Miksi on mitään?

Anonyymi-ap

Maailman historia on täynnä pohdiskelijoita ja tieteen avulla ihminen on saanut selville miten erilaiset mekanismit maailmassa toimivat. Kuitenkin kaikki nämä pohdiskelijat ja tutkijat ovat jääneet vaille lopullisia vastauksia. Tavallinen työmies muinaisessa Egpytissä oli yhtä lähellä ratkaisua kuin tämän päivän älykkäimmät tiedemiehet. Tekoäly ei osaa kertoa meille mikä elämän tarkoitus on, tai miksi maailma on. Se voidaan toki jonkin uskonnon mukaan laittaa niin tekemään tai se voi kertoa eri pohdiskelijoiden antamia arvauksia. Tiedemiehet tietävät kuinka asiat toimivat, mutta eivät miksi ne ovat. Me jotka uskomme Jeesukseen ja siten myös Raamattuun olemme saaneet vastauksen. Ja vastaus kysymykseen "miksi?" on suurempi kuin vastaus kysymykseen "kuinka?"

Johanneksen evankeliumi 1:1-2
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on."

1 Korinttolaiskirje 8:5-6
"Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

Kolossalaiskirje 1:16
"Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja,kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa."

Heprealaiskirje 2:10
"Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi."

Kaikki on olemassa Jumalaa ja Herraa Jeesusta Kristusta varten, kaikki on luotu hänen kauttaan. Meille jotka uskomme, Jumala on armossaan ilmoittanut tämän. Me tiedämme että kipukin ja kuolema ovat olemassa sitä varten että Jeesus saattoi kärsiä meidän puolestamme rangaistuksen ristillä ja kuolla, olkoonkin että kipu tuli maailmaan synnin kirouksena.

Mikään oppi tai usko ei anna näin selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin. Jokainen joka pysyy pohdiskelijana tai jumalankieltäjänä loppuun asti, tulee jäämään ilman vastauksia. Kiitos Jumalalle hänen armostaan Herran Jeesuksen nimessä siitä, että meillä kristityillä on vastaukset, joita muut eivät halua uskoa, koska muuten joutuisivat häpeämään syntejään kuten mekin.

11

762

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesuskin oli tyhmä kuin vasemman jalan saapas. Raamatusta ei mainittavaa viisautta löydy minkään asian suhteen vaikka hipillä olisi pitänyt olla kaikki tieto hallussa.

    • Anonyymi

      Hieno aloitus, siunausta sinulle!

      • Anonyymi

        Löytyyhän täältä vastauksista yksi, kenellä on usko. Siunausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyyhän täältä vastauksista yksi, kenellä on usko. Siunausta.

        Kaksi löytyy


    • Anonyymi

      Mitä oli ennen jumalaa?
      Ja miten se vanha ukko sai alkunsa?

      • Anonyymi

        Miksi Jumalaa ennen pitäisi olla jotain? Olet katsonut liikaa Simpsoneita ja muita lastenohjelmia.


    • Anonyymi

      alussa oli on ja off , alussa oli bitti ja siitä kehittyi kone .

    • Anonyymi

      Jeesus oli vain kävelevä bakteerien kasvatusastia 🤣 siinä sinulle elämän tarkoitus

    • Anonyymi

      Tässä on esimerkki suuresta tiedemiehestä, joka etsi totuutta, mutta videolla vanhoilla päivillään, myöntää ettei hänellä ole vastauksia:

      https://www.youtube.com/watch?v=P-Qdl6Gbx0k

      Richard Feynman ymmärsi maailman lainalaisuuksia luonnontieteen näkökulmasta paremmin kuin kukaan tässä palstakeskustelussa. Mutta mitä Jeesukseen ja Jumalaan tulee, hän, kuten kaikki muut viisaat maailmassa, oli täysin pihalla. Hän ei ollut sellainen mellakoiva ateisti, joka luuli tietävänsä kaiken kieltämällä Jumalan, vaan hän yritti yksinkertaisesti ymmärtää vain sitä, miten asiat toimivat, ei syytä sille, mitä tai ketä varten ne toimivat. Hän olisi uskonut Jumalaan vain jos hän olisi voinut olla suurempi kuin Jumala (mahduttaa Jumalan oman järkensä alapuolelle), ainakin video kuvaamisen aikaan.

      Videolla hän toteaa että kyseenalaistaminen oli keskeinen osa hänen sieluaan. Mutta hän ei kuitenkaan kyseenalaistanut epäuskoaan.

      Hänellekin jäi vain usko tai epäusko valita kun on kyse elämäntarkoituksesta. Hän valitsi olla uskomatta siihen, että tarkoitus löytyisi Raamatusta ja Jeesuksesta. Hän ei halunnut uskoa siihen. Puhutaan tiedemiehestä joka oli alansa huipulla.

    • Anonyymi

      Jumala lensi avaruuteen alkuräjähdyksessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    18. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe