MTK! Ranskassa lähes rajaton markkina

Ruokajoumien käyttö on karannut ranskalaisten käsistä pahemman kerran. Jo ruokatunnilla aloittavat Jean-Paul Brun Terres Dorées Beaujolais Blanc Classic Chardonnay- valkoviinien lipittämisen ja jatkavat sitä samaa kotiinpaluureitin myötä. Seurauksena liikalihavuus ja maksakirroosi.

Markkinoimalla puhdasta suomalaista Valion Asidofilus- piimää ja Valion täysmaitoa ranskalaisille ruokajuomaksi ei olisi tarpeen enempää kuin 5% ranskalaisita käännyttää oikealle tielle ruokajuomatottumuksissa, niin se ratkaisisi koko Suomen maidontuotannon ylituotanto- ongelman ja rahat virtaisivat Valion kassaan.
10183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Tietoa makkarasta:

    Makkarassa on kaksi päätä ja niitten välissä on aina taspaksu keskusta, pötkylä. Makkaran päät edustavat erikoisuutta, koska niita on vain ja ainoastaan kaksi. Sensijaan tasapaksu päiden välinen pötkylä, keskusta on tasaisen monotoninen osa makkaraa, eikä se edusta mitään erikoisuutta, vain hamaata keskustaosan yksitoikkoisuutta, kuin Keskustapuolueen presidenttiehdokas Olli Rehn, tai vaikkapa koko Keskusta puolueena. Makkaran toista päätä voisi vaikka verrata kommareitten presidenttiehdokkas Andersonniin, koska hän ei edusta makkaran keskustaosaa, eli Keskustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tietoa makkarasta:

    Tuossa on se makkaran olemus, jota tuskin tarkemmin pystyy määrittelemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tietoa makkarasta:

    Makkarassa on kaksi päätä ja niitten välissä on aina taspaksu keskusta, pötkylä. Makkaran päät edustavat erikoisuutta, koska niita on vain ja ainoastaan kaksi. Sensijaan tasapaksu päiden välinen pötkylä, keskusta on tasaisen monotoninen osa makkaraa, eikä se edusta mitään erikoisuutta, vain hamaata keskustaosan yksitoikkoisuutta, kuin Keskustapuolueen presidenttiehdokas Olli Rehn, tai vaikkapa koko Keskusta puolueena. Makkaran toista päätä voisi vaikka verrata kommareitten presidenttiehdokkas Andersonniin, koska hän ei edusta makkaran keskustaosaa, eli Keskustaa.

    Makkaratietoisku oli murskaavan asiallinen.

    Noin aina ennen, mutta asiat ovat sittemmin monimutkistuneet. Nykyään makkaraa myydään enimmäkseen valmiiksi siivutettuina muovirasioissa. Kaikki joutuvat ostamaan niitä Elintarvikeviraston määräämän standardin paksuisina. Pötkylöiden osuus kauppojen tarjonnassa on vähentynyt ja ne on siirretty kauppojen tiskeillä syrjään. Tämä johtuu suvakkien kasvaneesta määräysvallasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tietoa makkarasta:

    Makkarassa on kaksi päätä ja niitten välissä on aina taspaksu keskusta, pötkylä. Makkaran päät edustavat erikoisuutta, koska niita on vain ja ainoastaan kaksi. Sensijaan tasapaksu päiden välinen pötkylä, keskusta on tasaisen monotoninen osa makkaraa, eikä se edusta mitään erikoisuutta, vain hamaata keskustaosan yksitoikkoisuutta, kuin Keskustapuolueen presidenttiehdokas Olli Rehn, tai vaikkapa koko Keskusta puolueena. Makkaran toista päätä voisi vaikka verrata kommareitten presidenttiehdokkas Andersonniin, koska hän ei edusta makkaran keskustaosaa, eli Keskustaa.

    Kepulaisten vihannes on makkara ja suurinta herkkua on se Keskusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kepulaisten vihannes on makkara ja suurinta herkkua on se Keskusta.

    Kerrankin slogani, joka pitää paikkansa.

    Äänestä

Puhdas Valion suomalainen täysmaito pitäisi myös ranskalaisen tuhdissa kunnossa, ennenaikaiseen kuolemaan saakka.

Äänestä

MTK on laiminlyönyt jäsentensä tuotteiden markkinoinnin. Onko johdossa vikaa?

Äänestä

Makkaran päiden välinen osa, eli keskusta on keskustalaisten herkkua. Pulleus on tuloksena keskipohjanmaalla keskustapalan syömisen seurauksena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruokajoumien käyttö on karannut ranskalaisten käsistä pahemman kerran. Jo ruokatunnilla aloittavat Jean-Paul Brun Terres Dorées Beaujolais Blanc Classic Chardonnay- valkoviinien lipittämisen ja jatkavat sitä samaa kotiinpaluureitin myötä. Seurauksena liikalihavuus ja maksakirroosi.

Markkinoimalla puhdasta suomalaista Valion Asidofilus- piimää ja Valion täysmaitoa ranskalaisille ruokajuomaksi ei olisi tarpeen enempää kuin 5% ranskalaisita käännyttää oikealle tielle ruokajuomatottumuksissa, niin se ratkaisisi koko Suomen maidontuotannon ylituotanto- ongelman ja rahat virtaisivat Valion kassaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu