Euroopan unioni on päättänyt kieltää mikromuovin myynnin vähitellen. EU kieltää myös myynnin tuotteilta, joihin on lisätty mikromuovia ja joista muovia vapautuu käytön yhteydessä.
Kielto astuu voimaan asteittain. Ensimmäiset rajoitukset tulevat voimaan jo muutaman viikon päästä 15. lokakuuta. Silloin astuu voimaan mikrohelmien ja irtoglitterin myyntikielto.
Muissa tapauksissa kiellot tulevat voimaan tulevina vuosina. Siirtymäajan on tarkoitus helpottaa teollisuutta siirtymään korvaaviin vaihtoehtoihin.
Kielto tulee koskemaan esimerkiksi urheilukenttien pinnalla olevaa kumirouhetta. Siitä on luovuttava seuraavan kahdeksan vuoden aikana.
nurmikkoa jo poistetaan, muovia tilalle !!!!
Anonyymi-ap
4
578
Vastaukset
- Anonyymi
Entäpäs Hangon tekojäärata, se tarvitsee alustakseen juuri tätä keinotekoista pinnoitetta. Mielestäni koko tekojäärataa ei tulisi edes rakentaa on aivan silkkaa rahan tuhlausta.
- Anonyymi
ei sitä koskaan rakennetakkaan,seisomalla tekojään takana demarit pitää hangon perussuomalaisten turvat tukossa ja systeemi toimii mutta kun tulee päätöksenteon hetki demarit pakittaa ja perussuomalaiset jää ihmettelemään tumputsuorina mitä tapahtu
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
💋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823626
- 333006
- 612985
- 102906
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351669