Leipominen on kullanarvoinen taito!

😊🍞 👌 kun kaapissa on jauhoja ja kuivahiivaa niin aamiaiseksi saa maistuvat sämpylät vähällä vaivalla. Leivoin 8 maistuvaa ruis-vehnäsämpylää. Ei haitannut, että jääkaapissa ei ollut enää päällysteitä. Laskin että paistopisteessä olisi niistä joutunut maksamaan useamman euron. Kouluissa pitäisi olla pakollinen leivontakurssi kaikille.

Olis varmaan maistunut hänellekin nuo tekeleet, kun eivät edes palaneet liian tummiksi.
18350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Eli sinun naisena esiintymisen kärki on, että äippä leipoo pullaa mieslapselle

Äänestä
  • Aloittaja

    No kuule, ihan nainen olen vieläkin. Sinua varten olen lisännyt tiedon profiiliini, kun näyt sen unohtavan. Profiilin kuvauksen näet kun klikkaat tuota lounas.ajatus tekstiä.

    Miehet kirjoittaa ihan muusta kuin leipomisesta. Kivaa syksyistä päivää sinulle!

    Äänestä

  • lounas.ajatus kirjoitti:

    Ja tätä profiilien pykäystä vartenko ei voi mies pölliä muiden kuvia netistä mitä raskaat ihmiset toljottelee ja etsii jotakin utopiaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja tätä profiilien pykäystä vartenko ei voi mies pölliä muiden kuvia netistä mitä raskaat ihmiset toljottelee ja etsii jotakin utopiaa?

    Ei minun profiilistani tarvitse etsiä mitään utopiaa, eikä miestä. Elämä on ruudun tällä puolella.

    Äänestä

  • lounas.ajatus kirjoitti:

    Ei minun profiilistani tarvitse etsiä mitään utopiaa, eikä miestä. Elämä on ruudun tällä puolella.

    Niin varmaan joo montako rekisteröityä hahmoa sulla taas olikaan, pysyykö äijä edes itse perässä enää? Sitäpaitsi kyllähän joissain profiileissa käytät naisten kuvia, yhtään ei varmaan ole kenenkään tutuksi koetun näköinen, mutta aina kannattaa mietiskellä

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mulla ei ole kuin tämä profiili kun en elä palstalla.

    Ja nainen olen vieläkin sinun inttämisesi ei muuta sitä tosiasiaa.

    Äänestä

  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    🍒 ­­­N­­­y­­m­­­f­­o­­­m­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18053480v

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Päällysteet voi tehdä itse. Yrttejä ja mieleisiä mausteita voin tai margariinin sekaan, siihen jos on esimerkiksi maitorahkaa tai tuorejuustoa, niin sekoittaa keskenään nuo, niin eipä siihen muuta päällystettä enää tarvitse. Luonnosta löytyy myös joitakin aineksia, joita sekoittaa silputtuna voihin tai margariiniin. Itselläni kasvamassa lehtipersiljaa, ruohosipulia ja timjamia. Niitä aion laittaa margariinin sekaan silppuna ja jos maltan odottaa päivän pari, tulee siitä vielä makoisampaa. Nyt kuitenkin puolukkapiirakkaa tekemään ensin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinäpä olet keksinyt hyviä päällysteitä. Olishan multa löytynyt rahkapurkki ja piparjuuritahnan jämät. En vain älynnyt niitä sekoitella.

    Äänestä

No huomenta lounaalle!
Kyllä se on tärkeää tuo leipomistaito. Niin on myös katoavaa kansanperinnettä.
Minulla rupesikin tekemään mokkapaloja mieli. Ne ovat kyllä parhaita kookoshiutaleilla maustettuna.

Keitän aina tujummat kahvit niihin, että se mokka oikeasti maistuu kunnolla. Niiden pitää olla myös paksuja ja muhevia, joten teen taikinan aina 1,5 kertaisena. Pitänee ensi viikolla leipoa. :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Huomenta!
    Mokkapalat on mun pojan herkkua. Hänelle niitä leivon. Mä tykkään siitä päällisestä, joten teen sitä 1,5-2 kertaisen annoksen jotta tulee paksu. Kaupan leivokset ja kakut on niin hintavia, että säästää paljon jos osaa leipoa.

    Kyllä juuri näin eikä tule mitään turhia lisäaineita. :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mu5tasydän kirjoitti:

    Kyllä juuri näin eikä tule mitään turhia lisäaineita. :)

    Totta ja mä vähentelen resepteistä sokeria ja rasvaa. Pullistakin tulee ihan hyviä vähällä sokerilla kun ripottelee kaulitulle levylle voitelun päälle kanelia ja sokeria.

    Äänestä

  • lounas.ajatus kirjoitti:

    Totta ja mä vähentelen resepteistä sokeria ja rasvaa. Pullistakin tulee ihan hyviä vähällä sokerilla kun ripottelee kaulitulle levylle voitelun päälle kanelia ja sokeria.

    Fiksua toimintaa. Ei sitä sokeria enempäänsä tarvitse paitsi välillä elämään tietysti. :))

    Äänestä

  • lounas.ajatus kirjoitti:

    Totta ja mä vähentelen resepteistä sokeria ja rasvaa. Pullistakin tulee ihan hyviä vähällä sokerilla kun ripottelee kaulitulle levylle voitelun päälle kanelia ja sokeria.

    Minä leivon harvoin ja silloin kun leivon vähennän sokeria paljon. Nyt tuntuu siltä, että miten sitä on voinut syödä niin makeita mitä ohjeessa mainitaan sokerin määräksi.

    Äänestä

Tykkään leipomisesta tosi paljon! Tällä hetkellä asunnossani ei ole uunia ja kärsin siitä itseasiassa aika lailla (air fryerillä leipominen on epävarmempaa ja hankalampaa sen koon takia, joten sitä ei tule tehtyä). Sitten kun minulla on seuraavassa asunnossa uuni, leivon joka viikonlopuksi aina jotain hyvää niin ei tarvi kaupasta ostaa. Täksi viikonlopuksi ostin mustikka-rahkapullia ja parempia olisi saanut kun olisi itse leiponut...

Äänestä
  • Aloittaja

    Leipominen onkin kivaa, kun vaatimattomista aineista saa hyvän makuisia tuotteita. Mulla on kotona uuni rikki, joten tilaan huollon heti kun sinne pääsen. Täällä maalla olen herkutellut uuniruoilla. Kaalilaatikko esim. uudesta kaalista oli aivan ihanaa.

    Äänestä

Oikein vesi herahti kielelle. Hienoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lounas.ajatus kirjoitti:

😊🍞 👌 kun kaapissa on jauhoja ja kuivahiivaa niin aamiaiseksi saa maistuvat sämpylät vähällä vaivalla. Leivoin 8 maistuvaa ruis-vehnäsämpylää. Ei haitannut, että jääkaapissa ei ollut enää päällysteitä. Laskin että paistopisteessä olisi niistä joutunut maksamaan useamman euron. Kouluissa pitäisi olla pakollinen leivontakurssi kaikille.

Olis varmaan maistunut hänellekin nuo tekeleet, kun eivät edes palaneet liian tummiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu