Miten nyt ????

Nämä suomalaisista suomalaisimmat WERORAHOILLAMME-ELÄVÄT loiset ovat onellisia ja iloisia siitä, että hamas teloitti 200 nuorta ihmistä festareilla ja samalla ottivat suuren määrän panttivankeja myöhempiä eliminointeja varten ?
Syyksi ne kertoivat pitkään jatkuneen huonosti hoidetun uskonnolispoliittisen jatkumon LähinnäIdässä, joka kuulemma nyt loppuu, kun on paljon tapettu viattomia IHMISIÄ ???????
Mielestäni tässä vaiheessa olisi syytä katsoa ja tarkkaan näiden viattomien IHMISTEN tappamisesta iloisevien ja hurraatakuolemallehuutavien Suomessa-asustelevien passien oikeudenmukaisuutta ja niiden oikeudellisuutta, vai lähetetäänkö ne takaisin sinne mistä väärin perustein tulivatkin !!!!!!!!!
Onko Tällainen WIHAPUHE OIKEIN ???????????????????
Ja saavatko tällaiset sotaankiihottavat ja sillä täysinväärin hurmostoituvat mielipiteet päästä Suomalaiseen Mediaan ja edellen jatkamaan sitä väärää DisInformaatiota, joka jo nähtiin siellä Pyhän Laurin Kirkon Hautausmaalla ??
KUVITELLAAN, miten olisi käynyt siinä tapauksessa, jos Suomalaiset PäiväKotiLapset olisivat menneet sitä mustaakiveä potkimaan ja samalla mielipiteilleet siitä, että joku Jeesuksen jälkeen
350 v. syntynyt ja Hänen Arvomaailmaansa plagioineen pellen nimi liitetään Naisen synnytyselimeen ?????
Varmaan olisi ollut pikainen loppu, sille ”””” LEIKILLE””” !!!!
Sitä lapset, mitä aikuiset edellä. Ja lasten suusta se totuus kuullaan !!!!!!
Eli aika huonolla tiellä ollaan ME TÄÄLLÄ SUOMESSA, kun koko media silittää myötäkarvaan kaikkia tapauksia, missä SUOMALAISTA YHTEISKUNTAA ja sen PERUSPILAREITA vastaan Hyökätään !!!!!! Vain yksittäistapaus ,,,, Niinhän ne Kaikki Yksi kerrallaan !!!!!!!
Kyllä se on niin, että maassa maan tavalla ja Suomessa ne OVAT KOTI, USKONTO ja ISÄNMAA !!!!!!!!!!
Jos ei tämä komento kelpaa, niin sitten TAKAISIN sinne mistä on tullutkin, elisinne missä tämä kaikkien tuntema kaksikyttyräinen erämaanlaiva on erittäin paljon suuremmassa arvossa, Niiden opuksensa mukaan, jota kaikki ne väärinymmärtäjät pitävät oikeallisuuden perustana ???????????,
kuin SEIHMINEN, joka antaa meille sen Kaiken Elämän ja Turvan ja Mahdollisuuden ELÄÄ,
eli NAINEN & ÄITI !!!!!!!!!
Kyllä NAINEN ja ÄITI ON PAREMPI, KUIN KAMELI !!!!!!!!!!
Mutta mehän Suomalaiset olemme tilanneet itsellemme tämän ongelman aivan ITSE ?? !!!!
Silloin hutikorven ja hpekan 4 vuotta sitten, aikaan sehän oli kuin kilpailua kumpi saa enemmän mahdollisimman epäuskottavia ja epätodellisia maahantulijoita haalattua, ihan vaan sen ””””humaanisuuden ja vihreyden ””” perusteella ja sehän oli myös niin ihananinhimillistä ja KOKO MAAILMA PELASTUI NÄIDEN YKSITTÄISTEN TEKOJEN PERUSTEELLA ??????? !!!!!!
Nyt on nähty tämä näiden polliittiikkojen polliittisen vääryyksien suoma ja tuoma Suomalaisen Yhteiskunnan Halveksunnan LOPPUTULOS !!!!!!!!!!!!
Sieltä on tulossa Ruotsista Suomeen koko Pohjoimaisella yhteistyöllä, sitä mitä on hutikorven ja hpekan toiminnoilla on tilattukin !!!!!!!!!!
Eli Rikollista porukkaa, joilla on hyvä kasvualusta täällä Suomessa minne on otettu AIVAN LIIKAA jonniinjoutavia toistaitoisia suomenkunniakansalaisia, joille kyllä KELAN rahat kelpaa, mutta ei SUOMENKIELIKOULUTUS, kyllähän koulutusraha kelpaa, mutta opintoihin ja tunneille ei mennä.
Hienoa tässä niille on se, että esim. taxikoulutus on ilmainen ja autonostoonkin saa ilmaista rahaa KELALTA ja sitten vaan HUUMEITA KUSKAAMAAN JA ASIAKKAITA RAISKAAMAAN ja Suomalainen WERONMAKSAJA MAKSAA TÄMÄN KAIKEN KELAN KAUTTA ???? ```` !!!!!!
HYVÄ hpekka ja HYVÄ hutikorpi olette tehneet vuosisadan suurimman WIRHEEN antaessanne näiden teidän mielestä hyvien ja suurenmoisten ””” arvojen ””” pilata teidän tulevaisuuden poliittisen uran !!!!!!!
Hutikorvesta ei tule enää koskaan muuta, kuin se ex. Ministeri, se joka antoi Suomea ja sen YhteisKuntaa Rapauttavan liiallisen maahantunkeutumisen sallimisen johtavaan Rikollisuuden lisääntymiseen ja Suomalaisuuden, KAIKKIEN SEN ARVOJEN taantumiseen ja SUOMALAISUUDEN VÄHEKSYMISEEN ja ARVOTTOMUUTEEN !!!!!!!!!!!!!!!
Ja sinä hpekka, sinä menetit sen SuomenKorkeimmanArvoNimen ja Tittelin, eli sinusta ei koskaan tule SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTIÄ !!!!!!!!!!!!
Sillä kyllä sinä pääset Presidenttikisassa toiselle kierrokselle, mutta sen jälkeen alkavat ne mustathunnut liehua sinun valitsemisesi taakkana ja se ei ole ihan vähäistä, KUN Suomalaiset TAVALLISET IHMISET ASETTAVAT OMAN ARVOMAAILMANSA versus hpekan mielettömät seikkailut alaholliseen maailmaan ja sen luomiin kustannuksiin nyt ja tässä ??? !!!!!
hpekka PS. paljonko maksaa sen esim. yhden mustaviitan ja sen jälkikasvun elätys vuodessa nyt ja paljonko sitten sen jälkeen tulevaisuudessa ja mitä niistä sitten tulee, muurareita, hitsareita vai niitä, joista saa lukea lehdistä ja sieltä heidän tuottamistaan tuloksista Hesarin WIIMEISILTÄSIWUILTA ???????
Voisiko silläkin rahalla ostaa vaikka vaippoja SUOMALAISILLE VANHUKSILLE, ja kuinka paljon ??????????????
Miten NYT ??????
7206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei voi olla totta, etä joku PekkaMustaViittaa kritisoi, sillä sehän on ihan ihana sen päällä, ei siinä mitään järkee kyllä ole mutta IHANAA se on, sillä se sopii niin Ihanasti Pekan vaaleaan ihoon ja Hänen esittämäänsä anteksiaan, missä HÄN on pienempi, kuin ONKAAN ?? !!!!!!!!!!!!

OOOOOOOOO

Äänestä
  • Miten niin Pekalla on pieni anteksia, olet väärässä ja Minä Oikeassa !!!!!

    Äänestä

Pekalla EIOLE ANTEKSIAA ja sillä selvä, ei ainakaan MINUN KAA !!!!!!!!

Äänestä

Nyt olette ymmärtäneet ihan väärin, sillä anosteksia tarkoittaa ihan jotain muuta, hups ja heippa senkin Ihana Höpö !!!!!!!

Äänestä

No mutta Pekalla on pieni SE, mutta on se aika VIKKELÄ !!!!!!

Äänestä

Ap.kertoo täyttä asiaa,juuri noin on päässyt käymään.No tämä on pieni huoli siihen-nähden mitä on pian tulossa.Alkua seuraa loppu,valmistautukaa..

Äänestä

Mitäs jos olis ollut 200 uusnatsia riemuitsemassa juutalaisten kuolemalla, olisko kohdeltu samoin silkkihansikkain, kuin näitä ?

Olis aikamoinen älämölö päällä ja marsittaisiin natseja vastaan, mediat huutais hoosiannaa pari viikkoa putkeen, miten pahoja nämä uusnatsit olisivat.

Elämme todella sairaita aikoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nämä suomalaisista suomalaisimmat WERORAHOILLAMME-ELÄVÄT loiset ovat onellisia ja iloisia siitä, että hamas teloitti 200 nuorta ihmistä festareilla ja samalla ottivat suuren määrän panttivankeja myöhempiä eliminointeja varten ?
Syyksi ne kertoivat pitkään jatkuneen huonosti hoidetun uskonnolispoliittisen jatkumon LähinnäIdässä, joka kuulemma nyt loppuu, kun on paljon tapettu viattomia IHMISIÄ ???????
Mielestäni tässä vaiheessa olisi syytä katsoa ja tarkkaan näiden viattomien IHMISTEN tappamisesta iloisevien ja hurraatakuolemallehuutavien Suomessa-asustelevien passien oikeudenmukaisuutta ja niiden oikeudellisuutta, vai lähetetäänkö ne takaisin sinne mistä väärin perustein tulivatkin !!!!!!!!!
Onko Tällainen WIHAPUHE OIKEIN ???????????????????
Ja saavatko tällaiset sotaankiihottavat ja sillä täysinväärin hurmostoituvat mielipiteet päästä Suomalaiseen Mediaan ja edellen jatkamaan sitä väärää DisInformaatiota, joka jo nähtiin siellä Pyhän Laurin Kirkon Hautausmaalla ??
KUVITELLAAN, miten olisi käynyt siinä tapauksessa, jos Suomalaiset PäiväKotiLapset olisivat menneet sitä mustaakiveä potkimaan ja samalla mielipiteilleet siitä, että joku Jeesuksen jälkeen
350 v. syntynyt ja Hänen Arvomaailmaansa plagioineen pellen nimi liitetään Naisen synnytyselimeen ?????
Varmaan olisi ollut pikainen loppu, sille ”””” LEIKILLE””” !!!!
Sitä lapset, mitä aikuiset edellä. Ja lasten suusta se totuus kuullaan !!!!!!
Eli aika huonolla tiellä ollaan ME TÄÄLLÄ SUOMESSA, kun koko media silittää myötäkarvaan kaikkia tapauksia, missä SUOMALAISTA YHTEISKUNTAA ja sen PERUSPILAREITA vastaan Hyökätään !!!!!! Vain yksittäistapaus ,,,, Niinhän ne Kaikki Yksi kerrallaan !!!!!!!
Kyllä se on niin, että maassa maan tavalla ja Suomessa ne OVAT KOTI, USKONTO ja ISÄNMAA !!!!!!!!!!
Jos ei tämä komento kelpaa, niin sitten TAKAISIN sinne mistä on tullutkin, elisinne missä tämä kaikkien tuntema kaksikyttyräinen erämaanlaiva on erittäin paljon suuremmassa arvossa, Niiden opuksensa mukaan, jota kaikki ne väärinymmärtäjät pitävät oikeallisuuden perustana ???????????,
kuin SEIHMINEN, joka antaa meille sen Kaiken Elämän ja Turvan ja Mahdollisuuden ELÄÄ,
eli NAINEN & ÄITI !!!!!!!!!
Kyllä NAINEN ja ÄITI ON PAREMPI, KUIN KAMELI !!!!!!!!!!
Mutta mehän Suomalaiset olemme tilanneet itsellemme tämän ongelman aivan ITSE ?? !!!!
Silloin hutikorven ja hpekan 4 vuotta sitten, aikaan sehän oli kuin kilpailua kumpi saa enemmän mahdollisimman epäuskottavia ja epätodellisia maahantulijoita haalattua, ihan vaan sen ””””humaanisuuden ja vihreyden ””” perusteella ja sehän oli myös niin ihananinhimillistä ja KOKO MAAILMA PELASTUI NÄIDEN YKSITTÄISTEN TEKOJEN PERUSTEELLA ??????? !!!!!!
Nyt on nähty tämä näiden polliittiikkojen polliittisen vääryyksien suoma ja tuoma Suomalaisen Yhteiskunnan Halveksunnan LOPPUTULOS !!!!!!!!!!!!
Sieltä on tulossa Ruotsista Suomeen koko Pohjoimaisella yhteistyöllä, sitä mitä on hutikorven ja hpekan toiminnoilla on tilattukin !!!!!!!!!!
Eli Rikollista porukkaa, joilla on hyvä kasvualusta täällä Suomessa minne on otettu AIVAN LIIKAA jonniinjoutavia toistaitoisia suomenkunniakansalaisia, joille kyllä KELAN rahat kelpaa, mutta ei SUOMENKIELIKOULUTUS, kyllähän koulutusraha kelpaa, mutta opintoihin ja tunneille ei mennä.
Hienoa tässä niille on se, että esim. taxikoulutus on ilmainen ja autonostoonkin saa ilmaista rahaa KELALTA ja sitten vaan HUUMEITA KUSKAAMAAN JA ASIAKKAITA RAISKAAMAAN ja Suomalainen WERONMAKSAJA MAKSAA TÄMÄN KAIKEN KELAN KAUTTA ???? ```` !!!!!!
HYVÄ hpekka ja HYVÄ hutikorpi olette tehneet vuosisadan suurimman WIRHEEN antaessanne näiden teidän mielestä hyvien ja suurenmoisten ””” arvojen ””” pilata teidän tulevaisuuden poliittisen uran !!!!!!!
Hutikorvesta ei tule enää koskaan muuta, kuin se ex. Ministeri, se joka antoi Suomea ja sen YhteisKuntaa Rapauttavan liiallisen maahantunkeutumisen sallimisen johtavaan Rikollisuuden lisääntymiseen ja Suomalaisuuden, KAIKKIEN SEN ARVOJEN taantumiseen ja SUOMALAISUUDEN VÄHEKSYMISEEN ja ARVOTTOMUUTEEN !!!!!!!!!!!!!!!
Ja sinä hpekka, sinä menetit sen SuomenKorkeimmanArvoNimen ja Tittelin, eli sinusta ei koskaan tule SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTIÄ !!!!!!!!!!!!
Sillä kyllä sinä pääset Presidenttikisassa toiselle kierrokselle, mutta sen jälkeen alkavat ne mustathunnut liehua sinun valitsemisesi taakkana ja se ei ole ihan vähäistä, KUN Suomalaiset TAVALLISET IHMISET ASETTAVAT OMAN ARVOMAAILMANSA versus hpekan mielettömät seikkailut alaholliseen maailmaan ja sen luomiin kustannuksiin nyt ja tässä ??? !!!!!
hpekka PS. paljonko maksaa sen esim. yhden mustaviitan ja sen jälkikasvun elätys vuodessa nyt ja paljonko sitten sen jälkeen tulevaisuudessa ja mitä niistä sitten tulee, muurareita, hitsareita vai niitä, joista saa lukea lehdistä ja sieltä heidän tuottamistaan tuloksista Hesarin WIIMEISILTÄSIWUILTA ???????
Voisiko silläkin rahalla ostaa vaikka vaippoja SUOMALAISILLE VANHUKSILLE, ja kuinka paljon ??????????????
Miten NYT ??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu