Todella upeeta -sarjan kolme ensimmäistä kautta naurattivat minua aikoinaan kovasti, mutta sitten alkoi alamäki. Kyllästyminen vainko? En tiedä. Mutta kun eilisessä spesiaalijaksossa Edina tönäisi pikkulasta ja tämä alkoi itkeä, tuntui että pohjalle on saavuttu. Saffie vain mulkoili kiukkuisesti, vaikka olisi melkein toivonut että hän olisi mojauttanut nyrkillä äitiään niin että tuntuu.
Onko lasten töniminen huumoria?
Onko oikeastaan lainkaan hauskaa katsella kännikaloja hutsaleita jotka ovat rääkänneet lähimmäisiään vuosikymmenien ajan?
Jaa-a.
Onko lasten töniminen huumoria?
Onko oikeastaan lainkaan hauskaa katsella kännikaloja hutsaleita jotka ovat rääkänneet lähimmäisiään vuosikymmenien ajan?
Jaa-a.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sullekin varmaan löytyy muita ohjelmia. Todella upeeta on upeeta kateltavaa...
Joo, Todella upeeta-sarjan uusin jakso oli kyllä pohjanooteeraus. Vitsit eivät naurattaneet ja jotenkin koko homma meni välillä pelkäksi roolihahmojen väliseksi metelöinniksi. Aiemminkin minua on näissä uusissa jaksoissa ärsyttänyt yhteen ääneen huutaminen ja tässä uusimmassa jaksossa sitä oli niin paljon, että pulssini kohosi!
Jennifer Saunders voisi jättää kyseisen sarjan jo rauhaan ja keskittyä uusiin projekteihin.
tykkäsin kyllä. Ihan kelpo lauantaiviihdettä =) Ei tietenkään parhaiden Ab Fab -jaksojen vertainen, mutta ihan hyvä spesiaali kuitenkin. Ja siitä lapsen tönimisestä minäkin yllätyin, mutta luultavasti siinä oli tarkoituksena juuri se, että Saffyllä vihdoin keitti yli ja heitti Eddy ja Patsyn pihalle!
Paras kohtaus oli mun mielestä se regressio-osio. Loppukin oli ihan kiva. Elää nyt näyteikkunassa =) Saffylle olis kyllä myös toivonut hiukan nätimpää keittiötä kuin mitä se mummo sai aikaan...