Olen lukenut alla olevia avauksia melkoisen läjän. Yhteen asiaan en löytänyt vastausta. Tietyt tahot kannattavat uusiutuvia ja biomassaa. Luin jostakin aiemmin, että Suomen puusto kasvaa vuosittain noin 80 miljoonaa kuutiota ja siitä käytetään vajaa 60 miljoonaa kuutiota. Eli jäljelle jää 20 miljoonaa kuutiota. Ymmärrän, että kaikkea ei saada talteen (luonnonsuojelualueet, hankalat korjausalueet jne.).
Jos arvioidaan, että 10 miljoonaa kuutiota puuta voidaan ottaa lisää energian tuotantoon vuosittain, voisiko joku ekspertti kertoa, kuinka paljon sillä saa aikaiseksi sähköä ja kuinka paljon lämpöä? Lisäksi voisi rautalankaa vääntämällä kertoa, voidaanko kuudes ydinvoimayksikkö jättää tekemättä, jos saamme yllä mainittu puumäärän käytetyksi sähkön tuotantoon?
Jos arvioidaan, että 10 miljoonaa kuutiota puuta voidaan ottaa lisää energian tuotantoon vuosittain, voisiko joku ekspertti kertoa, kuinka paljon sillä saa aikaiseksi sähköä ja kuinka paljon lämpöä? Lisäksi voisi rautalankaa vääntämällä kertoa, voidaanko kuudes ydinvoimayksikkö jättää tekemättä, jos saamme yllä mainittu puumäärän käytetyksi sähkön tuotantoon?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja uusimpien tutkimusten mukaan hakkuutähteiden keruulla on luultua suuremmat (haitta) vaikutukset metsän kasvuun...
Vaihtoehdot ovat vähissä, joko annetaan kasvun hidastua, jolloin uuden puuston kasvu kärsii, ja seuraava sukupolvi saa vähemmän puuta... Tai sitten ravinnehävikki korvataan synteettisillä lannoitteilla... Tai sitten jätetään hakkuutähteet korjaamatta, ja korjataan kasvun hyödyt myöhemmin.
Jos asia tehtäisiin kuten "vihreät" haluavat, niin sitten pitäisi tinkiä tukki- ja kuitupuun määristä, ja korjata talteen risua... Mikä tietysti tekee pitemmän päälle melkoisen loven metsänomistajien budjetteihin... Eikä maaperän järjestelmällinen köyhdyttäminen kuulosta kovin järkevältä tai ekologisesti kestävältä toiminnalta... Synteettiset lannoitteet varmaankin korjaisivat syntyvät ravinnepuutokset, mutta "vihreät" tuskin hyväksyisivät moista "tehometsätaloutta".
Mielestäni olisi järkevämpää polttaa mieluummin risun sijasta vaikka kuitupuuta... Ymmärtääkseni kokonaisilla rungoilla on kuitenkin parempi energiatiheys, eli logistiikkakin tehostuu, ja sitä kautta myös päästöt vähenevät.
Mitä tulee puun energia sisältöön, niin itse olen joskus laskeskellut semmoista, että kuutio puuta painaa noin 600 kiloa, vähän lajista ja miksei yksilöistäkin riippuen...
Puun energia sisältö on noin 19 MJ/kg... Ja se tekee noin 3'000 kWh/ kiintokuutio. Mutta tuossa ei ole vielä huomioitu hyötysuhdetta, eli hävikki pitää vielä vähentää siitä.
"voidaanko kuudes ydinvoimayksikkö jättää tekemättä, jos saamme yllä mainittu puumäärän käytetyksi sähkön tuotantoon?"
Pelkästään hiilivoiman osuus sähköntuotannosta on sen verran suuri että tuskin edes 7 ydinvoimala tekisi siitä täysin tarpeetonta... Ja sen lisäksi pitää muistaa että käytössä on vielä monta raskasta polttoöljyä käyttävää lämpölaitosta, ja monessa kotitaloudessakin hurisee pannuhuoneessa öljypoltin. Tämä kaikki on fossiilista energiaa, joka pitäisi saada korvattua jollain. Sähkö suorana tai epäsuorana olisi ehkäpä helpoin ratkaisu varsinaisen lämmön tuottamiseen, ainakin niillä alueilla missä kaukolämpöä ei voida käyttää. Mutta sähkönkäytön ekologisuus riippuu pitkälti niistä menetelmistä millä sitä tuotetaan, ja siksi mielestäni pitäisikin lisätä ydinvoimaa - muita vaihtoehtoja unohtamatta. Pelkästään hiilivoimaloissa on paljon korvattavaa, ja sen jälkeen pitäisi korvata vielä jokaikinen öljypannu ja kaikki muutkin fossiilisiin polttoaineisiin luottavat laitokset.
Liikennepolttoaineetkin pitäisi saada korvattua jollain, ja on olemassa mahdollisuus että liikenne saisi tulevaisuudessa energiansa sähköstä... Tiedä sitten varastoitaisiinko sitä energiaa esim. vetyyn, vaiko joihinkin uudenmallisiin akkuihin.
1000 MWe voimala polttaa rekkalastin kosteaa haketta n. 10 sekunnissa. Risu poikineen pitää siis kerätä, jotta niillä voi ydinvoimalan korvata.
Alholmenskraft polttaa pelkällä turveajolla täydellä teholla yhden rekkakuormallisen n. 8-10 min:ssa (lähes sama energisältö kuin puulla, joskus parempi yleensä hiukan huonompi). Eli jos laitoksen teho olisi 1000MWe => n.2-3min kestäisi rekkakuormallinen turvetta/kuorta.=> sekunnissa meni n. 240kg/s turvetta/kuorta kun taas hiiltä menisi n. 80-100kg/s
PS Alholma korvaa tälläkinhetkellä yli puolen ydinvoimala tehon, toisin hiiltä palaa hiukan?
Lämpöoppineet tuon laskivat. Kasvutuoreella pajuhakkeella lämpöarvo taitaa olla huononlainen.
Kuitenkin, puuta poltettaessa 1000 MW:n sähköteholla voimalan ympärillä pyörisi melkoinen rekkaralli.
Yleisesti ottaen ihmisillä ei ole hajuakaan siitä hiilimäärästä, minkä esim. Inkoo polttaa tunnissa täysillä ajaessaan.
Useimpien silmissä on kuva miehestä, joka verkalleen heittelee lapiolla hiiltä kattilaan.
Eli jos ymmärsin ja laskin oikein, niin tarvittaisiin noin 10 kertaa enemmän metsän kasvua, kuin Suomessa on tällä hetkellä vapaana (noin 10 miljoonaa kuutiota), jotta voitaisiin korvata kuudennen ydinvoimalaitoksen tuottama SÄHKÖ. Eikö sähköstä silloin puhuta, kun puhutaan ydinvoimalaitoksen tuotannosta. Lämpöäkin tarvitaan, mutta olen ymmärtänyt, että sähkö on ensimmäinen ongelma. Laskinko oikein, edes teoreettisesti ajatellen?
Sähkön tuottaminen puulla kannattavasti on lisäksi vielä varmaankin yksi iso kysymys.
Onko tässä puunpolttamisessa mitään järkeä ihan oikeasti tämän ISON ongelman ratkaisussa? Isolla ongelmalla tarkoitan sitä 7000 MW kokoista pulaa sähköstä, joka syntyy vuonna 2015.
Ihan oikeasti alan nyt ymmärtää, että ilman ydinvoimaa ei tulevaisuudessa pärjätä!
Märän kuoren/risutukkien/ym. puiden lämpöarvo on luokkaa 6-10 MJ/kg palutkin varmasti menee tähän luokkaa, turpeella 8-11 MJ/kg kun taas hiileellä niinkuin varmaan tiedät 20-25 MJ/kg. Mielenkiintoinen yllätys on ruokohelpiä. sillä n. 10-14 MJ/kg.
PS miehet sitä hiiltä vieläkin "lapioivat", tosin lapio on 8 m3 kauhakuormaajan kauha.