Kohu malmilaisen moskeijan ympärillä ei laannu

https://www.suomenuutiset.fi/is-vaimonsa-pahoinpidellyt-helsinkilaisimaami-levittanyt-valeuutisia-muslimilasten-kaappauksista/

Nyt moskeijan imaami Walid Hammoud on jälleen otsikoissa. Ilta-Sanomat kertoi (23.9.), että Hammoud on opettanut islamia 25 vuoden ajan pääkaupunkiseudun kouluissa. Hammoud on myös esiintynyt maailmalla ”Suomen muftina” eli uskonnollisena auktoriteettina ja esitellyt salafistisia näkemyksiä islamista. Hän on esimerkiksi esiintynyt egyptiläisellä tv-kanavalla kertoen, että suomalaiset viranomaiset vievät muslimilapsia vanhemmiltaan ja käännyttävät heitä suomalaisissa sijaisperheissä pois islamin uskosta.
14277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ulos maasta täällä tuollainen tarvitse olla..Meidän maa ja ne ulos maasta

Äänestä
  • totta ne huumepäissään koko islamsakki?

    Äänestä

Lakiuskonto ei sovi länsimaailmaan.

Äänestä
  • Poliittinen sairas ahdasmielinen patriarkaattinen naisia sortava, keskiaikaa elävä fundamentalistinen islam, kunniakulttuureineen ja lakeineen ei kuulu todellakaan mihinkään, sivistyneeseen, tasa-arvoiseen, demokraattiseen länsimaiseen yhteiskuntaan!
    Kuten suomeen…

    Äänestä

Meillä on tullut jo 33 vuotta vaikka kuinka paljon näitä tosiuskovia ” suurmufitteja” tänne suomeen!
Ja vauhti tulee vaan kiihtymään…

Äänestä

Mikäs on se fanaattinen ateisti järjestö 🤔 pitäiskös perustaa sellainen suomeen ?

Äänestä
  • Voiko moskeijat kieltää jos on imaamit jihadisteja?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voiko moskeijat kieltää jos on imaamit jihadisteja?

    Kieltäisin kaiken uskonnon , en voi sietää valehtelua ja valehtelun perusteella tehtyjä päätöksiä 😠

    Sitten jos uskonnot myöntäisivät etteivät ole tosia vaan ovat viihdettä kuten piirretyt niin asia olisi ok

    Äänestä

turkin presidentti Erdokan
Ei ole olemassa maltiliista islamia
on vain islam

sdp edustaja husu hussein
suurin osa muslimeista syvästi uskonnollisia

Äänestä
  • Helsingissä Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun kulmassa on ollut moskeija jo pitkän aikaan ? Näistä muslimeista ei ole koskaan ollut Suomessa mitään haittaa, ovat noudattaneet Suomen lakeja, mutta silti yhteisö on tiivis ja uskonnollinen ? Kuka kertoisi miten mahdollista. Nämä uudet tulijat on täysin erilaisia. 1900 luvun alussa maahan tulleet Tataarit ovat olleet kunnon Suomalaisia.

    Äänestä

Eikö tuo äijä voisi vain yksinkertaisesti kadota, olisi hyvänä esimerkkinä muille.**

Äänestä
  • Kertokaa miksi ja miten ne on päässeet tänne?

    Äänestä

Hän on esimerkiksi esiintynyt egyptiläisellä tv-kanavalla kertoen, että suomalaiset viranomaiset vievät muslimilapsia vanhemmiltaan ja käännyttävät heitä suomalaisissa sijaisperheissä pois islamin uskosta.

Tämähän olisi ihan toteuttamiskelpoinen idea.**

Äänestä

onko ihmiset käyneet Malmilla

Sitä kutsutaan nykyään suomen Malmöksi

täynnä somppuja ja afroja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.suomenuutiset.fi/is-vaimonsa-pahoinpidellyt-helsinkilaisimaami-levittanyt-valeuutisia-muslimilasten-kaappauksista/

Nyt moskeijan imaami Walid Hammoud on jälleen otsikoissa. Ilta-Sanomat kertoi (23.9.), että Hammoud on opettanut islamia 25 vuoden ajan pääkaupunkiseudun kouluissa. Hammoud on myös esiintynyt maailmalla ”Suomen muftina” eli uskonnollisena auktoriteettina ja esitellyt salafistisia näkemyksiä islamista. Hän on esimerkiksi esiintynyt egyptiläisellä tv-kanavalla kertoen, että suomalaiset viranomaiset vievät muslimilapsia vanhemmiltaan ja käännyttävät heitä suomalaisissa sijaisperheissä pois islamin uskosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu