Yle: Thaimaalaisten viranomaisten tilasto paljastaa: poimijoiden ansiot Suomessa jääneet jopa alle 800 euroon
https://yle.fi/a/74-20055232?origin=rss
"Suomessa syntyneistä kuluista on poimijoilta pienimmillään veloitettu noin 500 euroa, suurimmillaan veloitetut summat ovat liikkuneet jopa 2500 eurossa.
Ongelmat ja työvoiman riisto marja-alalla eivät ole Suomessa uusi asia. Poliisi tutkii parhaillaan marja-alaan liittyviä ihmiskauppaepäilyjä.
– Ulkomaalaistaustaisten marjanpoimijoiden ahdingosta, huonoista tuloista ja olosuhteista on Suomessa ollut puhetta jo vuodesta 2005 lähtien.
Mielestäni merkittävää on, että tämä on voinut jatkua samanlaisena näin monta vuotta, toteaa Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja Natalia Ollus.
Ylen MOT-toimituksen Thaimaan työministeriöltä saaman materiaalin mukaan isolla osalla thaimaalaisista marjanpoimijoista tulot kesän marjanpominnasta ovat jääneet hyvin vaatimattomiksi.
Thaimaan viranomaisten kokoaman datan mukaan poimijoista yli 250 on tienannut matkansa aikana alle 800 euron suuruisen summan. Thaimaan viranomaisten keräämässä aineistossa näin pieniä summia on maksettu kuudessatoista eri marjayrityksessä, eli enemmistössä listatuista yrityksistä. Seitsemän yritystä ei ole maksanut poimijoille näin pieniä summia.
MOT:n Thaimaassa haastattelema pariskunta kertoo saaneensa marjanpoimintareissusta yhteensä vain noin 100 euroa.
Ollus sanoo, että osa marjayrityksistä voi havitella voittoja paitsi polkemalla marjoista maksettua hintaa, myös nostamalla poimijoiden oleskelukuluista maksamaa summaa todellisia kuluja korkeammaksi.
– Marja-ala ei ole mitenkään erityinen suhteessa siihen, miten tämä niin sanottu hyväksikäytön liiketoimintamalli toimii. Työnantaja tai sen edustaja voi ensinnäkin maksaa alipalkkaa ja toisaalta vaatia ylihintaa ruoasta, majoituksesta, kuljetuksista ja välineistä. Näin voidaan saada kohtuutonta voittoa suhteessa kilpailijoihin, jotka yrittävät toimia rehellisesti."
Myös Suomalaisia työttömiä patistetaan thaimaalaisten marjanpoimijoiden metsien mustan kullan kausikalajutuilla tähän ihmisriistobisnekseen. K-setus on mammonanpalvojien tätäpäivää.
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden riisto Suomessa elinkeinottelijoiden toimesta on tätä päivää
7
201
Vastaukset
- Anonyymi
Vuonna 2006 näin miten thaimaalainen marjanpoimija keräsi marjoja toista jalkaa perässään laahaten. Hän oli loukannut jalkansa kaatuessaan, kun oli kantanut marjakuormaa ja mies oli kerännyt marjoja tuolla tavalla jo viikon, kertoi englanninkielentaitoinen ryhmän jäsen. Kertoi myös, että miehen on pakko yrittää saada sen verran marjoja, että saa ruoka-, auto- ja majoituskulut katettua. Kärsi kuulemma kovista tuskista, mikä kyllä näkyi. Kohtalo oli karmea kun tapaturma oli sattunut. Sama marjafirma, jonka tj pidätettiin ihmiskaupasta ja joka lahjoi viranomaisen, että tämä suojeli ihmiskauppaa.
- Anonyymi
ovat työtä tekevää kansaa, ei mitään sohva perunoita kuin oletutettu työ voima ulkoa,
- Anonyymi
Aika älytöntä kun se on vähemmän kuin lennot Thaimaasta tänne
- Anonyymi
Ahkerat rakentavat marjatuloilla uudet kodit, laiskat yrittävät muilla konstein rahastaa.
Marjoja oli tänä kesänä paljon. Siitä se tulojen vähyys ei ainakaan jäänyt kiinni.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742780Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2111789Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591492Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11241- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52963- 77865
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750