksessä ilman Pyhää Henkeä.
Adventisttipastorien pakkouskoa väärään profeettaan.- Anonyymi
Raamattu ei tunne sanaa muotojumalisuus. Taitaa olla teidän hellareiden omia juttuja.
- Anonyymi
"Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa..."
"...merkki pyhittämisestämme, "
"Sapatti on Jumalan iäti pysyvä sinetti "
Heti kun esität Raamatusta jakeet, joissa lukee noin, niin käännyn adventistiksi. - Anonyymi
Lopunajan jäännöksen tuntee siitä että he pitävät Sapatin sillä
"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."- Anonyymi
Kirkkosi rikkoo aivan julkisesti 2. käskyä ja sen jäsenenä sinä myös olet o s a l l i n e n siihen.
https://www.ts.fi/kulttuuri/95196
Ilm.18
3 Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
4 Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. - Anonyymi
No mikä on Jeesuksen usko? Onko sinulla se? Jeesus ei uskonut olevansa kolmiyhteinen eikä Jumala. Onko sinulla Jeesuksen usko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mikä on Jeesuksen usko? Onko sinulla se? Jeesus ei uskonut olevansa kolmiyhteinen eikä Jumala. Onko sinulla Jeesuksen usko?
No, nyt sivullisena luen jahvettilaisen pyhän punan poskilla.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, nyt sivullisena luen jahvettilaisen pyhän punan poskilla.....
En tunne ainoatakaan Jehovan todistajaa. Mutta nykyajan raamatuntutkimus kyllä minua kiinnostaa.
- Anonyymi
Sisaremme Ellen G White on totuuden valon sanansaattaja ja Jumalan profeetta.
- Anonyymi
Ellen White herää toisessa ylösnousemuksessa raihnaisessa vatsakkaassa ruumissaan, jossa hänet hautaan laitettiin. Ellen White ei elänyt kirjoitustensa mukaan.
- Anonyymi
Voi, voi sitä Elleniä, kun ei nähnyt taivaassa sunnuntailain kirkkautta käskyissä.
Tänään pitäsi niitä käskyjä paljon enemmän loistaa sieltä taivaasta silmillemme, että käsittäisimme, ketä olemme.
Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni. Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!" Luuuuuk 14:33-35)
Tämän saa ohittaa perisyntiset, sekä sunnuntaiherrat. Tämä luopuminen ei koske heitä.
- Anonyymi
He väittävät ismissään odottavansa innokkaasti Jeesuksen PIKAISTA paluuta ja kutsuvat itseään SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN ADVENT-ISMIN harjoittajiksi.
- Anonyymi
Sinä se tanssit aina ismi tissi, ismi, tissi, tissimaito vauvaruoka, jne. sunnuntai,. avot, se antaa luvan, koska perisynti on avain. Ja jahvettilaisetkin ovat samassa kattilassa, sunnuntaipedon kanssa.
- Anonyymi
Myös Vapaamuurarit adventistien tavoin eivät usko helvettiin.
Helvetin ja kuolleitten ylöstempauksen vastustaminen on olennainen osa adventismikulttia.- Anonyymi
Jotain hyvää siis adventismissakin.
Kukaan vähänkään täysijärkinen ei usko katolisten kirkkoisien sepittelemään piinahelvettioppiin, jolla peloteltiin hyväuskoisia ja tietämättömiä kirkon jäseneksi.
Nykypäivänä historian tuntien ainoastaan jotkut karismaattiset hörhöt uskovat siihen. - Anonyymi
Pitäähän sitä helvettitulta olla persuuksissasi ja sukusikin persuuksissa iankaikkisesti. Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan. ja sano amen siihen.
Sitähän sinä halusit opettaa, ettet koskaan kuole - - Anonyymi
Ei helvettiin tarvitse uskoa, kun tietää mitä Raamatun ajan ihmiset tiesivät omasta maailmankuvastaan.
- Anonyymi
Sapattilaki on pyhin käsky joka loistaa kirkkaimmin Taivaassa.
- Anonyymi
Siitähän se Keijo Lindeman tv7 kertoi, kuinka eri seurakuntien kautta on Jumala puhunut ja mainitsi, että adventistit ovat kertoneet sapatista.
Kyllä se siinä on taivaissa - kirkkaimpana, kun se on todistuksen majassa, mihin sinäkin menet tuomiollasi. Siellä on se arkki esissä- Ilmestyskirjan mukaan.
Käy katsomassa, kun menet perille, näkyykö sunnuntai - vai sapatti, kyllä se selviää, minkä Jumala pyhitti.
Vai meinaatko, että sunnuntai oikein säkenöi, kun pakanauskonnot ovat sen korvausopillaan tuonut esiin. Ei tämä ole adventistien opissa se salaisuuden paljastus, vaan aivan historiankirjat sen kertoo, että pukki on kaalimaan vartija.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän se Keijo Lindeman tv7 kertoi, kuinka eri seurakuntien kautta on Jumala puhunut ja mainitsi, että adventistit ovat kertoneet sapatista.
Kyllä se siinä on taivaissa - kirkkaimpana, kun se on todistuksen majassa, mihin sinäkin menet tuomiollasi. Siellä on se arkki esissä- Ilmestyskirjan mukaan.
Käy katsomassa, kun menet perille, näkyykö sunnuntai - vai sapatti, kyllä se selviää, minkä Jumala pyhitti.
Vai meinaatko, että sunnuntai oikein säkenöi, kun pakanauskonnot ovat sen korvausopillaan tuonut esiin. Ei tämä ole adventistien opissa se salaisuuden paljastus, vaan aivan historiankirjat sen kertoo, että pukki on kaalimaan vartija..Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat." Ja
Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita. (Ilm 11:18-19)
Eli temppelimallia oli vanhanliiton Tabernaakkelissa.
Se tehtiin taivaan mallista - ihmisten Herran kansan keskelle. Ja se tullaan näkemään, tämä laintaulut- arkissa ja manna-astia jne.
Korennot jääkööt arkin renkaisiin, älköönkä niitä vedettäkö pois.
Ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan. Tee myös armoistuin puhtaasta kullasta, puolenkolmatta kyynärän pituinen ja puolentoista kyynärän levyinen. Ja tee kaksi kultakerubia, tee ne kohotakoista tekoa, armoistuimen molempiin päihin. Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän. Tehkää kerubit armoistuimesta kohoaviksi, sen kumpaankin päähän. Ja kerubit levittäkööt siipensä ylöspäin, niin että ne peittävät siivillänsä armoistuimen, ja niiden kasvot olkoot vastakkain; armoistuinta kohti olkoot kerubien kasvot käännetyt. Ja aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan. (2Mo 25:15-21)
Ottakaahan vakavasti Jumalan sana, älkääkä aina säveltäkö ---- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän se Keijo Lindeman tv7 kertoi, kuinka eri seurakuntien kautta on Jumala puhunut ja mainitsi, että adventistit ovat kertoneet sapatista.
Kyllä se siinä on taivaissa - kirkkaimpana, kun se on todistuksen majassa, mihin sinäkin menet tuomiollasi. Siellä on se arkki esissä- Ilmestyskirjan mukaan.
Käy katsomassa, kun menet perille, näkyykö sunnuntai - vai sapatti, kyllä se selviää, minkä Jumala pyhitti.
Vai meinaatko, että sunnuntai oikein säkenöi, kun pakanauskonnot ovat sen korvausopillaan tuonut esiin. Ei tämä ole adventistien opissa se salaisuuden paljastus, vaan aivan historiankirjat sen kertoo, että pukki on kaalimaan vartija..sapatti esikuva
https://www.youtube.com/watch?v=WdbqKyblto8
viikkosapatti - luomisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän se Keijo Lindeman tv7 kertoi, kuinka eri seurakuntien kautta on Jumala puhunut ja mainitsi, että adventistit ovat kertoneet sapatista.
Kyllä se siinä on taivaissa - kirkkaimpana, kun se on todistuksen majassa, mihin sinäkin menet tuomiollasi. Siellä on se arkki esissä- Ilmestyskirjan mukaan.
Käy katsomassa, kun menet perille, näkyykö sunnuntai - vai sapatti, kyllä se selviää, minkä Jumala pyhitti.
Vai meinaatko, että sunnuntai oikein säkenöi, kun pakanauskonnot ovat sen korvausopillaan tuonut esiin. Ei tämä ole adventistien opissa se salaisuuden paljastus, vaan aivan historiankirjat sen kertoo, että pukki on kaalimaan vartija..Ei Uudessa maassa vietetä sapattia. Ei edes taivaassa. Ei siellä ole vuorokauden aikoja, ei yötä eikä päivää, eikä viikkojakaan. Miten siis joku sapatti?
- Anonyymi
Kukaan ei ole ollut taivaassa katselemassa yhtään mitään että koko taivas jutut on sen ajan kirjoittajien pikku novelleja ja koska silloin oli hyviä kertojia niin varmaan on iltanuotiolla kerrottu jos minkäkin laisia satuja.
Kun ei ollut radiota TV tä eikä kännyä siihen aikaan ainoastaan tarinoiden kertojat viihdyttivät ihmisiä keksimillään jutuillaan , ja niistä on tehty myöhemmin kirjoituksia
. Siis kävely vedenpäällä, palavat pensaat ja ylösnousemiset kuolleista , loogisesti mahdottomuuksia .
Joten noin tutkijana ja etsijänä ei kaikki asiat oikein mahdu päähäni
Mutta eihän ihmiset haluakaan tietää , ainoastaan uskoa joten kukin näkee nämäkin asiat omalla tavallaan .
Ja sekin on ihan luvallista
- Anonyymi
Aloitusvinkuna on raamatulla päähän lyöntiä.
Jumala rakentaa uskon ja kasvattaa uskossa ja siinä polulla mennään peräkkäin.
Mutta, adventisti 1234567 - uskossa taotaan helluntalais- palstalla, että kaikki kulkee rinnakkain ja sapatti on ainut polku, missä käydään ja joka ei kulje joukossa, hän alkaa takomaan raamatulla päähän ja olemaan jumalana hyväntiedon puulla saarnaamassa.
Siinä ei ole ollenkaan tilaa - Pyhälle Hengelle. Homma on mennyt överiksi, kuten vauvakasteen sakramenttikirjan osiossa, missä puhutaan perisynnistä ja sillä hakataan taas toisia päähän.
Olisiko se sitä, että jossain on omapyhitysvalkeus ohittanut Raamatun Sanan.
Ymmärrän Raamatusta Sapatin opetussanana- että ko. Jumalan tahdon ilmaisu, ja sana seitsemän, missä ja mikä sana aika runsaana on raamatussa kertomassa, ilmeisesti siinä, että puhutaan Jumalallisesta kerronnasta, prohvetiasta jne.
Ongelma on siinä, että tietomme on vajavaista - ja siinä Pyhä Henki opettaa - kaidantien opetuslapsia, eikä siinä hakata raamatulla takomalla oppia päähän.
Siihen en usko.- Anonyymi
Jos kerran tietosi on vajavaista, niin eikö kannattaisi olla avoimempi sen tiedon saamisen kanssa?
- Anonyymi
Adventismi (sapattikultti) eli 7. päivän adventismi on profeettansa näkyjen ympärille tekemällä tehty kirjanopillinen uskonto-organisaatio.
Siellä ei ole edes Pyhää Henkeä vaan "adventtitotuuden" henki.- Anonyymi
No eipä ole sinullakaan Pyhää Henkeä, vaan jokin helluntailainen tai muu karismaattinen Paha Henki. Se aiheuttaa kaatumista, konttaamista, haukkumista ym epileptistä ja eläimellistä sekoilua.
Sekopäiden seurakunnissa aivotoiminta pistetään aivan sekaisin ja pitkään jatkuessaan kukaan ei ole enää kykenevä ajattelemaan järjellisesti, joten eipä tuo ole mikään vaihtoehto adventistien adventtitotuudelle.
Sitä paitsi tehän olette kaikki yhtä ja samaa ekumeenista kristittyjen suurta perhettä ja sinne karismaattisten sunnuntaisekoilijoiden joukkoon mahtuu kyllä sapattikirjanoppineet ja muutkin fariseukset.
Muista, että Paavi-isä ja Äitikirkko rakastavat kaikkia teitä ekumeenisia lapsosiaan, joten kinastelut ja kaikki sisarkateus pois, sillä se ei ole kristityille Jeesuksen seuraajille sopivaa käytöstä.
- Anonyymi
Pedosta antikristuksesta paavista, joka Jumalan sapattikäskyt kumosi on tunnistettu peto, niin on helppo tunnistaa pedonmerkki, joka on sunnuntai, vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.pedosta antikristuksesta paavista.
Nyt kun on tunnistettu peto, niin on helppo tunnistaa pedonmerkki, joka on sunnuntai, vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.- Anonyymi
Mitäpä hyötyä siitä on, vaikka tunnistaisikin pedon merkin, jos kuitenkin rikkoo jotain muuta käskyä, sillä rikkomalla yhtä käskyä, on syypää kaikissa.
Peto poisti 2. käskyn kokonaan tehden samalla itsestään Jumalan kuvan/sijaisen/edustajan, ja kukas "kolmen enkelin edustaja" se siellä toivotteleekaan rauhaa pedon joukoissa?
https://www.ts.fi/kulttuuri/95196
"Nyt kun on tunnistettu peto, niin on helppo tunnistaa pedonmerkki"
Ehkäpä ei kuitenkaan niin helppoa, kun kolmen enkelin sekä lopun ajan jäännöskirkon edustajakin on päätynyt pedon joukkoihin rauhaa toivottelemaan...
Nimittäin sapatti-intoilussaan Adventtikirkolta on täysin jäänyt huomaamatta, että peto itsehän ilmoittaa katekismuksessaan useaan otteeseen itsensä eli KIRKON olevan sen merkki. Eikä se siinä väärässä olekaan, sillä onhan Katolinen kirkko kaikkien hierarkkisten kirkko-organisaatioiden ja lahkojen Äitikirkko.
http://katolinen.fi/?page_id=7279
Web of Trust
"1. osa
KIRKKO JUMALAN SUUNNITELMASSA
III Kirkon salaisuus
KIRKKO ON UNIVERSAALINEN PELASTUKSEN SAKRAMENTTI
774. Kreikankielen sana ”mysterion” (salaisuus) on käännetty latinaksi kahdella tavalla:
”mysterium” ja ”sacramentum” . Myöhemmässä tulkinnassa termi ”sacramentum” painottaa enemmän termillä ”mysterium” ilmaistun kätketyn pelastustodellisuuden näkyvyyttä,
näkyvää m e r k k i ä . Tässä mielessä pelastuksen salaisuus (mysterium) on Kristus itse: ”Ei ole muuta Jumalan salaisuutta kuin Kristus.”200 Hänen pyhän ja pyhittävän ihmisluontonsa pelastustyö on pelastuksen sakramentti, joka ilmaisee itsensä ja toimii kirkon sakramenteissa (joita idän kirkot kutsuvat myös ”pyhiksi mysteereiksi”). Seitsemän sakramenttia ovat ne merkit ja välineet, joilla Pyhä Henki levittää Kristuksen, Pään, armoa kirkossa, joka on hänen ruumiinsa. Kirkko sisältää näkymättömän armon, jonka m e r k k i se
i t s e on, ja jakaa sitä ihmisille. Tässä analogisessa mielessä kirkkoa kutsutaan ”sakramentiksi”. 1075, 515, 2014, 1116
775. ”Kirkko on Kristuksessa ikään kuin sakramentti, eli mitä läheisimmän
Jumala-yhteyden ja koko ihmiskunnan ykseyden m e r k k i ja v ä l i k a p p a l e .”201
Kirkon ensimmäinen päämäärä on olla ihmisten mitä läheisimmän Jumalayhteyden ”sakramentti”. Koska ihmisten keskinäinen yhteys perustuu yhteyteen Jumalan kanssa, kirkko on myös ihmiskunnan ykseyden sakramentti.
Ykseys on jo alkanut kirkossa, sillä se kokoaa ihmisiä ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (Ilm. 7:9). Samalla kirkko on tämän vielä täyttymättömän ykseyden täyden toteutumisen ”m e r k k i ja väline”. 360
776. Sakramenttina kirkko on Kristuksen työväline. Kirkko on Kristuksen
käsissä ”kaikkien ihmisten lunastuksen välikappale”,202 ”kaiken käsittävä pelastuksen sakramentti”,203 jonka välityksellä Kristus ”samalla kertaa ilmoittaa ja toteuttaa Jumalan ihmisiä kohtaan tunteman rakkauden”.204 Se on ”Jumalan ihmiskuntaa kohtaan tunteman rakkauden näkyvä projekti”.205 Tämä rakkaus tahtoo, ”että koko ihmiskunta muodostaisi yhden ainoan Jumalan kansan, että se kasvaisi yhdeksi Kristuksen ruumiiksi ja rakentuisi yhdeksi Pyhän Hengen temppeliksi”.206 1088"
Ja kuten voimme todeta, niin tässä kristittyjen kokoamisessaan kaikkien ainoiden oikeaoppisten kirkkojen ja lahkojen antikristillinen Äitikirkko on jo edistynytkin tekemällä myös toisen jumalankuvan eli DOGMIN kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka avulla kyetäänkin erottelemaan tosikristityt harhaoppisista.
- Anonyymi
Sapatin tärkeyden korostaminen on pelkkä savuverho.
Rahasi kiinnostavat todellisuudessa paljon enemmän johtoa. - Anonyymi
Trikiini (Trichinella spiralis) on pieni, sukkulamatoihin eli nematodeihin kuuluva loismato, jonka aiheuttama sairaus trikinoosi on tunnettu jo tuhansia vuosia sitten.
Faaraot kielsi sian lihan käytön
Muinaisessa Egyptissä haukkapäisen Horus -jumalan palvojia kiellettiin syömästä sian lihaa ja samanlainen kielto oli voimassa foinikialaisten keskuudessa nykyisen Libanonin alueella satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua.
Kiellon perusteena on aivan ilmeisesti ollut kokemus, että sianlihan syömisestä saattoi olla seurauksena jopa hengenvaarallinen sairaus.
Siihen perustuu myös Raamatun ja adventismin totuus.- Anonyymi
Mikä on totuus ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on totuus ?
Totuuksia on useita ja ne löytyy Äitikirkon dogmeista.
Ei muuta kuin katekismusta opiskelemaan ja näin "te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." Joh. 8:32
https://katolinen.fi/ktlnnf-wp-content/uploads/2014/01/KKK-1.OSA-1.JAKSO-26-184.pdf
USKON DOGMIT
88. Kirkon opetusvirka harjoittaa Kristukselta saamaansa valtaa täydessä
laajuudessaan, kun se määrittelee d o g m e j a eli kun se muodossa, joka velvoittaa kristittyä kansaa peruuttamattomasti liittymään niihin uskossa, asettaa uskottavaksi Jumalan ilmoitukseen sisältyviä t o t u u k s i a ja myös, kun se
lopullisella tavalla asettaa uskottavaksi näihin välttämättömässä yhteydessä
olevia totuuksia. 888–892, 2032–2040
90. Dogmien keskinäinen yhteys ja sisäinen eheys on löydettävissä Kristuksen koko salaisuutta koskevassa ilmoituksessa.55...
774....Tässä mielessä pelastuksen salaisuus (mysterium) on Kristus itse: ”Ei ole muuta Jumalan salaisuutta kuin Kristus.”200 Hänen pyhän ja pyhittävän ihmisluontonsa pelastustyö on pelastuksen sakramentti, joka ilmaisee itsensä ja toimii kirkon sakramenteissa...Tässä analogisessa mielessä kirkkoa kutsutaan ”sakramentiksi”. 1075, 515, 2014, 1116
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982