Olen ollut koulukiusattu, mutta vaikka en hyväksy sitä, olen jälkeenpäin ymmärtänyt miksi se tapahtui. SYY: olen erityisherkkä ja se, että minut laitetaan normaalien koululaisten joukkoon, on sama kun lammas laitettaisiin susien kanssa samaan aitaukseen.
Minun olisi pitänyt saada käydä kotikoulua tai eri luokassa tai mielellään kokonaan eri rakennuksessa kouluni. Olisiko Olivia hengissä, jos hänen mahdollinen erityisherkkyytensä olisi tunnistettu ja hän olisi saanut käydä kotikoulua?
Eikö opettajien työkin helpottuisi, jos "lampaat ja sudet" erotettaisiin? Miksi meidän pitäisi olla samassa luokassa tai koulussa, kun nyt jo nähdään, ettei se toimi? Miten monta erityisherkkää tekee itsemurhan, kun ei vain enää jaksa?
Erityisherkkyys on ominaisuus siinä kuin silmien väri, se ei ole vika. Se voi olla myös vahvuus, jota ei ole osattu yhteiskunnassa vielä ymmärtää. Minut on luotu tällaiseksi, enkä voi itseäni muuttaa. Mikään terapia ei saa minua sopeutumaan "susien laumaan". Useimmiten koen, etten kuulu tähän maailmaan ja useimmiten haluan vain täältä pois. Eikä tämä ole itsetuhoisuutta, vaan ihan fakta.
Uskon, että ihmisissäkin on DNA:ssa sen verran "eläintä", että lauman vahvimmat käyvät heikkojen kimppuun. Miksi tätä asiaa ei tunnisteta? Mitä hyötyä on siitä, että opettajien aika menee kiusaamistapausten selvittämiseen, kun asia olisi helposti ratkaistavissa luokkajaoilla tai erityiskouluilla.
Uskon, että ne erityisherkät, jotka ovat kokeneet koulukiusaamista, kokevat aikuisena myös työelämässä vastaavaa.
Koko koulukiusaamiskeskustelu pitäisi aloittaa uusilla näkökulmilla. Tässä oli oma kokemukseni. Olin koulussa herkkä ja ujo tyttö. Aina yksin välitunnilla, vaikka en tehnyt tai sanonut mitään, pojat saattoivat tulla lyömään minua suoraan kasvoihin. Ujo olemukseni ärsytti heitä ja niinpä he kävivät kuin sudet lampaan kimppuun. Minun on ollut helpompi hyväksyä tapahtuneet asiat, kun olen ymmärtänyt ja hyväksynyt erityisherkkyyteni ja sen, etten koskaan tule kuulumaan tähän maailmaan. Oli helpotus, kun ymmärsin, ettei minun edes tarvitse kuulua tänne.
Minun olisi pitänyt saada käydä kotikoulua tai eri luokassa tai mielellään kokonaan eri rakennuksessa kouluni. Olisiko Olivia hengissä, jos hänen mahdollinen erityisherkkyytensä olisi tunnistettu ja hän olisi saanut käydä kotikoulua?
Eikö opettajien työkin helpottuisi, jos "lampaat ja sudet" erotettaisiin? Miksi meidän pitäisi olla samassa luokassa tai koulussa, kun nyt jo nähdään, ettei se toimi? Miten monta erityisherkkää tekee itsemurhan, kun ei vain enää jaksa?
Erityisherkkyys on ominaisuus siinä kuin silmien väri, se ei ole vika. Se voi olla myös vahvuus, jota ei ole osattu yhteiskunnassa vielä ymmärtää. Minut on luotu tällaiseksi, enkä voi itseäni muuttaa. Mikään terapia ei saa minua sopeutumaan "susien laumaan". Useimmiten koen, etten kuulu tähän maailmaan ja useimmiten haluan vain täältä pois. Eikä tämä ole itsetuhoisuutta, vaan ihan fakta.
Uskon, että ihmisissäkin on DNA:ssa sen verran "eläintä", että lauman vahvimmat käyvät heikkojen kimppuun. Miksi tätä asiaa ei tunnisteta? Mitä hyötyä on siitä, että opettajien aika menee kiusaamistapausten selvittämiseen, kun asia olisi helposti ratkaistavissa luokkajaoilla tai erityiskouluilla.
Uskon, että ne erityisherkät, jotka ovat kokeneet koulukiusaamista, kokevat aikuisena myös työelämässä vastaavaa.
Koko koulukiusaamiskeskustelu pitäisi aloittaa uusilla näkökulmilla. Tässä oli oma kokemukseni. Olin koulussa herkkä ja ujo tyttö. Aina yksin välitunnilla, vaikka en tehnyt tai sanonut mitään, pojat saattoivat tulla lyömään minua suoraan kasvoihin. Ujo olemukseni ärsytti heitä ja niinpä he kävivät kuin sudet lampaan kimppuun. Minun on ollut helpompi hyväksyä tapahtuneet asiat, kun olen ymmärtänyt ja hyväksynyt erityisherkkyyteni ja sen, etten koskaan tule kuulumaan tähän maailmaan. Oli helpotus, kun ymmärsin, ettei minun edes tarvitse kuulua tänne.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Pösilö. Miksi pilkkaat kiusattuja?
Voimia sinulle. Meitä on muitakin, varmaan paljonkin, joilla on tuo kuulumattomuuden tunne. Ja monella tietysti myös valitettavasti taustaa kiusatuksi tulemisesta.
Näen kuitenkin asian siinä mielessä eri tavalla, että sinun(kaan) tilanteessasi ei ollut jaottelu siten, että normaalit ja poikkeava yksilö, jota kiusattiin, koska hän poikkesi. Minä näen ennemmin niin, että kiusaaminen on se poikkeama ja se on se ongelma, johon tulee puuttua. Kun se tarve on, se etsii kohteensa. Jos se et olisi ollut sinä, se olisi ollut joku muu. Sinä et aiheuttanut kiusaamista. Sen aiheutti ongelma kiusaajien ominaisuuksissa. Ei kohteen ominaisuuksilla ole muutoin väliä, kuin että löytyy joku, jonka syystä tai toisesta voi eristää ja jonka kiusaaminen onnistuu.
Toki sinun ja monen muun kiusatun kohdalla henkilökohtainen ongelma ratkeaisi vaikka sillä kotikoululla, eikä tarvitsisi olla muiden uhrina. Mutta parempi olisi yleisesti ottaen hoitaa kiusaajien tilanne, siirtää heidät jos on tarpeen, ja puuttua syihin, joista johtuen he kiusaavat.
Kiusaamista ei koskaan saa kitkettyä pois, jos lampaat ja sudet laitetaan samaan karsinaan. Jos joku erityisherkkä kokee juuri nyt kiusaamista, haluan sanoa: sinussa ei ole mitään vikaa, herkkyytesi on lahjasi ja vahvuutesi. Mutta jos koulussa käyminen on liian rankkaa, yritä päästä kotikouluun.
Muutenkin, jos jollainen niin helvettiä käydä koulussa, että harkitsee itsemurhaa, miksi ihmeessä tällainen ihminen laitetaan uudestaan ja uudestaan kärsimään koulussa?
Minä en usko, että kiusaajat koskaan lopettavat ja nythän sitä on jo nähty ja myös kiusaamisen seurauksia.
Höpö höpö, kyllä kai hiljainen ja ujo "lammas" voi olla esim. johtajalle paljon turvallisempi liittolainen tietynlaisiin tehtäviin kuin "susi" ja häikäilemätön vallantavoittelija. Toki ulkokuorin voi hämätä, aina asiat ei ole miltä ne ensin näyttää.
Enpä tiedä liittolaisista, mutta kyllä ne aina vaan on ne hiljaiset ja syrjäänvetäytyvät, jotenkin puolustuskyvyttömälle vaikuttavat, jotka joutuvat kiusaamisen kohteeksi. Niin se on aina mennyt.
No rautalankaesimerkkinä, kumman itse ottaisit mukaan autiolle saarelle, suden vai lampaan?
Juuri näin, nämä hiljaiset ja syrjäänvetäytyvät, vaikka heissä oikeasti ei ole mitään vikaa, joutuvat ihan kohtuuttomasti kärsimään koulussa. Jos nämä hiljaiset ja herkemmät saisivat käydä koulunsa samanlaistensa kanssa, miettikää miten iso ongelma ratkeisi.
Jääköön sudet raatelemaan toisiaan, mutta nämä herkät henkilöt pitää antaa lähteä muualle. Suurin osa ajattelee, että on väärin, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua tai luokkaa, mutta paljon isompi vääryys on antaa tilanteen jatkua ja jatkua. Jokainen itsemurha olisi vältettävissä, jos tähän asiaan oikeasti nyt peredytään.
>>Jääköön sudet raatelemaan toisiaan<<
Negatiivisista reptiliaaneista tosiallisesti kyse. Vankilpoissakin on lisko-osasto kaikkein pahimmille ja raukkamaisille rikollisille.
Kiusaajia varten pitää olla tarkkikset…
Ei syy ole kiusatun…
Maasamakaavan potkiminen tajuttomaksi ja sen kuvaaminen on sairasta väkivaltaa ja sen suorittajien paikka on erityisluokissa tai lähinnä suljetuissa laitoksissa…
Siksi kai ne erityisluokat aikoinaan perustettiin kun vapaa kasvatus 1960-luvulla toi häiriköt kouluihin. Sitä ennen opettajan käyttämä ruumiillinen kuritus ja jos se ei tehonnut, niin poikakotiin laittaminen pitivät koulut rauhallisina.
Ei ap tarkoita, että suu olisi kiusatun. Syy on se, että kiusaajia tulee aina olemaan, eikä opettajilla ole keinoja hallita tilannetta. Mitä jos nämä ujot ja syrjäänvetäytyvät vain pelastettaisiin ajoissa pois kiusaajien luota. Toki voidaan kaikki kiusaajat eristää tarkkikselle, mutta sen verran näin kiusaamista koulussa, että jostain syystä porukassa nousee aina uusi tyyppi, joka ottaa kiusaajan roolin.
Opettajatkin haluaisivat erottaa sudet ja lampaat, mutta minne ne sudet laitetaan?
Opetushallitus haluaa, että susille annetaan mahdollisuus….
ihmettelen, että mihin niille pitää antaa mahdollisuus.
Ja sitten tulevan varalle: kasvata henkinen kypärä,
koska niistä susista kasvaa myös kiusaavia aikuisia.
Ei ne muutu kivoiksi.
EI PUHUTA PELKÄSTÄÄN KIUSATUN TRAUMASTA,
NIISTÄ SUSISTA KASVAA ….. hankalia aikuisia.
Jokaisella on sellaisia työkavereina, eikä
kukaan halua pelastaa niitä aikuisenakaan.
Jos olen ymmärtänyt oikein, inkluusio tulee YK:n suosituksista, joiden mukaan vammaiset pitäisi sulauttaa paremmin yhteiskuntaan tekemällä heidät jo koulussa osaksi muita. Kummallinen idealistinen ajatus, josta en tiedä kuka ja missä sen on oikein keksinyt ja miksi sitä sovelletaan ihan kaikkiin, myös luonnevammaisiin.
Suomi on tietenkin taas ollut tässäkin etunenässä toteuttamassa, sen sijaan, että olisi rauhassa katsottu ensin muiden kokemuksia asiasta ja lähdetty liikkeelle muiden vahingoista viisastuneina.
Sudet olkoon keskenään, olkoon se heidän "rangaistuksensa". Näille lampaille paremmat olosuhteet, jolloin siirto ei edes ole rangaistus, vaan pelastus.
Kotikoulu olisi varmaan suurimmalle osalle se paras vaihtoehto. Riippuen tietysti vanhemmista, onnistuisiko se taviksille. Erityisen älykkäät lapset oppivat parhaiten omaa tahtiaan, eli nopeasti. Minäkin, myöhemmin Mensan huippuälykkääksi testattu, luin tietosanakirjoja jo ennen kouluun menoa. Kielten oppiminen sujui omin päin jo silloin. Nyt netin aikana sekin olisi vielä tehokkaampaa. Jos olisin saanut käydä kouluni kotoa käsin, en olisi joutunut kiusatuksi. Ei olisi ekaluokkaa tehnyt pelottavaksi se naapurin Risto, eikä yläastetta ne Merja ja Sari ja muut. Enkä olisi päätynyt luonnevikaisten opettajien silmätikuksi. Toisaalta olisin jäänyt paitsi matematiikkaa rakastavan opettajan kannustusta. En ehkä olisi löytänyt 'ääntäni' ainekirjoituksessa yksitoistavuotiaana. Olisi ehkä ollut vielä vaikeampaa sopeutua yhteiskuntaan ilkeyksineen ja epäoikeudenmukaisuuksineen, jos en olisi saanut makua siitä jo ala-asteelta lukioon.
Kyllä kiusaaminen pitäisi tuoda valoon. Joka koulussa pitäisi olla prosessi, jonka kautta kiusattu tai kiusaamisen sivustaseuraaja voisi paljastaa, kuka teki tai sanoi mitä ja kenelle. Asia sitten käsiteltäisiin rehtorin ja muiden opettajien päätöksellä koko koulun laajuisesti tai luokkakohtaisesti tai otettaisiin öykkäri puhutteluun. Poliisikin voisi astua mukaan kuvioihin joissain tapauksissa. Kyllä tämä olisi parempi kuin kiusatun näkeminen 'vammaisena'. Sehän on kiusaajille voitto. Tieto siitä erityisyydestä kulkisi tiedoissa mukana, ja haittaisi edistymistä uralla.
Tämän viestiketjun perustavanlaatuinen ongelma on...että siinä ei ymmärretä itse koko Suomalaisen kouluinstituution tarkoitusta.
Annan tästä nyt suoraan sanoen aika karun esimerkin:
https://mega.nz/file/AFpwFYQQ#96OWtNOPGEYVEJ8O-pGqME-nW3rsl3rFknp7cKyr4Zs
Eli koskien siis noita ns "kuoleman koktaileja"
https://mega.nz/file/VBZTXZaA#GoXx1l1zuZ8y4JXhqMtxhrhTOuujBkayhR3Gl4NOXRg
https://mega.nz/file/5FYDhLbS#uRXiSyulSbDIEZw7QLGC323pdnfZJ2fiUSGgj1whKt4
https://mega.nz/file/YYgmXAZA#d5lSBRvjbXI3VfBYra7Z8YN9RjQPoUnI9tuA6f-SKdU
Suomalaiunen peruskoulu...ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa laitos...on luotu tasapäistämistarkoitusta varten SILLÄ VARJOLLA että lapset siellä muka oppivat lukemaan ja kirjoittamaan.
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-394.png
Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kouluinstituution varsinainen tarkoitus.
Koulu on olemassa NIMENOMAAN oppilaiden tasapäistämiseksi. Kiusaaminen on OLEELLINEN väline tuossa prosesissa!
Et voi tuolla tavalla erottaa kirjaimellisesti rusinoita pullista! Koulu on olemassa Suomen kansan tasapäistämistä varten. Opettajilta otettiin pois kurinpito 1960-luvulla koska...no...Suomalaisia vanhempia IHAN SAMAAN AIKAAN kiellettiin fyysisesti kurittamasta lapsia.
