Mutta tietääksenne...

Ei Jeesus niitä lapsia kastanut vielä siihen aikaan eläissään maan päällä.

Kristillisen kaste alkoi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ristinkuoleman osallisuuteen kastaminen alkoi vasta Jeesuksen lähetettyä kasteeseen helluntaina oma sovintoveren ja Hengen kasteveden lisäksi. Kastaminen alkoi heti perhekunnittain. Koko perhe kastettiin kristityksi perheenpään määräyksestä. Mitään sekauskoisia perheitä ei hyväksytty sen ajan yhteiskunnassa.

Jeesuksella oli eläissään maan päällä valta antaa synnit anteeksi, parantaa ja pelastaa ja lahjoittaa Pyhä uskon Henki, keitä hän vain tapasikin matkoillaan. Ilman mitään kastetta.

Vanhemmat toivat pieniä sylilapsia Jeesuksen luokse, jotta hän "koskisi" heihin.

Siinä ei ollut mistään pastorin tekemästä lapsen koskettelusta kysymys.

Luuk. 8:46 Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta". Voima tarkoittaa Pyhää Henkeä.

-syntinen nainen
-sokea mies
-lapset
-ristinryväri
-ja monta muuta ihmistä

Luuk. 5:24

Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
14198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Luuk. 18:15

Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.

pieniä lapsia "brephos"

And they brought unto him also INFANTS, that he would touch them: but when his disciples saw it, they rebuked them.

Sana βρεφος (brephos bref'-os) babe

Thayer's Greek Lexicon

Sana


Translitteroitu


Strongin koodi

βρεφος


brephos bref'-os


1025

Sanan tausta


Sanaluokka

of uncertain affin.


subst. (neut.)

King James Version käännökset sanasta

AV-babe 5, child 1, infant 1, young child 1

Merkitys

1) an unborn child, embryo, a foetus

2) a new-born child, an infant, a babe

Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Siellä se Parhami jo odottelee seuraajiaan?

Äänestä
  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    🍒 ­­N­­­y­­m­­­f­o­­m­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18052104V

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä


Olen vanhvasti sitä mieltä, että helluntailaisuus on henkivalloista peräisin oleva väkevä eksytys.

KR 33/38
2. Kor. 11:14 "Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

Biblia, 2.Kor.11
13 Sillä senkaltaiset väärät apostolit ja petolliset työntekijät teeskelevät itsensä Kristuksen apostoleiksi.
14 Ei myös ihmekään ole; sillä itse Saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.
15 Ei siis se ole suuri, jos myös hänen palveliansa itsensä asettelevat niinkuin he olisivat vanhurskauden saarnaajat, joiden loppu pitää oleman heidän töittensä perään.

Äänestä
  • Jeesus ei edes tunne niitä itseään "tosiuskovaisia" pitäviä, jotka ovat hylänneet Jumalan lait ja käskyt ja lähteneet hurmoshenkien perässä uskonlahkoihin.

    Matt.7
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät."

    Äänestä

Ja miksi siis Jeesus itse ei kastanut vedellä ?

No, kun uudessa liitossa Jeesus kastaa uskoon tulevan, eli uudestisyntyvän Pyhällä Hengellä !

Siis !

Lakiliiton vesikaste, ihmisen tekemänä !

Uuden liiton kaste Pyhällä Hengellä, Jeesuksen / Jumalan tekemänä !

Äänestä
  • Uuden liiton kaste on yksi kaste, Ef.4:5, Yksi kaste, hen baptisma, hen=numeraali, kasteiden lukumäärää ilmaiseva sana yksi. Yksi kaste syntien anteeksisaamiseksi ja uskon Hengen lahjan saamiseksi.

    Ef.4:5 Yksi kaste. Kolme todistajaa. Jos yksikin todistaja puuttuu, kyse ei ole Kristillisestä kasteesta.

    Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
    Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
    Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    This is he that came by water and blood, even Jesus Christ; not by water only, but by water and blood. And it is the Spirit that beareth witness, because the Spirit is truth.
    For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one.
    And there are three that bear witness in earth, the spirit, and the water, and the blood: and these three agree in one. (King James)

    Hellluntailaisten epäpyhien hurmoshenkien kosketukset ja kaatamiset eivät ole mikään kristillisen kaste. Ne ovat varma merkkki henkivaltojen aktivoitumisesta lahkojen kokouksissa. Niihin henkiin ei pidä osallistua.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Uuden liiton kaste on yksi kaste, Ef.4:5, Yksi kaste, hen baptisma, hen=numeraali, kasteiden lukumäärää ilmaiseva sana yksi. Yksi kaste syntien anteeksisaamiseksi ja uskon Hengen lahjan saamiseksi.

    Ef.4:5 Yksi kaste. Kolme todistajaa. Jos yksikin todistaja puuttuu, kyse ei ole Kristillisestä kasteesta.

    Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
    Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
    Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    This is he that came by water and blood, even Jesus Christ; not by water only, but by water and blood. And it is the Spirit that beareth witness, because the Spirit is truth.
    For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one.
    And there are three that bear witness in earth, the spirit, and the water, and the blood: and these three agree in one. (King James)

    Hellluntailaisten epäpyhien hurmoshenkien kosketukset ja kaatamiset eivät ole mikään kristillisen kaste. Ne ovat varma merkkki henkivaltojen aktivoitumisesta lahkojen kokouksissa. Niihin henkiin ei pidä osallistua.

    Höpö höpö !

    Yksi kaste !

    Se pn Jeesuksen uudestisyntyvälle suorittama Pyhän Hengen kaste !

    Sinulla umpisokealla harhaoppisella on sen sijaan 2 kastetta ja 2 eri kastajaakin !

    Äänestä

Kyllä monella oli Pyhä uskon Henki saatuna jo vanhan liiton aikana ennen Jeesuksen kuolemaa.

Johannes kastajakin oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa.

Jordanilla Pyhä Henki oli paikalla kun ihmisiä kastettiin syntien anteeksisaamiseksi.

Jumala itsekin oli paikalla Jordanilla kun ihmiset saivat kasteessa synnit anteeksi.

Eihän se muuten olisi ollut mahdollista.

Äänestä
  • Pyhä Henki oli paikalla jo maailman luomisessa. Pyhä Henki liikkui vetten yllä.

    Näin on Kristillisen yhden kasteenkin laita. Pyhä Henki liikkuu vetten yllä. Luoden uutta elämää.

    Room. 6:4

    Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.

    Äänestä

  • Jos ja kun ei edes 12 opetuslapsella sitä ollut, niin ei muillakaan !

    Lakiliiton aikana vain Jumalan valitsemilla ns. "voidelluilla" oli Pyhä Henki !

    Johannes profettana yksi heistä !

    Moni uskoi kyllä Jeesuksen aikana, mutta Hengen he saivat vasta Jeesuksen ylösnoustua !

    Sinä nyt vain et ymmärrä näitä Hengellisiä asioita ja sitä Jeesuksen aikakautta !

    Äänestä

Kristillinen kaste alkoi samaan aikaan kuin luopumus tapahtui ja syntyi katolilainen porttokirko, josta luterilaisuukin on lähtöisin.

Äänestä

Luuk. 8:46 Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta". Voima tarkoittaa Pyhää Henkeä.

-syntinen nainen
-sokea mies
-lapset
-ristinryväri
-ja monta muuta ihmistä

Luuk. 5:24

Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

Niin, kasteessa vauvakin saa tekemmänsä perisynnit anteeksi, ettei kastamattomana joudu jos kuolee kitumaan helvetin tuleen.
Tämä on tärkeä muistaa- että ymmärtää hätäkasteenkin merkityksen.
Kastamattoman uskovan perheen kuollut vauva- synnytyksen jälkeen, on helvetin kidutusoma. Siksi Martti Luther- viisaudessaan tämän ymmärsi, toi vauvakasteen ja asetti seurakuntaan lapsenpäästäjälle - nykyisin luterilaisen kirkon synnytyspuolen kätilö/hoitajalle valtuuden tehdä hätäkaste. Näin vauva pelastuu tämännäköisen Jumalan kädestä.
ts. tämä on luterilaisen Talmud- lain ja ajattelun varaan rakennettu kasteen peruskokoelma. Se kulkee sanan perhekunnat- "tietenkin" vauvat- keskustelujen selventävänä sukusoluna.
sanoittaisiinko koottu opetuslaitos, kattaen tämänkin päivän, syyt ja perustelut teoille, jota seurakunta tekee- nimissään, pelastaessaan tekojen kautta lapsen helvetin tulelta.

Äänestä
  • tämä on niin sanotusti "Isien etiikka". Isien luvut, se ei perustu Raamatun etiikkaan, vaan keskittyy sakramentteihin, luterilaiseen etiikkaan.
    Etiikka välitetään ts. kirkon oppien sisällä oleviin käskyihin ja määräykstiin, että on se luterilaisuus ja ko. kirkko- oppeineen olemassa.
    Sitähän on mm. Katekismus- ihmismuotoisissa kymmenen käskyn sananmuoidoissa.
    Sekin on erilainen, kuin Raamatun käsky opetus. siis Isien etiikka. Tavallaan kirkollinen laki tulee iseille suulliseksi "tooraksi"- opetettavaksi monien sukupolvien ajan ja se jää takaraivoon, ikäänkuin se olisi Jumalan tahto.

    Siksi kirkon opit- ovat sanoitettava- että puhutaan jäsen- jäseniä koskevat lait ja ohjeet.
    Siinä sanalla yksikaste- tulee väittämä - rituaalinen puhtaus. Myös väittämät tulevat isien moraalisiksi - arvoiksi ja etiikalle- omistettuna.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei Jeesus niitä lapsia kastanut vielä siihen aikaan eläissään maan päällä.

Kristillisen kaste alkoi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ristinkuoleman osallisuuteen kastaminen alkoi vasta Jeesuksen lähetettyä kasteeseen helluntaina oma sovintoveren ja Hengen kasteveden lisäksi. Kastaminen alkoi heti perhekunnittain. Koko perhe kastettiin kristityksi perheenpään määräyksestä. Mitään sekauskoisia perheitä ei hyväksytty sen ajan yhteiskunnassa.

Jeesuksella oli eläissään maan päällä valta antaa synnit anteeksi, parantaa ja pelastaa ja lahjoittaa Pyhä uskon Henki, keitä hän vain tapasikin matkoillaan. Ilman mitään kastetta.

Vanhemmat toivat pieniä sylilapsia Jeesuksen luokse, jotta hän "koskisi" heihin.

Siinä ei ollut mistään pastorin tekemästä lapsen koskettelusta kysymys.

Luuk. 8:46 Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta". Voima tarkoittaa Pyhää Henkeä.

-syntinen nainen
-sokea mies
-lapset
-ristinryväri
-ja monta muuta ihmistä

Luuk. 5:24

Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu