"....... Aiemmin olemme jo tämän kurssia puitteissa käsitelleet ihmisen olemusta ja tulleet tuntemaan, että ihmisen persoonallisuus muodostuu kolmesta osatekijästä: Hengestä, sielusta ja ruumiista. Tämän vuoksi mm. Raamatussa puhutaan ihmisestä joko luonnollisena - lihallisella - sielullisena ihmisenä tai sitten hengellisenä ihmisenä.
Tämän määritelmän mukaan valtaosa ihmisistä on luonnollisia, lihallisia, Ihmisiä, joille henkinen minuus on syvälle sisimpään hautautunut todellisuus, joka harvoin pääsee ihmisessä ilmaisemaan itseään. Luonnollinen ihminen, puhuessaan "minästä", tarkoittaa minällä omaa fyysistä olemustaan. Niinikään kaikki henkisen minän toiminnat, mm. telepatia, ovat täysin vieraita ja tuntemattomia käsitteitä, joista luonnollinen ihminen ei ole yleensä edes kiinnostunut. (Paitsi ongelmiensa ja vaikeuksiensa ratkaisuna). Luonnollisen ihmisen mielenkiinto kun yleensä on kohdistunut maallisiin rientoihin ja huvituksiin sekä oman asemansa ja taloudellisten etuuksiensa saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Kuollessaan luonnollinen, lihallinen, ihminen yleensä "menettää henkensä".
Sen sijaan hengellinen ihminen edustaa kokonaan toisenlaista todellisuutta. Hengellinen ihminen on saavuttanut elävän ja toimivan yhteyden omaan henkiseen minäänsä, joka hallitsee ihmisen kaikkia ratkaisuja ja toimintoja. Hengelliselle ihmiselle "minä" - käsite ei edusta fyysistä, kuolevaista olemusta, vaan hengellisen ihmisen "minä" on se henki, joka tässä kuolevaisessa ruumiissa asuu. Kuolemassa hengellinen ihminen ei koskaan menetä henkeään, vaan hän vapautuu tämän ruumiin sekä ajan ja paikan kahleista, jatkaakseen kuolematonta elämäänsä uudessa, iankaikkisessa, ulottuvuudessa yhtyneenä siihen iankaikkiseen Henkeen, kaiken luoneeseen alkuolemukseen josta hän on alunpitäen lähtenytkin.
Nyt kaikki henkisen minän toiminnat, niin telepatia kuin muutkin, ovat hengelliselle ihmiselle täysin luonnollista ja jokapäiväistä todellisuutta. Niinikään hengellinen ihminen, päästyään omakohtaisiin kokemuksiin henkisen minän toiminnasta, ei ole enää kiinnostunut tämän maailman katoavaisista rikkauksista tai sen riennoista. Hengelliselle ihmiselle henkisen minuuden kokeminen on niin valtavaa rikkautta, että sen rinnalla himmenee kaikki muu. Ja vielä: Kun luonnollinen ihminen elää ilman yhteyttä henkiseen minään, häneltä puuttuu yhteys myös Korkeimpaan. Sen sijaan hengellisen ihmisen yhteys omaan henkiseen minään, merkitsee myös yhteyttä Korkeimpaan. Tähän perustuu mm. profeettojen, Jeesuksen ja apostolien toiminta, joista aiemmin on ollut puhetta. Esimerkiksi alussa kertomani esimerkit Elisan toiminnasta. Elisan jokapäiväinen elämä oli jatkuvaa yhteyttä omaan henkiseen minään ja samalla yhteyttä Korkeimpaan. Tämän vuoksi hän ei tarvinnut luonnollisia aistejaan asioiden tiedostamiseen. Ja tähän on perustunut kaikki ne kokemukset henkisistä yhteyksistä ja telepaattisista kokemuksista, joista olen tämän kurssin puitteissa kertonut......."
http://www.aretalogia.com/Hyp/hypnoosi_8.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.