hamas saatana

Myös Israelin puolustusvoimien tiedottaja majuri Nir Dinar kertoi Business Insider -lehdelle mestatuista ruumiista. Hänen mukaansa myös vauvoilta oli leikattu päitä irti. Saman tiedon kertovat israelilaismediat kuulleensa sotilailta.

Majuri Dinar huomautti, ettei ole itse nähnyt kuvia tai videoita runnelluista ruumiista, mutta sanoo kuulleensa asiasta paikalla olleilta sotilailta.

Israelilaisen i24News-kanavan mukaan kibbutsilta olisi löydetty jopa 40 surmattua vauvaa.
Nyt israelin on hyvä syy laittaa gaza ihan kokonaan maantasalle
sa siloittaa puskutraktoeilla ajaa kaikki ulos ja liittää alue israeliin
27576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Näyttää siltä että koko gaza tullaan tuhoamaan.

Äänestä

Jos gazalaisia pikku pommitukset jurpii, niin palautelaatikko on hamasin toimiston seinässä. Sinne saa mennä antamaan palautetta.

Äänestä
  • Ei niitä jurpi, ne kaikki kannattavat terrorismia.

    "Silti Haddad sanoo olevansa kiitollinen Hamasille, joka aloitti ennennäkemättömän laajat iskut Israeliin lauantaina. Hamas on lisäksi vienyt Gazaan sieppaamiaan panttivankeja.

    – Kaikki gazalaiset kiittävät palestiinalaista vastarintaa sen yrityksestä saada takaisin meidän maamme, Haddad sanoi"

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009910924.html

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei niitä jurpi, ne kaikki kannattavat terrorismia.

    Haastattelussa on nähtävissä logiikka, jolla mitkä tahansa pahimmatkin teot voidaan selitellä ja sälyttää vastapuolelle. Juuri tätä terroristit harjoittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei niitä jurpi, ne kaikki kannattavat terrorismia.

    "Silti Haddad sanoo olevansa kiitollinen Hamasille, joka aloitti ennennäkemättömän laajat iskut Israeliin lauantaina. Hamas on lisäksi vienyt Gazaan sieppaamiaan panttivankeja.

    – Kaikki gazalaiset kiittävät palestiinalaista vastarintaa sen yrityksestä saada takaisin meidän maamme, Haddad sanoi"

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009910924.html

    Jos kyseessä on vain saada takaisin heidän maansa miksi he huutavat uskonnollista mantraa?

    Äänestä

Ei edelleenkään minkäänlaisia todisteita, mutta öyhöt on öyhöjä. Eivät edes ymmärrä olevansa juuri niitä "hamas-tyyppejä".

"It was alleged that Hamas's armed wing, the Qassam Brigades, "beheaded many Israeli babies" on the Israeli side during the early Saturday morning attack launched from Gaza.

When Anadolu contacted the Israeli army spokesperson unit over the phone and asked about the allegations, she said "We have seen the news, but we do not have any details or confirmation about that.""

https://www.aa.com.tr/en/middle-east/israeli-army-says-it-does-not-have-confirmation-about-allegations-that-hamas-beheaded-babies-/3014787#

Äänestä

Muslimeita ovat se pitää muistaa, oli se sitten hamas tai mikä vaan niin he ovat muslimeita. On vain yksi islam eikä ole mitään toista.

Siitä voitte miettiä mitkä onkaan ne hedelmät?

Äänestä

Vain saatanan palvojat tekevät noita järjettömiä elukkaakin pahempia järjettömyyksiä.

Äänestä
  • Muslimit ON saatananpalvojia.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Muslimit ON saatananpalvojia.

    Kirjaimellisesti. Heillä ei ole muuta, kuin Juutalaisten jas kristittyjen teurastusvimma, just kuin saatanalla.

    Äänestä

Sielunvihollisen koko kuva edessämme demonistenvaltojen palvelijoina.

Äänestä

Hamasilaisten jumala on Saatana. Eikä niilläole muuta jumalaa.

Äänestä

Allah ystävistä parhain kaikki synnit kantoi hän...

Äänestä
  • Allah eli saatana...sitä nämä palvovat.

    Äänestä

Oikeaa toimintaa hävittää nopeasti siirtokuntien asukkaat

Äänestä

Isis oppeja omineet selvästi

Äänestä

Muslimi yllättyy kuollessaan kun allahia ei ollutkaan ja joutuvat tulijärveen kidutettavaksi.

Äänestä

Vitun kovaa porukkaa noi muutama terroristi polvihousuissa.

Israelin sotakoneisto yksi vahvimpia mailmaassa. Käynyt sotaa valtioiden kuten

Egyptin kanssa siviiliuhreja 0 kpl
Jordanian kanssa siviiluhreja 0 kpl
Iranin kanssa siviiliuhreja 0 kpl
jne....

Sitten tulee Hamas ja kykenee iskemään suoraan israelin siviiliväestöön. Terroristit siis kovempia kuin israelin ympärillä olevat rikkaat valtiolliset toimijat?

Äänestä

Ja saman tie tulisi irrottaa Suomalaisilta punikeilta päät.

Äänestä

Venäjä tukee hamasin toimintaa koska israel on usa:n liittolainen

Äänestä

Jep,paska on paska nehän on petoja jotka toimii ilman mitää järkeä ja tunteita joutaisi täysin tuhota koko paska.

Äänestä

Vapaus on tosiaan vaarallista kun valinnanvapautta ei enää ole. Sirkuksissakin on näyttelijöitä.

Äänestä

Emily suoraan pedofiilin syliin. Katsokaa isän kasvoja!

Äänestä

Vähemmän karskit kasvojen piirteet oliva Jammulla.

Äänestä

Pedon näköinen isä ja vielä yksinhuoltaja.

Äänestä

Arabien gallupissa Hamasin kannatus Gazassa oli n. 30%
Sodan aikana esiintyneistä vastalauseista voimakkain oli kun kansanjoukko mukiloi Hamasin poliiseja vedenjakelupaikalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Myös Israelin puolustusvoimien tiedottaja majuri Nir Dinar kertoi Business Insider -lehdelle mestatuista ruumiista. Hänen mukaansa myös vauvoilta oli leikattu päitä irti. Saman tiedon kertovat israelilaismediat kuulleensa sotilailta.

Majuri Dinar huomautti, ettei ole itse nähnyt kuvia tai videoita runnelluista ruumiista, mutta sanoo kuulleensa asiasta paikalla olleilta sotilailta.

Israelilaisen i24News-kanavan mukaan kibbutsilta olisi löydetty jopa 40 surmattua vauvaa.
Nyt israelin on hyvä syy laittaa gaza ihan kokonaan maantasalle
sa siloittaa puskutraktoeilla ajaa kaikki ulos ja liittää alue israeliin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu