Olen vannonut puolustavani isänmaatani niin kauan kuin minussa henki pihisee... EN ole koskaa tahtovani puolustaa USA:ta heidän sodassaan! Näin vaan käy, että löydämme itsemme Usa:n rinnalla jostain Irakista sotimasta jos Natoon liitymme. 5. artiklahan jo otettiin käyttöön tuossa syyskuun jupakassa... Itse en henkeäni uhraa minkään muun kuin Suomen puolesta ! Me emme Natoa tarvitse, meillä ei ole mitään sotilaallista uhkaa, liittymällä Natoon teemme sellaisen itsellemme !
Järkeäkö Natossa...
Ylikessu
7307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja lisäksi Nato-jäsenyys maksaa. Suomen olisi kasvatettava huomattavasti puolustusmenojaan, jotta Natoon liittyminen onnistuisi. Muistaakseni se oli niin, että Naton jäsenvaltiona valtion budjetista maanpuolustusmenojen osuuden pitää olla vähintään 3%, ja Suomessa puolustukseen kulutetaan vähemmän. Lisäksi olisi maksettava jäsenmaksut.
Sen näin, ja sotilaspassi paloi iloisesti iltanuotiolla, jo pari vuotta sitten.
Puolustus menojen täytyy NATO maissa olla 2% budjetista ja Suomessa se on tällä hetkellä roimasti alle 2%, mutta minusta Suomen ei pitäisi liittyä NATOon, mutta puolustus määrärahat pitäisi nostaa 2%:n, että pystyisimme säilyttämään uskottavan puolustuksen.
Niin pitkään kun suomi ei mene natoon, pysyy sota suomesta poissa. Varoitettu jo on. Ellei sitten suomessa ala ääriliikkeiden sisäiset terroriteot. Sitäkö sitten sanotaan syyksi liittyä natoon?
Niin ... toistaako historia itseään ... n. 100 vuoden sykleissä?.
Se on huono syy liittyä Natoon. Nato toimii magneettina terrorismille. Isis kosti Ranskalle ja Belgialle niiden natokurkoilun.
Mutta ei päätä huimaa tontuilla, Natoon vaan että päästään tositoimiin.
Optimistitonttu uskoo että Suomi saa turvaa vaikka tarkoitus on saada tositoimien pelikentäksi.
Nahka saattaa vielä kärähtää tontuilla.
Tyhmätonttu ei usko että Suomella on kysyntää natolle. Ei usko vaikka pyrkivät kutsumatta suomeen.