Miko Bergbom sanoi, ettei aio äänestää oman aloitteensa puolesta.

Anonyymi-ap

Valehteleva huijari vammalasta.

21

672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huono poliitikko on semmoinen, joka ei kykene muuttamaan mielipiteitänsä maailman muuttuessa ja vallitsevan tilanteen tosiasioiden vaihtuessa.

      Pikkasen parempi on semmoinen poliitikko, joka uskaltaa muuttaa mielipidettänsä, kun tilanne niin vaatii. Olisi poliitikolta ja maan johtajalta tyhmää jääräpäisesti lukkiutua joihinkin monen vuoden takaisiin sanomisiin, jotka ei enää pidä paikkaansa tai eivät sovellu nykytilanteeseen.

      Eihän Paavo Lipponenkaan ole enää 30 vuoteen ajanut maahan sosialismia, vaikka Areenan 1970-nauhoitteissa sellaista ehdottomasti vaatii. Lipponen alkoi täydeksi kapitalistiksi. Siirtyi lojaaliksi Putinille ja alkoi Venäjän kaasuputkikonsultiksi. Nosti 10 vuodessa mijoonien eurojen, nyttemmin verisiksi todetut, öljyrahat.

      Syyskuussa julkistetun tiedon mukaan myös Sanna Marin on hylännyt sosialismin. Hän nostelee suurporvarina 50.000 €/kk palkkiota.

    • Anonyymi

      #Purra Petti Suomen Köyhät.

      • Anonyymi

        Se, kun etukäteen ennen vaaleja TV:ssä moneen kertaan sanoo, kuinka aikoo hallituksessa säästötoimien kanssa menetellä, niin tällainen on hyvinkin avointa toimintaa.
        Sellainen ei ole millään mittapuulla valehtelua eikä pettämistä. Kaikki suomalaiset joutuvat nyt kärsimään säästötoimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi rikkaat...

    • Anonyymi

      ENNEN vaaleja purra sanoi näin : "Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se ei käy". Ja nyt se saata##¤ leikkaa köyhiltä!!! se kirottu petturi ja juudas !

      • Anonyymi

        No mutta kun ei ole noin sanonut. Levität tätä omaa sosialidemokraattista valhettasi lukuisiin keskusteluryhmiin. Laitat omassa päässäsi tekaistuja sanoja Purran suuhun, joita ei ole koskaan sanonut.

        Näin Purra on todistettavasti sanonut:
        "Perussuomalaisten erot muun muassa kokoomukseen joka
        haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."

        Voisitkos kommentoida, että mikä tässä sanomisessa on sinun vasemmistolaisessa mielestäsi sitä valehtelua?

        Juu Sanoi ei käy meille.. No hyvin näyttää saatana käyvän ! älä saivartele !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta kun ei ole noin sanonut. Levität tätä omaa sosialidemokraattista valhettasi lukuisiin keskusteluryhmiin. Laitat omassa päässäsi tekaistuja sanoja Purran suuhun, joita ei ole koskaan sanonut.

        Näin Purra on todistettavasti sanonut:
        "Perussuomalaisten erot muun muassa kokoomukseen joka
        haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."

        Voisitkos kommentoida, että mikä tässä sanomisessa on sinun vasemmistolaisessa mielestäsi sitä valehtelua?

        "MEILLE SE EI KÄY" eikös tuossa sanota että, meille se ei käy ?! ja nyt sitten heti käy ! Purra on konna ja huijari. EK,n juoksulikka.

    • Anonyymi

      Ja bensa on jo kohta liian halpaa, kiitos persulit !!

    • Anonyymi

      Fakta on se että purra leikkaa Suomalaisilta köyhiltä, ja vain köyhiltä..

      • Anonyymi

        No ei ole sinun kertomasi faktat kohdallaan koskaan, koska olet sosialidemokraatti. Olet siksi niin taipuvainen keksimään niitä olemattomia faktojasi, ja suoraan valehtelemaan myös.

        Hallituksen lupaus nimenomaan oli että pienituloiseksi luokitelluilta, joiden tulot ovat 1130...1350 €/kk, niiltä ei leikata yhtään. Juuri näin on myös toteutunut, kaikkein köyhimpiä on suojeltu.

        EI pidä paikkaansa tuo sun väite. asumistuista ja toimeentulotuestakin leikataan, eli KÖYHIMMILTÄ Leikataan. fakta .

      • Anonyymi

        Tietysti vain köyhiltä, heillähän on jo valmiiksi vähiten mistä ottaa.. Petturi-Purra on piilokokoomuslainen EK horo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI pidä paikkaansa tuo sun väite. asumistuista ja toimeentulotuestakin leikataan, eli KÖYHIMMILTÄ Leikataan. fakta .

        Asumistuki - leikataan. Toimeentulotuki - leikataan. Ansiosidonnainen - päiviä vähennetään, eli leikkaus. Eka sairauslomapäivä Nolla euroa !! Leikkaus ! Pelkkää pask### tarjoaa tämä hallitus. Paitsi rikkaille. Heille tulee mannaa. SMP oli aikoinaan hyvä sakki. PS on porukka kokoomuksen hännystelijöitä ja pettureita. . .

    • Anonyymi

      Juu en ymmärrä kuka häntä äänestää

      • Anonyymi

        Tuon petoksen jälkeen ei kovin moni..

    • Anonyymi

      Kyllä on äänestäjät millaisia pellejä kansanedustajiksi. Kaveri lupaa ties mitä ja istuu kumppaneidensa kanssa takalehterillä. Pojat löytänee toisensa ja varmaan pitävät kimppakivaa Tynkkysen johdolla.

      Mietin, että miksi tällaisia pellejä äänestetään arvovaltaiseen parlamenttiin ja puhe-kielikuva ja esiintyminen röyhkeää.

      Rasismi puolue ja Tynkkynenkin ja usea puolueessa tuomittuja. Purra säkittää tummat naiset elihän on naisvihaaja ja kylmä nainen.

      Mistä tällaisia epävakaita sikiää ja kuka heitä synnyttää? Hehän haluavatkin Unkarin tielle ja Fidez- puolueen kannattajia.

      Kun katsoo näitä persuja eduskunnassa tulee myötä häpeä, kun istuvat kuin körttiläiset ja samat vaatteet päällä, etovaa katsottavaa ja kuunneltavaa!

      • Anonyymi

        Persuista on tullut Nazipuolue, ihailevat Kiovan nazeja ja haluavat tukea verovaroilla ukrainan pesunkestäviä bandera-nazeja hamaan loppuun asti! Jussi Hullu-uho on sairas nazikörmy, tulee elävästi mieleen SS-Himmler. Suomessa on noussut natsiaate huippuunsa!

    • Anonyymi

      Näsäviisas pikkupoika joka tekee niitä Tiktok viveoita.. Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      "EI pidä paikkaansa tuo sun väite. asumistuista ja toimeentulotuestakin
      leikataan, eli KÖYHIMMILTÄ Leikataan. fakta ."

      Kenties jopa puolet suomalaisista tuntee itsensä aika köyhiksi ihmisiksi, ja siksi juuri he tarvitsisivat lisää sosiaalisia avustuksia. Mutat eivät he ole.

      Sosiaaliväki luokittelee pienituloiseksi esimerkiksi yhden hengen talouden, jonka bruttotulot ovat 1130...1350€/kk. Näiden ihmisten vuositasolla saamien sosiaalitukien määrää ei tulla leikkaamaan.

      Tuen nimi saattaa muuttua, raha on haettava jatkossa eri nimiseltå tukiluukulta, Mutta vuositason tukien kokonaistaso ei alene.

    • Anonyymi

      Bäripummi räkänokka politiikassa rantaruotsalainen joka huutelee vieraisiin pöytiin koko ajan.

      Punkero Mäkelä alkoi määkiä kun valehtelu kostautuu koko puolueelle.

      Yli puolet edustajista putoaa eduskunnasta mukaanlukien Mäkelä Ja PÄripummi.

      Balehtelijoista ei pidetä edes politiikassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      52
      5650
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      55
      5625
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      103
      4449
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3863
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3763
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      131
      3472
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3280
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2926
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2709
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      48
      2569
    Aihe