Neuvosto-Venäjä kielsi huumeet vuonna 1922 ja kielto vietiin vastaperustetun Neuvostoliiton uuteen perustuslakiin vuonna 1924. Neuvostovaltio olikin erittäin turvallinen paikka, todennäkäisyys joutua rikoksen uhriksi oli olematon, lapset saattoivat kulkea pitkätkin koulumatkat yksin täysin vaaratta.
Kuten niin tavallista, tässäkin asiassa vapaa markkinatalous osoittautui huonommaksi ja epätoivoisesti markkinataloutta palvoneet länsimaat joutuivat yksi toisensa jälkeen seuraamaan Neuvostoliiton esimerkkiä kieltämällä huumeet 30-40 vuotta Neuvostoliiton jälkeen.
Näinhän tapahtui monessa asiassa, että hitaat ja vain materiaalisen hyvinvoinnin kehittämiseen painottaneet länsimaat alkoivat kärsiä pinnallisen kulutuskulttuurin ongelmista ja joutuivat ottamaan esimerkkiä Neuvostoliitosta, joka kulki kehityksen kärjessä avaruuden valloituksessa, naisten oikeuksissa, yleisessä ja ilmaisessa koulutuksessa, lasten päivähoidossa, urheilussa ja shakissa. Kaikilla näillä alueilla länsimaat lopulta luopuivat pikkuporvarillisesta taantuneisuudestaan ja omaksuivat neuvostolaisten edistyksellisen toimintatavan niin, että nyt nuo neuvostokäytännöt ovat lainsäädännössä ja käytössä kaikkialla länsimaissa.
https://www.youtube.com/watch?v=qc4Ao5E1iGU
Neuvostoliitto oli edellä aikaansa, länsimaat seurasivat perässä
36
320
Vastaukset
- Anonyymi
Neuvosto-Venäjä kielsi huumeet vuonna 1922.
Moni kapitalistinen maa kielsi jotkin huumet jo tätä aikaisemmin.- Anonyymi
Tyhmintä mitä Usa ja Iso-Britannia teki ww2 aikana, että avustivat Neuvostoliittoa Saksan hyökätessä, olisivat vaan antaneet tappaa toisensa ? Maailma olisi nyt parempi?
- Anonyymi
Neuvostoliitto oli muista maista JÄLJESSÄ KAIKESSA!
Se romahti 1991! Venäjä SEURAA PERÄSSÄ!- Anonyymi
Höpöti höpöti. Länsimaat opettelivat Neuvostoliitosta, kuinka hyvä yhteiskunta rakennetaan ja alkoivat rakentaa univeraalia koulutusjärjestelmää ja kansanterveysjärjestelmää terveyskeskuksineen. Samoin yhteiskunnan tukemat päivähoitojärjestelmät tulivat moneen maahan Neuvostoliiton esimerkin mukaisesti.
Venäjä taas on läpeensä rappeutunut kapitalisinen markkinataloussysteemi, joka totta kai romahtaa omaan mahdottomuuteensa aivan kuten Marx ennustikin. Saattaa olla, että Ukrainan sodan kautta se vetää myös muut läpeensä rappeutuneet kapitalistisen hedonian täyttämät yhteiskunnat romahdukseen.
Vain maat, jotka ottivat aikoinaan tarpeeksi oppia Neuvostoliitosta ja ovat säilyttäneet sen hyvä käytännöt, romahtavat vähemmän ja nousevat taas kehityksen kärkeen. Kuten Norja, jossa öljy-yhtiöitä verotetaan 80% verolla, että markkinatalous ja kapitalismi pysyvät aisoissa eivätkä pääse tappamaan ihmisiä kuten valkoiset hirviöt Suomen sisällissodassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöti höpöti. Länsimaat opettelivat Neuvostoliitosta, kuinka hyvä yhteiskunta rakennetaan ja alkoivat rakentaa univeraalia koulutusjärjestelmää ja kansanterveysjärjestelmää terveyskeskuksineen. Samoin yhteiskunnan tukemat päivähoitojärjestelmät tulivat moneen maahan Neuvostoliiton esimerkin mukaisesti.
Venäjä taas on läpeensä rappeutunut kapitalisinen markkinataloussysteemi, joka totta kai romahtaa omaan mahdottomuuteensa aivan kuten Marx ennustikin. Saattaa olla, että Ukrainan sodan kautta se vetää myös muut läpeensä rappeutuneet kapitalistisen hedonian täyttämät yhteiskunnat romahdukseen.
Vain maat, jotka ottivat aikoinaan tarpeeksi oppia Neuvostoliitosta ja ovat säilyttäneet sen hyvä käytännöt, romahtavat vähemmän ja nousevat taas kehityksen kärkeen. Kuten Norja, jossa öljy-yhtiöitä verotetaan 80% verolla, että markkinatalous ja kapitalismi pysyvät aisoissa eivätkä pääse tappamaan ihmisiä kuten valkoiset hirviöt Suomen sisällissodassa.Joo, Poljotit ja Raketat saattoivat olla monta tuntiakin edellä aikaansa, riippui ihan siitä mihin suuntaan sattuivat viisarit luiskahtamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, Poljotit ja Raketat saattoivat olla monta tuntiakin edellä aikaansa, riippui ihan siitä mihin suuntaan sattuivat viisarit luiskahtamaan.
Ketä ne sellaiset olivat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, Poljotit ja Raketat saattoivat olla monta tuntiakin edellä aikaansa, riippui ihan siitä mihin suuntaan sattuivat viisarit luiskahtamaan.
Tuon vuoksi Atlantic oli hyvin suosittu ostos.
No, hyvä kello ei kauan tuntia käy.
- Anonyymi
Alkoholin ja tupakan käyttö oli lopetettu jo aikaisemmin!
- Anonyymi
Taisto Huuskonen kirjoittikin tuosta Neuvostoliiton päihteettömyydestä kuuluisassa kirjassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisto Huuskonen kirjoittikin tuosta Neuvostoliiton päihteettömyydestä kuuluisassa kirjassaan.
Huuskosen kirja lienee kuuluisa vain muutamille suomalaisille mutta olkoot niin, olenpa minäkin sen lukaissut. Siitä on aikaa enkä muista miten hän noista päihteettömyyskampanjoista kertoili mutta eipä viina ja tupakka ole koskaan siellä ollut laajasti käytössä.

Venäläiset ovat yhä vielä kovia tupakoimaan ja kuuluisia juuri humalahakuisesta juomatavastaan! Siitä johtuen neukkuajan lopulla keskimääräinnen neukkumiehen elinodote olim laskenut jo alle 60.nen ikävuoden! Kovin häävi se ei ole vieläkään!

Neuvostoliitossa ja Venäjällä liikkuessani olen nähnyt enemmän humalahakuisesti juovia suomalaisia kuin venäläisiä. Venäläiset ovat aina osanneet kohtuullisen ja sivistyneen alkoholinkäytön sekä vain satunnaisesti tapahtuvan tupakoinnin.

Turhaan valehtelet! Venäjällä oli ja on tupakointi sallittu liki joka paikassa ja se. On todella yleistä! Samoin vodkan juonti kääntyy yleensä aina perskännin puolelle ja puhe ”kohtuukäytöstä” on vain huono pila!! Molemmat piirteet on Suomessa tasaisesti hiipuneet ja esim aikuisten tupakointi on perin harvinaista! Turha muistella muinaista vodkaturismia yli 30 vuotta sitten! Nythän ei suomalaisia edes Venäjällä näy laisinkaan!

Suomessa toisaan aikuisten tupakointi onkin vähentynyt, onneksi sentään nuorissa, jo peruskoulun keskivaiheilla olevissa, näkyy nousevan uutta tekijäsukupolvea.
Olen nähnyt suomalaisia kännikaloja Venäjällä viimeksi 6- 7 vuotta sitten, muistaakseni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa toisaan aikuisten tupakointi onkin vähentynyt, onneksi sentään nuorissa, jo peruskoulun keskivaiheilla olevissa, näkyy nousevan uutta tekijäsukupolvea.
Olen nähnyt suomalaisia kännikaloja Venäjällä viimeksi 6- 7 vuotta sitten, muistaakseni.Yksittäistapauksia löytyy aina! Siksi toiseksi: otsikossa puhutaan NEUVOSTOLIITOSTA, JOKA LAKKASI OLEMASTA 32 VUOTTA SITTEN! PITÄYDY OTSIKOSSA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksittäistapauksia löytyy aina! Siksi toiseksi: otsikossa puhutaan NEUVOSTOLIITOSTA, JOKA LAKKASI OLEMASTA 32 VUOTTA SITTEN! PITÄYDY OTSIKOSSA!
Neuvostoliitossa tosiaan alkoholin ja huumeidenkäyttö kuten tupakointikin loppui vähän kuin seinään jo reilut 33 vuotat sitten!
Eikä se auta jos huutokirjaimin huutaa...
- Anonyymi
Neuvostoliitto oli tosiaan paljon edellä muita maita, useimmat valtiot eivät ole vieläkään seuranneet sitä eli lakanneet olemasta...
- Anonyymi
Kielsi myös ihmisoikeudet ja vapauden, mutta toisilla nimillä kuten sota Ukrainassa (erikoisoperaatio) tapetut putinin vastustajat ovat saaneet nimeksi tapaturma tai kuoli sairauteen.
- Anonyymi
Missä laissa Neuvostoliitossa muka kiellettiin ihmisoikeudet? Kaikki yhteiskunnan pahatkin viholliset saivat lain mukaisen tuomion, ketään ei rangaistu tutkimatta.
Sen sijaan valkoiset ihmishirviöt teloittivat ihmisiä ihan vain kuulopuheiden perusteella keväällä 1918.
Joka tapauksessa länsimaat monessa asiassa ottivat mallia Neuvostoliitosta, kuten naisten tasa-arvossa, julkisessa terveydenhoidossa, ilmaisessa koulutuksessa. Nyt ne ovat arkipäivää liki kaikissa läntisen Euroopan maissa.
https://www.youtube.com/watch?v=9M9pd_tn_N8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä laissa Neuvostoliitossa muka kiellettiin ihmisoikeudet? Kaikki yhteiskunnan pahatkin viholliset saivat lain mukaisen tuomion, ketään ei rangaistu tutkimatta.
Sen sijaan valkoiset ihmishirviöt teloittivat ihmisiä ihan vain kuulopuheiden perusteella keväällä 1918.
Joka tapauksessa länsimaat monessa asiassa ottivat mallia Neuvostoliitosta, kuten naisten tasa-arvossa, julkisessa terveydenhoidossa, ilmaisessa koulutuksessa. Nyt ne ovat arkipäivää liki kaikissa läntisen Euroopan maissa.
https://www.youtube.com/watch?v=9M9pd_tn_N8Selvitäpäs vähän asioita itsellesi: Esim. vaikka sitä milloin meillä ensimmäisen kerran valittiin naisia eduskuntaan ja missä mallissa samaan aikaan oli tilanne Venäjällä. Siis nimen omaan Venäjällä koska silloin ei Neuvosotoliittoa vielä ollut?
Et ehkä tiedä sitäkään että mm. lainsäädäntomme perusta nojaa yhä vahvasti Ruotsinvallan ajan perintöön, edes tsaarit eivät katsoneet aiheelliseksi sitä suuresti mulkata yli 100- vuotisen Venäjänvallan aikana. Sivistyksemme tulee lännestä, ei idästä.
Naisen asema ei tänä päivänäkään Venäjällä ole hääppöinen, muistnet miten siellä esim.muutama vuosi sitten kumottiin tykkänään laki joka mahdollisti naisen syyttää miestään väkivallan käytöstä, siis miehen vaimoonsa kohdistama väkivalta on laillistettua toimintaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvitäpäs vähän asioita itsellesi: Esim. vaikka sitä milloin meillä ensimmäisen kerran valittiin naisia eduskuntaan ja missä mallissa samaan aikaan oli tilanne Venäjällä. Siis nimen omaan Venäjällä koska silloin ei Neuvosotoliittoa vielä ollut?
Et ehkä tiedä sitäkään että mm. lainsäädäntomme perusta nojaa yhä vahvasti Ruotsinvallan ajan perintöön, edes tsaarit eivät katsoneet aiheelliseksi sitä suuresti mulkata yli 100- vuotisen Venäjänvallan aikana. Sivistyksemme tulee lännestä, ei idästä.
Naisen asema ei tänä päivänäkään Venäjällä ole hääppöinen, muistnet miten siellä esim.muutama vuosi sitten kumottiin tykkänään laki joka mahdollisti naisen syyttää miestään väkivallan käytöstä, siis miehen vaimoonsa kohdistama väkivalta on laillistettua toimintaa!Mitäs tuo nyt tähän kuuluu? Englanti, Australia ja monet muut maat ottivat oppia nimenomaan Neuvostoliitosta, ja niin otettiin täällä Suomessakin joissain asioissa.
Nykyinen Venäjä on tietenkin kapitalistinen riistovaltio. Ei sitä voi edes verrata Neuvostoliittoon.
Ei ole Suomella muuten vieläkään ollut naista avaruudessa.
- Anonyymi
” Neuvostoliitto oli edellä aikaansa, länsimaat seurasivat perässä”
Neukku romahtin 1991! Yksikään länsimaa ei ”seurannut” perässä! - Anonyymi
"Neuvostovaltio olikin erittäin turvallinen paikka, todennäkäisyys joutua rikoksen uhriksi oli olematon, lapset saattoivat kulkea pitkätkin koulumatkat yksin täysin vaaratta" .
Joo. Tosi turvallinen. Suomen sukuista kansaa tapettiin kymmeniä tuhansia ja laitettiin työleireille.
Työleireille laitettiin kymmeniä miljoonia ja suurin osa jäi sille tielle. Osa tapettiin, osa kuoli nälkään, osa kuoli sairauksiin ja nälkään ja loppu näännytettiin kylmään ja loputtomaan orjatyöhön.
Nykyään turvallisuus on sitä, että saada tipahtaa ikkunasta tai katolta tai juot myrkyllistä teetä, laitat väärät kalsarit jalkaan.
Tai pidät väärän värisiä vaatteita päällä. Keltasininen vie suoraan linnaan kymmeniksi vuosiksi. Luultavasti et selviä hengissä.- Anonyymi
No Stalinin aikana puhdistettiin kansanvastaisia aineksia ja sen jälkeen olikin sitten hyvin vähän rikollisuutta.
Nykyään on taas kapitalismi saanut rikollisuuden rehottamaan.
- Anonyymi
Hieno järjestelmä voi kieltää vaikka hyökkäyssodan ja turvautua sen jälkeen vain erikoisoperaatioihin.
- Anonyymi
Ja jos kutsuu vahingossa ”erikoisoperaatiota” virheellisellä nimellä on tuomio 12 vuotta istumista vankilassa”. Kukapa ei haluaisi asua ja elää moisessa onnelassa!
- Anonyymi
Venäjän sota jokaista vastaan
Giles kuvaa Venäjää katkeroituneena valtiona, jota loukkaa se, ettei sitä kohdella suurvaltana, jollainen se haluaisi olla, vaikka rahkeet eivät siihen riitäkään.
Venäjän oikeus etupiiriin
Venäläisen teorian mukaan vain harvalukuinen määrä suurvaltoja on oikeutettu täyteen itsenäisyyteen. Muut kuuluvat suurvaltojen etupiiriin ja ovat vain rajoitetusti itsenäisiä. Kun Nato tarjoaa uusille jäsenilleen suojaa Venäjää vastaan, on se tavallaan varastamista Venäjältä. Mehän esimerkiksi ajattelemme, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole mitenkään pois Venäjältä, ellei Venäjällä ole katalia aikeita Suomea kohtaan.
Ukraina kuuluu tässä ajattelussa Venäjälle ja siksi maan nykyaikaistuminen ja länsimaistuminen on hyökkäys Venäjän ydinintressejä vastaan.
Suorastaan koomiselta tuntuvat houreet Venäjästä kolmantena Roomana, mutta tähän hassutukseen törmää yhä useammin.
Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi. Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.- Anonyymi
Mikä hemmetin Giles, onko tuo joku sinun fanittamasi räppäri tms?
Ajatus Venäjästä kolmantena Roomana tai vaihtoehtoisesti uutena Roomana ei ole enää uusi, ajatus otettiin esiin yli tuhat vuotta sitten. Mihin se liittyi, syytä selvittää, olisiko takana ollut Venäjän hoviin ja myöhemmin koko valtioon Bysantista eli itäisestä Roomasta otettu ortodoksinen uskonto kun ensin sekä mahtava Rooman valtakunta oli jakautunut kahtia ja sitten heikkeni myös itäosien voima ja itäosien keskuksena olleen Konstantinopolin voimakin ja Venäjä katsoi olevansa ortodoksisuuden uusi puolustaja jne?
Muistammehan Kiovan Olgat ja sellaiset, silloin se käsite ensisijaisesti Moskovasta kolmantena Roomana synnytettiin. Ja itse asiassa, lukuun ottamatta Neuvosotliiton kautta, melko hyvin Venäjä on idean puolella ollutkin ja taas siellä ortodoksisuus elää ja voi hyvin, hyvässä ja pahassa kun Konstantinopoli eli nykyinen Istanbul on uskontojen sekamelska ja menossa hyvää vauhtia islamille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hemmetin Giles, onko tuo joku sinun fanittamasi räppäri tms?
Ajatus Venäjästä kolmantena Roomana tai vaihtoehtoisesti uutena Roomana ei ole enää uusi, ajatus otettiin esiin yli tuhat vuotta sitten. Mihin se liittyi, syytä selvittää, olisiko takana ollut Venäjän hoviin ja myöhemmin koko valtioon Bysantista eli itäisestä Roomasta otettu ortodoksinen uskonto kun ensin sekä mahtava Rooman valtakunta oli jakautunut kahtia ja sitten heikkeni myös itäosien voima ja itäosien keskuksena olleen Konstantinopolin voimakin ja Venäjä katsoi olevansa ortodoksisuuden uusi puolustaja jne?
Muistammehan Kiovan Olgat ja sellaiset, silloin se käsite ensisijaisesti Moskovasta kolmantena Roomana synnytettiin. Ja itse asiassa, lukuun ottamatta Neuvosotliiton kautta, melko hyvin Venäjä on idean puolella ollutkin ja taas siellä ortodoksisuus elää ja voi hyvin, hyvässä ja pahassa kun Konstantinopoli eli nykyinen Istanbul on uskontojen sekamelska ja menossa hyvää vauhtia islamille.Giles on kirjailija, joka on kirjoittanut hyytävän tietokirjan nimeltä: ” Venäjän sota jokaista vastaan”! Kannattaa tutustua! Tuo sinua kyrsivä kohta oli tiivistelmä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Giles on kirjailija, joka on kirjoittanut hyytävän tietokirjan nimeltä: ” Venäjän sota jokaista vastaan”! Kannattaa tutustua! Tuo sinua kyrsivä kohta oli tiivistelmä!
Miksi kannattaisi juuri sitä "hyytävää" kirjaa lukea, mikä siitä tekee NIIIN hyytävän?
Minulla on ihan omasta takaakin tallessa ehkä sata Venäjään ja ex- Neuvotoliittoon liittyvää kirjaa ja ihan kaikki vähintään yhteen kertaan luetteuina, suosittelen muillekin laajaa lukemista ettei pääse tapahtumaan sellaista että ihastuu johonkin yhteen tiettyyn teokseen!
Voinhan minä vielä tuollaisenkin lukaista, ei sitä tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kannattaisi juuri sitä "hyytävää" kirjaa lukea, mikä siitä tekee NIIIN hyytävän?
Minulla on ihan omasta takaakin tallessa ehkä sata Venäjään ja ex- Neuvotoliittoon liittyvää kirjaa ja ihan kaikki vähintään yhteen kertaan luetteuina, suosittelen muillekin laajaa lukemista ettei pääse tapahtumaan sellaista että ihastuu johonkin yhteen tiettyyn teokseen!
Voinhan minä vielä tuollaisenkin lukaista, ei sitä tiedä.Oletko lukenut Simon Sebag Montefioren, Stalin - Punaisen tsaarin hovissa?
https://www.finna.fi/Record/heili.838746?sid=3173132769
Tai katsonut tositapahtumiin perustuvan elokuvan Mr Jones?
https://www.viddla.fi/films?q=Mr jones&t=site - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kannattaisi juuri sitä "hyytävää" kirjaa lukea, mikä siitä tekee NIIIN hyytävän?
Minulla on ihan omasta takaakin tallessa ehkä sata Venäjään ja ex- Neuvotoliittoon liittyvää kirjaa ja ihan kaikki vähintään yhteen kertaan luetteuina, suosittelen muillekin laajaa lukemista ettei pääse tapahtumaan sellaista että ihastuu johonkin yhteen tiettyyn teokseen!
Voinhan minä vielä tuollaisenkin lukaista, ei sitä tiedä.Mihail Šiškin, Sota vai rauha : Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä
https://www.finna.fi/Record/fikka.5676902?sid=3173142423
Svetlana Aleksijevitš, Sinkkipojat
https://www.finna.fi/Record/fikka.5589328?sid=3173151021 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kannattaisi juuri sitä "hyytävää" kirjaa lukea, mikä siitä tekee NIIIN hyytävän?
Minulla on ihan omasta takaakin tallessa ehkä sata Venäjään ja ex- Neuvotoliittoon liittyvää kirjaa ja ihan kaikki vähintään yhteen kertaan luetteuina, suosittelen muillekin laajaa lukemista ettei pääse tapahtumaan sellaista että ihastuu johonkin yhteen tiettyyn teokseen!
Voinhan minä vielä tuollaisenkin lukaista, ei sitä tiedä.Luulitko oikeasti, että olen muka lukenut aiheesta vain yhden ainoan kirjan?🤡😅😅😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulitko oikeasti, että olen muka lukenut aiheesta vain yhden ainoan kirjan?🤡😅😅😂
Mutta mitä noi keltaiset pallopäät ovat, tarkoittaako yksi pallopää aina yhtä luettua kirjaa?
- Anonyymi
Neuvostoliitto oli kerrassaan viisas siinäkin mielessä että ymmärsi tehdä itsemurhan. Voimakkaita, kiihtyviä ablodeja, yleisö nousee seisomaan . .
- Anonyymi
Ja Venäjällä on voimakas pyrkimys tehdä itsemurha perässä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3643295Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1182406En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1231715Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin751226- 721107
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi451046Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.1551040- 611033
Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290883- 42826