Saivat varmaan yökastelua kun saivatkin kuulla,
että raamattu perustuu ihmisen mielikuvitukseen ja tietämättömyyteen sekä käännösvirheisiin. Pelkkä neitsyt maria on käännösvirhe. Heh heh.
Koranista ei viitsi alkaa edes puhumaan.
että raamattu perustuu ihmisen mielikuvitukseen ja tietämättömyyteen sekä käännösvirheisiin. Pelkkä neitsyt maria on käännösvirhe. Heh heh.
Koranista ei viitsi alkaa edes puhumaan.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Kyllähän tuo on ollut aina selvää. Ihminen on ihminen joka keksii tarinan joka sitten muuttuu ihmisten mielissä tiedoksi.
Niin - esim. darwinismi on olemassa vain korvien välissä, faktat eivät sellaista kehitystä tue.
Evoluutioteoria on varsin vahvasti todennettu tieteellinen teoria. Kreationisteille se menee yli ymmärryksen, mutta niin heillä mene luonnontieteet yleensäkin.
Juuri noin hyvin opetettu "papukaija" selostaa. Kaltaisiasi on monia..
Terve järkikin jo sanoo , ettei luonto ja eliöt itsestään kehity.
Evoluutiouskovaisen on todella vaikeata nähdä hienoa suunnittelua kaikkialla ympärillämme, vaikka se on juuri helpointa perustella järjen kannalta - ei sokea, kuviteltu evoluutio.
Luominen on myös se positiivinen näkemys, joka tuo ihmiselle merkityksen ja arvon.
Ateismi on pimeyttä ja toivottomuutta.
Totta. Ja sitten nämä maa on pallo uskovaiset. 🤣
Yksinkertainen asia eivätkä tajua kun ope koulussa kertoi ja media toistanut lapsesta lähtien. Maa ei pyöri vaan pysyy paikallaan.
Vesi asettuu aina vaakaan on mahdotonta että se kaartuisi.
Karttaa katsotaan niin että Pohjoisnapa on keskellä ja sitä ympäröi meidän planeetan tunnetut maat ja vedet. Ylhäällä on taivaankansi,firmament kovaa ainetta kuin kupoli. Joten avaruutta ei kovin paljon ole ja aurinko on lähempänä kuin kerrottu. Entä reunat. Anarktiskella on jäävalli jota ei ole haluttu näyttää eikä kertoa että se ympäröi meitä kaikkialla ja sen takana on taas meriä ja maa alueita. Sinne kauemmas alueelle on muutama aukko eri puolilta vallien välillä.
Näitä asioista tule julki aikanaan. Näistä on tietoa netissä.
Ihmiset on luotu ja ihmisella on sielu. Meitä edistyneempiä maita ja kansoja on olemassa maan ulkopuolella. He ovat myls rakentaneet täällä edistynyttä tekniikka käyttäen rakennuskia kuten katetraalit. Ei niitä kirkoiksi rakennettu vaan ihmisten terveyttä ylläpitäviksi paikoiksi. Heillä oli vapaa energia käytössä ja takkoja ei lämmiyetty puilla vaan olivat lämmön lähteitä. Tartaria aika ja sitä on tuhottu jotta emme tietäisi menneisyyttä. Ajanlaskua muutettu ja historiaa varastettu ja väärennetty ym.
Ihan totta ennenkin vanhaan on ollut hyviä terinoiden kertojia , nykyään jos joku kirjoittaa romaanin niin kaikki tietävät että se on romaani eikä fakta.
Niin että kaikki kirjoitukset on aina jonkun ihmisen tekemiä , jotkut ovat kirjoittaneet psykoottisessa tilassa kokemiaan juttuja ja tehnyt niistä tosia .
Ja ihmiset jotka niin kovasti haluavat uskoa siihen ns ” tuntemattomaan” ovat hyvin otettuja lukemastaan .
Loogisuus kun puuttuu tekstistä niin normaalisti osataan ajatella mitkä asiat ovat tosia ja mitkä mielikuvitusta .
Joten ihminen on aika kumma kapistus sinänsä , kun oikein ajattelee
<< Niin - esim. darwinismi on olemassa vain korvien välissä >>
Ei. Kyllä se on tieteellisessä kirjallisuudessa todisteineen.
<< faktat eivät sellaista kehitystä tue. >>
Huippuyliopistojen mukaan tukee.
Sinä et ole se, jolla olisi ammattitaitoa päättää, tukeeko faktat sitä vai ei. Väitteesi on tyhjää hokemista. Sillä ei ole perusteluita.
<< Terve järkikin jo sanoo , ettei luonto ja eliöt itsestään kehity. >>
Ei. Kyllä se terve järki sanoo, että biodiversiteetti nimenomaan on kehittynyt itsekseen. Ei voi mitään.
<< Evoluutiouskovaisen on todella vaikeata nähdä hienoa suunnittelua kaikkialla ympärillämme >>
Se juuri kun mistään "hienosta suunnittelusta ympärillämme" ei ole mitään todisteita. Ne on ihmisten omia uskomuksia. Sellaisiin uskomuksiin ei tosiaan kannata uskoa.
<< Luominen on myös se positiivinen näkemys, joka tuo ihmiselle merkityksen ja arvon. >>
Vähän kuin joulupukkikin on positiivinen näkemys: tee hyviä asioita, niin saat paljon lahjoja. Faktat vaan on sitä, että kun on rikkaat isovanhemmat, niin saa niitä lahjoja vaikka olisi käyttäytynyt kuin pieni riiviö.
Tuollaiset kuvitelmat eivät siis tee uskomuksen kohteesta totta.
<< Ateismi on pimeyttä ja toivottomuutta. >>
Yhtä vähän se toivottomuutta ja pimeyttä on kuin joulupukkiin uskomattomuus.
Olet niin kiinni tuossa sadussasi, ettet edes tajua, mitä sen ulkopuolella on.
<< Ihmiset on luotu ja ihmisella on sielu. >>
Satua.
Ei sellaisia luomisia tai sieluja ole.
<< Meitä edistyneempiä maita ja kansoja on olemassa maan ulkopuolella. >>
Ainakaan todisteita tuollaisista ei ole. Kyseessä on siis ihan puhdas usko.
<< He ovat myls rakentaneet täällä edistynyttä tekniikka käyttäen rakennuskia kuten katetraalit. >>
Mikään ei todista, ettei kyseessä olisi ihan ihmisrakennelma.
Vaatii jälleen kovasti uskoa. Toisaalta on ihan hyvä, että esität tässä ketjussa tuota hölmönuskoasi vähän muihin asioihin kuin jumaliin. Se vertautuu niin nätisti tuohon jumalahölmöilyyn.
<< Ajanlaskua muutettu ja historiaa varastettu ja väärennetty ym. >>
Heh, "varmasti".
Raamattu on ensimmäinen joukkojenhallinta-opus.
Väärinkäyttää voi kaikkea.,,
Kummasti vaan sen ennustukset toteutuu. Ilmestyskirjan petokin kolkuttelee ovella. Se tappaa vääräuskoisia eli niitä jotka eivät kumarra petoa.
Turku esimerkkinä.
Eli peto on eräs uskonnollispoliittinen systeemi.
Ilmestyskirjan kolmastoista luku, sen viidestoista jae kertoo olennaisen pedon toiminnasta.
13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Päättäjät päästivät pedot keskuuteemme.
<< Kummasti vaan sen ennustukset toteutuu. >>
Eikä toteudu. Kyllä ne on ihan vaan subjektiivisia kuvitelmia. Mieti nyt, kuinka monta kertaa tähän mennessä on jo nimetty esim. antikristus. Se on aina jonkun hihhulin mielestä joku hänen kokemuspiiriinsä kuuluva asia: Hitleristä alkaen EU:n kautta Reaganiin, Bushiin, paaviin ja Putiniin. Ja kaikki nuo on leimattu juuri täsmälleen Raamatun toteutuneeksi ennustukseksi. Ne eivät vaan kaikki voi olla sitä yhtä aikaa. Vähintään yhtä vailla kaikki ovat vääriä "ennustuksen toteutumisia" - ja oikeasti ne kaikki on: kuluu taas parikymmentä vuotta, niin on ihan uudet antikristukset ja Raamatun "toteumat" hihhulien mielestä.
Etkö oikeasti tätä huomaa ?
Evoluutioharhaan uskoo moni ihminen, vaikka se selitä eikä toimi käytännössä.
Miksi tällaisella idiotismilla on niin kova kannatus - itse itsensä luova luomakunta :P
Evoluutioharhoistasi en tiedä, kun en ole psykiatri.
Mitä evoluutioteoriaan tulee, se on kiistatta paras selitys nykyiselle biodiversiteetille. Kilpailevaa tieteellistä teoriaa ei eds ole.
Miksi kreaidiotismia on vieläkin maassa, joka on tunnettu korkeasta koulutustasosta?
Siis sinä sanot sitä joksikin idiotismiksi, kun avoimesti toteaa miten hienoa biologista insinööritaitoa maapallon eläm kuvastaa....tajuatko yhtään kuinka tyhmää tuo on?
- sokeat luonnonvoimat eivät tuota mitään organismeja saati eliöitä. Väite on ihan absurdi . Ei synny mitään biodiversiteettiä noin.
Evokkien uskossa on kyse perustavaalaatua olevasta väärinkäsityksestä.
On merkillistä, miten vihamielisesti luomisen ajatukseen monet suhtautuvat, vaikka se pitäisi olla hienoimpia asioita mitä voi kuvitella.
Sehän on tosi uskottavaa että taikaukko loi maailman tyhjästä. Vain 6000 vuotta sitten ja paljon vanhempia fossiileja on löydetty. Evoluutioteoria ei ole täydellinen mutta on se paljon uskottavampi kuin taikuudella luotu maailma.
Kuka on sanonut mitään ukosta? Miksi pöntöt aina kuvittelevat että jumalaiset voimat/entitiitit olisivat jotain fyysisiä olentoja? Korkeampi älykkyys käsitteenä on aivan mahdoton näille tapauksille.
Okei sovitaan että se oli taikahattu joka loi litteän maan jossa uskovaiset asuvat vieläkin.
Voisin hyväksyä Jumalan, jos se vain määritellään joksikin mikä sanoi BAM, eikä ole tehnyt enää mitään muuta.
Kun ruvetaan laskemaan todennäköisyyksiä biologisille tapahtumille, niin alkuliemitarinat eivät vaikuta uskottavilta matematiikan perusteella.
https://youtu.be/noj4phMT9OE
Ei osattu alkeismatematiikkaa.
Kun alkulienta on riittävästi niin todennäköisyys kasvaa. Ihan samalla tavalla vaikka loton voittamisen todennäköisyys on 1 / 15 000 000 niin silti aina muutaman viikon välein joku voittaa loton pääpotin. Ja se johtuu suuresta pelaajien määrästä.
Todennäköisyys lottovoitolle on samaa luokkaa kuin uskovainen näkisi virheitä raamatussa. Satukirjahan se on jolle on annettu aivan naurettavan suuri painoarvo.
<< Siis sinä sanot sitä joksikin idiotismiksi, kun avoimesti toteaa miten hienoa biologista insinööritaitoa maapallon eläm kuvastaa. >>
Mutta kun mitään insinööritaitoa ei ole havaittu. Se on pelkästään kuvitteellista - ja tuollaista kuvittelua voi tosiasiallisesti hyvällä syyllä sanoa idiotismiksi.
<< sokeat luonnonvoimat eivät tuota mitään organismeja saati eliöitä. >>
Miten tuollainen olisi todistettu tieteellisesti ?
Ainakaan tieteen huippuammattilaiset eivät ole tuollaista tulosta nähnyt, koska edelleen ja aina vaan evoluutio on tieteellinen fakta.
<< Ei synny mitään biodiversiteettiä noin. >>
Todisteiden mukaan on syntynyt.
Tuo mongerruksesi on siis juuri sitä, että "vaikka maapallon pyöreys on todistettu tieteellinen fakta, niin se ei voi silti olla pyöreä". Siis vailla mitään vastatodistetta kuvittelet, ettei tieteellisesti todistetut asiat pidäkään paikkaansa. Ei tuossa sormet korvissa hokemisessasi vaan ole mitään sisältöä.
<< On merkillistä, miten vihamielisesti luomisen ajatukseen monet suhtautuvat, vaikka se pitäisi olla hienoimpia asioita mitä voi kuvitella. >>
Heh, sanoo jamppa, joka liittää tieteellisen faktan kanssa samaan aina jonkun vihamielisyyttä kuvaavan termin. Nii-in.
Luominen voi olla sinun mielestäsi vaikka kuinka hieno ja ihana, mutta se on silti satua. Kukaan ei jaksa sitä, että joku vajakki yrittää tunkea omaa satuaan toistuvasi hokien samaan keskusteluun tieteellisen tiedon kanssa.
Tosiaan, olisi se hienoa, jos todella olisi joulupukki, joka toisi aina jouluisin lahjoja. Se ajatus on hieno samoin kuin ajatuksesi jotain luomisesta, mutta kun se ei vaan ole totta. Ajatuksen hienous ei tee siitä totta.
<< Kuka on sanonut mitään ukosta? >>
Aika moni. Aika moni tosiaan kuvittelee taivaallisen taikajimin sinne loihtimaan.
<< Miksi pöntöt aina kuvittelevat että jumalaiset voimat/entitiitit olisivat jotain fyysisiä olentoja? Korkeampi älykkyys käsitteenä on aivan mahdoton näille tapauksille. >>
Niin tosiaan, äly liittyy aina johonkin olentoon. Se on aivojen ominaisuus (jota toki pystytään siirtämään pienissä määrin teknisiin laitteisiin samantyyppisillä mekanismeilla toimivaksi). Tämä tekee sitten taas sen, että tuollaiset kaikesta aineesta ulkopuoliset älyt ovat aivan puhdasta kuvitelmaa. Niistä ei ole minkäänlaista todistetta eikä edes mitään hypoteesia, miten ei-fyysinen äly ylipäätään voisi olla olemassa. Tuo on juuri sitä saunatonttu-uskoa, jossa ei ole päätä eikä häntää.
<< Kun ruvetaan laskemaan todennäköisyyksiä biologisille tapahtumille, niin alkuliemitarinat eivät vaikuta uskottavilta matematiikan perusteella. >>
Ainakaan vielä ei ole esitetty tieteellistä todistetta, että evoluutio olisi matemaattisesti todistettu jotenkin epäuskottavaksi.
Miksi siis vaivautuisin katsomaan jonkun Youtube-videon, jos kuitenkin tilanne on se, että mitään matemaattista estettä ei ole esitetty ?
Jep, järki mukaan noihin hihhulointeihin nyt.
Maa kun pannukakku. Varmaan reunoilla tuulee kovasti
"On merkillistä, miten vihamielisesti luomisen ajatukseen monet suhtautuvat, vaikka se pitäisi olla hienoimpia asioita mitä voi kuvitella."
Sä ja sun saarnaajat ajattelette sillä tavalla, muut ajattelee toisella tavalla.
Palataan asiaan, kun ensimmäinen kreationismia tukeva, vertaisarviotu tieteellinen julkaisu saavuttaa päivänvalon. Voi olla että aurinko sammuu ennen sitä.
Lähetys tulee uusintana tänään TV1 klo: 23,40.
KATSOKAA. Siellä kerrotaan mm, siitä, että raamattu on vain yksi pieni osa raamattukokonaisuutta. Raamattu on tarinateos joka on muuttunut moneen kertaan ajansaatossa. Raamattu on saanut siivet selkään ja loppu on historiaa.
Olipas sinulla nyt siivet selässä. Olet varmasti kristinuskon vastainen , kun esität asian noin.
Ei tuo tri. Mäkipelto vihamielisesti suhtautunut Raamattuun.
Sen voi muuten katsoa milloin tahansa Areenasta ja tästä linkistä:
https://areena.yle.fi/1-64204899?autoplay=true
Sinäkin varmaan tajuat, ettei uusintoja tarvi odottaa..
"Ei tuo tri. Mäkipelto vihamielisesti suhtautunut Raamattuun."
Ei kukaan ole sellaista väittänytkään.
Evoluution näkökulmasta usko satuihinkin on ok, jos se auttaa pysymään hengissä ja lisääntymään.
Evoluutiosatu pönkittää ainakin vahvasti monien katkeraa asennetta Jumalaa ja luomista vastaan..ateistin henkinen. kainalosauva...........
<< Evoluution näkökulmasta usko satuihinkin on ok, jos se auttaa pysymään hengissä ja lisääntymään. >>
Kyllä. Tuollaisella satuihin uskomisella on todennäköisesti ollut rooli ihan hengissä pysymisessä. Se ei kuitenkaan tee satujen uskomuksista totta.
"Evoluutiosatu pönkittää ainakin vahvasti monien katkeraa asennetta Jumalaa ja luomista vastaan..ateistin henkinen. kainalosauva..........."
Jos joku asia ei ole tieteellisesti totta, niin sen voi hylätä.
Kreationistit eivät ymmärrä ettei teidän lahkohorinat vaikuta uskonnottomien maailmaan mitenkään. Toisin on Iranissa, Afganistanissa, Israelissa ja Putinkin on ristiretkellä toksisten uskonkappaleiden siunaamana. He luottavat luomiseen, kuten sinä.
Aloittaja laati vahvasti harhaanjohtavan aloituksen ; tuossahan kyseinen tutkija toi ilmi tiettyjä muutoksia , joita kirjoituksissa ilmenee.
Ei hän mistään mielikuvituksesta puhunut.
Hän totesi, että raamattu on ihmisen kirjoittama ja keksimä ja uskokoon siihen ken tahtoo.
Jokainen normaali varmaan tajuaa että itse raamattua on muokattu vuosisatojen kuluessa mutta ei se itse Jumaluutta mihinkään poista;)
Jumaluutta...hohhohhoooo
Edes yksi KD:n äänestäjä, edes yksi.
Että ihmiskeksintöä kokonaan? No ei varmasti pohjimmiltaan ihmiskeksintöä ole. Tuon kyllä tajuaa vähemmälläkin oppimäärällä. Toki Raamattua pitää lukea ja pyytää ymmärrystä lukemaansa. Mutta jos satukirjana lukemansa torppaa, niin mistä sitä viisautta pyytäisi.
<< Että ihmiskeksintöä kokonaan? No ei varmasti pohjimmiltaan ihmiskeksintöä ole. >>
Kyllä vaan on. Mitään muuta ei ole syytä olettaa. Mitään muuta ei ole todistettu.
Sama pätee myös Koraaniin ja muihin uskontojen kirjoihin vaikka käytännössä jokaisen uskonnon jäsenistä suuri osa väittää, että niiden synty olisi muka joku yliluonnollinen. Ei se kuitenkaan ole.
<< Mutta jos satukirjana lukemansa torppaa, niin mistä sitä viisautta pyytäisi. >>
Tieteellisestä tiedosta ?
"<< Mutta jos satukirjana lukemansa torppaa, niin mistä sitä viisautta pyytäisi. >>
Tieteellisestä tiedosta ?"
Hyvin sanottu. Tieteellistä tietoa on jo äärettömän paljon, ikävä kyllä se ei tarjoa helppoja vastauksia ihmisille, joilla pitää olla helppo ja valmis vastaus kaikkeen. Populistiset puolueet mm. käyttävät tätä hyväkseen.
Ah ja sinä vaikutat tyypiltä jonka älykkyys häikäisee sanattomaksi. Palstatollojen ei ehkä kannata alkaa määräilemään mihin muut saavat uskoa;)
"...kommunisteille äiti on jumala, porvareille viina ja aina hampaiden ajatteleminen:" ilman aseita ei ole sankareita mustassa savussakaan kuolleet palestiinalaiset." iran miksi annoit aseita hamasille? sana=kallio ei rauta eikä miekka!
Ah ja sinä vaikutat tyypiltä jonka älykkyys häikäisee sanattomaksi. Palstatollojen ei ehkä kannata alkaa määräilemään mihin muut saavat uskoa;)
Kivekses tai kallios ei ketään kiinnosta ns. kiven vertaa
lol D:
"Ah ja sinä vaikutat tyypiltä jonka älykkyys häikäisee sanattomaksi".
Eilisen päivän paras mainittakoot tämän päivän parhaana. Koska eilisen päivän paras -palkinnon saiki jo jk toinen kommentti. ;)
Taivas on paikka, jossa on paljon teikäläisii, ns. aidosti hauskoja, hyväntahtosii ja luovia sieluja.
Tien, koska olen heidät itse jo kohdannut.
Ihmisille uskotellaan milloin mitäkin. Tiede sitä, tiede tätä ja sitten taas tiede korjaa, korjaa itseään. Kyllä ihmisen kuuluu muodostaa käsityksensä itse ja kantaa tästä myös vastuu.
Ihmisille uskotellaan milloin mitäkin ja sitten taas perutaan, kun toiset tavat ajatella tuntuvat kiintoisammilta. Niin se vaan on, että kunkin on kannettava vastuunsa itse. Asiantuntijat tosin tahtovat pitää valtansa ja pelotella salaliitoista toisin luottavia. Valta kiehtoo aina, etenkin ehdoton valta, johon lääketieteessä varsinkin on suuri pyrkimys omistautua.
<< Kyllä ihmisen kuuluu muodostaa käsityksensä itse ja kantaa tästä myös vastuu. >>
Mikä on se ominaisuus, joka sinusta tekisi tieteellistä tietoa viisaamman ?
Niin, eiköhän se oma kanta pidä kuitenkin muodostaa faktojen pohjalta eikä mistään omasta kuvitelmasta.
Ihan niin , tiede ei ilmeisesti mahdu eräiden aoåivoihin, helpompi että joku satuolento hoitelee heidän hommiaan ,
Vielä puhuu että jokainen päättää itse , onhan näitä itse päättäjiä nähty
Tärkeintä on ymmärtää se, miksi Ville tutkii Raamattua. Hän tutkii sitä siksi, että
RAAMATTU ON TOTUUS
Jos joku uskoisi, että ateismi on totuus, niin sitten tutkisi varmaankin ateismia. Jos ottaa ateismin liian vakavasti, voi päätyä vaikka kommunismiin tai ties mihin.
<< RAAMATTU ON TOTUUS >>
Tuskin:
https://i.imgur.com/ZT0CIBI.jpeg
<< Jos joku uskoisi, että ateismi on totuus, niin sitten tutkisi varmaankin ateismia. >>
Tietysti ateismiakin on tutkittu vaikka kuinka. Mutta toisaalta eikös sitäkin ole vaikea tutkia, mitä sitten, jos ei usko joulupukkiin ? Miten asia muuttuisi jos tuohon tilalle laitetaan Allah ? Ufomiehet ? Jumala ? Saunatonttu ?
Totuus on eri asia tieteeseen perehtyneelle se kun siihen joka uskoo joihinkin sepustuksiin jotka eivät edes ole mahdollisia käytännössä . Ei vissiin vaivauduta edes ajattelemaan miten kaikki nämä kirjoitukset ovat syntyneet vaan luotetaan kiven kovaan, kuinkas muuten , silloin kun ei pärjää elämässä niin jätetään asiat uskon kohteelle hoidettavaksi .
Kuinkahan monta tuhatta vuotta menee ennekun ihmiset ovat valmiiksi kehittyneitä
Monet usko jopa rokotteisiin,koronavilkkuun ja koronapassiin 😂🤣
<< Monet usko jopa rokotteisiin,koronavilkkuun ja koronapassiin >>
Ja rokotteethan pelasti miljoonittain ihmishenkiä, mutta toisaalta rokotehan oli tieteellisesti tutkittu.
Olitko se sinä, joka uskoit, että rokote tekee magneettiseksi ?
Niin, ehkä ne sinun uskomuksesi on ne hassuimmat, vai mitä ?
Raamattu on lähi-idän oma kalevala johon yksi jos toinenkin on saanut tuoda omia harhaisia jorinoitaan. Ei se sen ihmeellisempi teos ole pohjimmiltaan. Tyhmä ihminen on vaan nostanut tuon humpuukiteoksen jalustalleen. Mutta raamattu on kyllä loistava osoitus siitä, mihin kaikkeen ihminen kykenee.
Islamin usko, on kyllä pahin.
Miten se salliikaan toimittavan muita kohtaan, jopa yllyttävän. Ja se muka ok, Suomessa!
Ihmisen tekemä kirja, kuten muutkin. Kirja lienee vallan kahvassa olleiden pyynnöstä tehty, kun on haluttu pelotella, ja saada ihmiset kuriin ja nuhteeseen.
Kirjan lisäksi tarvittiin sota, nälkä, pelko. Silloin ihminen uskoo mitä vain. Hädänhetkellä, tuo lohtua, kunon joku johon turvautua.
Ennen saarnoja uskottiin, kun niitä toistettiin riittävän monesti.
Nykyään media ylläpitää toistoa, samaa aihetta uutisoidaan viikkotolkulla. Niinhän se aivopesu toteutetaan.
Koronapelottelu, piikkipelastus, piikkipainostus, piikittömien syyllistys, venäjäpelottelu, putin pelottelu, sotapelottelu,natopelastus, vihanlietsonta venäjää kohtaan.... Siinä muutamia aiheita, joita uutisoitu muutama viikko/ aihe Aivopesutaktiikalla. Ja tehän uskoitte😆🤯
Miksi eivät kertoneet siinä ylen sontaluukussansa että maapallo ei ole mikään pallo, koska heidän mielestäänhän se on pannukakku.
Eivät varmaankaan kehtaa suoraan tv:ssä sitä sanoa, vaikka heti kun kamerat suljetaan alkaa taas kuhina, että kuinka ihmiset ovat tyhmiä kun palloksi luulevat tätä maan muotoa.
Ovat jopa käyneetkin reunoilla sen tarkistamassa.
Samalla olisivat ylen porukat voineet tipahtaa reunalta, kuka heitä kaipaisi.
Tarinoiden kertojia ja kehittäjiä on ollut aina ihmiskunnassa . Uskonnot perustuvat juuri noihin kaljakuppiloiden tapaisiin turinakerho juttuihin .
Uskollisia suomennoksia ei Raamatusta taida olla. Jumala valmisti King James Bible:n meille lopuajan ihmisille jo 1611. Se on seitsemän kertaa tulessa karkaistu (heprea, aramea, kreikka, syriac, latina, saksa, englanti) Pyhän Hengen sana sanalta ohjaama teos. Hyvät ihmiset, jos etsitte totuutta ettekä vain vahvistusta teihin aikaisemmin istutetuille valheille, kuunnelkaa Brandon Petersonia. Hän todistaa vastaansanomattomasti, ihan numeroilla, että KJB on täydellinen. Ei edes tietokoneilla pystyttäisi toteuttamaan niin äärettömän pientä todennäköisyyttä, että kaikki tuo seitsemällä jaollisuus olisi saatu yhteen kirjaan. Ja VT kirjoitettiin hepreaksi, UT kreikaksi tuhat vuotta myöhemmin, ja niiden englanninkielinen käännös 1500 vuotta myöhemmin sitten oli tämä täydellinen Jumalan sana.
Totuuden löytänyttä ei horjuta se, että suuri enemmistö pilkkaa hänen uskoaan ja uskoo valheeseen. Säälimme teitä. Olimme itse yhtä syvällä valheessa ennen uskoon tuloamme. Tekin voitte vielä pelastua. Kukaan ei pelastu omilla töillään. Jeesus on ainoa tie.
Yksi selvä käännösvirhe suomalaisessa uskonnollisessa kielessä on. Luterilainen kirkko puhuu kirkkoherrasta. Se tulee ruotsalaisesta termistä 'kirkon paimen'. Seurakunnan johtajan tulee olla yhden vaimon mies, mutta hänen tulee olla paimen, ei herra. On vain yksi Herra. Yksi seurakunnan Pää.
Tarina alkoi kymmeniä tuhansia vuosia sitten alkukantaisissa heimoissa. He ovat jättäneet jälkeensä esineitä yms., joista arkeologit ovat päätelleet, että jumalan, henkien tms. palvontaa harjoitettiin ainakin n. 30000 vuotta sitten, jopa paljon aikaisemminkin.
Kun tarina syntyy ja kehittyy, se siirtyy perimätietona sukupolvelta toiselle. Kun heimot kohtaavat, ne lopulta yhdistyvät, joka sekoittaa kulttuurisia tapoja ja käytäntöjä, ja tarinaa. Näin tarina muuttuu koko ajan. Vanhaa tietoa häviää, uutta syntyy. Tuhansien vuosien päästä kehittyi kirjoitustaito, jolloin tarina alkoi tallentumaan kiveen, saveen, papyrukselle, pergamentille ja lopulta paperille. Tarina sai uusia yksityiskohtia, tarkempia tietoja, elävämpää verbaliikkaa. Ja millainen spektaakkeli siitä lopulta kehittyikään. Kuten tiedämme, taikauskoisella uskomuksellisuudella voi olla hyvinkin voimakas psykologinen vaikutus ihmiseen. Hehän jopa kaatuilevat tärisevinä, silmät muljahtaa ympäri, puhutaan kummallisia "kieliä" yms.
Ja mikä on raamattu? Se on se tarina, joka aloitti matkansa kymmeniä tuhansia vuosia sitten muinaisista heimoista, muuttuen matkallaan jatkuvasti ja lopulta päätyen vakiintuneeksi kirjoitetuksi koosteeksi. Ja mitä on kristinusko? Se on kopiouskonto, "väärennös", jonka jumalakin kopioitiin toisesta uskonnosta; juutaIaisuudesta.
Jeesuskin oli kuitenkin puuseppä,lihaa ja verta.
Ihan tavallinen ihminen.Ollut olemassa
historiallisesti,niinkuin muslimitkin myöntää.
Olen näihin ihmetekoihin suhtautunut myöskin
skeptisesti,mutta kumma kyllä ihminen hädän
hetkellä tukeutuu Jumalan apuun.Se on meihin
jotenkin sisäänrakennettu asia.
mutta kumma kyllä ihminen hädän
hetkellä tukeutuu Jumalan apuun. Se on meihin
jotenkin sisäänrakennettu asia
Jos pidät tuosta nimenomaan täysillä kiinni, tulet parhaimmaissa tapauksessa kokemaan vielä "ikuisen sisäisen Rauhan" jo täällä eläessäs.
Luoja sinua alkuperäisuskolla siunatkoot.
<< Jeesuskin oli kuitenkin puuseppä,lihaa ja verta. Ihan tavallinen ihminen.Ollut olemassa historiallisesti >>
Tosin yhtään historiallista todistetta tuosta ei ole. Sekään ei siis ole ollenkaan varma asia, että tuollainen Jeesus olisi ollut. On tietysti todennäköistä, että joku juutalainen separatistijärjestö on ollut, mutta onko sen johtajistossa ollut joskus Jeesus niminen henkilö, niin se ei taida kauhean varmaa olla.
<< Olen näihin ihmetekoihin suhtautunut myöskin skeptisesti,mutta kumma kyllä ihminen hädän hetkellä tukeutuu Jumalan apuun.Se on meihin jotenkin sisäänrakennettu asia. >>
Se on rakennettu sisään vain uskovaisiin ihmisiin. Minä esim. en tukeudu mihinkään mielikuvitushahmoihin edes hädän hetkellä. Se uskovaisuus on sinuun sisäänrakennettu. Sitten kun siitä on vapaa, niin pystyy ajattelemaan paljon rationaalisemmin.
Selvähän se on että ihminen pyrkii muokkaamaan alkuperäisinä tekstejä mieleisekseen mutta se ei muuta itse asiaa...
Totta se on todistajien mukaan, taivaasta laskeutui portaat.......
Minä uskon persuuteen. Tätä ei kukaan voi minulta viedä. Olen onnellinen.
Ai jaa. Minä taas en usko mihinkään. Minä joko tiedän tai en tiedä mutta en usko mihinkään koska usko kuuluu raamattuun ja koraniin. Tiede on se ulottuvuus joka ohjaa ihmistä.
Lue seuraava tarkkaan.
Hengellisyys on se, ei mielen vaan suoraan sielumme, olemassaolon taso, johon rationaalisuus ei tule koskaan yltämään, mutta missä hengellisyys kokee KAIKEN puhtaan rationaalisuuden tuollaisena enintään lasten leikkinä.
:)
Jeesus kutsuikin lapsia luokseen. 🤗
<< Hengellisyys on se, ei mielen vaan suoraan sielumme, olemassaolon taso, johon rationaalisuus ei tule koskaan yltämään, mutta missä hengellisyys kokee KAIKEN puhtaan rationaalisuuden tuollaisena enintään lasten leikkinä. >>
Ja tuon tyyppisiä kuvitelmia esittää ufomiehiin uskovat (jotka ovat mielestään kontaktissa intergalaktisen hallinnon kanssa päättämässä asioista), Allahiin uskovat, Shivaan uskovat, horoskooppeihin uskovat. Kaikki te olette omasta mielestänne kovinkin viisaita, mutta sitten se tuottaa tuollaista idioottimaista perseilyä kuitenkin. Jokin tuossa kuvitelmassa on siis väärin. Se ei tuotakaan ylirationaalista päättelykykyä - vaan aivan silkkaa huuhaapaskaa, jossa ei ole toden häivääkään.
En uskonut koskaan Jeesukseen, taikka Raamattuun, jne. Olivat sellaisia lähinnä kalevala juttuja minulle.
Sitten jtk tapahtui. Eikä uskovaihetta oikeastaan koskaan edes ollut. En toivonut Jeesuksen olevan mitään. Tms. Olin ainoastaan utelias, miksi olemme olemassa.
Ja sitten, sainkin sen, ihme-tyypisenä elämyksenä nimenomaan, tietää. Ja sitten ne yhteydet kaikes vaan havaitsi. Luojamme sormenjäljet, siis. Ihan kaikessa. Ja sitten alkoi hahmottaa kuinka ne kaavat menee, ja miten ne ultradimensionaaliset syyseuraukset todellisuudessa toimii jne muuta, paljon em. syvempääkin.
Minulle usko on sellaista, enemmänkin Luojaamme luottamista, ehkä, kuin fiksaatiomais-jankkaamista teksteistä jne. Ne ovat minulle enemmänkin en tiedä, itsestään selvyys? Koska viimekädes, koko onnelisuuden avain, on tee toiselle sitä mitä toivoisit itselleski tehtävän. Eli altruistinen lähimmäisesvälittäminen.
Täten ehkä ns. formaalimman uskonnon, ja uskon voisi periaattees nähdä eri asioina, kaissi (edes pinta ja ns. reaalitasolla); paitsi, jos ontologiikkaan sattui elämänsä aikana jo perehtymään. Silloin..
"vesilasi onki jo täys".
<< Ja sitten, sainkin sen, ihme-tyypisenä elämyksenä nimenomaan, tietää. Ja sitten ne yhteydet kaikes vaan havaitsi. Luojamme sormenjäljet, siis. Ihan kaikessa. Ja sitten alkoi hahmottaa kuinka ne kaavat menee, ja miten ne ultradimensionaaliset syyseuraukset todellisuudessa toimii jne muuta, paljon em. syvempääkin. >>
Kummallista tässä on se, että sinä olisit nyt jostain syystä koko tiedeyhteisöä verrattomasti kyvykkäämpi ja älykkäämpi. Tieteessä kun ei tuollaista "ymmärretä".
Sen sijaan tiedetään, että vastaavanlaisia uskonnollisia hullaantumisia koetaan mm. ufouskossa: siinäkin joku "olin ihan vaan utelias mahdollisista muista olennoista" alkaa jonkin ajanhetkenä kokea subjektiivisesti jonkinlaista ufojen läsnäoloa. Siinä rytäkässä tosiaan ihmisen maailmankuva saattaa muuttua aivan toisenlaiseksi ja hän voi muuttaa elämänsä suunnan aivan totaalisesti. Tekeekö tuo sinunkin kokemasi uskonnollinen herääminen vaan siitä uskomuksen kohteesta jotenkin toden ? Ihmiset kuitenkin "heräävät" uskomaan ties mitä juttuja. Aiemmin ne olivat vaikka saunatonttuja, koska kulttuurissa oli saunatonttu-uskoa. Sinäkin "kummallisesti" heräsit "tajuamaan", että sinun kulttuurisi uskomus olisi totta. Jos asuisit Irakissa, olisit hullaantunut siihen uskoon, joka siellä on kulttuurissa, eikö vaan ?
Nii-in, kuinkahan paljon siinä on totta ?
Eli koit ns uskonnollisen heräämisen, jonka koko sanoma on se: tee toiselle mitä itselle toivot tehtävän.
Sehän on pääasia koko uskonnossa, jos jokainen sitä noudattaisi, olisi onnellisten planeetta.
"En toivonut Jeesuksen olevan mitään"
Olit paha ihminen tai olet paha feikki nyt. 😂
Saatana on eksyttänyt valheillaan alusta asti ja nyt yhä kiihtyvämmin. Raamatun viholliset lietsovat törkyä ja Raamattuun uskovia käräjöidään. Jumalaa ei kunnioiteta ja kaikesta tehdään pilaa. Se on todella vastenmielistä. Näitä paholaisen asiamiehiä on ujuttautunut yhteiskunnan päättäviin elimiin. Raamatun Sana on totta ja sen profetiat tulevat toteutumaan ja ovat toteutuneet.
Voi siuti. Mitäpä jos heräisit elämään? Olisiko siinä ideaa?
Jumala on laissa suojeltu mutta se on kuollut kirjain.
Todistan
Uskonrauhan rikkominen
Joka
1. julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
2. meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Lähde: Finlex
Laki uskonrauhan rikkomisesta 1) nojaa perustuslain uskonnonvapauteen ja 2) tähtää yhteiskuntarauhan suojelemiseen. Jos ette ymmärrä miksi, niin menkää kouluun.
Elät ihkuissa uhriutumis- ja kostofantasioissa. Eikö ole hieman ristiriitaista?
Minulla ei ainakaan ole niin paljon ylimääräistä aikaa, että jaksaisin keskustella uskovaisten kanssa mistään asiasta. Älykkäitäkin ihmisiä on tarjolla vaikka kuinka paljon.
Kaikki valehtelevat oman etunsa tähden.
Kovasti kannattaa varoa kuitenkin.
Periaatteessa mutta älä lähtökohtaisesti.
Fakiirit ovat älykkäitä.
Eivät kaikki sentään, mutta valehtelijoita ja huijareita on paljon. Lieneekö sitten jotain perää siinä kun eräs yliopiston apulaisprofessori uskoo, että elämme vankilaplaneetalla jossa suuri osa sieluista on rangaistuksellista syistä täällä.
Onko pyhimyksiä ateisteissa?
Ehkä on.
Britanniassa on ainakin yksi.
Haluan uskoa.
Enkä minäkään 157 ÄO:lla varustettuna uskovaisena viitsisi keskustella sinun kanssasi. Everybody happy😂
<< 157 ÄO:lla varustettuna uskovaisena >>
Ei se uskovaisuus ainakaan valehtelua vähennä. Netissähän vähän joka toinen selittää olevansa miljonääri, naistenkaataja, voimanostajia vahvempi ja verrattomasti muita älykkäämpi. En tiedä, mitä tuonkin kuvitteleminen sinua oikeastaan auttaa.
Uskovaiset ovat tosiaan moraaliltaan alhaisempia kuin ateistit.
Osta oma 7. Rahatta.
-rahatta-
Onhan kaikilla kansoilla ollut 'kansantaruja'. Usein perustuvat joihinkin historiallisiin tapahtumiin. Jääkausi, vedenpaisumus, joka tapahtui Pohjois-Euroopassa. Siis se Nooan juttu.
Kalevalassa kerrotaan kuinka Louhi ryösti tulen ja tuli pimeys. Sitä verrataan Saarenmaalle osuneihin meteoriitteihin, joista tuli tuhkapilvet jne....
Kun ei ole osattu kirjoittaa, on kerrottu tarinoita. Kaikki kulttuurit ovat tehneet sitä.
Raamattukin taidettiin kirjoittaa toista sataa vuotta tapahtumien jälkeen!
En ota kantaa tarinoihin, mutta Raamatussa on myös historiallista tietoa. Ja esimerkiksi vedenpaisumus on vanhempaa perua ja löytyy muualtakin kuin Raamatusta. Ehkä suuri vedenpaisumus ja tulva toistuu tällä planeetalla aika ajoin? Raamatussa on kuvattu myös merihirviöitä, joita on muinaisissa mytologioissa ja järvihirviöitä on ollut Suomessakin. Jättiläisistäkin Raamattu kertoo, kuten kertoo juutalaistenkin pyhä kirja ja monet muut vanhemmat tekstit. Ilmestyksiä taas tapahtuu nykyaikanakin ja Raamatussa on oma Ilmestyskirja-luku. Ei pidä tehdä sitä virhettä, että ei usko mihinkään Raamatussa, vaikka sen sisältämä tieto osin onkin kyseenalaista ja epäluotettavaa.
<< En ota kantaa tarinoihin, mutta Raamatussa on myös historiallista tietoa. >>
Juu, niin on muuten Reijo Mäen Vares-kirjoissakin.
<< Ja esimerkiksi vedenpaisumus on vanhempaa perua ja löytyy muualtakin kuin Raamatusta. Ehkä suuri vedenpaisumus ja tulva toistuu tällä planeetalla aika ajoin? >>
Tai ihan pienikin tulva tietysti riittää, koska eihän tuohon aikaan ole tietenkään tiedetty, mitä toisella puolella Maapalloa tapahtuu. Elinpiiri on ollut varsin pieni.
Tietenkään tuollaisen vedenpaisumuksen taustalla ei välttämättä ole mikään todellinen tapahtuma. Se voi olla ihan kokonaan keksittyä proosaa.
<< Raamatussa on kuvattu myös merihirviöitä, joita on muinaisissa mytologioissa ja järvihirviöitä on ollut Suomessakin. >>
Tietysti jos kuuntelee kaikkea, mihin on uskottu, niin Suomessa on ollut saunatonttujakin sitten.
Eipä noilla mitään todellisuuspohjaa ole.
<< Jättiläisistäkin Raamattu kertoo, kuten kertoo juutalaistenkin pyhä kirja ja monet muut vanhemmat tekstit. >>
Juu, ja kaikki on tietysti vain kuvitteellisia tarinoita.
Eiköhän se nyt ole aikalailla ensimmäisiä, mitä jostain ihmisistä voi alkaa kuvitella, että joku ihminen on kaksi kertaa muita suurempi. Ei se kovin kummoista mielikuvitusta vaadi.
<< Ei pidä tehdä sitä virhettä, että ei usko mihinkään Raamatussa, vaikka sen sisältämä tieto osin onkin kyseenalaista ja epäluotettavaa. >>
Miksi tämä koskisi vain Raamattua ? Miksei niitä Vares-kirjoja sitten pitäisi uskoa vaikka niissäkin epäluotettavia (selkeästi keksittyjä) tarinoita on ?
Pohjanmaalla on vedenpaisumus joka kevät. Tosin sitä kutsutaan tulvaksi ja tuota sanaa ei tunnettu esihistoriallisella ajalla.
ilmestys kirjassa, kuvataan myös nyky hetkeä, tulevaan diki rahaa sanoilla, et voi sotaa eikä myydä elet ota merkkiä eli mikrosiru,
<< tulevaan diki rahaa sanoilla, et voi sotaa eikä myydä elet ota merkkiä eli mikrosiru, >>
Ja sitten taas jonkun ajan kuluttua tuo "ehdoton ennustus" on joku muu "merkki".
Heikot ovat aloittajankin eväät käydä tätä keskustelua. Pitäisi näet ensin lukea se raamattu läpi YMMÄRRYKSELLÄ.
<< Heikot ovat aloittajankin eväät käydä tätä keskustelua. Pitäisi näet ensin lukea se raamattu läpi YMMÄRRYKSELLÄ. >>
Meinaat, että sinulla olisi joku sellainen ylivertainen "ymmärrys", jota ei esim. tiedeyhteisöllä ole ? Raamattua on nimittäin luettu tieteellisellä tarkkuudella ja kaikella tieteen ymmärryksellä, mutta eipä sieltä mitään ole löytynyt. Asiavirheitä ja antropomorfista taikuria siellä vaan ihmiset on sepittäneet.
Jep, ei sinulla ole mitään ymmärrystä vaan uskomus. Olet lukenut Raamatun läpi uskoen sen lapsellisiin sepitelmiin.
Ikävä tuottaa raivoateisteille tällä palstalla pettymys mutta perustuen alan huippu Allopaattisiin(Rothschild-Rockefeller lääketiede) ja ateistiseen maailmankatomukseen maailma meidän ympärillämme on HARHA JA ILLUUSIO!!!
https://mega.nz/file/zbp1yCzL#HmjFaOvMkf3f45aRqSR-_eL2yGsakKTZuqZ931T7pw8
Se että KENEN LUOMA illuusio se sitten on onkin ihan toinen juttu ;=)) Eli olet vapaa uskomaan taivaallisen spagettihirviön luomaan Matrixiin...mutta jos minä olisin sinä en suoraan sanoen luottaisi siihen todennäköisyyteen ;=))
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/10/image-48.png
<< ateistiseen maailmankatomukseen maailma meidän ympärillämme on HARHA JA ILLUUSIO!!!
https://mega.nz >>
Heh, ainakaan sivu, jossa kuvitellaan, että rokote tekee ihmisen magneettiseksi, ei varmasti ole se lähde, jonka perusteella kannatta uskoa, mikä on harhaa ja mikä ei.
<< Eli olet vapaa uskomaan taivaallisen spagettihirviön luomaan Matrixiin...mutta jos minä olisin sinä en suoraan sanoen luottaisi siihen todennäköisyyteen >>
Niin, sama todennäköisyyshän sillä spagettihirviöllä on kuin Allahilla, Jumalalla tai Shivalla.
Rokote on tuttu ja turvallinen ;=))
https://mega.nz/file/VBZTXZaA#GoXx1l1zuZ8y4JXhqMtxhrhTOuujBkayhR3Gl4NOXRg
https://mega.nz/file/5FYDhLbS#uRXiSyulSbDIEZw7QLGC323pdnfZJ2fiUSGgj1whKt4
https://mega.nz/file/YYgmXAZA#d5lSBRvjbXI3VfBYra7Z8YN9RjQPoUnI9tuA6f-SKdU
Puoli seiska on jauholakkien hömppäohjelma, jossa ei kannata ottaa mitään tosissaan.
Kummasti se Raamattu vaan käy toteen.
Esimerkiksi että tulee Ilmestyskirjan peto joka tappaa vääräuskoisia. Turku esimerkkinä.
Se yksi ukko joka tappoi Turussa, hän edustaa sitä petoa.
Ilm. 13:15.
13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Vihervassut edesauttaa pedon nousua maailmaan. On ihme että se ei nousisi tällä menolla.