Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Uskikset eduskunnassa päättämässä

Anonyymi-ap

"Perussuomalaisen Mika N:n mukaan evoluutio ei selitä maailman syntyä ja se on teoria siinä kuin luomisoppikin."

Tuossa on pari hassua virhettä. Virhe ei oikeastaan ole se, että sanotaan, että "evoluutio ei selitä maailma(nkaikkeude)n syntyä", sillä se ei yritäkään selittää maailman tai maailmankaikkeuden syntyä, koska sen ei ole tarkoituskaan tehdä sitä. Mutta on silti virheellistä esittää, että se sitä muka yrittäisi selittää. Osoittaa väitteen esittäjän tietämättömyyttä. Voi miettiä, mitä muuta hän ei tiedä.

Toinen virhe on sanoa luomisoppia (luomisteoriaa) teoriaksi, koska se ei tietenkään sitä ole. Luomisopilla ei ole mitään tieteellistä sisältöä. Se on pelkkää uskontoa.

Kristillisdemokraatit ei ole Suomen ainoa uskispuolue. Myös monet persuista on uskiksia ja vieläpä kreationisteja. He saattavat sanoa sen jopa julkisesti, kristilliset eivät mielellään puhu siitä, koska eivät halua vaikuttaa täysin hölmöiltä. Tällaisia tyyppejä meillä kuitenkin on päättämässä suomalaisten asioista. Huh-huh! Pelottavaa...

11

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älystä osattomia kretuja ei tule päästää yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin

      • Anonyymi

        Mutta onhan niitä nyt jo hallituspuolueissakin, tässä Urpon paskahallituksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta onhan niitä nyt jo hallituspuolueissakin, tässä Urpon paskahallituksessa.

        Kyllähän siellä nyt muutama vajaalla käyväkin joutaa joukkoon jos suurin osa on tolkun ihmisiä. Olihan edellisessä eduskunnassa mukana Anokin vaikkei hänellä liene enää ensimmäistäkään toimivaa aivosolua.


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        💋 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18040005B

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Pelottavaa tässä on, että Mika N:n kaltaiset mistään mitään ymmärtämättömät poliitikot, tekevät meidän puolestamme tärkeitäkin päätöksiä.

      Joskus tuntuu, että eduskuntaan pitäisi olla edes jonkinlainen tietämys- ja älykkyys-testi.

    • No, tämä riemuidiootti sai aika välittömän palautteen eduskuntavaaleissa 2023 kun repi turpaansa niin, ettei idiotismista jäänyt enää järkevää epäilyä. Ryssien ja Kiinan perseennuolenta, Natovastaisuus ja köyhien avustukseen tarkoitettujen leipien jako omassa vaalitilaisuudessa, persuus ja kreationismi…kyllä siinä on sellainen täyskäsi, että oksat pois 😂

    • Anonyymi

      se on ollut hiljaa joten en pilkkaa 🤣

    • Anonyymi

      Jostain syystä perusprrrrseitten selitykset ovat aina /C:stä.
      Edellyttääköhän puolueeseen kuuluminen aivovammaa :O

    • Anonyymi

      Surkeaa kun Raamatun profetiat, kuten pedon merkin vaatima valvontayhteiskunta, kehittyvät kaikkien silmien alla, ja ihmiset vaan jatkavat epäuskossaan katkeraan loppuun asti ja sulkevat silmänsä näkemästä. Osoittaa ettei tässä ole kyse todisteista puolesta ja vastaan, vaan yksinkertaisesti kapinasta Jumalaa vastaan, vai onko se apina Jumalaa vastaan tässä tapauksessa, ainakin kapinalliset itse mieltävät itsensä apinoiksi, se heille suotakoon kun siitä kerran tulee hyvä mieli.

    • Anonyymi

      Hemmetti! Tämähän on minun viime vuonna tekemäni aloitus.

      En muistanutkaan tätä. Olipa hyvä, että tein. Putosiko tämä kaveri eduskunnasta? En tietysti oletakaan, että olisi pudonnut aloitukseni takia, mutta on aina hyvä, että mahdollisimman moni uskonnollinen sekoilija ei pääsisi eduskuntaan...

    • Anonyymi

      Tiesittekö kuumakonttien sopivan ainoastaan lihaville.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2267
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1210
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe