Gettoihin sullotut sorretut ihmiset, niin juutalaiset Varsovassa kuin palestiinalaiset Gazassakin nousivat fasistista sotilaallisesti täysin ylivoimaista sortajaansa vastaan. Varsovan getto tuhottiin ja ihmiset tapettiin, samanlainen kansanmurha tapahtuu nyt Gazassa.
Fasismi niin natsisaksassa kuin israelissakin on osoittanut, että vallassaolevat hullaantuvat sotilaalliseen voimaansa ja sortavat heikoimmassa asemassa olevia kaikin mahdollisin tavoin. Ihmisoikeudet on palestiinalaisilta viety juutalaisten israelissa ihan samalla tavoin kuin ne vietiin juutalaisilta Hitlerin saksassa.
Gazan gettoa tuhotaan kuten Varsovan gettoa aikoinaan
30
526
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä minullekin tuli mieleen. Yhtäläisyys on niin silmin nähtävä. Saa nähdä millainen kansanmurha tästä kehkeytyy.
- Anonyymi
Aloittaja voisi opiskella fasismi käsitteen niin, että ymmärtäisi mistä puhuu.
- Anonyymi
Kun suuri osa Afrikan, Etelä Amerikan ja Kauko Idän maista Kiinan ja Venäjän ohella puhuvat länsimaiden kaksoisstandardeista ovat nuo maat ikävä kyllä oikeassa. Olemme lujasti tuomitsemassa esim. Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan mutta emme ole kymmeniin vuosiin tehneet mitään Israelin valtioterrorille kun se pitää gettoja ja tappaa niihin sullottuja palestiinalasia, pommittaa naapurimaita, käyttää kollektiivisia rangaistuksia, ylläpitää lakien avulla abarheit politiikkaa, ajaa asunto kerrallaan palestiinalaisia kodeistaan viemällä heidän omistuksensa jne.
Israel, joka ei ole lahjoittanut Ukrainalle aseapua, on asetettava samanlaisten sanktioiden kohteeksi kuin Venäjäkin jos oikeasti haluamme olla esim. ihmisoikeuksien puolella valtioterroria vastaan. Länsimaiden on osoitettava, että ne oikeasti ovat oikeuden puolella. Suomi voisi näyttää esimerkkiä ja tunnustaa Palestiinan kuten Ruotsi on jo tehnyt. Se, että katselemme sivusta vuosikymmeniä miljoonien palestiinalaisten sortoa Israelin toimesta ei ole toimintaa oikeiden länsimaiden ihanteiden kuten demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien puolesta. Tällä hetkellä toimintamme vain esim. Israelista tehtyjen aseostojen kautta lisää Israelin terroria palestiinalaisia ja sen naapurimaita kohtaan. Hävetkäämme toimettomuuttamme.
Kaikki palestiinalaiset eivät ole terroristeja, ei suomalaisetkaan vaikka meilläkin on joukossamme kouluampujia, murhaajia ja muita yhteisiä sääntöjä rikkovia. - Anonyymi
Israel edustaa nykyajan valtiovallan ehdotonta pahuutta. Luulisi, että tuo juutalaisvaltio olisi oppinut historiastaan mutta ei, se on samanlainen sortaja kuin mitä oli Hitler tai Stalin aikoinaan.
- Anonyymi
Terroristeilla näyttää olevan hyväksyntä kun tappavat ihmisiä Israelissa, Euroopassa ja kaikialla minne saavat tunkeutua. Terrori-iskujen jälkeen vastuussa olevat päättäjät ovat hokeneet fraasia, ei saa antaa pelolle valtaa, aivankuin pelkääminen olisi syynä iskuihin.
Juutalaiset eivät perusta katujengejä, eivät tapa raiskaa, ryöstä ja pahoinpitele alistaen kantaväestöön kuuluvia, länsimaissa joissa heitä asuu. Saksassa yli sata poliisia on loukkantunut Israelin vastaisissa mellakoissa. Ranskassa on evakuoitu turistikohteita ja lentoasemia pommiuhkausten vuoksi, Hamasin tekemä terrori-isku aktivoi terroristeja iskemään "vääräuskoisia" kohtaan, huolimatta ettei heitä ole pakkosiirretty vaan ovat vapaaehtoisesti tulleet. - Anonyymi
Israel on uudenmaan kokoinen alue jossa asuu 10 miljoonaa ihmistä ja ympärillä olevat muslimivaltiot ovat hyökänneet Israeliin, Egypti, Jordania, Libanon ja Syyria, että näin rauhanuskoiset muslimit toimivat. Länsimaissa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen ei ole haluttu nähdä uhrien omaisten ja vammautuneiden tukemisen tarpeellisuutta, ja myötätunnon esittäminen on leimattu rasismiksi, ennakkoluuloksi ja muukalaisvihaksi.
Kun jokin valtio uskaltaa ryhtyä puolustamaan kansalaisiaan terroristeja vastaan, sodan aloittajasta Hamasista yritetään tehdä kärsivä siviiliväestö. Hamas on vaalilla valittu edustamaan gazalaisia.- Anonyymi
Israel on maailman suurin terroristi jonka tekemät teot ovat valtiojohtoista terroria, se on pommittanut esim. Syyriaa vähintään viikottain vuosien ajan, samoin Libanonia ja Gazaa. Israel eristää miljoonia palestiinalaisia gettoihin estäen gettojen asukkailta kaiken normaalielämän ihan samoin kuin Hitler teki esim. Varsovan geton asukkaille. Varsovan geton juutalaiset nousivat lopulta fasistista sortajaansa vastaan ihan samoin kuin äsken tekivät palestiinalaisten Hamas, Jihad ja mitä niitä nyt onkaan. Jos Suomea eristettäisiin samalla tavalla niin ihan varmasti täälläkin osa porukasta tekisi kaikkensa noustakseen fasismia vastaan oman tulevaisuutensa puolesta.
- Anonyymi
Jokaisella on oikeus puoltaa Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa. Jos tuota puolustaa niin ei kannata ihmetellä miksi maailmassa osa ihmisistä puolsi natsisaksan tekemiä joukkomurhia. Fasismi on valtiojohtoista terroria siviilejä vastaan niin Israelissa kuin Natsisaksassakin.
- Anonyymi
Miksi Suomi ei olekaan ihmisoikeuksien puolella kun palestiinalaisia lahdataan?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009953829.html - Anonyymi
Ei Israel tee mitään kansanmurhaa. Murhaajia ovat hamasin terroristit. Israel on ollut vuosittain hamasin ja hitsipollahin iskujen kohteena.
Mikäli aloittaja ei sitä ymmärrä, niin totuus ei aloittajalle aukea, vaikka sen rautalangasta vääntäisi.
Mikäli aloittaja hekumoi kansanmurhasta, niin silloin kannattaa tutustua venäjän toimintaan. Venäjän suorittaman kansan murhaamisen toteuttamis yritykset, kaikessa kauheudessaan, ovat johtaneet kalsarimyrkyttäjän rikossyytteisiin. Sitä odottaa kansainvälinen oikeus ja vankiselli, elleivät omat hoitele ensin. - Anonyymi
Aina kun kuulen sanan fasisti tai natsi, tulee mieleen Putinin hallinnon käyttämä toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin perustuva propaganda.
Siis nämä jutut ovat pitkälti trollien tai hyväksikäytettävien vasemmistoidioottien kyhäämiä säälittäviä sepustuksia.
- Anonyymi
Ihan samanlaiset oikeudet on palestiinalaisilla Israelissa kuin juutalaisilla oli oikeudet natsisaksassa. Natsi natsisaksassa ja siionistinatsi israelissa, samoja fasisteja molemmat joita ei sorrettujen ihmisoikeudet kiinnosta.
- Anonyymi
Syyriassa ja Libanonissa on rauhanturvaajia eri maista.
Kun Israel tappaa heitä joutuu maailma seinää vasten. Sen on tehtävä jotain - Anonyymi
Purra vain katsoo poispäin ja toivoo että IDF komentajan "ihmiseläimiksi" julistamien ja tapettavaksi tuomittujen itku, tuska ja avunhuudot olisivat nopeasti ohi.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Palestiinalaisia ei järin ihaile, mutta heitä on sorrettu kymmeniä vuosia ja nyt tynnyri vuotaa yli. Israel on ollut koston tiellä ja saa nyt raippaa, eikä hevin loppua tule.
- Anonyymi
"Fasismi niin natsisaksassa kuin israelissakin on osoittanut" että tuon edellä olevan kirjoittanut hamasterroristien häntäkärpänen ei ole tietävinään tosiasioita.
Israel on lähi-idän ainoa parlamentaarinen demokratia. Hammas sensijaan ei ole demokraattinen tai parlamentaarinen liike vaan diktatuurinen väkivaltaa suosiva rikollisjärjestö. hamas terrori- ja rikollisjärjestönä on viimeisien vuosien aikana syyllistynyt tuhansiin sotarikoksiin Israelia ja sen asukkaita kohtaan, samoin gazan alueen asukkaita kohtaan.
Jokaisella valtiolla kuten Israel on sekä oikeus että velvollisuus pyrkiä suojaamaan asukkaitaan terrorisimilta, ja sitä Israel nyt tekee. Ja tekee hyvin, jo 5 hamasin johtavista ganstereista on päässyt hengestään.
"Ihmisoikeudet on palestiinalaisilta viety juutalaisten israelissa ihan samalla tavoin kuin ne vietiin juutalaisilta Hitlerin saksassa."
Johan lörähti, eikö sinua yhtään hävetä valehdella noin? Israel ei järjestelmällisesti murhaa palestiinalaisia eikä Israel myöskään pyri siihen että nuo palestiinalaisiksi itseään kutsuvat täysin katoaisivat maan päältä.
Joten ero Israelin ja Natsi-saksan välillä on erittäin iso, sensijaan hamasin ja Natsi-Saksan suhtautumisessa Israelilaisiin ei ole käytännössä mitään eroa. Molemmat pyrkivät juutalaisten täydelliseen hävittämiseen maan päältä.- Anonyymi
Kirjoitat täyttä valhetta mutta senhän te siionistinatsit parhaiten osaatte. Esim. Israelissa ei ole koskaan järjestetty vapaita vaaleja joissa voisi asettua ehdolle ja äänestää kaikki alueen asukkaat. Sen sijaa Gazassa on pidetty täysin vapaat kansainvälisesti valvotut vaalit jotka Hamas voitti.
Israelin suorittaessa parhaillaan palestiinalaisten kansanmurhaa on se vakavuudessaan yhtä natsisaksassa tapahtuneeseen holokaustiin verrattuna. Fasistit olivat tuolloin natsisaksan tekoja hyväksymässä, nyt samalla tavalla ajattelevat fasistit ovat hyväksymässä Israelin tekoja. Natsi tai siionistinatsi, olette kuitenkin samanlaisia fasisteja jotka ajatte samoja asioita kuten elintilan laajentamista, kollektiivisia rangaistuksia, rotuoppia, etnistä puhdistusta jne. jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitat täyttä valhetta mutta senhän te siionistinatsit parhaiten osaatte. Esim. Israelissa ei ole koskaan järjestetty vapaita vaaleja joissa voisi asettua ehdolle ja äänestää kaikki alueen asukkaat. Sen sijaa Gazassa on pidetty täysin vapaat kansainvälisesti valvotut vaalit jotka Hamas voitti.
Israelin suorittaessa parhaillaan palestiinalaisten kansanmurhaa on se vakavuudessaan yhtä natsisaksassa tapahtuneeseen holokaustiin verrattuna. Fasistit olivat tuolloin natsisaksan tekoja hyväksymässä, nyt samalla tavalla ajattelevat fasistit ovat hyväksymässä Israelin tekoja. Natsi tai siionistinatsi, olette kuitenkin samanlaisia fasisteja jotka ajatte samoja asioita kuten elintilan laajentamista, kollektiivisia rangaistuksia, rotuoppia, etnistä puhdistusta jne. jne.Israel kiistatta on fasistinen maa jossa rotuoppi, abartheit, kollektiiviset rangaistukset, elintilan haaliminen yms. on arkipäivää ihan samalla tavalla kuin se oli natsi-Saksassakin. Siionistinatsit eivät teoiltaan natseista eroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitat täyttä valhetta mutta senhän te siionistinatsit parhaiten osaatte. Esim. Israelissa ei ole koskaan järjestetty vapaita vaaleja joissa voisi asettua ehdolle ja äänestää kaikki alueen asukkaat. Sen sijaa Gazassa on pidetty täysin vapaat kansainvälisesti valvotut vaalit jotka Hamas voitti.
Israelin suorittaessa parhaillaan palestiinalaisten kansanmurhaa on se vakavuudessaan yhtä natsisaksassa tapahtuneeseen holokaustiin verrattuna. Fasistit olivat tuolloin natsisaksan tekoja hyväksymässä, nyt samalla tavalla ajattelevat fasistit ovat hyväksymässä Israelin tekoja. Natsi tai siionistinatsi, olette kuitenkin samanlaisia fasisteja jotka ajatte samoja asioita kuten elintilan laajentamista, kollektiivisia rangaistuksia, rotuoppia, etnistä puhdistusta jne. jne.Vasemmistolle valhe on totuus ja totuus valhetta, sinun fanaattinen juutalaisviha on sammuttanut järjen valon kuten postauksessasi vakuutat. Räikeät valheesi kuvottavat.
- Anonyymi
"Ihmisoikeudet on palestiinalaisilta viety juutalaisten israelissa ihan samalla tavoin kuin ne vietiin juutalaisilta Hitlerin saksassa."
No johan lörähti vale.
Mutta olet ihan oikeassa siitä että 07.10.23 Gazan ja Israelin rajaseudulla tosiaan oli murhatöissä fasisteja ja heillä oli vaatetuksenaan hamasin-uniformut. Heidän rikoksiensa kauheus löi mailman älläkällä, vain Hitlerin SS on aikoinaan tappanut kerralla enempi juutalaisia.
7. Lokakuuta yli 1200 ihmistä joukkomurhattiin hamasin toimesta, ja yli 200 ihmistä siepattiin gazaan, jotkut niistä silloin murhatuista tai siepatuista eivät olleet juutalaisia mutta heidät murhattiin tai siepattiin silti.
Miksi ne ei-juutalaiset murhattiin ja/tai siepattin silti? Koska hamastappajat luulivat heitäkin juutalaisiksi. Mikä osoittaa että kyseessä oli selkeä etnisen puhdistuksen toimeenpanon yritys, ja etninen puhdistus on rikos ihmisyyttä vastaan. - Anonyymi
Aatulla jäivät työt kesken.
- Anonyymi
Näkikö Aatu tosiaan saman kuin esim. ne sadat kaupunkivaltiot jotka historian saatossa karkottivat juutalaiset mailtaan. Tuo käsittämätön sotahulluus jota valtioterroristi israel harjoittaa on osoitus jostain syvälle juutalaiseen yhteisöön pesiytyneestä fasismista.
- Anonyymi
Islamistinen hallinto Gazassa pitää ihmiset paikoillaan ja kieltää poistumisen alueelta. #ihmiskilvet
2 vuotta holocaustista ja is-Liar aloitti maitten valloittamisen.
https://aijaa.com/VEAp56
Kartasta näkyy maavarkaitten kulkureitti.
Joku kirjoitti että : "israel on demokratia"
is-Liar on toteuttanut 75vuotta Apartheidia Palestiinalaisia
kohtaan ja meno jatkuu kuten myös valtioterrorismi.
Se loppuu vasta kun Gazasta on jäljellä sorakuoppa ja kuivunutta verta.
"jumalan valittu kansa"...................joopa-joo
- Anonyymi
Oikeiston ja äärioikeiston valta tietää kuolemaa ja kärsimystä joka päättyy vasta sitten kun jokin sukupolvi ymmärtää että myös sorretut haluaa päättää omista asioistaan.
- Anonyymi
On ihmisoikeuden sikkomus ottaa vauvoja ja lapsia vangiksi. https://www.kidnappedfromisrael.com/
- Anonyymi
Vasemmiston Israel vastaiset valheet ovat jo kulahtaneita, olisiko jo aika keksiä lisää.
- Anonyymi
Joel3:7 Milà 2.0.
- Anonyymi
Asia on harvinaisen selvä. Eikö tuo Israelin sotatoimi ole kansanmurhaa puhtaimmallaan. Jenkkien olisi tuo tappaminen helppo lopettaa. Samalla loppuisi myös ohjushyökkäykset Punaisella merellä. Onko avuttomien Gazan kansalaisten henki niin halpaa ettei siitä maailman mahti välitä yhtään. Sota ei noin lopu. Kostamista jää paljon. Lähes kaikki sodat ovat peräisin huonoista voittajan sanelemista rauhanehdoista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962