Mitä tuumaa Pekka Haavisto ja vihreäliitto asiasta? kansainväliset rikollisverkostot

Anonyymi-ap

Lappi
Rovaniemi

laajat, kansainväliset rikollisverkostot, joiden pääbisnes on huumekauppa
Anonyymi-ap
2023-10-08 11:31:56

https://www.lapinkansa.fi/vakivaltainen-jengirikollisuus-on-ajanut-ruotsin-l/5937585?utm_campaign=Feedit&utm_source=Lapin%20Kansa&utm_medium=RSS

Kertoo Lapin kansa

Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ja myös Tanskassa ammattirikolliset ovat rekrytoineet syrjäytyneitä, usein maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria mukaan rikolliseen toimintaan.

Ruotsin jengirikollisuuden juuret ovat 1960- ja 1970-luvun betonilähiöissä, missä asuu nykyisin pääosin maahanmuuttajia. Vaikka Ruotsissa on EU:n vähiten köyhyyttä, sen eriytyminen syntymämaan mukaan on jäsenmaiden suurinta. Eriarvoisuus näkyy lähiöissä, missä asuvat katujengiläiset elävät jonkinlaisessa rinnakkaisyhteiskunnassa.

Ruotsin virheenä on pidetty sinisilmäisen sokeaa uskoa siihen, että kaikki voivat tulla osaksi ruotsalaisuutta ja kansankotia kansalaisuuden kautta. Yhteiskunnan syrjiviltä rakenteilta on suljettu silmät, mikä on johtanut integraation epäonnistumiseen ja alueelliseen eriytymiseen.

5

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pekka vihreine tovereineen on halunnut maahamme rajattomasti muslimeja ja puuhannut humanitaarista viisumia suomeen koko maailman kansalasille.
      Presidenttiehdokas Vihreä Caruna Pekkahan puhui pari vuotta sitten että pitää maailman siirtolaisille luodan lailliset reitit tulla euroopaan ja euroopan läpi suomeen

      • Anonyymi

        Sanasta homoa
        Lisää


    • Anonyymi

      Ja isis on hengissä

    • Anonyymi

      vastuuseen teoista ja puheista

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      508
      5363
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1881
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      99
      1619
    4. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      68
      1557
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1497
    6. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      56
      1467
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1205
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      59
      1134
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      63
      968
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      955
    Aihe