Lasten oireilun on ihan tietoisesti tarkoitus antaa kasvaa niin suureksi ongelmaksi että heidät voidaat ottaa HUOSTAAN valtion toimesta!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-395.png
Juuri nimenomaan TÄMÄN TAKIA kurinpito koululaitoksissa & vanhempien toimesta on ihan erikseen KIELLETTY!!!
https://mega.nz/file/FMg11IRD#2tK2VSCE66fAMbJZa7czOdox8pyPchOWKNbddi_kxHg
https://mega.nz/file/NZREgT4b#JlYgLzN9mBa0DtlmoflsO_z2yP02_UDwtAj9MLhxqaw
Te ette tajua syy-seuraus suhdetta tässä kaikessa! Koulun tehtävä on nimenomaan LASKEA Suomalaisten lasten keskimääräistä älykkyysosamäärää ja ylläpitää häiriökäytöstä niin että siitä tulee osa Suomalaista yleistä kansankulttuuria.
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-396.png
Kyse on häiriökäyöksen...narsismin & sosiopatia NORMALISOIMESTA!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-398.png
Myös Rasismin muuten!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-399.png
Eli Suomalainen peruskoulu ihan kirjaimellisesti on OSA tätä järjestelmää jossa Suomalaisista kasvatetaan tyhmiä öykkäreitä & häiriköitä...nimenomaan taikasana TYHMIÄ koska Suomen TODELLISET hallitsijat tykkäävät nimenomaan TYHMISTÄ häiriökäytöksisistä "lampaista" jotka hädin tuskin osaavat lukea ja kirjoittaa!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-400.png
+ Sitten on tuo Suomalaisten hysteerinen kännyköiden ihannointi. Opettajia on ihan erikseen nimenomkaan KIELLETTY poistamasta noita härdeleitä lapsilta kouluissa. Oletko ikinä pysähtynyt miettimään MIKSI!?
https://mega.nz/file/fHJ1HZyJ#nSN_Latjz5g4Wh4FwIgu6Ig6QrW7gyBK4q9_Kee5KZI
Juu ne reagoivat myös tuon mustan tökötin kanssa jota nyt on varsin onnistuneesti dumnpattu Suomalaislasten suonistoon!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/09/image-378.png
Näin järjestelmä sekä toimii että se ihan erikseen on SUUNNITELTU toimimaan!!!
https://mega.nz/file/EZZmRJQb#eXkQVygQpEI-9oEPR_Bd6RYMbvV9_FdH_LG-iF9_DUo
Kyse ei toisin sanoen ole mistään hiton "suunnitteluvirheestä"
Nyt on aika kasvaa ulos lapsuudesta ja tulla henkisesti pois koulusta.
Kiusaaminen on ilmiö, mitä tapahtuu ala-asteella ja se kärjistyy yläasteella. Lukiossa on jo rauhallisempaa, kun pahimmat koulupudokas-kiusaavat jäävät taakse. Yliopistossa en kiusaamiseen törmännyt.
Jouduin kiusatuksi, koska vanhempani opettivat, ettei saa lyödä ja pitäisi kääntää toinen poski: ”ei haukku haavaa tee”. Omat lapsilleni olen opettanut, että itseä saa puolustaa, mutta kohtuudella.
Tärkeää on, etteivät aikuiset hyväksy kiusaamista. Jos oma lapsi joutuu koulussa kiusatuksi, niin on parempi jututtaa opettajia niin usein, että hekin näkevät tarpeekseen puuttua asiaan. Lapsen vammoista kannattaa ottaa kuvia ja pitää päiväkirjaa. Nämä voi sitten käydä läpi koulun rehtorin kanssa ja tehdä rikosilmoistus, jos tulee vammoja, mistä saa jo lääkärin todistuksen.
>>Tärkeää on, etteivät aikuiset hyväksy kiusaamista<<
Se mitä aikuisten maailmassa tapahtuu heijastuu lasten ja nuorten maailmaan. Tietäisittepä kaikki mitä esimerkiksi terveydenhuollossa tapahtuu Helsingissä. Jotkut lääkärit ne vasta kieroja ja julmia kiusaajia ovatkin.
Tärkeää on että kärpäsestä ei tehdä härkästä, koulun tarkoitus on kouluttaa, ei vetää jotain välitunti draamoja koko kansan ongelmiksi
hetkinen "pojat saattoivat tulla lyömään minua suoraan kasvoihin" höpö höpö kukaan poika ei tintaa yhtäkkiä ujoa tyttöä naamaan. Ja olisit joutunut lääkäriin
...ja tämä on potilaan näkökulma perustuen kolmen vuosikymmenen kokemukseen.
Ei otettu vakavassti sitä kun eräs HUS:n lääkäriharjoittelija totesi tutkimuksessa, että "pahin mahdollinen työpaikka".
Erityisherkkänä olisin ollut onnellisempi oppilas kotikoulussa ja olisin kyennyt sen itsenäisesti suorittamaan. Ongelmana ei ole erityisherkille pelkästään kiusaajat, vaan ylipäänsä muiden ihmisten seurassa oleminen. Tämä ominaisuus ei yleensä poistu, vaan jatkuu koko elämän ajan.
Erityisherkkänä vaistoa kaiken ympäriltäni ja kun olen ihmisten parissa tuntuu valtavan pahalta, vaikka ulospäin näytän positiivista ja sosiaalista. Samaan aikaan ahdistus kasvaa sisälläni. Olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen, olen onnellinen ollessani yksin ilman mitään häiritseviä asioita ympäriltäni.
Useimmiten erityisherkät joutuvat koulun jälkeen myös työpaikkakiusatuksi. Minä koin, että ainoa vaihtoehto minulle on työ, jossa saan olla omassa rauhassani. Silloin voin hyvin. Antakaa erityisherkkien olla sellaisia kuin he ovat syntyneet.
Toivon, että moni, joka nyt kokee koulukiusaamista, googlaisi mitä on erityisherkkyys ja jos kokee olevansa sellainen, hyväksyy itsensä ja valitsee opinnot ja työt siten, että voi hyvin.
Olisiko Olivia vielä hengissä, jos hän olisi saanut käydä kotikoulua? En tiedä, oliko hän erityisherkkä, kuvista kyllä saa sellaisen kuvan, että hän oli samanlainen perhonen kuin minä. Herkkä ja sielukas.
Nyt stop itsemurhille, kun asiat on hoidettavissa.
Erityisherkkänä olisin ollut onnellisempi oppilas kotikoulussa ja olisin kyennyt sen itsenäisesti suorittamaan. Ongelmana ei ole erityisherkille pelkästään kiusaajat, vaan ylipäänsä muiden ihmisten seurassa oleminen. Tämä ominaisuus ei yleensä poistu, vaan jatkuu koko elämän ajan.
mmm m ja saattaa ne toistuvat poikien tekemät naamaan lyönnit myös aiheuttaa erityis herkkyyttä, varmasti. Eihän siinä itseasiassa tarvi mitään muuta selittelyä
Kuin omasta suustani täysin tuttua omassa historiassani. T. Erityisherkkä mies.
Joillakin eläinlajeilla lauman vahvimmat suojelevat lauman heikoimpia. Ihmislajissa vahvimmat toimivat samoin. Halpamaiset ovat niitä jotka kiusaavat ja he sitten tekevät lapsia jonkun halpamaisen puolison kanssa ja tulee halpamaisia lapsia.
Kotiasiat heijastua perheenjäsenten ja ympäristön esiintuloon tai kuulua tapaan esittää,eikä haeta apua ongelmiin.