Britanniassa Labour voittaa vaalit, kiitos brexitin!

Anonyymi-ap

SAMAA varovaista linjaa vetää myös työväenpuolueen johtaja Keir Starmer.

Jos labour voittaa parlamenttivaalit, nousee Starmer pääministeriksi. Puoluekokoustietojen mukaan Starmer ei kuitenkaan halua, että häntä juhlitaan Liverpoolissa jo etukäteen ”tulevana pääministerinä”.

Liika voitonvarmuus nähdään kohtalon uhmaamisena. Näin silti, vaikka labour nappasi juuri mehevän täytevaalivoiton jopa Skotlannissa.

Parlamenttivaalit pidetään mitä todennäköisimmin ensi vuonna, mutta aivan viimeistään tammikuussa 2025. Ajoituksen päättää konservatiivipääministeri Rishi Sunak.

VAROVAISUUTEEN kuuluu myös se, että työväenpuolue on hipihiljaa Britannian EU-erosta eli brexitistä.

Liverpoolin-kokouspaikan ulkopuolella näkyi useita brexitin vastaisia julisteita, mutta labourin johto ei aja Britannian liittymistä takaisin EU:hun.

Konservatiivien brexitiä ei voi korvata työväenpuolueen brexitillä, vaadimme parempaa, luki lakanassa Liverpoolin-kokouspaikan ulkopuolella.

Starmer on vakuuttanut, että paluuta EU:n sisämarkkinoille tai tulliliittoon ei ole näköpiirissä. Sen sijaan hän on sanonut, että Britannian ei kannata ehdoin tahdoin loitontua EU:sta.
Varovainen EU-linja on turhautumisen aihe useille niille työväenpuolueen kannattajille, jotka vastustavat brexitiä. Politiikan asiantuntijoiden mukaan varovaisuus on kuitenkin realismia.

Starmerin ykköstavoite on viedä työväenpuolue vaalivoittoon. Voittoa ei haluta vaarantaa puhumalla liikaa EU:sta, sillä se voi suututtaa brexit-mieliset potentiaalit äänestäjät.

8

502

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Brexit on tullut taloudellisesti suunnattoman kalliiksi koko Britannialle.
      Nyt sitten konservatiivit maksavat myös poliittisen laskun.
      Vain EU-vihaajilta jää kehitys ymmärtämättä.

      • Anonyymi

        EU ja EURO ovat tulleet suunnattoman kalliiksi Suomellekin, aina nettomaksajiakin ja ylikallis eurokurssi kuristaa talouttamme,


      • Anonyymi

        "Brexit on tullut taloudellisesti suunnattoman kalliiksi koko Britannialle.
        Nyt sitten konservatiivit maksavat myös poliittisen laskun.
        Vain EU-vihaajilta jää kehitys ymmärtämättä."

        NAURETTAVAA PROBAKANDAA!!!!!!!

        Briteillä menee nyt paremmin kuin koskaan... varallisuus nousee hurjaa vauhtia ja halpoja duunareita "virtaa" maahan jo liiaksikin. Britit ovat tehneet kaikkien tärkeimpien kauppakumppaniensa kanssa suunnilleen samat sopimukset kuin EU aikana... Britit EIVÄT olleet rahaunionissa vaan FIKSUINA pitivät OMAN VALUUTAN... Mitä EU heille antoi!?? Ei ole iso vaiva kaivaa passia rajalla jos ulkomaille haluaa....


      • Anonyymi

        "Brexit on tullut taloudellisesti suunnattoman kalliiksi koko Britannialle"

        Laitat varmaankin linkin LUOTETTAVIIN laskelmiin?


      • Anonyymi

        Aivan.


    • Anonyymi

      Joo eu bulshitt häviää kaikkialla ja Suomiki eroaa eus ta byrokratian sekä kottuption linnakkeesta joka natisee liitoksissaan hahaaa

    • Anonyymi

      Iso-Britannia on vaan siitä hauska luokkayhteiskunta että jopa labour työväenpuolueen johtaja uusi pääministeri on virallisesti SIR. Sir Keir Starmer.

      Ikävää heidän voitossaan on vain että valtaan voi palata Diane Abbott joka on pahimman luokan Suomea ja suomalaisia vihaava rasisti. Toivottavasti SIR Keir ei nosta tätä rasistista naista ministereidensä joukkoon.

      Ja eiköhän Brexit-Faragekin kerää ihan mukavan äänisaaliin?

    • Anonyymi

      Hehee Brexitissä pysytään, EU-paluuta ei vakavasti haluta....noin se menee.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe