Kävin lauantaina Kokkolassa katsomassa ja kuulemassa Markku Koivistoa ja Nokia Missionin ihmisten julistusta.
Kolmisenkymmentä ihmistä otti Jeesuksen vastaan syntiensä sovittajana ja kuolleista herättäjänä. Joukossa näytti olevan nuoria ja vanhoja, terveitä ja sairaita. Keskipohjanmaa-lehti kirjoitti mielenkiintoisesta tapahtumasta ,29.5.2005.
Sairaiden, taakkojen alla olevien ja katkeroituneiden puolesta rukoiltiin.
Herätyskokouksessa mm. eräs pastoreista ilmoitti Herran antamilla tiedon sanoilla,ks. 1 Kor. 12:8, miten Jumala tulee vapauttamaan erään laivaonnettomuudessa läheisensä menettäneen ihmisen katkeruudesta. No, jonkun ajan kuluttua profeetallisesta ilmoituksesta , toinen lääkäreistä, joille ihmiset saivat kertoa parantumisistaan, tuli ilmoittamaan:
"Nainen tuli luokseni ja kertoi: Monta vuotta sitten menetin poikani laivalla tapahtuneen väkivallan takia. Poika meni auttamaan kannella makaavaa ja verissään olevaa miestä jota kaksi muuta oli pahoinpidellyt. Nämä pahoinpitelijät alkoivat uhkaamaan poikaani ja hän peräytyi. He työnsivät häntä ja poikani putosi mereen.
En saa sitä koskaan mielestäni ja olen ollut niin katkera Jumalalle joka antoi tuon murhan tapahtua.. Nyt tuntuu helpommalta, vaikka aina se mielessä on; enemmän tai vähemmän."
Kiitos elävä Jeesus joka vapautat synnin, kuoleman ja katkeruuden orjuudesta! Lupaathan Sinä :”Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti. Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi”. Joh. 8:34-36
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
Kolmisenkymmentä ihmistä otti Jeesuksen vastaan syntiensä sovittajana ja kuolleista herättäjänä. Joukossa näytti olevan nuoria ja vanhoja, terveitä ja sairaita. Keskipohjanmaa-lehti kirjoitti mielenkiintoisesta tapahtumasta ,29.5.2005.
Sairaiden, taakkojen alla olevien ja katkeroituneiden puolesta rukoiltiin.
Herätyskokouksessa mm. eräs pastoreista ilmoitti Herran antamilla tiedon sanoilla,ks. 1 Kor. 12:8, miten Jumala tulee vapauttamaan erään laivaonnettomuudessa läheisensä menettäneen ihmisen katkeruudesta. No, jonkun ajan kuluttua profeetallisesta ilmoituksesta , toinen lääkäreistä, joille ihmiset saivat kertoa parantumisistaan, tuli ilmoittamaan:
"Nainen tuli luokseni ja kertoi: Monta vuotta sitten menetin poikani laivalla tapahtuneen väkivallan takia. Poika meni auttamaan kannella makaavaa ja verissään olevaa miestä jota kaksi muuta oli pahoinpidellyt. Nämä pahoinpitelijät alkoivat uhkaamaan poikaani ja hän peräytyi. He työnsivät häntä ja poikani putosi mereen.
En saa sitä koskaan mielestäni ja olen ollut niin katkera Jumalalle joka antoi tuon murhan tapahtua.. Nyt tuntuu helpommalta, vaikka aina se mielessä on; enemmän tai vähemmän."
Kiitos elävä Jeesus joka vapautat synnin, kuoleman ja katkeruuden orjuudesta! Lupaathan Sinä :”Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti. Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi”. Joh. 8:34-36
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
Vastaukset 25
Vanhimmat
... ne ihmeet olivat?
ihme on siin, et uskoo parantuneensa, ihmehän se on jos uskovainen uskoo..
Uskoontulo on aina tietysti suuri Herran tekemä ihme.
Muitakin on.
Ajattelehan lukija.
Jos sinä olisit julistaja ,ja saisit Herralta sanoman, että kokouksessa on nainen jonka Jumala tulee vapauttamaan katkeruudesta ,joka muistuu mieleen erityisesti silloin kun hän katsoo laivaa.
Sitten ,muutaman hetken kuluttua ihmeitä tutkiva lääkäri kertoo että kokouksessa todellakin on nainen ,joka itse ei tule esille. Hän on kuitenkin puhunut laivassa tapahtuneesta poikansa murhasta ja katkeruudestaan tapahtuneen johdosta.
Mistä julistaja tiesi naisen katkeruudesta ja pystyi kertomaan etukäteen niin yksityiskohtaisesti erään kokouksessa olevan ihmisen elämäntilanteesta?
Sillä tämä pappi kertoi etukäteen Kokkolan kirkossa olevan ihmisen joka aina laivaa katsoessaan (kirkossa olikatosta roikkuva laiva) tunsi katkeruutta . Kuinka se on mahdollista ellei Jumalan Henki tiedon sanoilla,ks. 1 Kor. 12:8, olisi hänelle ilmoittanut asiaa ?
Kukaan ei ollut kertonut julistajalle tästä naisesta etukäteen.
Kyseessä oli siis yliluonnollinen ilmoitus jonka lääkäri vahvisti myöhemmin.
Ja n. 1700 ihmistä kuuli lääkärin todistuksen kun hän kertoi em. naisen elämäntarinaa ja murhetta .Nainen ei itse siis halunut tulla kertomaan ,joka mielestäni on ymmärrettävää.
Minun kategoriassani tuo on ihme,sinusta lukija en tiedä.
No, hämmästyttäviä, yliluonnollisia, psyykkisiä tm. ilmiöitä tapahtuu tuon tuosta aika monellekin. On tapahtunut minullekin. En silti kutsu niitä ihmeiksi.
Kunnon ihmeeseen vaadittaisiin minusta hiukan enemmän: veden muuttamista viiniksi, veden päällä kävelyä tai sen sellaista.
>Sitten ,muutaman hetken kuluttua ihmeitä tutkiva lääkäri kertoo että kokouksessa todellakin on nainen ,joka itse ei tule esille.
Onkohan sitä tutkittu, miten hyvin noissa kokouksissa uskoontuleet pitemmän päälle pysyvät uskossa? Amerikan mailla muuten nuo tiedon sanat hoidetaan niin, että saarnaajan avustajat kiertelevät ennen kokousta yleisön joukossa, kuuntelevat sivukorvalla ja bongaavat kiinnostavan tarinan, sanovat siitä saarnaajalle ja voila - saarnaajalla on tiedon sanat!
Tuo on Saatanan käyttämä tapa korvasyyhyjulistajien tilaisuuksissa.
Kokkolassa ei mitään sellaista harjoitettu.Nokia Missionin ihmiset eivät harjoita petosta.Eivätkä he kierrelleet salissa kuulemassa juttuja (eihän siellä muuten höpistäkään pitkiä juttuja kokouksen kestäessä)joita sitten olisivat käyttäneet petosmielessä hyväkseen. Joukossa oli kaksi lääkäriäkin ja siellä avoimesti kerrottiin asioista ja menettelytavoista.
Ja miten kukaan aidosti uskova haluaisi ryhtyä kertomaan tarkoitushakuisesti jostakin ihmisestä ventovieraille julistajille?
pitää murhaa Herran ihmeenä? Voi pöljää!
Jumalan tahto on tiputella ihmisiä ruotsinlaivalta mereen ja sitten pistää Markku hyötymään tilanteesta.
Olet tapasi mukaan pihalla koko asiasta.
Jospahan lukisit tuon kirjoituksen Millaisia ihmeitä.
Sillä sokea kanakin saattaa löytää tiedonjyväsen.
tapansa mukaan eksyttää.
Mikäli evankeliumien Jeesus-taru olisi totta, sinä olisit anti-Jeesus. Sinä teet rahaa Jeesuksella, joka itse ajoi ruoska kädessä temppelipihalta rahanvaihtajat hevon kuuseen.
Olet sinä Mikko hyvä keksimään näitä tarinoita. Mistä sinulla riittää inspiraatiota hurjiin juttuihisi ja millä ajalla ennätät näitä sepittelemään, kun kirjoittaminenkin vie oman aikansa?
Jokunen vuosi sitten Mikko Lahti keksi jutun jonka päähenkilönä oli kuningas. Kun Mikolta ystävällisesti tiedusteltiin, että minkä maan ja minkä aikakauden kuninkaasta oli kyse, meni Mikko-eksyttäjältä sormet suuhun. Hän ei kyennyt antamaan itse keksimäälleen kuninkaalle valtakuntaa:)
Aikaa tietysti kuluu kun kirjoitan julistusmatkoiltani tehdyistä matkakertomuksista juttuja nettiin ,mm Suomesta,Venäjältä ,Kanadasta tai Teneriffalta.
Ja yritän saada Herran puheen ja Jumalan ihmeteot lukijalle ymmärrettävään muotoon.
Tosielämän kertomuksia tulee lisää koko ajan, mutta tietysti samoja kertomuksia on pyöritettävä netissä useampaankin kertaan.
Sillä Herra siunaa nöyrän palvelijansa kylvötyön ja evankeliumi on Jumalan voima.
Olisi luullut että pakanakin ymmärtää kyseessä olevan taivaallinen kuningas.
Sehän oli salaisuus joka jätettiin lukijan itsensä ratkaistavaksi.
Sillä k.o jutussa oli kyse rauhasta.
Mutta ei ihme että yksinkertaisella pakanalla tökkii.Eihän epäuskoisella ole elävän Herran antamaa viisautta.
Kun aloituspuheenvuoronkin suhteen olit pihalla kuin lumiukko.Sehän selviää jo kajahtaneesta kannanotostasi.
"mutta tietysti samoja kertomuksia on pyöritettävä netissä useampaankin kertaan. "
Niinpä. Sinähän olet kautta Suomen tunnettu nettihäirikkö, jolla ei ole mitään tajua siitä, minne palstoille on soveliasta lykätä uskonnollista floodausta ja minne ei. Ei tuollaisella asenteella kannattaisi ylpeillä enkä usko, että se sinun jumalasikaan on antanut sinulle luvan häiriköintiin.
... pitäisikö taivaaseen joutumista tietoisesti yrittää vältellä, ettei joutuisi sinne Mikko L:n kanssa - vai käykö siinä sitten niin, että kituisi ikuisesti helvetissä Mikko L:n höpinöitä kuunnellessa. Taidanpa tänä iltana rukoilla, varmuuden vuoksi, että päätyisin eri osastolle Mikon kanssa...
Tällä palstalla on joitakin todellisia riesoja, joiden viestejä on monta joka ainoalla sivulla. Mikko jää kalpeaksi varjoksi heidän rinnallaan. Vai eivätkö muka ateistit osaa olla riesoja buaheineen, räyhineen ja onneksienoletoistoineen?
Mikon veroisia valehtelijoita on kuitenkin vähemmän, vaikka niitäkin riittää riesaksi asti.
Mikko, katse peiliin ennenkuin muita syyttelet.
joiden mielestä valehtelu on sitä, mitä he sanovat valehteluksi, kuten kaikki uskontoihin liittyvä. Se on heidän käsityksensä valehtelusta, mutta tuskin se menisi ylioppilaskirjoituksissa läpi. Turha olisi vastata reaalin kokeessa, että uskonnot ovat valhetta vain. Yrittäähän tietenkin voi. Ei kelpaisi myöskään, jos aineessa alkaisi puhua uskonnoista valheena ja uskovista valehtelijoina. Mutta täällä se käy, kun tämä ei ole mikään kypsyyskoepalsta, päinvastoin.
>>joiden mielestä valehtelu on sitä, mitä he sanovat valehteluksi, kuten kaikki uskontoihin liittyvä. Se on heidän käsityksensä valehtelusta
Mutta koska Raamattu on satu, niin sinä olet vain joko täysin mielisairas hullu, tai uskonnolla rahaa tekevä pisnesmies.
No, sinähän olet joka tapauksessa uskonnolla rahaa tekevä pisnesmies. Asian voi todeta jo viranomaisten rekistereistäkin. Se ei kuitenkaan poissulje sitä mahdollisuutta, että olet lisäksi mielisairas hulla!
No tietenkin saa, kun kyseessä on osakeyhtiön toimitusjohtaja:)
Olet sinä Mikko härski!
Herra sanoo saarnaajalleen:"Mene ja julista Jeesuksessa olevaa armoa ja totuutta."
Eikä hän sillä tarkoita että istu ja odota puskasta ampuvien uuspakanoiden herjoja.