Vuoden 1956 yleislakk
Vuoden 1956 yleislakko on viimeisin Suomen historian kolmesta täysimittaisesta yleislakosta. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton työtaistelutoimenpide alkoi 1. maaliskuuta ja päättyi 20. maaliskuuta 1956. Työtaistelu johti 6–10 prosentin palkankorotuksiin.
Joukkokokous Jyväskylän Kauppatorilla.
Sisällys
Kohti yleislakkoa
Lakon alku
Muokkaa
Yleislakko alkoi 1. maaliskuuta 1956 eli samana päivänä, jolloin Maalaisliiton Urho Kekkonen aloitti presidenttikautensa. Kaksi päivää myöhemmin, 3. maaliskuuta 1956, aloitti pääministerinä presidenttikilvan täpärästi hävinnyt SDP:n K.A. Fagerholm. Lakossa oli lähes puoli miljoonaa työntekijää aikana, jolloin SAK:ssa oli noin 270 000 jäsentä. Vientiteollisuus pystyi kestämään lakon, koska Itämeren jäätyminen oli muutenkin keskeyttänyt viennin.
Toimet ja vastatoimet
Muokkaa
Yleislakon mielenosoitusmarssi Helsingin Pitkälläsillalla 16. maaliskuuta 1956.
Vastatoimeksi yleislakolle Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto julisti maitotuotteiden luovutuslakon.
Lakon aikana tiedotustoiminta lamaantui. SAK ei sallinut, että lakon aikana julkaistaisiin sanomalehtiä. Yleisradion radio-ohjelmiin yleislakko ei vaikuttanut. Seurauksena oli jonkinasteinen uutispimento. SAK:n oma tiedotustoiminta käynnistyi lakon toisena päivänä Yleislakko-lehden muodossa. Lehden nimi muuttui 5. maaliskuuta muotoon SAK:n keskuslakkotoimikunnan tiedonantoja. Seuraavana päivänä tiedotuslehden nimi muuttui vielä kertaalleen muotoon Palkkatyöläinen.
Sanomalehdet kiersivät lakkoa julkaisemalla monistelehtiä. Monisteita jaettiin kaduilla, sekä laitettiin näkyville esimerkiksi virastojen ja tavaratalojen ikkunoihin. Myös Suomen Työnantajain Keskusliitto ja MTK julkaisivat omia tiedotuslehtiään. Lakon loppua kohden suomalaiset olivat yhä vähemmän uutispimennossa. Monipuolinen uutisointi auttoi omalta osaltaan hillitsemään lakon aikana liikkuneita huhuja, jotka lietsoivat epävarmuutta, paniikkia ja järjestyshäiriöitä.
Lakon aikana esiintyi useita väkivaltaisia levottomuuksia, mutta kuolonuhreilta vältyttiin. Bensiinin jakelun keskeytysyritykset johtivat kovimpiin yhteenottoihin. Asevoimat oli asetettu valmiustilaan.
Lopputulos
Muokkaa
Lakko päättyi 20. maaliskuuta työnantajan suostuttua SAK:n alkuperäiseen vaatimukseen. Lakon päätyttyä lakkolaisia asetettiin mellakoinnista syytteisiin ja muutamia tuomittiin kapinasta.[2][3]
Tavallisten ihmisten elämää yleislakko järkytti suhteellisen vähän: aikakauden eläneet ihmiset sanovat, että vuoden 1950 kymmenen viikkoa kestänyt metallimiesten lakko oli paljon pahempi.
Lakolla saavutettu ansiotason nousu katosi nopeasti korkean inflaation takia. Inflaatio söi reaaliansioita siten, että lakkoa edeltävä reaaliansiotaso saavutettiin vasta 1960-luvun alussa. Lakko antoi sysäyksen työriitojen sovittelujärjestelmän luomiselle.
Omalta osaltaan yleislakko kiihdytti sisäisiä erimielisyyksiä Sosialidemokraattisessa puolueessa ja johti niin sanotun skogilaisen vähemmistösiiven eroon SDP:sta vuonna 1957.[4] SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Väinö Tanner nousi vuonna 1957 uudelleen SDP:n puheenjohtajaksi ja skogilaiset irtaantuivat puolueesta, koska pitivät Tanneria ja häntä tukevia leskisläisiä liian oikeistolaisina. Tanner oli vastustanut yleislakkoon ryhtymistä.
Lähteet
Muokkaa
Leppänen, Veli-Pekka: Katkera kansallinen laiskanläksy Yleislakko 1956 kääntyi palkkataistelusta poliittiseksi mielenosoitukseksi Tutkimus panee päähuomion järjestysvallan kysymyksiin Helsingin Sanomat. 27.2.2006. Viitattu 6.9.2020.
Historia Aikajana – 1956 – Yleislakko. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 6.9.2020.
Ensimmäinen väitöstutkimus vuoden 1956 yleislakosta: Tomi Mertasen Suomen historian väitöskirjan ”Kahdentoista markan kapina? Vuoden 1956 yleislakko Suomessa”. Jyväskylän yliopisto. 13.9.2004. Arkistoitu 10.10.2006. Viitattu 6.9.2020.
Viitteet
Muokkaa
Bergholm, Tapio: Sopimusyhteiskunnan synty I: Työehtosopimusten läpimurrosta yleislakkoon. SAK 1944–1956, s. 462–467. Otava, 2005. ISBN 951-1-20418-1.
Uljas, Päivi: Taistelu sosiaaliturvasta. Ammattiyhdistysväen toiminta sosiaaliturvan puolesta 1950–1960 (PDF) helda.helsinki.fi. Viitattu 18.1.2022.
Kaupunki kapinassa Turun Sanomat. 19.2.2006. Viitattu 18.1.2022.
Tarkka, Jukka – Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 217. Helsinki: Otava, 1987.
Kirjallisuutta
Muokkaa
Fagerholm, K.-A.: Puhemiehen ääni, s. 274–289. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3.
Kauniskangas, Kerttu: Yleislakko 1956. Helsinki: Kansankulttuuri, 1956.
Mertanen, Tomi: Kahdentoista markan kapina? Vuoden 1956 yleislakko Suomessa. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 951-39-1917-X. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.9.2020).
Aiheesta muualla
Muokkaa
Perälä, Reijo: Yleislakossa 1956 nähtiin marsseja ja rettelöitä Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 6.9.2020.
Generalstrejk hakuteoksessa U
Vuoden 1956 yleislakko on viimeisin Suomen historian kolmesta täysimittaisesta yleislakosta. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton työtaistelutoimenpide alkoi 1. maaliskuuta ja päättyi 20. maaliskuuta 1956. Työtaistelu johti 6–10 prosentin palkankorotuksiin.
Joukkokokous Jyväskylän Kauppatorilla.
Sisällys
Kohti yleislakkoa
Lakon alku
Muokkaa
Yleislakko alkoi 1. maaliskuuta 1956 eli samana päivänä, jolloin Maalaisliiton Urho Kekkonen aloitti presidenttikautensa. Kaksi päivää myöhemmin, 3. maaliskuuta 1956, aloitti pääministerinä presidenttikilvan täpärästi hävinnyt SDP:n K.A. Fagerholm. Lakossa oli lähes puoli miljoonaa työntekijää aikana, jolloin SAK:ssa oli noin 270 000 jäsentä. Vientiteollisuus pystyi kestämään lakon, koska Itämeren jäätyminen oli muutenkin keskeyttänyt viennin.
Toimet ja vastatoimet
Muokkaa
Yleislakon mielenosoitusmarssi Helsingin Pitkälläsillalla 16. maaliskuuta 1956.
Vastatoimeksi yleislakolle Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto julisti maitotuotteiden luovutuslakon.
Lakon aikana tiedotustoiminta lamaantui. SAK ei sallinut, että lakon aikana julkaistaisiin sanomalehtiä. Yleisradion radio-ohjelmiin yleislakko ei vaikuttanut. Seurauksena oli jonkinasteinen uutispimento. SAK:n oma tiedotustoiminta käynnistyi lakon toisena päivänä Yleislakko-lehden muodossa. Lehden nimi muuttui 5. maaliskuuta muotoon SAK:n keskuslakkotoimikunnan tiedonantoja. Seuraavana päivänä tiedotuslehden nimi muuttui vielä kertaalleen muotoon Palkkatyöläinen.
Sanomalehdet kiersivät lakkoa julkaisemalla monistelehtiä. Monisteita jaettiin kaduilla, sekä laitettiin näkyville esimerkiksi virastojen ja tavaratalojen ikkunoihin. Myös Suomen Työnantajain Keskusliitto ja MTK julkaisivat omia tiedotuslehtiään. Lakon loppua kohden suomalaiset olivat yhä vähemmän uutispimennossa. Monipuolinen uutisointi auttoi omalta osaltaan hillitsemään lakon aikana liikkuneita huhuja, jotka lietsoivat epävarmuutta, paniikkia ja järjestyshäiriöitä.
Lakon aikana esiintyi useita väkivaltaisia levottomuuksia, mutta kuolonuhreilta vältyttiin. Bensiinin jakelun keskeytysyritykset johtivat kovimpiin yhteenottoihin. Asevoimat oli asetettu valmiustilaan.
Lopputulos
Muokkaa
Lakko päättyi 20. maaliskuuta työnantajan suostuttua SAK:n alkuperäiseen vaatimukseen. Lakon päätyttyä lakkolaisia asetettiin mellakoinnista syytteisiin ja muutamia tuomittiin kapinasta.[2][3]
Tavallisten ihmisten elämää yleislakko järkytti suhteellisen vähän: aikakauden eläneet ihmiset sanovat, että vuoden 1950 kymmenen viikkoa kestänyt metallimiesten lakko oli paljon pahempi.
Lakolla saavutettu ansiotason nousu katosi nopeasti korkean inflaation takia. Inflaatio söi reaaliansioita siten, että lakkoa edeltävä reaaliansiotaso saavutettiin vasta 1960-luvun alussa. Lakko antoi sysäyksen työriitojen sovittelujärjestelmän luomiselle.
Omalta osaltaan yleislakko kiihdytti sisäisiä erimielisyyksiä Sosialidemokraattisessa puolueessa ja johti niin sanotun skogilaisen vähemmistösiiven eroon SDP:sta vuonna 1957.[4] SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Väinö Tanner nousi vuonna 1957 uudelleen SDP:n puheenjohtajaksi ja skogilaiset irtaantuivat puolueesta, koska pitivät Tanneria ja häntä tukevia leskisläisiä liian oikeistolaisina. Tanner oli vastustanut yleislakkoon ryhtymistä.
Lähteet
Muokkaa
Leppänen, Veli-Pekka: Katkera kansallinen laiskanläksy Yleislakko 1956 kääntyi palkkataistelusta poliittiseksi mielenosoitukseksi Tutkimus panee päähuomion järjestysvallan kysymyksiin Helsingin Sanomat. 27.2.2006. Viitattu 6.9.2020.
Historia Aikajana – 1956 – Yleislakko. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 6.9.2020.
Ensimmäinen väitöstutkimus vuoden 1956 yleislakosta: Tomi Mertasen Suomen historian väitöskirjan ”Kahdentoista markan kapina? Vuoden 1956 yleislakko Suomessa”. Jyväskylän yliopisto. 13.9.2004. Arkistoitu 10.10.2006. Viitattu 6.9.2020.
Viitteet
Muokkaa
Bergholm, Tapio: Sopimusyhteiskunnan synty I: Työehtosopimusten läpimurrosta yleislakkoon. SAK 1944–1956, s. 462–467. Otava, 2005. ISBN 951-1-20418-1.
Uljas, Päivi: Taistelu sosiaaliturvasta. Ammattiyhdistysväen toiminta sosiaaliturvan puolesta 1950–1960 (PDF) helda.helsinki.fi. Viitattu 18.1.2022.
Kaupunki kapinassa Turun Sanomat. 19.2.2006. Viitattu 18.1.2022.
Tarkka, Jukka – Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 217. Helsinki: Otava, 1987.
Kirjallisuutta
Muokkaa
Fagerholm, K.-A.: Puhemiehen ääni, s. 274–289. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3.
Kauniskangas, Kerttu: Yleislakko 1956. Helsinki: Kansankulttuuri, 1956.
Mertanen, Tomi: Kahdentoista markan kapina? Vuoden 1956 yleislakko Suomessa. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 951-39-1917-X. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.9.2020).
Aiheesta muualla
Muokkaa
Perälä, Reijo: Yleislakossa 1956 nähtiin marsseja ja rettelöitä Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 6.9.2020.
Generalstrejk hakuteoksessa U
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.