Takaisku Kepulle- Venäjä-seuran rahoitus lakkautetaan

Anonyymi-ap

17

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Järjestön puheenjohtajana toimi kesäkuusta 2014 marraskuuhun 2015 asti Paula Lehtomäki, Kepu]. Suomen PEN -sananvapausjärjestön entinen puheenjohtaja Jukka Mallinen kirjoitti Heikki Talvitien ja Lehtomäen palauttaneen seuran Kremlin käsikassaraksi.

      Katri Kulmuni, Kepu toimi yhdistyksen puheenjohtajana marraskuusta 2015 alkaen ja luopui puheenjohtajuudesta kesäkuussa 2019 tultuaan nimitetyksi elinkeinoministeriksi. Kulmunin jälkeen puheenjohtajana toimi seuran ensimmäinen varapuheenjohtaja Pertti Lintunen, Kepu. Syyskuussa 2020 Lintusen seuraajaksi valittiin Petri Honkonen, Kepu. Kesäkuussa 2022 puheenjohtajaksi vaihtui Diana Seppä, Kepu.

      • Anonyymi

        Jotenkin aivan hiukan jo ehkä alkaa pian jopa tunua, että tuo Maalausliiton perillien Kepu on saanut vahingolliset geenit suvun perintönä.


      • Anonyymi

        Siksikö naapuri on avittanut kepua vaaleissa. Töissä tiesivät kertoa, että kepun äänisaalis olisi ollut viime vaaleissa max 5% ilman naapuriapua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin aivan hiukan jo ehkä alkaa pian jopa tunua, että tuo Maalausliiton perillien Kepu on saanut vahingolliset geenit suvun perintönä.

        Maltillinen äitini puhui punaniska kepusta.


    • Anonyymi

      Maalaisliitolta katoaa vähitellen kaikki ...

      • Anonyymi

        On syytäkin kadota, näitä YYA ajan märännöksi ei enää tarvita, ei myöskään maalaisliittoa.


    • Anonyymi

      Kyllä nyt on surua tupailloissa

    • Anonyymi

      Kepuille kelpaa mikä tahansa tuki

    • Anonyymi

      Keskusta pitäisi siirtää puoluerekisteristä rikosrekisteriin, sillä niin paljon rötöksiä on tullut julki tämän 2000- luvun alun vuosikymmeninä. Vanhat synnit vielä näiden lisäksi.

      Pahinta laatua sotien jälkeen oli vehkeily NL:n kanssa.
      Joidenkin mielestä tämmöistäkin on ehdoteltu: Kepu tulisi siirtää seuraavien 19. syyskuuta - puna-armeijan kanssa vietettävien - omien itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksien yhteydesssä Leninin mauseleoumiin - muumoituneena kaulapantatsuhnana.

      Siellä neuvosto- ja maalaisliitto, yhdessä Paavi-Väyrysen kanssa, syventävät ikuista ystävyyttä, rahoitusyhteistyötä ja keskinäistä luottamusta hamaan ikuisuuteen.

      Tasapuolisuuden nimissä SDP ja komukat, nuo taantumuksen taavit, tulee siirtää museorekisteriin.

      Tämä on keskustasta syytä muistaa AINA:

      Keskusta ei ole puolue. Keskusta on rikollisjärjestö.

      Olisi jo korkea aika siirtää Keskusta puoluerekisteristä rikosrekisteriin.

      Puolue vai rosvokopla

      06 lok 2013

      Kirjoittanut Aarno Laitinen 

      https://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/10/06/puolue-vai-rosvokopla/


      Miksi Kepu toimii kaiken aikaa suomalaisia vastaan? Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?


      http://web.archive.org/web/20180126160019/http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/10/06/puolue-vai-rosvokopla/


      "K-linja on salaliitto, se on Mafia, se on Camorra, se on bakteeri, se on syöpä, se jakaa ja vie virkoja, se on Musta Käsi, joka kaivoi Saimaan kanavan; se on kaikkialla, se on enemmän kuin kirjain, se on virus; siihen voi sisältyä Kekkonen, kapitalismi, kommunismi. K-linjan pyhin paikka on jossain, missä Urho Kekkonen polvistuneena nauttii ateistisen herranehtoollisen Kremlin kellojen soidessa ja puolisotilaalliseen asuun pukeutuneiden kommunismin pappien juhlallisesti hymistessä valittuja kohtia Marxin Pääomasta ja Leninin kootuista teoksista. Alttarin yllä kaatuu venäläisin kirjaimin teksti Finis Finlandie - Suomen loppu."

      ---

      Tämä sama teksti löytyy K-Linjalla -kirjan esipuheesta.

      Millainen on Kauko Kareen näkemys K-linjasta Matti Kurjensaaren Kansakunnan kaapin päällä -kirjan mukaan?

      Matti Kurjensaari Kansakunnan kaapin päällä

      s. 177 K-linja-Mitä se on?

      Ja täällä:

      Toim. Suomi K-linjalla.

      Otava, 1974, 224 s.


      Sysimustaa on keskustan tulevaisuus. Parempi sanoa vain, että takana on hähmäinen menneisyys.

      Ben Zyskowicz ja suomettumisen pitkä varjo

      Julkaistu: ti 3.10. klo 13.30

    • Anonyymi

      Viime sotien jälkeen tämä luopio suositteli upseereita liittymään SN-seuraan.

      Lopulta hänet pakotettiin eroamaan liiallisen NL:n nuolennan takia. Hän lähetteli ansioutuneille komentajille kirjeitä, joissa suositteli näitä eroamaan.

      Jarl Lundqvist18961945–1946

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Puolustusvoimain_komentaja

    • Anonyymi

      Puliveivarien puolue

    • Minäkin jos nyt sitten sanaiseni sanoisin. Olisi oikein kultivoivaa, jos keskustelijoilla tässä ketjussa olisi edes alkeellisinta tietoutta siitä, mistä nyt aikuistenoikeasti puhutaan. Kun teillä kerran on se hiekkalaatikko eikä maa ole vielä jäässä, syökää ihmeessä hiekkaa, ei se tapa.... tai jos tappaa niin tappaako väärän henkilön... miettikäämme sitä sitten vaikka tanhuillassa hiekkasession jälkipohdintaillassa :-)

      • Anonyymi

        Tiu tiu


    • Anonyymi

      Koko seura oli ihmeellinen jäänne Suomen synkiltä suomettumisen vuosilta. Kepu jatkoi sitä lypsylehmänään.

    • Anonyymi

      Missä kepu tai kepulainen, sielä aina petos.

    • Anonyymi

      Kepun kumulatiivinen kustannus kansantaloudelle olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe,

    • Anonyymi

      Miten on mahdollista, että näin kauan tuo kepuryssäjäte oli toiminnassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      376
      8323
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      169
      2694
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      968
    4. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      930
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      873
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      856
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      843
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      822
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      796
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      742
    Aihe