Taas vassarit jäi kiinni valehtelusta. Voi luoja! xD

Mutta sehän ei vassareita hidasta, ei ensinkään, sillä taas kerran ovat syyllistyneet Purran sanomisten irroittelua asiayhteydestä. Todellakin näin surkeasti on vassareilla asiat, että lähes jokainen hallitus-/persuvastainen argumentti pitää turvottaa valheilla.

Tästä alkuperäisestä videosta vassarit on leikanneet pois kohdan, jossa Purra sanoo "...ei nouse hallituksen toimien vuoksi". https://twitter.com/i/status/1706701106842112022

Näin saadaan ihan erilainen kuva Purran sanomisesta ja sitten hyödylliset punakapinallisidiootit levittää sitä "totuutena". Ei ole suotta haukuttu vassareiden heikkoa älyä.
26294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Että tuollainen ongelma omasta tyhmyydestään kun äänesti typerästi

Äänestä

Purra on taitava asettelemaan sanojaan. "Ei nouse hallituksen toimien vuoksi" voi tulkita kahdella tavalla. Joko niin, että hallitus tekee sellaiset toimet, että niistä johtuen hinta ei nouse. Taikka sitten sillä tavalla, että hallitus ei tee sellaisia toimia, jotka nostaisivat hintaa, mutta muista syistä voi nousta vaikka pilviin, eikä hallitus tee sille asialle mitään. Nyt pitäisi nähtävästi ymmärtää, että Purra tietysti tarkoitti tätä jälkimmäistä, eikä missään nimessä tarkoittanut, että hallitus aikoisia asialle oikeasti tehdä jotakin, ja siten toisin tulkinnut on tyhmä ja valehteleva vassari?

Ei sillä, pisteet jälleen Purralle viestinnästä, joka ei yhtään ole kaksoisviestintää, koska Purra on sanonut, ettei sellaista harjoita.

Äänestä
  • Kyse tässä asiassa on siitä, että vasen laita on vääristellyt hallituksen ja Purran toimia ja sanomisia bensan hinnasta. Purra ihan realistisesti tähdensi toimittajalle, että bensanhinnasta osaan ei pystytä vaikuttamaan ja siihen osaan, johon pystytään vaikuttamaan, ei tule nousua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyse tässä asiassa on siitä, että vasen laita on vääristellyt hallituksen ja Purran toimia ja sanomisia bensan hinnasta. Purra ihan realistisesti tähdensi toimittajalle, että bensanhinnasta osaan ei pystytä vaikuttamaan ja siihen osaan, johon pystytään vaikuttamaan, ei tule nousua.

    Selitä se pettyneille PS:n äänestäjille, eihän tuo muille kuulu. He varmasti mielellään ymmärtävät, että vasemmistohan se heitä tässä huijasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyse tässä asiassa on siitä, että vasen laita on vääristellyt hallituksen ja Purran toimia ja sanomisia bensan hinnasta. Purra ihan realistisesti tähdensi toimittajalle, että bensanhinnasta osaan ei pystytä vaikuttamaan ja siihen osaan, johon pystytään vaikuttamaan, ei tule nousua.

    Miksi Purra ihan rehellisesti tähdentänyt tuota ENNEN vaaleja?

    Äänestä

Parin viikon ajalta Purra ja Orpo uutisten mukaan on jäänyt jos jonkinlaisesta valehtelusta melko monta kertaa kiinni. Pelkästään yhtenä päivän Orvon osalta uutisoitiin useampi juttu. Sitten noiden päälle Piisinen ja tämä joku persupoika. Muualla olisi jo hallitus kaiken tuon jälkeen olisi entinen hallitus.

Äänestä
  • Ja sitten persut joutuu taas ja taas ja aina uudestaan korjailemaan vasemman laidan rummuttamia valheita, vääristelyitä, tahallisia väärinymmärtämisiä, asiayhteydestä irroitteluja jne. Siis ihan vitun turhauttavaa tällainen oppositiotoiminta, mutta ilmeisesti vasen laita ei muuhun pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ja sitten persut joutuu taas ja taas ja aina uudestaan korjailemaan vasemman laidan rummuttamia valheita, vääristelyitä, tahallisia väärinymmärtämisiä, asiayhteydestä irroitteluja jne. Siis ihan vitun turhauttavaa tällainen oppositiotoiminta, mutta ilmeisesti vasen laita ei muuhun pysty.

    Mitä valheita??

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä valheita??

    Lue vaikka aloitus noin alkajaisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lue vaikka aloitus noin alkajaisiksi.

    Luin. Luvattiin että bensan hinta laskee. Nyt sanotaan ettei sitä voida laskea.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä valheita??

    IHAN KAIKKEA! Pysykää nyt siellä tunkiolla, ja koettakaa oppia olemaan tunaroimatta joka asiaa paskaksi.

    Äänestä

Vasureilla on ongelmana läheisriippuvuus ja eivät osaa hoitaa edes omia asioitaan yksinään ilman että niistä tulisi muille ongelmia ja kuluja .

Äänestä

Bensan keskihinta Suomessa on nykyisen hallituksen aikana noussut n. 45 c/litra. Ja nousu jatkuu.

Äänestä

Why should we be pleasing in the politician heathens
Who would try to change the seasons if they could?
The state of the condition insults my intuitions
And it only makes me crazy and hard like wood
Everybody stutters one way or the other
So check out my message to you
As a matter of fact, I'm letting nothing hold you back
If the Scatman can do it, brother, so can you
I'm the Scatman

Äänestä

Persut ovat pilanneet suomen.

Äänestä

Juu, mitä tahansa persu sanoo, syy on median tai vasemmiston tai vihreiden tai feministien... maan vastuunkantajien.

Spermaturpa Purra on aivan vastuuton sanoissaan. Ihan mitä sattuu sylki suuhun tuomaan! Se kaikpaa päänsilittelyä ja sanoo, toi löi takaisin, sen vika! Hih, hassu ämmä!

Äänestä

Purra on niin oikeassa asiassa kuin asiassa joten kyllähän se komu piirejä ottaa raskaasti päähän.

Äänestä

Borat mokasi.

Äänestä

sak -liitto on sdp asia nyt ne yrittää tuhota VAALITULOKSEN .

SE ON ALA ARVOISTA HALVEKSUNTAA SUOMALAISIA KOHTAAN.

ELKÄÄ MENKÖ TUOHOON LIITTOON JA LAKKOON.
koska suomi tarvitsee nyt ojennusta muutosta LASTEN TÄHDEN .
oletko sinä valmis tuhoamaan lasten tulevaisuuden.

TODELLA INHOTTAVAA TOIMINTAA SAK + SDP TOIMINTA
OTA IRTI OTTO NYT.

Äänestä
  • Niin kauan kun minä muistan, on ollut lakkoja porvarihallitusten aikana. Huolimatta siitä, että kaikkensa tekivät että saisivat talouden tasapainoon. Kataisen ja Sipilän hallitus alensi jopa ministerien palkkoja. Myöskin purra olisi valmis alentamaan.

    Äänestä

Puolethan suomalaisista ei kannata hallitusta, mitä oikein odotit?

Millä innolla kumartelitte Marinin hallitukselle viie kaudella?

Äänestä

Purra on aika pöpipää, sanoo, mitä on sovittu. Yhtenä päivänä sitä, toisena tätä, Ennen vaaleja oli kivempi! Ja osoitti vähän ihnimillisyyttäkin, pienituloisilta ei leikata ja muuta paskaa...

Äänestä

On se nähty jatkuvasti, että TOTUUS ei asu punavihreiden hiippakunnassa.

Äänestä

TÄSSÄ LÄÄKE KAPINAJOUKOLLE.

jaksakaa odottaa hallituksen toiminnat ja muutokset ja LUKEKAA HALLITUS OHJELMA AVOIMIN SILMIN EI SARVET PÄÄSSÄ.

pakko on tehdä muutoksia kun mari vai jakoi ja lahjoitti ei niin voi enää jatkaa.
mene märisemään omaan huoneeseen ja lopeta kiukku.

hallitus nauttii luottamuksen.

Äänestä

taas kerran

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mutta sehän ei vassareita hidasta, ei ensinkään, sillä taas kerran ovat syyllistyneet Purran sanomisten irroittelua asiayhteydestä. Todellakin näin surkeasti on vassareilla asiat, että lähes jokainen hallitus-/persuvastainen argumentti pitää turvottaa valheilla.

Tästä alkuperäisestä videosta vassarit on leikanneet pois kohdan, jossa Purra sanoo "...ei nouse hallituksen toimien vuoksi". https://twitter.com/i/status/1706701106842112022

Näin saadaan ihan erilainen kuva Purran sanomisesta ja sitten hyödylliset punakapinallisidiootit levittää sitä "totuutena". Ei ole suotta haukuttu vassareiden heikkoa älyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu