Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mitä mieltä olette tälläisestä kuljettajasta

Anonyymi-ap

Voiko asialle oikeasti mitään niin on asia erikseen, ehkä joku ajokoe en tiedä.

Kun itse olen ammattikuski, vuosikymmenien ajan niin pitkästä aikaa olin taksin kyydissä itse niin ei voi kuin ihmetellä miten ammattitaidon kuski oli. Kuski ei ollu mikään nuori edes.

Tämä oli pk-seudulla, enkä tähän kerro mikä kaupunki ja mistä mentiin ja minne.
Kuski oli täysin navigaattorin varassa, no ei se ole välttämättä osaamattomuutta enää nykyään, muuta kuin että kuski kertoi asuneensa jo vuosia alueella, oli kuitenkin koko ajan täysin navigaattorin varassa. Ymmärrän tämän vielä ihan hyvin.

Ei tämä ollut se huolen aihe mistä kirjoitan vaan se että en ymmärrä miksi tämä kuski jarrutteli lukemattomia kertoja matkan aikana, niin kuin ilman mitään syytä. Välillä vaan kaasu täysin ylös eli todella reilu nopeuden hidastus tulee ja välillä myös veikaten ihan jarrua painaenkin myös. Sitten hirmuisia kiihdytyksiä kun ns "latu" on auki auki 100 metrin verran liikennevalojen jälkeen.

Miten niin kuin voi olla ajaminen noin käsittämätöntä nytkimistä ja jarruttelua.
Minua alkoi epäilyttää se että oliko pimeässä ajamisessa jokin ongelma että kuski ei näe ajaa vai mikä oli. Ei tuota oikeasti kehtaa kysyä asiakkaana ajon aikana kun ei takapenkkiläisenä ole ihan varma mistä on kyse.

Mietin vaan, ajan itsekkin ammattiajoa ja kuten sanoin niin ei ole mikään pienen kokemuksen pohjalta niin ei se nyt tuollainen ole ihan normaalia, vähän niin kuin huolissaan että mitä tuollainen ajaminen on,

Tänä vuonna oli tuo oli toinen taksi kyydeistä.
Loppu kesästä oli koko perheen kyyti tilataksilla. ihan kaikin puolin hyvä kyyti noin muuten mutta jos kritisoi taas sitä mistä moni voisi ottaa oppia niin mutka nopeudet sekä se mihin näin ammattikuskina kiinnittää huomiota taas niin missä tasainen nopeus isolla pääteillä, vakkari päälle niin menee tasaista nopeutta, taas sitä ihme pumppaamista vaikka ei lähelläkkään sitä alussa kirjoitetusta kokemuksesta.

54

1711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Navigaattori kuuluu nykyaikaan ja se on hyvä olla päällä aina. Se näyttää tarkemmin nopeuden kuin auton mittari, sekä oletetun matka-ajan ja liikenteen määrästä arvion.

      Suurin ongelma on, että välitysyhtiöiltä tilattaessa taksifirma ja kuljettaja ovat sattumanvaraisia. Välitysyhtiöillä ei ole takseja, eikä kuljettajia. Heillä on vain puhelin ja tietokone, johon tilaukset näppäillään. Tilaus menee lähimmälle taksiyrityksen autolle ja kuljettajalle, joten tilaaja ei koskaan tiedä mitä sattuu tulemaan.

      • Anonyymi

        Ei kiinteässä navissa ole nopeusnäyttöä. se olisi lainvastainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinteässä navissa ole nopeusnäyttöä. se olisi lainvastainen.

        No sitten minulla on vallan kamalan laiton auto. Autossa olevan merkkikohtaisen kiinteän yhdistelmälaitteen navigaatio-osassa karttanäytössä on nopeusnäyttö kartan reunassa ja kun vaihtaa toisen näyttömoodin, näytön keskelle tulee isoilla numeroilla nopeusnäyttö (käyttökelpoinen toiminto kun auton oman nopeusmittarin lukeminen aika epätarkkaa).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinteässä navissa ole nopeusnäyttöä. se olisi lainvastainen.

        Mikä pelle, nopeusmittari lain vastainen🤣🤣🤣🤣🤣🤣


      • Anonyymi

        navigaattori ei tosiaankaan kuulu nykyaikaan suositten ihan tuulisasin ulkopuolisia asioita seuraamaan ..nykyään tehään kaikkee muuta muttei ajeta


      • Anonyymi

        ei sellasia gaattoreita tarvita kaasua vaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinteässä navissa ole nopeusnäyttöä. se olisi lainvastainen.

        ihan sama ketä kiinnostaa


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        ❤️ ­­N­­­y­­m­f­­o­­m­­­a­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        ❤️ ­­N­y­­m­­f­­­o­­­m­­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18060112b

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Pääkaupunkiseutu on niin laaja ettei vuosia taksia ajanut kuskikaan pysty hallitsemaa koko aluetta. Silloin on varmempaa tukeutua navigaattoriin ettei asiakas ala valittamaan harhaan ajoista.

      Taksikuskin ikähän ei ole mikään tae pitkästä kokemuksesta. Kyseessähän voi olla hyvinkin jostain muusta ammatista eläkkeelle jäänyt tuuraaja tai työttömäksi joutunut muun alan ammattilainen joka yrittää saada edes vähän tuloja taksirenkinä.

      Tuo nykivä ajotapa voi ehkä johtua automaattivaihteistosta jos renki ei ole tottunut sellaiseen. Itsekin olen ajanut taas automaatilla monen vuoden jälkeen ja on myönnettävä että hieman nykivää ajaminen on vielä ennen kuin tottuu.

      • Anonyymi

        Eli sulla on volkkarin paskalaatikko, joka ei toimi koskaan.


      • Anonyymi

        Ei taksia ajeta tulojen vuoksi. Se on lähempänä harrastusta kuin työtä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sulla on volkkarin paskalaatikko, joka ei toimi koskaan.

        Onko volkkarissa muka 9 vaihteinen oikea automaattilaatikko momenninmuuntimineen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sulla on volkkarin paskalaatikko, joka ei toimi koskaan.

        voi sillä olla mossekin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taksia ajeta tulojen vuoksi. Se on lähempänä harrastusta kuin työtä.

        kuka ajaa verokortilla en minä ainakaa, käässit käteen kun vuoro loppuu isännältä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuka ajaa verokortilla en minä ainakaa, käässit käteen kun vuoro loppuu isännältä

        mine aja kans ilman kortti se maksa minulle vähä enempi


      • Anonyymi

        Kamelikin kulkee nykien ja huojuen, miksei Tojokin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taksia ajeta tulojen vuoksi. Se on lähempänä harrastusta kuin työtä.

        Taksin ajo on harrastus. Tulot haetaan Kelasta.


    • Anonyymi

      Kaksi ensimäistä vastausta on aloittajan omia vastauksia ja on itse myös taksikuski eikä ole koskaan ollut asiakkaana taksissa.

      • Anonyymi

        Tämä oli aloittajan serkun vastaus.


    • Anonyymi

      "kuski kertoi asuneensa jo vuosia alueella"
      Se on ihan eri asia ios on asunut alueella kuin, että olisi ajanut taksia tai muutakaan autoa alueella !

    • Anonyymi

      No eihän tuo kovin hääviltä kuulosta. Sitä vaan vähän mietin että navigaattorin jatkuva käyttö saattaa heikentääkin paikallistuntemuksen kehittymistä. Oma kokemus on siitä kun vaimo toimi navigaattorina omassa kotikaupungissaan, opasti koko ajan "nyt suoraan, seuraavasta oikealle" jne.. Niin kappas vaan vaikka pari viikkoa oli siellä jo ajeltu niin edelleen minusta tuntui että en osaa edes lähikauppaan mennä ilman ohjeistusta. Jotenkin se pisti aivot pois päältä kun ajoi vaan neuvojen mukaan.

      • Anonyymi

        se on ihan suotavaaki että aivot menee pois päältä kun vaimo puhuu....


      • Anonyymi

        jos auton ajo ei suju ilman gaattoreita suosittelen alan vaihtoa


    • Anonyymi

      Asia on helppo hoitaa. Tilaat sellaisen auton ja kuljettajan kuin haluat. Riittääkö saldo, vai oletko pelkkä pummi?

      Jos ei ole rahaa, niin turha inistä tavallisen taksin ajoista. Ei sillä hinnalla kuulu saada mitään muuta kuin jonkinlainen heitto lähettyville kohdetta.

      • Anonyymi

        Palvelu paranee ja kyydit halpenee, luvattiin 2016 kun uutta taksilakia alettiin lobbaamaan ja tyhmät suomalaiset uskoivat joka sanan. Nyt sitte ollaa naama norsunvitulla kun tolpat on täynnä kielitaidottomia ja ajotaidottomia mamuja joitten tärkein tehtävä on irroitella joutavat eurot asiakkaan taskusta. Lisäoptiona saattaa saada kuljettajalta seksipalveluja joita ei halunnut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palvelu paranee ja kyydit halpenee, luvattiin 2016 kun uutta taksilakia alettiin lobbaamaan ja tyhmät suomalaiset uskoivat joka sanan. Nyt sitte ollaa naama norsunvitulla kun tolpat on täynnä kielitaidottomia ja ajotaidottomia mamuja joitten tärkein tehtävä on irroitella joutavat eurot asiakkaan taskusta. Lisäoptiona saattaa saada kuljettajalta seksipalveluja joita ei halunnut.

        Taksialalla on sama idea kuin kaikessa liiketoiminnassa, rahat pois asiakkailta. Olisi typerää kuvitella jotain muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taksialalla on sama idea kuin kaikessa liiketoiminnassa, rahat pois asiakkailta. Olisi typerää kuvitella jotain muuta.

        Me joitten mielessä on jotain muutakin kuin että miten saada rahat seuraavaan sixpäkkiin, ajatellaan ,että jatkuvuus ja luottamus on kanssa aika olennaista taksitoiminnassa, mutta ole hyvä, ja toimi omien meieltymyksiesi mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me joitten mielessä on jotain muutakin kuin että miten saada rahat seuraavaan sixpäkkiin, ajatellaan ,että jatkuvuus ja luottamus on kanssa aika olennaista taksitoiminnassa, mutta ole hyvä, ja toimi omien meieltymyksiesi mukaan.

        Voi kertoa sen ulosottomiehelle. Kerro myös terveyskeskuksen tädille, että luulit olevasi sosiaalitantta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palvelu paranee ja kyydit halpenee, luvattiin 2016 kun uutta taksilakia alettiin lobbaamaan ja tyhmät suomalaiset uskoivat joka sanan. Nyt sitte ollaa naama norsunvitulla kun tolpat on täynnä kielitaidottomia ja ajotaidottomia mamuja joitten tärkein tehtävä on irroitella joutavat eurot asiakkaan taskusta. Lisäoptiona saattaa saada kuljettajalta seksipalveluja joita ei halunnut.

        👍👍👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kertoa sen ulosottomiehelle. Kerro myös terveyskeskuksen tädille, että luulit olevasi sosiaalitantta.

        Sä oot kyllä mun idoli! Aina niin fiksu ja sanavalmis! Oih


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me joitten mielessä on jotain muutakin kuin että miten saada rahat seuraavaan sixpäkkiin, ajatellaan ,että jatkuvuus ja luottamus on kanssa aika olennaista taksitoiminnassa, mutta ole hyvä, ja toimi omien meieltymyksiesi mukaan.

        Taksi tilataan mistä sattuu. Kukaan ei muista sinua mentyään ulos autosta. Olet pelkkää tyhjää, vaikka kuinka nuoleskelisit persuksia.


    • Anonyymi

      Nopeusmittarihan ei kyllä ole pakolinen missään kulkuneuvossa, mutta silti ei saa ajaa ylinopeutta, tuli mieleen.. kerran kaverin kanssa sivuvaqunu-honda-goldwingillä olimme reissaamassa,, nopeusmittari ei tuoiminut, mutta moottorin äänestä kuulee nopeuden.

      Taksinkuljettajalle voi olla aika tärkeä ominaisuus olla sosiaalinen, kuulee paljon erilaisia juttuja asiakkailta, joka voitehdä ajelusta mielenkiintoistakin sinänsä, jos on sen tyyppinen.

      • Anonyymi

        Minä en halua kuunnella mitään lässytystä taksimatkan aikana. Haluan kulkea matkani rauhassa. Joten kuljettajat, olkaa vaiti. Olen tilannut kuljetuksen, en rumia tyhjänpuhujia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en halua kuunnella mitään lässytystä taksimatkan aikana. Haluan kulkea matkani rauhassa. Joten kuljettajat, olkaa vaiti. Olen tilannut kuljetuksen, en rumia tyhjänpuhujia.

        Minkä sille voi jos ihmisellä on moottoriturpa!


      • Anonyymi

        Nopeusmittari on ollut autoissa pakollinen varuste vasta vuodesta 1984 lähtien, kertoo katsastusmies Vesa Niemi. - Katsastusten yhteydessä tarkistetaan mittarin toimivuus. Tarkkuutta ei kuitenkaan pystytä tarkistamaan, Niemi sanoo. Mittari ei lain mukaan saa näyttää todellista vähempiä lukemia.

        Mopon nopeusmittari tuli pakolliseksi asetuksella 1188/2000, joka tuli voimaan 1.1.2001. Sen 148 a §:ssä on määrätty nopeusmittarista: 1. Mopossa ja kevyessä nelipyörässä tulee olla nopeusmittari, joka on kuljettajan välittömässä näkökentässä ja joka on selvästi luettavissa sekä päivällä että yöllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en halua kuunnella mitään lässytystä taksimatkan aikana. Haluan kulkea matkani rauhassa. Joten kuljettajat, olkaa vaiti. Olen tilannut kuljetuksen, en rumia tyhjänpuhujia.

        Ei tässä Sinusta ole kyse. Rakastan yli kaiken omaa ääntäni ja siksi suuni käy koko ajan.


    • Anonyymi

      Tunnen parikin ammattikuskia joiden kyytiin en halua ja uskalla oikein istua.
      Toinen kihnuttaa samaa vauhtia on kyseessä taajama tai moottoritie, eli motarilla maleksii ja taajamassa kaahaa.
      Toinen menee aina eteen "suuremman oikeudella", vaikka ajaa pikkuautolla.

    • Anonyymi

      hei...puhut asiaa..käytän taxia päivittäin..kaikki on melkein somalia ,,lähitaksi yms...
      kohta tulee puhelu ..en tiedä missä olen..huono suomi.. ajon aikana tehdään aivan
      muuta kuin seurataan liikennettä ..kännyä,,,uusia tilauksia..pelottaa.. MIHIN OLLAAN TULTU

      • Anonyymi

        Ei kannata tilata jotain halpataksia jos pelkää mamukuskia. Maksa vähän enemmän ja tilaa sovelluksella jonkun nimekkään vanhan taksiyhtiön auton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata tilata jotain halpataksia jos pelkää mamukuskia. Maksa vähän enemmän ja tilaa sovelluksella jonkun nimekkään vanhan taksiyhtiön auton.

        Taksiyhtiöstä saat haluamasi auton. Välitysyhtiöiltä, kuten Taksi Helsinki, Lähitaksi, Taksi Tampere jne. tulee aina mitä sattuu. Niillähän ei ole ainuttakaan autoa tai kuljettajaa, joten kaikki on pelkkää sattumaa, minne ajo välitetään.


    • Anonyymi

      Ajokyvyttömyydelle löytyi ketjusta paljon puolusteluja. Mutta pointti lienee siinä että palveluntarjoajan kykyjä ei näytä kukaan valvovan.
      Siksi kai niitä raiskaajiakin on niin paljon taksikuskeissa.

      Rikollisuus rehottaa ja mafia toimii kun maa on rappiolla.

      • Anonyymi

        Komposteja valvotaan koska roskat on tärkeämpiä kuin ihmishenki taksikyydissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komposteja valvotaan koska roskat on tärkeämpiä kuin ihmishenki taksikyydissä.

        Maa on rappiolla mitattiinpa millä mittarilla tahansa. Häpeä häpeä häpeä on suuri kun maa on kuin suuri roskis.


      • Anonyymi

        "Mutta pointti lienee siinä että palveluntarjoajan kykyjä ei näytä kukaan valvovan."
        Ei myöskään kuljettajan työehtoja näytä kukaan valvovan.


      • Anonyymi

        rappiosuomi ja mamut kunniaan terve tuloa islam ja muut käkkäräpäät


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rappiosuomi ja mamut kunniaan terve tuloa islam ja muut käkkäräpäät

        nii onki suomi on kusettajien lempimaa. täällä saa kusettaa ketä vaan


    • Anonyymi

      jos silla on lupa niin kaasua sano komisario pepponen

      • Anonyymi

        se oli palmu eikä pepponen


    • Anonyymi

      Paska kuski,väärä ammatti.

    • Anonyymi

      Lisää välimerkkejä, olis helpompi lukea.

    • Anonyymi

      Monien taksien tilat on niin onnettoman pienet että oikeasti hyvä kun pääsee edes sisään. Vaatetta kun on päällä niin saat ählän kählää sen turvavyön kanssa melkein niin kauan kun ollaan jo perillä että saisi sen vyön kiinni.

      Autojen isännöt kun on tälläisiä 130-150cm pulkannaruja niin mitä ne osaa vaatia auton tiloilta, karvaa on enemmän kuin pituutta vartalossa.

      Itse tilaan tilataksin yleensä tai sitten vittuilen kuskille koko matkan siitä autosta miten pieni on on joku e mersu, maluisa raksuttava riisselin paska :)

    • Anonyymi

      Nämä samat vesselit ajelevat tyhjillä moottoriteilläkin öisin jarruvalot vilkkuen. Aivan käsittämätöntä miten kukaan voi kokea tarvetta jarruttaa ja kaasuttaa ja jarruttaa aivan suoralla tyhjällä tiellä, vieläpä asiakas kyydissä.

    • Anonyymi

      Varmaan oli tamperelainen taksi,näyttää pyörivän täällä nääsvillessä valkoinen kottero ja ajelee pääperseessä kuin omistaisi tiet.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe