Näin on tapana sanoa JT keskuudessa. Vai vahvistuuko se? Jotkut löytävät ovenavaajasta aviopuolison. Voihan se ovenavaaja liittyä JT uskontoon. Mutta ei aina. Tunsin erään, joka ei lukenut luopiokirjallisuutta, mutta ovilla tapasi kaikenlaisia ihmisiä. Keskusteltuaan heidän kanssaan, hän alkoi epäillä JT uskontoa. Ja vähitellen hän lakkasi uskomasta JT uskontoon, ja erosi. Hän sanoi, että hän huomasi, että onhan niitä muitakin uskontoja. Ei auttanut kypsän ja vahvan kanssa kenttäily. Usko meni siitä huolimatta. Kuuleehan siinä keskustelut. Ketään ei voi vahtia koko ajan. Noin voi käydä.
Usko vahvistuu kentällä?
10
241
Vastaukset
- Anonyymi
Ehkäpä kuuluisin sellainen on ruotsalainen ja sittemmin ex-vanhin Carl Jonsson, joka kenttäillessään tapasi ovenavaajan, joka kysyi perusteluita ja kyseenalaisti järjestön (adventistiperäiset) aikalaskelmat.
Hän lupasi käydä asian lävitse ja palata keskustelemaan aiheesta. Siitä lähtikin liikkeelle vuosien perinpohjainen tutkimustyö, jonka tulemana kävi ilmi ettei järjestön (lainakamaa) olevat aikalskelmat vastaa todellisuutta.
Samalla kaatuu hallintoelimen itse itselleen ottama rooliväittämä, sillä se lepää ko. aikalaskelmilla.
"Personal Experience: CARL OLOF JONSSON"
- https://ad1914.com/personal-experience-carl-olof-jonsson/
"The Gentile Times Reconsidered" – Carl Olof Jonsson (390 pages)
- https://ad1914.com/2014/01/01/gentile-times-reconsidered/ - Anonyymi
"Ja vähitellen hän lakkasi uskomasta JT uskontoon, ja erosi. Hän sanoi, että hän huomasi, että onhan niitä muitakin uskontoja."
Onhan niitä, joskin ovat ihan samalla tavalla pelkkiä ihmistekoisia ja ihmisvetoisia kokoonpanoja omine mausteineen.
Etuna se, ettei niissä ole tappavaa verioppia, karttamispakkoa (paitsi joissain toisissa fundisliikkeissä on osin vastaavaa, joskaan ei ehkä yhtä brutaalilla kaavalla) eikä pedofilien systemaatista suojelua, paitsi katolisessa kirkossa edelleenkin.
Varjopuolena varsinkin fundisliikkeissä saa perversin hel.vetinuhkalla kiristyksen kaupanpäällisenä.- Anonyymi
Pienet helvetillä uhkailut tekee vain kutaa.
Muuten alkaa sekoilemaan ilman mitään rajaa. Jarrua nääs. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienet helvetillä uhkailut tekee vain kutaa.
Muuten alkaa sekoilemaan ilman mitään rajaa. Jarrua nääs.Ja herkkäuskoiset uskovat kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienet helvetillä uhkailut tekee vain kutaa.
Muuten alkaa sekoilemaan ilman mitään rajaa. Jarrua nääs.Tuossa on vain se pienoinen ongelma, ettei lähdekritiikittömillä uskovilla ole jarruja ja siinä helskutilla aktiivisesti kiristäminen kuuluu työkalupakkiin ... kuin ase ohimolle, usko tai ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja herkkäuskoiset uskovat kaiken.
"Ja herkkäuskoiset uskovat kaiken."
Kuten kertomuksen oharit jo noin 2000 vuotta sitten tehneen Jeesuksen "pikaiseen paluuseen" joka on kristinuskon keskeisin teema ... mutta kuin sattumalta, Ramattu ohjeistaa lapsenuskoon ... miten sitä muuten voisi harjoittaa 2000-vuotista vedätystä.
- Anonyymi
Kun ihminen julistaa uskontoaan toisille, tämä periaatteessa vahvistaa hänen sitoutumistaan, sillä ihmisen on vaikeampi kyseenalaistaa sellaista, minkä hyväksi hän ponnistelee. Myös "kasvojen menettämisen" pelko kasvaa ja onkin sanottu, että on helpompaa huijata jotakuta kuin saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että häntä on huijattu.
Vaarana on toisaalta juuri tuo altistuminen kriittisille ajatuksille, mutta todistajat aika harvoin kentällä kohtaavat sellaisia, jotka olisivat asioista perillä ja esittäisivät kritiikkiä, ja vielä harvemmin suostuvat keskustelemaan tällaisen kanssa. Yleensä suhtautuminen on välinpitämätöntä, eivätkä ihmiset tunne uskonasioita kovin hyvin eivätkä ole kiinnostuneita. Tämä vahvistaa todistajille iskoistettua käsitystä, että he ovat uskonasioista perillä ja hengellisessä mielessä muiden yläpuolella. - Anonyymi
Todistajat eivät kerro että julistavat evankeliumia, jossa Jeesus on enkeli. Miksi? Siihenhän he uskovat? Evankeliumin perusanoma on Kristuksen ristinkuolema. He siis julistavat että enkeli sovitti syntimme ja on tie Isän luo.
Täyttä potaskaa, haastakaa heitä tällä. - Anonyymi
Mitenköhän väärän sanoman julistajalle tapahtuu aikojen lopulla? Sitä kannattaa miettiä. Jos tunnustaa syntinsä enkelille, auttaakoha se? Jos eksyttää ihmisiä pois Jumalan luota, mitenköhän siitä palkitaan. Kannattaisikohan vielä miettiä millaista evankeliumia julistaa? Toistaiseksi on aikaa, mutta kuinka kauan? Niin, se väärä profeetta ......
Jeesus sanoi jos te ette usko siihen, joka MINÄ OLEN, niin te kuolette synteihinne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328527Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571163Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17806Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.37736Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 42686
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36637