Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla, täysin oikea linja.
Jengiampumiset ovat ainoastaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan jäävuoren huippu. Taustalla on ”itsevalittu ulkopuolisuus”, klaanirakenteet sekä kunniakulttuuri. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja sanoo Expressenin haastattelussa, että nyt on tullut aika jokaisen ruotsalaisen valita puolensa. Ota tai jätä.
Kansalaisuuden poistaminen olisi tehokas keino, sitten karkoitus.
Jengiampumiset ovat ainoastaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan jäävuoren huippu. Taustalla on ”itsevalittu ulkopuolisuus”, klaanirakenteet sekä kunniakulttuuri. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja sanoo Expressenin haastattelussa, että nyt on tullut aika jokaisen ruotsalaisen valita puolensa. Ota tai jätä.
Kansalaisuuden poistaminen olisi tehokas keino, sitten karkoitus.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ainut auttava toimenpide tuohon muslimi terroriin.
Heilutetaan ruotsin passia ollaan kun maan omistajat milloin missäkin
Kuin maailman omistajat.
Suomen passia jaettu kun piparia ilotalossa kohta pitää olla viisumia
Nyt homma tiukkenee.
Älä muuta virka.
– Ruotsissa ollaan tilanteessa, jossa maamme kansalaiset eivät osaa ruotsia. Heillä ei ole minkäänlaista sidettä ruotsalaiseen yhteiskuntaan. He ovat täällä vain tehdäkseen rikoksia ja pilaavat Ruotsin passin ja kansalaisuuden maineen kautta maailman. Tästä kaikesta on yksinkertaisesti päästävä eroon, sanoo Jimmie.
Sama se on Suomessa.
Oikeassa on.
Siinähän uhoaa. Muuta nykyporukat eivät osaa nössömaissa (länsimaat) tehdä. Pelkäävät raivokkaita matuja joilla konetuliaseitakin ja räjähteitä. Ruotsin poliisikaan ei uskalla mennä lähiöihin, miten ne ajaisivat maturikolliset maastaan?
Seta voisi lähettää jonkun kimeä-äänisen vilijonkan kertomaan muslimeille, että noin ei meillä Ruotsissa kuulu elää ja sitten tämä kimeä-ääninen vilijonkka voisi näyttää muslimeille videolta miten Ruotsissa kuuluu elää. Ongelma ratkaistu!
Siinähän tosiaan uhoaa kun kaikki muut haluavat kehitysmaalaisia Ruotsiin paikkaamaan työvoimapulaa. Ei vielä edes 30% kannatuksella tehdä mitään.
Ei ne enää kovin paljon halua.
Sopeutukaa tai muuttakaa Suomeen.
Ei tänne enää.
Tässä vaiheessa auttaa enää se että armeija tosiaan menee gettoihin. Kaikki vastarinta tuhotaan sivullisista uhreista välittämättä. Joka ukko ratsataan. Kaikki kenellä on aseita kopitetaan vaikka ei olisi mitään muuta tehnyt kuin asetta kantanut. Maasta ulos jos ei ole passia ja kansalaisille kaikille automaattisesti pitkä ehdoton tuomio pelkästään aseen kuljettamisesta. Kaikki ikärajat pois. Oikeus käyttää harkintaa siinä onko alaikäisen paikka nuorisovankila vai suljettu lastensuojeluyksikkö. Näillä se ratkeisi jos rohkeutta on. Mutta taitaa olla niin että vielä saa kaaos kasvaa potenssiin ennen kuin sota jengejä vastaan alkaa.
Ei sinne ghettoihin voi varusmiehiä viedä, gangstathan vie niiltä aseet.
Sellaista ei tapahdu.
Juu, siitä ei tulis mitään.
Kotoudu tai kotiudu hyvät vaihtoehdot. Sama tänne.
Kotiuttaa ne pitäs.
Apinat olisi pitänyt tappaa jo vuosia sitten.
Ja samaan aikaan Suomessa luuhaavat swedu poliitikot nimenomaan haluavat haalia tänne lisää ruskeita palleroita tuhoamaan Suomea. Redditissä oli parikin suomenruotsalaista lietsomassa vihaa suomalaisia kohtaan, afrot öyhöttivät mukana.
Oho!
Ulos vaan.
Ilman muuta,jos ei osata olla,karkotus ja ikuinen porttikielto maahan.Ja mahdollinen vankeus suoritettaisiin siellä omassa maassa,eikä maassa jossa rikotaan paikkoja ja tapetaan.
Islam ei sopeudu.