Tuntuu, että ihmisen itsekkyys korostuu joka puolella. Miltä minusta tuntuu? Mitä minä haluan? Keinoja kaihtamatta? Voisiko välillä kysyä, miltä minun läheisestään tuntuu, entäs siitä toisesta ihmisestä, josta minä en pidä? Elämässä joutuu jokainen priorisoimaan, arvojensa mukaan.
Itsekkyys, ikävääkö?
Anonyymi-ap
12331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sen takia ihmiset ovat yksinäisiä. Koska ajattelevat vain itseään.
Tämä on anonyymipalsta, jossa ihmiset kirjottavat kasvottomina syvimpiä tunteitaan. Älä muodosta käsitystä ihmisistä tällaisissa paikoissa. Olen aivan varma, että nämä ihmiset ovat ihan toisenlaisia siellä todellisella elämässään. Täällä vaan päästellään ulos ne syvimmät ja siksi se tuntuu tuolta.
Ihmiset ovat itsekkäitä, ei siitä pääse mihinkään. Noin se vain menee.
Täällä vallitsee viidakon lait, sopivin selviytyy ja se ruokkii itsekästä ajattelua.
Mutta todellakin .. jokainen valitsee arvojensa mukaisesti.
Olen koko ikäni laittanut toiset aina etusijalle ja nyt on kamelin selkä katkennut. Terve itsekkyys on hyvästä, liiallinen pahasta.
Hyvä se on itseäänkin ajatella. Jos liikaa vaan toisiin keskittyy, niin voimat loppuu. Ei voi elää toisten ihmisten kautta. Ystäville ollaan olemassa, mutta siinäkin joskus on rajat vedettävä, ettei mene hyväksikäytön puolelle.
Mutta ehkä ap ei tarkoittanutkaan sitä. Todellakin on hyvä, jos osaa mennä toisen ihmisen asemaan edes vähän.
Hyvä tuntuu ihmisistä taakalta ja pahasta ihminen nauttii jossain muodossa.
Miten sen nyt kukin ajattelee. Upseerit ja muut johtajat ovat aina olleet itsekkäitä. Heidän pillinsä mukaan maailma pyörii oli sitten sota tai rauha. Työläisistä ei ole koskaan välitetty vittujakaan raha ja työ menee aina edelle. Vapaapäivätkin täytyisi uhrata johtoportaan rikastuttamiseen.
Päätökset tekee ylempi taho, jotka se upseeri sitten toteuttaa.
Voisi ne vaihteeksi miehekkäästi olla toteuttamattakin. Ylin päällikkö antaa käskyn räjäyttää ydinpommin. Voisko siitä kieltäytyä? Onko pakko räjäyttää jos tavallinen kuolevainen antaa käskyn. Eikö heillä jotka itse väittävät olevansa miehiä olekaan omaa tahtoa tai ajatuksia?
Itsekkyyden vaikutelma saattaa syntyä vaikka ei olisi kyse varsinaisesti itsekkyydestä. Elämän tilanteesta riippuen ei välttämättä ole voimia olla niin huomioiva, kuin tahtoisi. Toisaalta terve itsekkyys esimerkiksi hyvinvoinnistaan ja terveydestään huolen pitäminen ja jaksamisen priorisointi on ok.
Mitä taasen ihmissuhteisiin tulee, niin tietenkin heidät joita rakastaa ja joista välittää, myöskin ottaa huomioon. Yleisellä tasolla on kuitenkin tervettä rajan vetämistä, ettei jousta ja suostu kynnysmatoksi ja antamaan enempää energiaa, kuin on annettavana.
Itsekkääksi kokemasi ihminen saattaa toimia voimavarojensa äärirajoilla ja tekee perhaansa sillä hetkellä. Toisaalta ei aina jaksa myöskään esittää pitävänsä jostakusta ellei pidä. Useimmiten suhtautuu edes neutraalisti ellei toinen provosoi.
Totta puhut, itse olen jo 3 loppuunpalamista kokenut. Kunpa olisin ymmärtänyt joskus, missä kohtaa ne voimat loppuu.
Vaikka ymmärtäisikin missä kohtaa voimat loppuvat ei välttämättä ole mahdollista höllentää juuri sillä hetkellä. Etenkään, jos lopputuloksena olisi vielä enemmän voimia vievä tilanne. Minulle ns. liika lepääminen on aiheuttanut sen, että nyt mukautuminen takaisin edes kohtuulliseen työskentelyrytmiin vie aikansa. Jos nyt jäisin lisää lepäilemään, olisi paluu työelämään entistä epätodennäköisempää. Ja mitäpä sen jälkeen? Turhaa elämää kännykkävideoita kuvaillen ja lenkkeilemällä.