Onko rukouksiinne vastattu?

Sunnuntaina puolen päivän aikaan Pohjois-Savossa selkeni taivas sen verran, että lähdimme vaimon kanssa katselemaan suppilovahveroita. Tarkoituksena oli saada noin puoli ämpäriä pikkelöityihin suppilovahverosäilykkeisiin talven juhla-aterioille ja joulupöytään.

Olemme käyneet samassa paikassa nin 10 vuotta ja tiedän kiven ja kannon tarkkuudella alueen, josta apajat alkavat ja siitä on aina saatu nopeasti ppari ämpäriä. Olin kävellyt tutun kiven ja kannon ohi jo 50 metriä eikä yhtään suppilovahveroa. Heitin yläkertaan huudon: "Voi Perkunas, jätitkö nyt minun joulupöydän ilman pikkelöityjä suppilovahveroita?"

Sen jälkeen mietin, että syksy on ollut sateinen, onkohan liian märkää. Kävelimme 50 metriä ylärinteeseen ja paikka oli aivan täynnä isoja meheviä suppilovahveroita, jotka nopeasti täyttivät kummankin ämpärin. Saimme enemmän kuin olimme toivoneet.

Perkunas oli siirtänyt sienet ylemmäksi rinteeseen sateisen syksyn vuoksi. Hän vastasi huutooni. Varmasti siksi, kun en ole palvonut Lähi-idän tuontijumalia, puisia epäjumalapökkelöitä. Tämä tarina on tosi. Joka epäilee niin todistakoon, ettei Perkunas vastannut huutooni.

Miten muilla? Onko jumalat vastanneet rukouksiinne? Mitä olette pyytäneet ja saaneet?

PS. Haikuhan tästä pitää vielä tehdä, syksy, suppilovahverot ja Perkunas.

13

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rukoilin kerran, että huomenna ei sataisi, kun silloin oli ulkokokous. Ei satanut. Sääennustetta en katsonut missään vaiheessa.

    • Anonyymi

      Sain rahaa tuntuvasti Bitcoin louhinta paikalta vaikka oli sateinen päivä. Tätä edelsi anomus pilvi paljon polvillaan. Kiitos oli lähetettävä ja kysyttiin haluanko sijoittaa re invest uudestaan. Aluksi meillä meni harjoitellessa louhintaa mutta jätettiin manuaali kokonaan ja siirryin autopilot ohjelmaan jota ohjataan toisesta valtiosta. Tämä oli kuitenkin johdatus ilman johtoja.

      • Anonyymi

        ja markkinasähkö nousi 😠


    • Rukoilin kerran, että minulla olisi lotossa seitsemän oikein. Ja olihan minulla. Nimittäin se numero seitsemän. Muut menivät pieleen. Näin rukoukseeni vastattiin.

    • Anonyymi

      Kesäpaikka talviteloille myös pohjois Savossa. Vene ylös ja kameroiden asennus. Aikaisemmin vesivahinko aiheutti uudessa päärakennuksessa lattioiden uusimisen. Kameraa ei ollut vielä ja kallis epäonni. Myös vieraita käynyt ilman lupaa nyt lukittu tie jo kaukaa. Aina rukoillaan ettei olisi tihulaisia ja paikat pysyisi kunnossa.

      • Anonyymi

        Kirjoita YouTubeen *vesivahinko Itkonniemellä*
        Hulvaton tositilanne hälytyskeskuksessa.


    • Anonyymi

      Turha kysymys tällä palstalla!

    • Anonyymi

      20hv mopo projekti 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Eihän ateistit vietä Joulua !
      Ateistit viettävät Aurinkoepäjumalan seisokkipäivää.

      Ja sinä voit viettää Perkunas-epäjumalasi
      Perkunas-päivää silloin kun haluat.
      Sieniä syöden ja konjakkia tissutellen.

      Pysykäähän ateistit poissa Joulun vietosta !
      Viettäkää vaikka Perkunas-epäjumalanne pakanallista
      pössyttelypäivää 24.-26.12.

    • Anonyymi

      Miksi vastata tuohon kysymykseen, koska ateistit eivät vastausta kuitenkaan usko, koska ovat uskovaisia?

    • Anonyymi

      Karmolis vastaa huutajalleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe