Käpytikan ruokavaliosta

Anonyymi-ap

Pitäisiköhän käpytikan nimi muuttaa paremmin kuvaavaksii sen ruokavalion mukaan mitä se todella syö? Kävyt taitavat olla sen ruokavaliossa viimeisenä sen mukaan mitä kaikkea olen sen havainnut poskeensa pistävän. Olen kyllä nähnyt metsässä "tikanpajojakin" mutta siltikin sen nimi voisi olla paremmin kuvaava sillä se on todella opportunisti.
Ehdottaisin esim "petotikkaa" sen mukaan miten se popsii muita linnunpoikasia tai "rasvamakkaratikka" koska se käy muille linnuille tarkoitetulla rasvamakkaralla roikkumassa ja syö sen ennätysajassa. Uusimman havaintoni mukaan sen nimi pitäisi olla "hedelmätikka" sillä havaitsin sen käyvän puutarhassamme popsimassa luumuja puusta. Ja vielä niin että se pudotti ensin luumun ja laskeutui maahan syömään sitä.
"Toukkatikkakin " olisi parempi nimi sille koska metsässä havaitsen käpytikan useimmiten sen koputtamassa männyn kuivuneita ja puolilahoja oksia. Joku asian-tuntija voisi kertoa mitä se ei syö! No ihmissyöjäksi siitä ei kyllä ole vaikka se ihmisiä vihaakin. Useimmiten metsäreissuilla nimen omaan käpytikka on se joka huutelee kulkijalle hävyttömyyksiä. Muut linnut ovat hiljaa ja piilottelevaisia. "Idioottitikkakin" voisi olla sen nimenä. Moni on varmaan nähnyt sen keväällä rummuttamassa sähkötolpan metallisia tukirautoja. Ääntä kyllä riittää mutta kyllä sen pää on kovilla kun vertää tuota hommaa kelon rungon takomiseen. Uusimpina rumpuina se on ottanut käyttöönsä katuvalaisinten alumiinisen suojakuoren, josta lähteekin todella kantava ääni. Siis "melutikka" = Dendrocopos aes
"Melutikan" pesä on helppo löytää. Moista meteliä minkään muun linnun poikaset pidä metsässä.

Metsämasa

3

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokolailla hyvä tiivistys tikan tekemistä ja elintavoista. Itse tarjoilen ao. elukalle haulisuihkun jos se tunkee pihapiiriin pääskysiä ja muita pikkulintuja pesimäaikaan häiritsemään.

    • Anonyymi

      Se tikka hakkaa kyllä itse sähkötolppaakin. Huolimatta siitä, että tolppa on uudehko ja kyllästysaineella käsitelty, että eihän siellä mitään toukkia ole ja elä.
      Lisäksi se elukka hakkaa linnunpönttöjä palasiksi. Jos ei ole pellitetty kulkuaukko, niin hakkaa aukon isoksi (syödäkseen poikaset). Ja jos on pellitetty kulkuaukko, niin hakkaa sivun auki.
      Olen joutunut monesta pöntöstä paikkaamaan kyljenkin pellillä. Kyllä se sillainkin kelpaa pikkulinnulle vielä seuraavina vuosina, mutta harmittaa tuo silti.
      Lisäksi se on hakannut kahteen rakennukseen päätykolmioon kulkuaukon.
      Että hattua nostan tuolle henkilölle, joka omistaa mainitun hauliaseen ja hoitelee ongelman sillä. Itsellä ei kyseistä haulisuihkulaitetta ole, vaan olen vain koittanut hätistää kauemmaksi. Ei se kyllä tehoa. Palaa aina uudelleen. Ja todella, niinkuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, niin pitääkö sen elukan vielä olla koko ajan äänessä. Ääni on vielä desipeleiltään aivan hirvittäviä korkeita kiljahduksia jatkuvalla syötöllä.

    • Anonyymi

      Käpytikka tosiaan jakaa mielipiteitä, sekä puolesta että vastaan.
      Itse suhtaudun lintulajiin melko kriittisesti ja varsin aiheestakin.
      Vaikka käpytikan sanotaan kovertavan kovastikin pesäkoloja muitten lintulajien käyttöön, yhtälö toimii huonosti syystä, että ao. itse valitettavasti mahtuu tekemiinsä koloihin ja armotta tuhoaa valtaosan niissä olevista muitten lajien pesistä.
      Teoriassa hyötyviä lajeja olisivat tiaiset, kirjosieppo, kottarainen, leppälintu ja tervapääsky sekä varpuspöllö. Käytännössä tikka-alueilla onnistuvat luultavammin vain kottarainen ja varpuspöllö ja nisäkkäistä liito-orava, missä sitä esiintyy.
      Lisäksi tämä tikkalaji tuhoaa suurimman osan, käytännössä lähes kaikki lahopölkkyihin kolonsa kovertavien metsätiaisten(hömö-töyhtö-kuusi) pesistä, mikä osaltaan romahduttaa ko. lajien kantoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe