Missä on terve itsesuojeluvaisto, sitä ei totisesti ole kaikilla liikenteessä.
Riippumatta ollenkaan millä tavalla liikenteessä liikkuu.
Esimerkki, auto on kadunvarsi pysäköinnissä ja ajoradalla ohi kulkeva liikenne ajaa hyvin läheltä niin onko kovin fiksua mennä siihen autonsa ovelle ja ohi menevän liikenteen väliin. Siinä oikein hymyillään että minä tässä tulin tähän, no varo että joku kerta minä tässä ajankin 10cm päästä autoasi niin mahdutko siinä olemaan. Entäs kun joku joutuu vähänkään väistäkään niin alkaa henki olla löyhässä.
Kerran on saanut korjauttaa sivupeilin kun yksi nero menee edellä kuvaillusti autolleen, avaa oven melkein täysin auto ja ovi osuu minun autoni sivupeiliin. Onneksi osuman oli niin vähäinen että se ovi tökännyt peilin juureen niin olisi ollut koko peili palasina ja miten ovelle olisi käynyt puolin ja toisin. Kallis korjaus se silti oli mutta minun ei tarvinnut mitään maksaa ja sijaisautolla ajeltiin korjauksen ajan.
Monet kerran saanut väistää ettei tapa jotain henkilö sinne autojemme väliin ja täysjarrutuksen saanut tehdä kerran.
Tyhmiä, idiootteja, no voiko sellaisilta olettaa tervettä itsesuojeluvaisto itsesuojelujärkeä mutta ei voi kuin olla valppaana koska ei sitä tahallaan halua murjoa toista autojen väliin palasiksi.
Liikenne on paikka missä ihmisten yksinkertaisuutta voi havainnoida osa 3
47
537
Vastaukset
- Anonyymi
On lapsia, vanhuksia, eritavoin vammaisia ihmisiä ja muuta henkilöä, jolla saattaa olla ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä. Heillä ei välttämättä ole itsesuojeluvaisto tai osaaminen muutenkaan samalla tasolla muiden kanssa.
- Anonyymi
Ei kai ne lapset tai eritavoin vammaiset ja muuten ilmeisistä vaikeuksista liikenteessä kärsivät nyt alvariinsa autoon pyri siltä ajoradan puolelta? Ei ainakaan pitäisi.
Joten ei tuo aloittajan huomio, auton ajoradan puoleisella sivulla seisovan, typerästi hymyilevän henkilön itsesuojeluvaiston puutteesta mitenkään yliampuva ole. - Anonyymi
Ei tässä ole kyse vielä edes heistä, ei ollenkaan.
Kyllä kyse on siitä "perheenisä Teppo tavallinen tai äiti hosu Pirkko" joka sieltä viilettää aamu hämärässä autolleen.
- Anonyymi
Olihan taas kovin turha avaus. Luuletko olevasi joku kansankynttilä vai maailman pelastaja? Kuinka siellä kerrostalossa asiat on?
- Anonyymi
Avaushan oli asiallinen huomio asiasta, johon aina silloin tällöin itsekukin törmää tai on varsinkin kaupunkiliikenteessä törmännyt, joten mikä siinä sinua vähättelyyn ja naljailuun asti ärsyttää? Mitä lisäarvoa itsellesi tuolla liki kahden miljoonan ihmisen asumismuotoa vähättelevällä kysymykselläsi haet?
- Anonyymi
Ei tässä tarvitse olla kuin normaali älyinen kansalainen, terve päästä ja muualtakin, ymmärtää vaaran esimerkiksi.
- Anonyymi
Onko liian yksinkertaisille ihmisille sitten annettu ajo-oikeus? Pitääkö lakeja/käytäntöjä muuttaa?
- Anonyymi
Lait ja käytännöt on toistaiseksi kohdillaan. Eikä ajo-oikeuden saamisen kriteereitä ole mitään tarvetta nykyisestä ainakaan tiukemmaksi muuksi muuttaa.
- Anonyymi
Tämä on se ongelma myös koska rahaa tarvitaan valtiolle eikä ihan pientä summaa niin ns ei toivotto aines liikenteessä on pakko hyväksyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lait ja käytännöt on toistaiseksi kohdillaan. Eikä ajo-oikeuden saamisen kriteereitä ole mitään tarvetta nykyisestä ainakaan tiukemmaksi muuksi muuttaa.
Joidenkin mielestä on, toisten mielestä ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joidenkin mielestä on, toisten mielestä ei.
Ja ne keiden idioottien mielestä ei ole, niin siitä vaan ottamaan yhteyttä tahoihin joilla se valta muuttamiseen on.
- Anonyymi
Idiootti olet itse, jote et tee tilaa sille autoonsa pyrkivälle. Miksi et niin tekisi? Vaatii sen että käännät rattia ehkä yhden asteen verran?
Jos olet törmännyt oveen, jonka auton ajoradan puolla oleva ihminen avaa, olet syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla liian läheltä jalankulkijaa. Ihan riippumatta siitä, onko sillä jalankulkijalla "oikeus" olla siinä kohdassa vai ei.
Totta toki on, että itsesuojeluvaistossa on pientä puutetta, jos siihen väliin menee. Kaikki eivät vain tule ajatelleeksi, että siellä ohi ajavan auton ratissa saattaa olla tuollainen toisten turvallisuudesta viisveisaava epäkohtelias idiootti.- Anonyymi
Vaikka aloitta en ole, niin kyllä se idiotismi kommenttisi perusteella on juuri sinun helmasynti.
Jos äkkiarvaamatta kadun laidassa seisovasta autosta ovi avataan, ajoradalla seisovan typerästi hymyilevän henkilön toimesta, niin ei siinä muut ole syyllisiä mahdollisesti tapahtuvaan onnettomuuteen kuin se autoonsa pyrkivä autokuski jota ei voi rinnastaa jalankulkijaan kun se ei sellainen ole.
Se siihen väliin tunkeva on se turvallisuudesta välittämätön minä minä idiootti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka aloitta en ole, niin kyllä se idiotismi kommenttisi perusteella on juuri sinun helmasynti.
Jos äkkiarvaamatta kadun laidassa seisovasta autosta ovi avataan, ajoradalla seisovan typerästi hymyilevän henkilön toimesta, niin ei siinä muut ole syyllisiä mahdollisesti tapahtuvaan onnettomuuteen kuin se autoonsa pyrkivä autokuski jota ei voi rinnastaa jalankulkijaan kun se ei sellainen ole.
Se siihen väliin tunkeva on se turvallisuudesta välittämätön minä minä idiootti.Oven avaamiseen on tietenkin syyllinen se avaaja, mutta jos ajat niin läheltä että osut oveen, olet ajanut hengenvaarallisen läheltä sitä ihmistä. Se että joku toimii tyhmästi ei millään tavalla oikeuta vaarantamaan tämän henkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka aloitta en ole, niin kyllä se idiotismi kommenttisi perusteella on juuri sinun helmasynti.
Jos äkkiarvaamatta kadun laidassa seisovasta autosta ovi avataan, ajoradalla seisovan typerästi hymyilevän henkilön toimesta, niin ei siinä muut ole syyllisiä mahdollisesti tapahtuvaan onnettomuuteen kuin se autoonsa pyrkivä autokuski jota ei voi rinnastaa jalankulkijaan kun se ei sellainen ole.
Se siihen väliin tunkeva on se turvallisuudesta välittämätön minä minä idiootti.Ja se oikeastaan on ihan oikein sille oveen tlrmänneele mulkulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oven avaamiseen on tietenkin syyllinen se avaaja, mutta jos ajat niin läheltä että osut oveen, olet ajanut hengenvaarallisen läheltä sitä ihmistä. Se että joku toimii tyhmästi ei millään tavalla oikeuta vaarantamaan tämän henkeä.
Edelleen se ajoradalle päin oven avaaja on itse vastuussa tyhmästä toiminnastaan. Eikä se vaarantaminen ole muiden kuin sen ovenavaajan tekemä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se oikeastaan on ihan oikein sille oveen tlrmänneele mulkulle.
Oletko nyt aivan varmasti kirjoittamaasi mieltä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen se ajoradalle päin oven avaaja on itse vastuussa tyhmästä toiminnastaan. Eikä se vaarantaminen ole muiden kuin sen ovenavaajan tekemä.
Tottakai oven avaaja on vastuussa oven avaamisesta. Siitä tässä ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan liian läheltä ihmistä ajamisesta.
Jokainen on tietysti vastuussa omasta toiminnastaan. Se, että ohitat suojattoman ihmisen häntä hipoen (mikä on edellytys sille, että mahdollinen oven avaaminen voisi johtaa osumaan), on sinun omaa toimintaasi ja olet siitä vastuussa. Syyllistyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, jos ajat niin läheltä, ihan riippumatta siitä tapahtuuko oven avaamista vai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai oven avaaja on vastuussa oven avaamisesta. Siitä tässä ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan liian läheltä ihmistä ajamisesta.
Jokainen on tietysti vastuussa omasta toiminnastaan. Se, että ohitat suojattoman ihmisen häntä hipoen (mikä on edellytys sille, että mahdollinen oven avaaminen voisi johtaa osumaan), on sinun omaa toimintaasi ja olet siitä vastuussa. Syyllistyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, jos ajat niin läheltä, ihan riippumatta siitä tapahtuuko oven avaamista vai ei.Ei se autokuski mitään vaaranna, jos ja kun typerää ajoradan puolelta autonsa ovea avaajaa vähän lähempääkin sivuuttaa, ainakaan kun ja jos se ovenavaaja pelkällä housuunsa paskomisella selviää. Osuma on sitten asia erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se autokuski mitään vaaranna, jos ja kun typerää ajoradan puolelta autonsa ovea avaajaa vähän lähempääkin sivuuttaa, ainakaan kun ja jos se ovenavaaja pelkällä housuunsa paskomisella selviää. Osuma on sitten asia erikseen.
TLL 29 § velvoitetaan selkeästi seuraavaan: "Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä." Asiaan vaikuttaa toki myös tilannenopeus. Mitä suurempi nopeus, sen suurempi välimatka.

Sinä tunnut paskovan housuusi aika usein.

"TLL 29 § velvoitetaan selkeästi seuraavaan: "Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä."
Turha tähän on 29 §:ä sekoittaa, kun asiaan löytyy oma pykälänsä laista, pykälä 41;
Ajoneuvon ovea ei saa avata eikä ajoneuvoon nousta, siitä poistua taikka sitä kuormata
tai sen kuormaa purkaa siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai haittaa muulle liikenteelle tai
ympäristölle - Anonyymi

ympäristölleJos ihminen seisoo kadulla ja avaa auton ovea mennäkseen sisään, niin kyllä hänet pitää huomioida antamalla turvallinen tila. 29 § velvoittaa nimenomaan siihen. Tästähän aloituksessa nimenomaa on kyse, kun kirjoitettiin seuraavaa:
"Esimerkki, auto on kadunvarsi pysäköinnissä ja ajoradalla ohi kulkeva liikenne ajaa hyvin läheltä niin onko kovin fiksua mennä siihen autonsa ovelle ja ohi menevän liikenteen väliin. Siinä oikein hymyillään että minä tässä tulin tähän, no varo että joku kerta minä tässä ajankin 10cm päästä autoasi niin mahdutko siinä olemaan. Entäs kun joku joutuu vähänkään väistäkään niin alkaa henki olla löyhässä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"TLL 29 § velvoitetaan selkeästi seuraavaan: "Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä."
Turha tähän on 29 §:ä sekoittaa, kun asiaan löytyy oma pykälänsä laista, pykälä 41;
Ajoneuvon ovea ei saa avata eikä ajoneuvoon nousta, siitä poistua taikka sitä kuormata
tai sen kuormaa purkaa siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai haittaa muulle liikenteelle tai
ympäristölleAuton oven avaaja pitää noudattaa 41 §, kun taas ajoradan liikenne pitää noudattaa 29 §. Ei ole rakettitiedettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TLL 29 § velvoitetaan selkeästi seuraavaan: "Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä." Asiaan vaikuttaa toki myös tilannenopeus. Mitä suurempi nopeus, sen suurempi välimatka.
Toki jalankulkijalle, pyöräilijälle ja kuljetettavalle eläimelle, on annettava riittävä tila, ajoradalla seistä töllöttävästä ei puhuta mitään. kunhan tahallaan ei päälle aja niin hyvä niin, vahingot on sitten asia erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tunnut paskovan housuusi aika usein.
Mistä tuollaisen väärän älynväläyksen kohtaani keksit, vai vertasitko itseesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki jalankulkijalle, pyöräilijälle ja kuljetettavalle eläimelle, on annettava riittävä tila, ajoradalla seistä töllöttävästä ei puhuta mitään. kunhan tahallaan ei päälle aja niin hyvä niin, vahingot on sitten asia erikseen.
Ei laki erittele syitä sille, miksi turvallinen tila tiellä on annettava. Jos se on annettava, niin sitten turvallinen tila on annettava.

Tieliikennelaissa tarkoitetaan: jalankulkijalla jalan, suksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin, jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen käyttäjää taikka polkupyörän tai mopon taluttajaa. Ei taritse olla liikkeellä oleva, vaan myös paikallaan seisova jalan kulkeva on jalankulkija, jota 29 § koskee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auton oven avaaja pitää noudattaa 41 §, kun taas ajoradan liikenne pitää noudattaa 29 §. Ei ole rakettitiedettä.
"Auton oven avaaja pitää noudattaa 41 §, kun taas ajoradan liikenne pitää noudattaa 29 §. Ei ole rakettitiedettä."
Sinä nyt yrität tosissasi tehdä tieliikennelaista rakettitiedettä.
Oikeastaan sinun ei kannattaisi kirjoittaa tieliikennelaista yhtään mitään tuolla ymmärryksellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Auton oven avaaja pitää noudattaa 41 §, kun taas ajoradan liikenne pitää noudattaa 29 §. Ei ole rakettitiedettä."
Sinä nyt yrität tosissasi tehdä tieliikennelaista rakettitiedettä.
Oikeastaan sinun ei kannattaisi kirjoittaa tieliikennelaista yhtään mitään tuolla ymmärryksellä.Mikä mielestäsi muka kumoaa ajoradan velvoitteen olla noudattamatta 29 pykälää? Itsellä ei taida korvien välissä olla paljon muuta, kuin pelkkä tuulitunneli, jos ymmärrys tieliikennelain päälle on tuota tasoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieliikennelaissa tarkoitetaan: jalankulkijalla jalan, suksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin, jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen käyttäjää taikka polkupyörän tai mopon taluttajaa. Ei taritse olla liikkeellä oleva, vaan myös paikallaan seisova jalan kulkeva on jalankulkija, jota 29 § koskee.
Tuskin nyt millään noilla laista kopioimillasi välineillä liikkuva on autoon nousemassa ainakaan ajoradanpuolelta, joita siis ohittavan autokuskin pitäisi erityisesti väistää. Oletko muuten kuinkakin usein nähnyt kuskin autoonsa ajoradan puolelta pyrkivän vaikkapa mopoa taluttaen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laki erittele syitä sille, miksi turvallinen tila tiellä on annettava. Jos se on annettava, niin sitten turvallinen tila on annettava.
Kyllä tuossa joku kirjoittaja latelee pitkän litanian lain edellyttämiä välineitä joita käyttävälle on syytä turvevallinen tila antaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuossa joku kirjoittaja latelee pitkän litanian lain edellyttämiä välineitä joita käyttävälle on syytä turvevallinen tila antaa.
Luetellaan ylempänä esimerkkejä siitä, mitä kaikkea lasketaan jalankulkijaksi. Laki ei kuitenkaan erittele syitä sille, miksi ja missä tilanteissa jalankulkijalle pitää antaa turvallinen tila. Jalankulkijalle pitää aina antaa turvallinen tila tiellä, seisoo tämä sitten päänsä päällä, pomppii yhdellä jalalla, kävelee ihan normaalisti tai seisoo paikallaan.

Tottahan nuo lain esittelemät esimerkit siitä mitä jalankulkijaksi lasketaan, antaa myös syyn sille miksi luetellut on jalankulkijoita ja sille jalankulkijalle pitää antaa se turvallinen tila.
Joten esittämäsi, "pitää antaa aina jne", taitaa olla vain yksityisajattelusi tulosta.
Tokihan se tiedetään, että se jalanliikkuva tai seisova patsastelija, joidenkin kuvitelmissa on kaikkien lakien yläpuolella oleva kummajainen, ilman minkään laista omaa vastuuta itsestään, jota kaiken muun liikenteen pitää joka paikassa, aina ja kaikissa tilanteissa väistää varoa ja antaa turvallinen tila, tämän toikkaroijan omasta käytöksestä tai paikasta riippumatta ja reaalisista mahdollisuuksista huolimatta.
Toki kenenkään päälle ei tahallisesti saa tai pidä missään tilanteessa ajaa.
Joten eiköhän se, aloittajan mainitsema 10cm ohittavan auton peilin ja siinä ajoradalla seisovan autonsa ja liikenteen väliin tunkevan varpaiden välillä ole katsottava riittäväksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan nuo lain esittelemät esimerkit siitä mitä jalankulkijaksi lasketaan, antaa myös syyn sille miksi luetellut on jalankulkijoita ja sille jalankulkijalle pitää antaa se turvallinen tila.
Joten esittämäsi, "pitää antaa aina jne", taitaa olla vain yksityisajattelusi tulosta.
Tokihan se tiedetään, että se jalanliikkuva tai seisova patsastelija, joidenkin kuvitelmissa on kaikkien lakien yläpuolella oleva kummajainen, ilman minkään laista omaa vastuuta itsestään, jota kaiken muun liikenteen pitää joka paikassa, aina ja kaikissa tilanteissa väistää varoa ja antaa turvallinen tila, tämän toikkaroijan omasta käytöksestä tai paikasta riippumatta ja reaalisista mahdollisuuksista huolimatta.
Toki kenenkään päälle ei tahallisesti saa tai pidä missään tilanteessa ajaa.
Joten eiköhän se, aloittajan mainitsema 10cm ohittavan auton peilin ja siinä ajoradalla seisovan autonsa ja liikenteen väliin tunkevan varpaiden välillä ole katsottava riittäväksi?Ei tarvitse kuvitella mitään, eikä ole väitetty sellaista, etteikö jokaisella olisi omat velvollisuutensa liikenteessä. Lakipykälissä on suoraan luettavissa jokaisen velvollisuudet, kuten esim. jo aiemmin mainitut 29 § ja 41 §.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse kuvitella mitään, eikä ole väitetty sellaista, etteikö jokaisella olisi omat velvollisuutensa liikenteessä. Lakipykälissä on suoraan luettavissa jokaisen velvollisuudet, kuten esim. jo aiemmin mainitut 29 § ja 41 §.
Jos ei tarvitse kuvitella niin miksi kuvittelet jalankulkijan nauttivan edellisessä kommentissasi mainituista erityisistä, nyt kyseessä olemattomaan liikehdintään liittyvistä syistä, omien velvollisuuksien huomioon ottamattomuuden oikeellisuudesta. Jokaista koskevista velvollisuuksista kirjoitut siihen tapaan ettei niitä jalanliikkuvalla oikein missään tilanteessa olisi olemassa.
Lakipykälät on selvät, joista ei tuohon ajoradalla töllöttäen seisovan, itsesuojelun vaistoa omaamattoman autoonsa pyrkivän tapauksen kohdalla ole kenellekään yksiselitteistä apua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei tarvitse kuvitella niin miksi kuvittelet jalankulkijan nauttivan edellisessä kommentissasi mainituista erityisistä, nyt kyseessä olemattomaan liikehdintään liittyvistä syistä, omien velvollisuuksien huomioon ottamattomuuden oikeellisuudesta. Jokaista koskevista velvollisuuksista kirjoitut siihen tapaan ettei niitä jalanliikkuvalla oikein missään tilanteessa olisi olemassa.
Lakipykälät on selvät, joista ei tuohon ajoradalla töllöttäen seisovan, itsesuojelun vaistoa omaamattoman autoonsa pyrkivän tapauksen kohdalla ole kenellekään yksiselitteistä apua.Jos ei ymmärrä, mitä "Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä." tarkoittaa, niin sitten ei voi oikein mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ymmärrä, mitä "Ajoneuvolla ajettaessa on annettava jalankulkijalle, pyöräilijälle ja tienkäyttäjän kuljettamalle eläimelle turvallinen tila tiellä." tarkoittaa, niin sitten ei voi oikein mitään.
Nythän ei ole kyse jalankulkijasta , pyöräilijästä tai eläintä kuljettavasta vaan ajoradalla töllöttävästä, ajoradan puolelta pysäköityyn autoonsa pyrkivästä idiootista jolla ei edes itsesuojeluvaistoa ole. Joten lakipykälän esiin nostaminen, joka ei edes mitenkään koske kyseessä olevaa tilannetta on juuri sen kaltainen ettei asian ymmärtämättömyydellesi voi oikein mitään. Eikä tietenkään ole tarpeellistakaan voida.

Kyllä se vain jalankulkija on kunnes on istahtanut autonsa sisään. Sitä ei sinun typerät mielipiteesi muuta.
- Anonyymi
"Anonyymi
2023-10-17 07:29:24
Idiootti olet itse, jote et tee tilaa sille autoonsa pyrkivälle. Miksi et niin tekisi? Vaatii sen että käännät rattia ehkä yhden asteen verran?"
Niin minne, vastaantulijan keulaan vai? Miten näitä näin vatipäisiä vastailijoita voi edes olla, ai niiin tyhmyys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vain jalankulkija on kunnes on istahtanut autonsa sisään. Sitä ei sinun typerät mielipiteesi muuta.
Juuri noin se on. Auton ratin takana henkilö on ajoneuvon kuljettaja ja auton ulkopuolella jalankulkija. Melko vatipää saa olla, jos tätä täysin itsestään selvää asiaa ei tajua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Anonyymi
2023-10-17 07:29:24
Idiootti olet itse, jote et tee tilaa sille autoonsa pyrkivälle. Miksi et niin tekisi? Vaatii sen että käännät rattia ehkä yhden asteen verran?"
Niin minne, vastaantulijan keulaan vai? Miten näitä näin vatipäisiä vastailijoita voi edes olla, ai niiin tyhmyys.Harvoin on niin tiukka paikka, etteikö mahtuisi ohittamaan turvallisen matkan päästä. Jos on, niin sitten hidastat vähän, niin ehtii jalankulkija istahtaa autoonsa tai vastaantulija mennä ohi. Toki osoittaa heikkoa harkintaa tuolta autoonsa pyrkivältä, jos niin tiukalla hetkellä sinne ajoradalle tunkee. Hänen virheensä ei kuitenkaan oikeuta muita toimimaan väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vain jalankulkija on kunnes on istahtanut autonsa sisään. Sitä ei sinun typerät mielipiteesi muuta.
Ei se voi olla jalankulkija, paremminkin liikennettä häiriköivä , tosin varsin typerä sellainen jolla ei edes itsesuojelu vaistoa ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin se on. Auton ratin takana henkilö on ajoneuvon kuljettaja ja auton ulkopuolella jalankulkija. Melko vatipää saa olla, jos tätä täysin itsestään selvää asiaa ei tajua.
Ei se autonsa vieressä ajoradan puolella itsensä vaarantava idioottimaisuudestaan johtuen seisiva mikään jalankulkija ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se autonsa vieressä ajoradan puolella itsensä vaarantava idioottimaisuudestaan johtuen seisiva mikään jalankulkija ole.
Sinun silmissäsi se voi olla vaikka jumala, jos niin haluat, mutta juridisesti kysymys on jalankulkijasta ja mahdollinen sanktiosi onnettomuuden sattuessa tai poliisin muuten vaan näkiessä määräytyy sen mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se autonsa vieressä ajoradan puolella itsensä vaarantava idioottimaisuudestaan johtuen seisiva mikään jalankulkija ole.
Jos ymmärrys on tuota luokkaa, niin voi voi. Kyllä se on jalankulkija.
- Anonyymi
Todistettavasti voidaan, kuten otsikossakin lukee, havainnoida ihmisen yksinkertaisuutta, kun eivät edes tiedä mikä jalankulkija on.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371449Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221318Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511209- 521178
- 571103
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995