Lopunaika ...pohtikaa asioita ja kirjoittakaa.

Tyhmää kysymystä ei ole .Nyt on hyvä aika heittää ilmoille pohdintoja sillä monesti niissä on hyvä siemen.
Raamatun tekstit alkaa olla profetioiden osalta n 40v sisällä ,että viimeistään kaikki on tapahtunut.
Tämä ei siis ole sinnesaakka vaan viimeistään sillä kukaan ei tiedä tarkkaa Herran paluuta taivaalle nostamaan Hänessä kuolleet ylös.
Profetiat on osuneet ja lisää osuu.
Vaikeat ajat todella tulee ja ruoka tulee maksamaan ja se on vielä sellaista ,että siitä ei tule kylläiseksi.
Sanon taas tässä kohtaa perheiden isille ,että lähtekää helsingin seudulta ja muuttakaa maalle.
Neuotelkaa yritysten kanssa jos nekin muuttaisi ja sitoutuisitte työntekijöiksi edullisesti.
Samalla isoporukka alkaisi omavaraisuuden ja kaivot olisi kunnossa.
Samoin lampia vesistöjä löytyy niin opetelkaa kalastamaan sekä maakuopat kuntoon.
Yhteisvoimalla jaksaa ja keventää taakkaa.
Paljon asiaa ,mutta hyvällä suunnittelulla toimii.
Itsekkin tein keiton jossa on omakasvattamia porkkanoita, perunoita ja voin sanoa ,että oli makua ja energiaa ja hyvää.

3

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viimeisenä päivänä Jeesus tulee takaisin (Matt 24:30). On ollut niitä, jotka ovat ilmoittaneet olevansa maan päälle palannut Jeesus. Voit olla varma, ettei se, joka näin väittää, ole se Jeesus, jota odotamme. Jeesus ei synny uudestaan lapseksi, kasva aikuiseksi ja sitten kerro tulleensa takaisin. Tällaisista väitteistä Herramme varoitti: ”Jos joku silloin sanoo teille: ’Täällä on Messias’, tai: ’Messias on tuolla’, älkää uskoko.” (Matt 24:23). Ja vaikka Jeesukseksi itseään väittävä tekisi ihmeitä, joita Jeesus teki, hän ei silti ole Jeesus. ”Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.” (Matt 24:24).

      • Anonyymi

        Jeesus palaa takaisin kirkkaudessa ja kunniassa.

        Viimeisenä päivänä tapahtuu kaikkien ylösnousemus (1 Kor 15). Haudat tyhjenevät, kuolleiden sielut pukeutuvat jälleen ruumiiseen, Jumala antaa uuden ruumiin niille, joiden ruumis on maatunut haudassa ja ihminen kokonaisuutena – sieluna ja ruumiina – astuu Jumalan eteen. Ilmestyskirjassa on puhutteleva sana siitä, ettei ketään unohdeta: nekin, joiden ruumis on virunut syvällä merenpohjassa, nousevat ylös ja heidätkin tuodaan Jumalan eteen.

        Viimeisenä päivänä Jumala hävittää nykyisen maailman (2 Piet 3:10). Tämä on syntiinlankeemuksen maailma ja siksi tässä maailmassa on paljon pilallemennyttä. Jumala sietää maailman pahuutta pitkään, vaikka se tuntuukin ihmisiä rakastavasta Jumalasta pahalta ja loukkaa hänen pyhyyttään. Viimeisenä päivänä hän tekee siitä lopun. Jumala luo tilalle uuden maailman (Ilm 21:1)

        Muistammeko, että viimeinen päivä on tulossa? Onko se päivä meille niin todellinen, että se vaikuttaa elämäämme? Paavalille se oli niin todellinen, että se oli hänen mielessään koko ajan. Ja se vaikutti hänen elämäänsä. Hän mietti sitä, mitä on tehtävä ja mitä on viisasta jättää tekemättä, siitä näkökulmasta, että kerran hän vastaa teoistaan Jumalalle.

        Raamattu kuvaa, millaista lopunaika on ja millaista on varsinkin juuri ennen Jeesuksen paluuta. Se puhuu sodista, nälänhädästä ja maanjäristyksistä (Matt 24:6-7). Tai se sanoo, että lopunaikana ihmiset ovat vanhemmilleen tottelemattomia ja rakastavat vain rahaa (2 Tim 3:1-9). Ahdistus maan päällä on suuri ja monet luopuvat pois oikeasta uskosta. On pahoja sairauksia ja kristittyjä vainotaan. Raamattu ei lupaa, että maan päälle saataisiin paratiisi.

        kun Herramme saapuu ja tekee tästä maailmasta lopun, kasvava pahuus loppuu. Sotia, nälänhätää, luonnonmullistuksia ja kristittyjen vainoja on ollut ennenkin, mutta Raamattu kuvaa, että mitä lähemmäksi viimeistä päivää tullaan, sitä suurempina nämä toteutuvat. Ihmiskunnan historia on osoittanut Raamatun olevan tässäkin oikeassa. Keskiajalla sodassa saattoi kuolla kymmeniä tuhansia ihmisiä, toisessa maailmansodassa kuolleita oli kymmeniä miljoonia.

        Ilmestyskirja puhuu siitä, että viimeisinä aikoina Kristuksen omat ovat pieni ja lyöty joukko. Jumalan viholliset ovat vallassa ja moni uskoo, että kristinusko ja Kirkko katoavat. Raamattu puhuu suuresta eksytyksestä, joka tulee ennen Jeesuksen paluuta. Kristitytkin eksyvät helposti ja erityisen helposti jos ajattelemme, että jotakin kristillistä sisältävä ja paljon väkeä kokoava liikehdintä on Jumalasta miettimättä tarkemmin sen sisältöä.

        Tämä suuri Jumala on omiensa kanssa ja pitää meistä huolta tuli vastaan mitä tuli. Nyt tiemme on vaikea, mutta vaikea tie vie Jumalan luo. Ja siellä on meidän hyvä olla. Niistä vaikeuksista, jotka tulevat osaksemme sen takia, että uskomme Jeesukseen ja pidämme hänen sanastaan kiinni, Raamattu neuvoo iloitsemaan. Ne ovat merkki siitä, että olemme siinä joukossa, jota taivaan ja maan Herra johtaa.

        kirjoitti sley


      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        💋 ­­­N­y­m­­f­o­m­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18055050c

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8497
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3652
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2183
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1143
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      786
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      722
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      32
      703
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      696
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      42
      676
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      637
    Aihe