Jumalan rakkaus uhraa kaiken

Anonyymi-ap

mitä uhrata voidaan niiden hyväksi joita rakastaa. Karmaisevat kuvaukset helvetistäkin lakkaavat ihmetyttämästä kun ymmärtää, että Jumala uhrasi ainoan Poikansa kaikkien ihmisten puolesta, itsensä Jeesuksessa. Meidän kaikkien syntien hyvityksenä, Jeesus naulittiin ristiin ja hänen verensä vuosi. Ei meidän hyväksemme voi tehdä enempää. Mitä suurempaa on kuin Jumala? Ei ole mitään niin suurta uhrausta kuin hän. Kun ihminen torjuu Jeesuksen, hän torjuu Jumalan loputtoman rakkauden ja armon, eikä niiden ulkopuolella ole kuin tuska ja ahdistus. Jeesus meni ristille ja sen myötä me menemme taivaaseen kun uskomme.

Roomalaiskirje 5:6-7
"... Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

2 Korinttolaiskirje 5:19
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."

Lyhyesti Israelin ja nykyisen maailmanajan seurakunnan erosta:

Roomalaiskirje 9:30-23
"Mitä siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta; mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut. Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta ... "

Israelin olisi kuulunut tavoitella vanhurskauden lakia uskon kautta, mutta se ei sitä tehnyt, ainoastaan jäännös teki niin, ja siksi muut Israelista eivät sitä tavoittaneet.

Meillä, joka nyt olemme uskoviksi tulleet, on Jumalan vanhurskaus ilman lakia:

Roomalaiskirje 3:21
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat ... "

Israel tulee saavuttamaan vanhurskauden lain aikojen lopulla:

Roomalaiskirje 11:25-26
"Sillä minä en tahdo, veljet -ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on kohdannut paatumus- hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva ..."

Ilmestyskirjassa puhutaan niistä jotka ovat saavuttaneet kuuliaisuuden Jumalan käskyille:

Ilmestyskirja 14:12
"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

17

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joopajoo. Jumalasi oli nolo tuhkamuna joka vielä narsistisuuttaan tapatti homppelinarkkaripoikansa ennen aikojaan

      • Anonyymi

        Pilkkaamisellasi vain osoitat sen että sinäkin kuulut syntisten joukkoon ja että et ole parempi kuin me muut pilkkaajat olemme olleet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkkaamisellasi vain osoitat sen että sinäkin kuulut syntisten joukkoon ja että et ole parempi kuin me muut pilkkaajat olemme olleet.

        Noinhan raamatussa kyllä kerrotaan, jos pysyy tarinalle uskollisena.

        Sitäpaitsi, näin aivan uskomattomana olen myös täysin synnitön. Yhden pisteen vihje: Vapahtaja olet sinä!


    • Anonyymi

      Israel ei erehtynyt siinä mitä tavoitella, vaan siinä, miten sitä olisi tullut tavoitella (uskon kautta Messiaaseen). Lain noudattaminen oli Jumalan tahto Israelille ja tulee olemaan sitä tulevaisuudessa. Mutta tämän maailmanajan seurakunnalle, ei ole asetettu tavoitteeksi vanhurskauden lakia. Laki on Israelin tavoite, sitten kun se, kansana, uskoo Jeesuksen olevan Herra ja Vapahtaja. Monissa kirkoissa uskotaan että me olemme saavuttaneet vanhurskauden lain uskon kautta. Ei ole niin. Meillä on vanhurskaus mutta se ei ole lakiin sidottu, "vanhurskaus ilman lakia". Israelkaan ei tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon vanhurskaus saa heissä aikaan kuuliaisuuden Jumalan käskyille. Tätä Jeesus myös opetti julistaessaan Israelille:

      Johanneksen evankeliumi 8:11
      "Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle:'Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?' Hän vastasi:'Herra, ei kukaan.' Niin Jeesus sanoi hänelle:'En minäkään sinua tuomitse, äläkä tästedes enää syntiä tee."

      Toinen esimerkki löytyy Matteus 19:16-26.

      Jeesus sanoi israelilaiselle nuorukaiselle että hänen tulisi pitää Jumalan käskyt ja seurata häntä, eli uskoa hänen olevan Messias ja pitää käskyt.

      Meitä varten, jotka palvelemme Jumalaa ilman lakia, löytyy ohjeet: Galatalaiskirje 5:13-26.

      • Anonyymi

        Jeesus ei niinkään käskenyt pitää rikkaan nuorukaisen käskyjä ja tämä kehuskeli että on pitänyt kaikki käskyt. Ei Jeesus siitä ilahtunut eikä kehunut häntä, vaan käski myydä kaiken omaisuutensa ja jakaa se köyhille. Ei käskyjen pitäminen riittänyt edes silloin, vanhan liiton aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei niinkään käskenyt pitää rikkaan nuorukaisen käskyjä ja tämä kehuskeli että on pitänyt kaikki käskyt. Ei Jeesus siitä ilahtunut eikä kehunut häntä, vaan käski myydä kaiken omaisuutensa ja jakaa se köyhille. Ei käskyjen pitäminen riittänyt edes silloin, vanhan liiton aikaan.

        Ei käskyjen pitäminen riittänytkään. Piti seurata Messiasta ja pitää käskyt. Piti uskoa Jeesukseen. Piti tavoitella vanhurskauden lakia uskon kautta Jeesukseen. Jeesus ei valehtele koskaan:

        Matteus 19:16-17
        "Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle:'Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?' Niin hän sanoi hänelle:'Miksi kysyt minulta, mikä hyvää on? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."

        Jos Jeesus ei tarkoita mitä sanoo, hän olisi valehtelija. Uskova Israel piti käskyt. Mutta epäuskoinen keksi omia käskyjä eikä noudattanut Jumalan käskyjä. Jumalan käskyjä kun ei ole syytä edes noudattaa ilman uskoa. Eivät he tietenkään olleet synnittömiä, siksi Jeesus opetti että heidän tulisi myös antaa anteeksi toisilleen, muuten eivät saisi taivaan Isältä anteeksi. Meillä, jotka turvaamme yksin Jeesuksen tekoihin, taas on jo anteeksiantamus ja annamme anteeksi koska meille on anteeksiannettu.


    • Anonyymi

      Jumalan rakkaus antaa myös meille uskoville täydellisen toimintamallin. Antakaa itsenne altiiksi toisten vuoksi, että pelastuisivat. Osoittakaa sellaista rakkautta, että ihmiset eivät voi kiistää Jumalan rakkauden olevan meissä. Osoittakaa rakkautta niitäkin kohtaan jotka eivät sitä ansaitse. Sitä rakkautta Jumala on osoittanut meitä kaikkia kohtaan. Me emme ole tätä ansainneet, että Jumalaa rankaistiin meidän pahoista teoistamme.

      Roomalaiskirje 4:25
      "... joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden."

      • Anonyymi

        'Osoittakaa sellaista rakkautta, että ihmiset eivät voi kiistää Jumalan rakkauden olevan meissä.'

        Voi kun osaisi toimia noin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Osoittakaa sellaista rakkautta, että ihmiset eivät voi kiistää Jumalan rakkauden olevan meissä.'

        Voi kun osaisi toimia noin.

        Ei uskovilta pidä mitään käytännön toimia vaatia. Ei ainakaan sellaisia, jotka liittyvät heihin itseensä ja siihen millaisia ovat sisimmältään. Se täysin mahdoton ajatuksenakin.

        Riittää kun paasaa sitä sun tätä miten asiat muka ovat olevinaan ja miten ne muka pitää ymmärtää sekä siinä sivussa herjaa muita, jotka eivät muka ymmärrä samalla tavalla.

        Mutta että uskovan pitäisi olla jonkinlainen. Ei sentään, kauhistuttaa jo ajatuskin siitä mahdollisuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Osoittakaa sellaista rakkautta, että ihmiset eivät voi kiistää Jumalan rakkauden olevan meissä.'

        Voi kun osaisi toimia noin.

        Emme me osaa. Mutta Jeesus meissä sen tekee ja vaikuttaa, kun turvaamme hänen armoonsa emmekä siihen mihin itse pystymme. Täydellisiä me olemme vain Kristuksessa, emme sellaisina kuin me olemme. Näitä asioita oppiakseen on hyvä rukoilla. Se on Jumalan tahto meille, että oppisimme rakastamaan Kristuksen rakkaudella:

        Efesolaiskirje 5:1-2
        "Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle 'suloiseksi tuoksuksi'."

        Ja hänen tahtonsa mukaiset rukoukset saavat vastauksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme me osaa. Mutta Jeesus meissä sen tekee ja vaikuttaa, kun turvaamme hänen armoonsa emmekä siihen mihin itse pystymme. Täydellisiä me olemme vain Kristuksessa, emme sellaisina kuin me olemme. Näitä asioita oppiakseen on hyvä rukoilla. Se on Jumalan tahto meille, että oppisimme rakastamaan Kristuksen rakkaudella:

        Efesolaiskirje 5:1-2
        "Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle 'suloiseksi tuoksuksi'."

        Ja hänen tahtonsa mukaiset rukoukset saavat vastauksen.

        ...
        Tärkeää on huomata että pelastus ei ole kiinni siitä että opimme rakastamaan tai että annamme anteeksi. Se joka uskoo Jeesukseen tulee hänessä vanhurskaaksi. Mutta Jumala tahtoo myös käyttää meitä pelastaakseen muita meidän kauttamme ja kaikenlaiseen hyvän tekemiseen. Se että olemme pelastettuja Jeesuksessa on tärkeintä, mutta Jumala tahtoo tehdä meidät myös palvelijoikseen jo täällä.


    • Anonyymi

      Vaikka Luther ehkä niin sanookin, niin ei usko yksin pelasta. Ei koska sana sanoo, että saatanakin uskoo ja vapisee. Ja tuskin silti pelastuu.

      Ja sinä turha ihminen etkä tiedä että usko ilman tekoja on kuollut sanoo sana. Eikä se tarkoita sitä mitä harhaoppiset ajattelevat että meidän tulee noudattaa jotain ihmeellisiä käskyjä ja kehuskella niiden pitämisellä, vaan se tarkoittaa sitä, että uskossamme tulee olla myös Hengessä pääsy Jumalan luo Hengessä. Siitä syntyvät ne teot ja pelastus armossa. Ne eivät ole omin voimin tehtyjä tekoja ja tekopyhää pällistyä, vaan Jumalan armon suomaa voimaa meissä.

      • Anonyymi

        Puhut armosta, mutta mikä on Jumalan armon perusta? Ja mikä on se evankeliumi jonka kuulit, ja johon uskoit ja jonka kautta pelastut jos pidät siitä kiinni sellaisenaan?


    • Anonyymi

      Onko jumala ollut joskus nuori?
      Jopa lapsi?
      Vai loiko itsensä vanhaksi mieheksi valtaistuimella?

    • Anonyymi

      Israelilla on laki, muttei noudata sitä kun tappavat ihmisiä sapattina.

    • Anonyymi

      Saako ihmisiä tappaa vain arkipäivinä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe