Näitä elelee keskuudessamme. Elävät kuin köyhät, kulkevat verkkareissa. Asuvat vuokralla, vanha auto. Yleensä kyseessä on perheetön mies, jota ei kuluttaminen kiinnosta. Lehdistä saa näistä lukea kun kuollessaan jättävät miljoonien perinnön kunnalle.
Salarikkaat
Anonyymi-ap
42739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin vaikka olen pieneläkeläinen.
Oma mukavuus on tärkeintä. Rento, mukava pukeutuminen. Vuora-asunnosta on helppo muuttaa toiseen. Vanha auto? On usein ostanut sen uutena mutta ei ole ollut tarvetta vaihtamiseen.
Eräs hyvin toimeen tuleva tuttavani laski ajaneensa omat ja vaimonsa ajot 33:n vuoden aikana kahdella keskiluokkaisella citikalla. Ainoat remontit olivat jakopäiden uusinta 100000km jälkeen. Toisessaussitti etujarruletkut. Jarrupalat ovat kulutustavaraa.
Miksi köyhyys kuvataan aina risoissa vaatteissa, koditon ja nälkäinen, ruma ja alkoholisoitunut, tappelija, yksinäinen jne????
itse olen työtön, mutta elänä hyvää elämää ja rahaa on, ja koti ja kaikkea mitä vaan. Alkaa kyllästyttää noi jutut.
Köyhä ja työtön eivät tarkoita samaa. Muakin ärsyttää, että voiko työttömällä olla vaikka merkkivaate t. hintava auto.
Ei tässä rikkaita olla, mutta joka päivä syödään liikaakin! Autot ovat vanhoja, samoin esim. ruohonleikkuri. Kodinkoneita uusitaan, kun entinen menee rikki. Ei matkusteta ulkomaille, koska se ei kiinnosta.
Työkkäriin en ole mennyt, vaikka vakityö meni silloin kun meni. Pätkätöitä teen, kun sopiva tulee vastaan. Siippa on jo eläkkeellä ja itekin alle 5v jäädään senioriksi.
Itse samaistuin tuohon säästäjään, mutta on minulla rahaa vievä harrastus eli sisustaminen. Minusta on mukavaa kun asunto näyttää laitetulta. Eläkelläinen olen ja nyt pitäisi aloittaa sisustusrumba ja pientä pinta remonttia muuton jälkeen. Säästötilille menee säännölisesti 500€/kk ja 10 000€ on tavoite minkä ympärillä ostot ja muukin pyörii. Nyt on se noin 10 000€ ja jos potti kasvaa isommaksi, niin siitä irroitetaan "juustohöyläämällä"ostoksiin, Yleensä irroitan näin 1500€ per vuosi, jouluna, kesäloman alkajaisissa ja poikien synttäreillä. 500€ per kerta. Tämä menee säästötililtä. että tasapaino säilyy. Mitään suuria summia en ole aikonut ja sinkulle tämä 10 000€ on hyvä tasapaino, mitä on sukan varressa.
Minulla ei ole tarkoitus nostaa saldoa yli sen 10 000€. Jos menee yli sen, niin se pitää tuhlata. Artekille vaikka kantaa nämä rahat.
Minusta tämä on loistava tyyli elää ja säästöön jää sen 500€/kk josta pakolliset elämään tarvittavat 1500€ vuodessa.
Käyttelytilin tavoitesaldo? Erilaisia asiaan vaikuttavia tekijöitä.
Me määritimme käyttelytilin tavoitesaldon maksimiksi aikanaan 10000mk. Markkaa.
Heti kun saldo menee yli tuon maksimin niin siirto toiselle tilille.
Syynä Elisa-Saunalahden 1000x virhe. Kyseisen putiikin laskut, ml. tietoturva meni muiden vakiolaskuttajien tavoin suoraveloitukseen käyttelytililtämme.
Kyseinen virhe takoitti yli 10000mk:n veloitusta. Olimme Espajassa ja asian oikaiseminen onnistui vasta kolmannella kerralla.
Kaksi ensimmäistä mammaa eivät uskoneet minua. Vasta kolmas Saunalahden mamma suostui tarkistamaan väitteeni reskontrasta. Totesi tapahtuneen ja rahojen palautus näkyi parin tunnin kuluttua.
Silloin teimme tuon maksimipäätöksen mutta myöhemmin muiden järjestelyjen seurauksena raja on lipsunut.
Emme ole koskaan säästäneet rahaa mutta niukkojen (talovelat) vuosien jälkeen sitä on jäänyt kuluttamatta koska emme ole käyttäneet rahaa pelkästään sen vuoksi, että sitä sattuisi hieman olemaan.
Heh. Entinen tehtaanjohtaja oli vähän tuollainen. Oli toki perheellinen ja asui hienossa talossa.
Mutta kaupassa kävi kauhtuneet verkkarit ja risainen paita päällä. Osti aina tarjoustuotteita. Toki tervehti myös ihan tavallista työmiestäkin.
Jos ei muuten tunnistanut, niin firman lahjoittamista ulkovaatteista. Olikohan se siinä ideanakin?
Kaupoissa monesti näkee ihmisen todellisen luonteen.
Aloituksessa oli kylläkin kyse sellaisesta henkilöstä jolla tosiaan rahaa ja kyllähän näitä löytyy useimmin ovat poikamiehiä, asuu jossain helkkarin halvalla vuokralla tai mikseipä pienessä mökissä.Nyt ollaan köyhyyspalstalla niin taas tulee jonninjoutavia satukirjoituksia.Köyhyys on sitä että toimeentulotuella esim, yksinasuvalle toimeentulotuki 550eur kk elikä älkää paukutelko henkseleitä.
Oikeat rikkaat eivät näytä varallisuuttaan, minullakin heitä muutamia tuttavissa. Eivät tosin asu vuokralla, aika vaatimattomasti kuitenkin, mutta muuten meni aloittajan arvaus aika kohdilleen.
Tutustuin aikoinaan opiskeluaikana näihin rikkaiden perheiden jälkeläisiin, heistä laulettiin silloin sitä pilkkalaulua 20 perheestä (Kristiina Halkola)
https://www.youtube.com/watch?v=ZIdrjYI-J8c
Ei siihen silloin kiinnittänyt huomiota, huvin vaatimattomia nämä kaverit olivat, yksi oli jopa kämppäkaverina pari vuotta, kun yhdessä kolmestaan asuttiin halpaa ullakkohuonetta yhden siivoojan yläkerrassa.
Ollaan vieläkin kavereita ja muistellaan menneitä, sekä ihmetellään tätä nykyistä maailman menoa. Lidlin tarjouksia vertaillaan tai kuinka edullisesti taas löydettiin jotain. Nyt ollaan jo eläkkeellä ja omaisuutta he ovat jo siirtäneet omalle jälkipolvelleen, eli kuolevat köyhinä.
Myös he, jotka laittavat rahaa runsaasti menemään, ovat rikkaita. Köyhä ei siihen pysty.
Eivät ole rikkaita, jotka laittaa rahaa menemään. Nousukkaita ovat ja monta kertaa heille käy vielä loppupeleissä huonosti. Oikeat rikkaat ovat äärimmäisen tarkkoja rahan suhteen, moni köyhä ei edes tulisi toimeen heidän budjetillaan, minkä he käyttävät elämiseen.
Olen tätä nähnyt omassa kaveripiirissä, kun nuo vanhat kaverit on niitä rikkaita, jotka omistaa Suomea ja työpaikkoja.
Moni köyhä pistää enempi rahaa menemään, kun nuo rikkaat päivittäiseen elämiseen. Ja et edes huomaa niitä rikkaita kaupassa, jos et heitä erikseen tunne, kun olet heidän kanssaan vaikka Lidlissä ostoksilla ja samalla kassalla jonottamassa.
Nousukkaatkin ovat rikkaita. Jokainen päättää itse, mitä rahoillaan tekee. Ei sillä ole merkitystä, mitä he myöhemmin tekevät tai ovat.
Kyllä ei ole nousukkaat rikkaita. Eräs todellinen rikas määritteli nämä "rikkaat" muovikassiporukaksi, eli kaikki omaisuus sopii realisoituna isoina seteleinä kahteen muovikassiin. Eli ei nousukkaat ole rikkaita, jos ei ole riittävästi omaisuutta.
On sulla kummat määritelmät. Sellaiset nousukkaat, jotka tienaavat joka vuosi miljoonia esim. pelifirmoissaan, ovat kyllä rikkaita. Onko sulla muovikassien koollekin määritelmät?
Ne, jotka pröystäilevät omaisuudella ja rahoillaan ovat NOUSUKKAITA,
sillä oikeasti rikkaat elelevät vaatimattomasti kuten kuka tahansa meistä.
Ei rikkaan tarvitse näytellä rahojaan, joiden määrän tietävät vain itse.
vaan he kuluttavat vain tarpeellisen määrän ja asuvat niissä tiloissa,
mitkä riittävät sopivasti perheen kulloisellekin kokoonpanolle.
Onko se sitten salarikkautta ? Päätelköön jokainen itse.
Ihan mukavaa elämää se kuitenkin on.
On tietysti vähän makuasia mikä ylipäänsä on oikeasti rikas, mutta ehkä pikemminkin suhteessa vaatimattomasti elävät. On niitä semmosiakin, joiden mielestä on tyhmää laittaa rahaa muuhun kuin kiinteään omaisuuteen. Mä en voi ymmärtää moista ollenkaan. Jos terveyttä riittää miksi kyhjätä kotona sen sijaan, että käyttäisi itseen, elämyksiin ja kokemuksiin. Jollain tavoin tunnekyvytön pitää olla, jos tavara kaikki kaikessa.
Pieni osa on neuroottisen ääripihejä ja pieni osa on just nousukkaita tai muuten pröystäileviä. Tähän väliin mahtuu ns. tavalliset varakkaat, jotka kyllä erottaa asunnosta, autosta, osin vaatteista, harrastuksista, ovat pörssiyhtiöiden isoja omistajia näkyvimpien takana, käyttävät paljon vaikutusvaltaa taustalla ainakin paikallisesti ja oman liiketoimintaympäristön suhteen.
lajijasuris
En arvioi tyhmyyttä mutta olemme perheenä eläneet alkuvuodet luoden palkkatuloilla kohtuullisen taloudellisen perusta mutta samalla luoden elämyksiä tilanteen sallimissa, vaatimattomissa puitteissa hyvinkin pieneten lasten kanssa.
Taloudelllisen pohjan lujittuessa lisääntyi elämysten määrä ja taso varsinkin sen jökeen kun lapsemme lähtivät opiskelemaan ja aikanaan hankkimaan omia elämyksiään.
Meidän elämyksemme ovat vain muistoissamme, alkuvuosien diasarjoissa ja elämysten hankkimisten yhteydessä syntyneissä, harvoissa ystävyyssuhteissa jotka nyt ovat jo mullan alla.
Mutta mitään kadehtimisen arvoista näkyvää ei ole!
Voi mennä puurot ja vellit sekaisin tuossa miljonääri keskustelussa kun kyllähän suomesta löytyy henkilöitä joilla miljoona varallisuus esim, maaseudulla.Jos kaikki realisoitas. Yhden henkilön tiedän jonka äiti oli nokia miljonääri ni perintönä sai ja asumisoikeusasunnossa majaili.Kylään kun meni niin syömiset maistu mutta hänellä kotona ei muuta kuin kahvia.
Kuolema tasaa kyllä tilit. Sukulaiset tai valtio kyllä keksii rahoille aina käyttöä.
Kyllä juu jakoon menee rahat vaikka kuinka äveriäs olisi jos perillisiä.Esim, joku Michael Shumacher joka telo ittensä niin auttaako sadat miljoonat mitään,nooh hoitoa saa rahalla 24tuntia Ei miljoonat mitään onnellisuutta välttämättä tuo. Onko sekään ihmisarvoista elämää jos ihminen elää koko elämänsä köyhyydessä.
Kyse on identiteetistä. Annetaan kahdelle ihmiselle, molemmille miljoona euroa. Toinen muuttaa uuteen omakotitaloon, hankkii kesämökin ja auton sekä matkustaa. Toinen ei muuta elämäänsä millään tapaa, korkeintaan ostaa vähän kallimpaa ruokaa.
Mutta olisiko mukavaa olla sellainen semiköyhä, joka kuitenkin pärjää ihan
mukavasti tuloillaan vaikka se ei näy ulospäin. Ei ole tarvetta leikkiä
nousukasta tai jopa äveriästä.
Vain omaa elämää.
Riittävän tuntuinen taloudellinen pelivara rauhoittaa.
Tarpeen vaatiessa voi toteuttaa eläkkeisiin nähden mittaviakin mielitakoja tai tarpeita.
Kun uutena ostettun xara coupeen mittaristo irtisanoi sopimuksen 19 käyttövuoden jälkeen.
Katsastus painoi päälle ja olimme poistumassa maasta niin oli kätevää ostaa käteisen tilisiirtona uusi VWpolo.
Tai tietoisuus siitä, että vaikka eläkkeiden maksaminen loppuisi heti niin se ei vaikuttaisi mieidän, 80v ja 75v ihmisten loppuelämään muuten kuin, että se keskeyttäisi järjestelyt lapsillemme ja lastenlapsillemme.
Meidän ei tarvitse olla kiitollisia kenellekään eikä millekään.
Tiedämme riivatun hyvin mitä on köyhyys. Lapsena, nuorena ja avioliiton talon hankkimisen välivuosina.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että raha voi lisätä onnellisuutta, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun perustarpeet on tyydytetty, lisätulot eivät välttämättä lisää onnellisuutta 1. Toisaalta, rahan käyttö toisten hyväksi voi lisätä omaa onnellisuutt
Raha ei ole tae tyytyväisyydestä mutta TUNNE sen puutteesta aiheuttaa tyytymättömyyttä.
"Salarikkaat. Näitä elelee keskuudessamme. Elävät kuin köyhät, kulkevat verkkareissa. Asuvat vuokralla, vanha auto. Yleensä kyseessä on perheetön mies, jota ei kuluttaminen kiinnosta. Lehdistä saa näistä lukea kun kuollessaan jättävät miljoonien perinnön kunnalle."
Jospa nämä perheettömät miehet ovat kuitenkin nuoruudessaan eläneet ihan mukavasti ja onnellisesti. Kuinka monet miehet oikeastaan, varsinkaan maaseudulta, lähtevät kaupunkiin vaateostoksille. Eivät taida kyläkaupastakaan ostaa muuta kuin kalsareita ja sukkia.
Nykyään on tuo rikollisuus niin julmaa että tällaiset rikkaat vanhemmat miehet saavat pelätä henkeään jos alkavat ajelemaan kalliilla autolla ja pukeutumaan armanipukuihin.
Suomessa on niin kovat perintöverot II ja III perintökaaren perillisille että on parempi testamentata kuolinpesänsä kunnalle tai jollekin apurahasäätiölle josta sitten varallisuus voidaan käyttää tarpeen mukaan.
Taitaa olla harvassa.
Ei tarvi kun kohtaa mietteensä eduskuntaan, siellä ne salarikkaat rikastuu yhteiskunnan varoista ja etuuksista, mitään eivät tee, senkun rahaa imuroivat itselleen, sitten huutavat että yhteiskunnalla ei ole rahaa, että kaikki käyhät ja vanhukset ym lapset talkoisiin mukaan kun yhteiskunnan kirstu on tyhjä. Mutta ei sano siitä mitään että itse he sieltä rahat ryöstävät.
Halpamaista ja siarasta.
Itsekin olen salarikas. Ajan vanhalla romulla, mutta voisin koska tahansa mennä autoliikeeseen ostamaan tuliterän Porshe Taycanin ja maksaa sen käteisellä, mutta kun ei huvita aiheuttaa ihmisissä turhaa kateutta.
Köyhäkin voi olla samalla tavalla salarikas. Elää niukasti mutta kuvittelee olevansa miljonääri.
Itse elän nykymittapuun mukaan köyhästi vuokralla yksiössä. Asunto on hyvälaatuinen, luotettavalta toimijalta alallaan Avara. Oma sauna löytyy ja iso parveke jossa grillailla Muurikan kesäkeittiöllä. Auton anoin lapselle, kun oli niin hurja nuori.
10 000€ on saldo mitä haluan säästötililtä ja loput voi tuhlata sisustukseen, tai ehkä auton ostoon. Nyt voi elää vähän leveämmin kun kaikki yli sen kympin voi laittaa kulutukseen.
Noin se menee ihan hyvin kun asunto isolta vuokrayhtiöltä ja tykkää asustella. Oma sauna ihan ok.
Suomessa parvekegrillaus on kielletty muurikalla yms.
Olen jo pitkään ollut samanhenkinen eli pitää tehdä itselleen kohtuullinen
puskurirahasto, mikä edesauttaa huonojenkin aikojen yli ilman ongelmia.
Tuli muutaman tonnin takaisku, mutta ei se lannista kun jemmarahalla
pystyy hiljakseen sen ongelman hoitamaan pois päiväjärjestyksestä.
Tuollaiset tapaukset vähän hidastavat sen suunnitellun potin kertymistä,
mutta toisaalta kalenterissa toki riittää päiviä tilanteen kohentamiseksi.
Salarikkaus ei ole itsetarkoitus vaan huoleton tulevaisuus riittää .
Kun grillailee vähän savuttavia tuotteita, niin omalla luvalla voi niin tehdä. Itsellä on Muurikan kesäkeittiö sähköllä ja grillailen lähinnä kasviksia ja vihanneksia ja grilli makkaraa.
Mitään liian käryävää ei edes huvita sen sotkun takia minkä se grillille aiheuttaa. Hyvä ravinnon lisä nämä grilli tuotteet kuitenkin on.
Täällä myös salarikas ja mie se vasta rikas oonkin. Oon piilottanu rahat hyvin, en itsekkään tiedä missä ne on???!!! Niin on rahhoo ettei mitään tolokkuu!
Jos on miljonääri niin ei se elämä välttämättä mitään ongelmatonta ole kun rikolliset kiinnostuu ja muut perskärpäset.Onhan näitä tapauksia kun joku voittanut ison määrän rahoja kerralla niin voi nuppi pamahtaa. Ajan myötä vauraaks esim, formulakuskit,jääkiekkoilijat sitten vaikka Björn Whalroos.Mitä järkeä noissa tarinoissa kun sillon tällön tulee jostain miljonääristä jolla osakkeita ja asuu aneemisesti sitten kunta saa rahat. On sitten vielä saita ja pelkää että joku vie rahat.
Ovat suorastaan lystikkäitä nuo kertomukset lottovoittajista, jotka hävittävät esim.
kymmenen vuoden aikana useita miljoonia . Näin voi hölmöilemällä nopeasti tehdä.
Mutta hänellä, jolla on talous hallinnassa , voi omaisuus pikku hiljaa vaan
karttua ilman ongelmia ja lopulta voi sitä varallisuutta sijoittaa hyvään kohteeseen.
Waroittavia esimerkkejä ne raveissa voittaneet ikämiehet jotka on "neuvoteltu" osallistumaan esim. hevoseen sijoittamiseen
Noin se menee että muutenki talous kunnossa ja pikku hiljaa vaurastuu.
Vain pölhöt tuulettavat kaikki rahansa maailmalle. Viisaat tekee jemmarahaa.
Eläkeläiset pierut jemmaavat rahaa ja varastoivat tonnikalaa, papuja ja makaronia. Halveksittavaa sakkia joka nostaa kalatkin vedestä ja jopa avannosta.
Eläkeläisten jemmarahat ryyppäävät perikunta tai kuolinpesän tyhjentäjät. Mieluummin jälkimmäiset ja todennäköisemmin ei makaronia ja paputörppöjä ahmivalla eläkeläisuunolla lapsia ole.