Lauri Vilenius oli kiivas kommunisti ja maapetturi

Lauri ”Laukki” David Vilenius (23. toukokuuta 1900 Helsinki – 10. toukokuuta 1969 Ilmenau, Saksan demokraattinen tasavalta)[1] oli suomalainen satamatyömies, pakinoitsija, Suomen Kommunistisen puolueen (SKP) aktiivijäsen ja ammattiyhdistysmies.

Varhaisemmat vuodet
Vilenius oli lähtöisin helsinkiläisestä työläisperheestä ja hänen koulunkäyntinsä rajoittui kansakouluun, mutta lukeneena miehenä häntä on luonnehdittu työläisintellektuelliksi.[2] Hän osallistui Suomen sisällissotaan punaisten joukoissa ja oli sodan jälkeen Suomenlinnan vankileirillä. Sotien välisenä aikana hän työskenteli satamatyömiehenä.

Vilenius omaksui varhain sosialistisen katsomuksen ja liittyi maanalaisen SKP:n jäseneksi vuonna 1930. Jäätyään kiinni vuonna 1932 hän oli vuoden ajan vankilassa poliittisen toimintansa vuoksi. Vilenius solmi 1930-luvulla suhteita vasemmistoälymystöön ja alkoi julkaista runojaan, novellejaan ja pakinoitaan vasemmistolaisissa kulttuurilehdissä, monet niistä nimimerkillä Joonas Laukki. Hänen tärkein julkaisufooruminsa näinä vuosina oli Kirjallisuuslehti. Vilenius meni mukaan myös teatteritoimintaan ja oli Helsingin Työväen Näyttämön kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja harrastelijanäyttelijä. Vilenius osallistui vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan 1936–1938 ja yleni kansainvälisten prikaatien luutnantiksi.[2]

Sota-aika
Talvisodan aikana Vilenius meni maan alle ja jäi kiinni tammikuussa 1940, mutta hänet päästettiin vapaaksi hänen kerrottuaan, että hänen uskonsa Neuvostoliittoon oli alkanut horjua. Heti talvisodan jälkeen hän perusti yhdessä Urho Oraksen, Lauri Kantolan ja Eero Hautojärven kanssa omin päin uuden väliaikaisen johtoelimen SKP:lle. Vilenius valittiin SKP:n salaisena edustajana Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran varapuheenjohtajaksi. Seuran järjestämien mielenosoitusten muututtua levottomiksi Suomen viranomaiset pidättivät sen johdon heinäkuun lopussa 1940 ja Vilenius tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Hän onnistui lokakuussa 1942 pakenemaan Riihimäen vankilan mottityömaalta, mutta jäi jälleen kiinni tammikuussa 1943. Hänet vapautettiin jatkosodan päätyttyä lokakuun 1944 alussa – viikkoa muita poliittisia vankeja myöhemmin, koska vankilasta karkaaminen katsottiin ei-poliittiseksi kriminaalirikokseksi.[3]

Sodanjälkeinen aika
Heti sodan jälkeen Vileniuksesta tuli vapautuneiden vankien korvauskomitean puheenjohtaja ja uuden Suomi–Neuvostoliitto-seuran järjestäjä. Vaikeana pidetyn luonteensa vuoksi hänet syrjäytettiin SKP:n uudesta johdosta. Hän toimi toista vuotta SKP:n Saimaan-alueen piirisihteerinä ja sen jälkeen Suomen Kuljetustyöntekijäin Liiton (SKL) järjestäjänä.[4] Hän myös toimitti jonkin aikaa SKL:n lehteä.[5] Vilenius erotettiin kokonaan SKP:stä vuonna 1951. Hän sai kuitenkin kirjoitella pakinoita Työkansan Sanomiin nimimerkillä Leveäharteinen mies. Toimittuaan sekalaisissa töissä Vilenius ryhtyi 1958 porariyrittäjäksi, kunnes jäi eläkkeelle 1965.[4] Hän kirjoitti sen jälkeen vielä viimeisten elinvuosiensa aikana Rakentaja-lehteen pakinoita nimimerkillä Seitenkasi.[5]

Vuonna 1964 pidetyssä SKDL:n liittoneuvoston kokouksessa Lauri Vilenius ja Kansan Uutisten päätoimittaja Jorma Simpura vaativat selvitystä Stalinin vainoissa 1930-luvulla kadonneista 7 000 suomalaiskommunistista. SKP:n valistussihteeri Inkeri Lehtinen vastasi että vuoden 1960 tienoilla SKP:n johdolle oli luovutettu Neuvostoliitossa Nikita Hruštšovin suojasääpolitiikan kaudella koottu 800-sivuinen muistio jossa puhdistusten suomalaisten uhrien kohtalot kuvattiin yksityiskohtaisesti. SKP:n vanhoilliset johtajat Ville Pessi, Aimo Aaltonen, Inkeri Lehtinen, Hertta Kuusinen ja Lars Junttila estivät kuitenkin tämän kysymyksen esilleottamisen Suomessa eikä muistiota julkaistu. 1960-luvun lopulla myös NKP:n keskuskomitean sihteeri Mihail Suslov ja pääsihteeri Leonid Brežnev alkoivat painostaa suomalaisia kommunisteja ja kielsivät heitä käsittelemästä 1930-luvun tapahtumia, koska ne olivat Neuvostoliiton sisäisiä asioita.[6]

Vileniuksen kuoltua Unto Miettinen toimitti hänen muistiinpanojensa ja radiohaastattelujensa pohjalta postuumin muistelmakirjan Erään työmiehen päiväkirjasta, joka ilmestyi 1971. Teos sisältää myös valikoituja otteita Vileniuksen pakinoista ja vankeusajan kirjeenvaihdosta.[2] Vilenius on haudattu Maunulan uurnalehtoon Helsingissä.
0400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu