CARUNA ja KOKOOMUS ryöstää Suomen kansaa siirtomaksulla ja veroilla

Kokoomus on alentanut isotuloisten verotusta, vaikka moni isotuloinenkin on sitä vastustanut. Tietysti nuo Kokoomuksen ahneet, röyhkeät rikkaat vaativat vieläkin suurempia veronalennuksia ja niitä Orpo heille lupaa.

Sähkö mikä on nykysuomessa välttämättömyys on tullut sähköveron ja Carunan kaltaisten laillistettujen varkaiden ahneuden vuoksi kestämättömän kalliiksi tavalliselle kuluttajalle. Pelkästään siitä että 60 vuotta vanha sähköjohto on mummon mökin seinässä, laskuttaa Caruna useita kymmeniä euroja kuukaudessa. Tuo 20 metrinen johto seinässä, mitä ilman ei mummo mökissään selviä, on tuottanut nykyhinnoilla monia kymmeniätuhansia euroa Carunalle pelkällä olemassaolollaan, enemmän kuin on mummon mökin hinta. Tuohon mummolle tulee vielä lisää lähes 10senttiä kilovatilta siirtoa ja veroa, varsinaisen sähkön hinnan päälle.

Mutta näinhän se menee, köyhät Suomessa maksaa että rikkailla on varaa leveään elämään valtion rahoilla, kuin Orpolla itsellään.
9167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ahneus ohjaa .....

Äänestä

Hankkiko Pekka ensimmäisen omistusasunnon Carunakaupoista saaduilla varoilla.

Aiemmin asui säätiön omistamassa asunnossa mutta maksoiko vuokraa vai luonnossa jää arvoitukseksi.Vai korruptiota.

säkö ja sähkönsiirtoyhtiöiden osakkeilla käytiin paljon kauppaa sisäpiiritiedoin ennen sen julkistamista.

Rakenteellista korruptiota on myös asunnon tai kiinteistön kauppa ali tai ylihinnoin.

Verot kierretään olemalla kirjoilla vaadittu aika.

Äänestä

Onko tuossa muka jotain uutta ja outoa?

Valtion, eli meidän yhteisesti omistamamme on jo yhtiöitetty/yksityistetty.

Eli sitä oligarkismiahan tää on.

Ja ei, ne omaisuutemme "ostajat" eivät ole ulkomailta, ihan pazcaciccareita ja kepuleja ja swedupellejä he ovat.
Firmansa voivat olla ulkomailla, kiertääkseen veroja..

Äänestä

mutta jakaahan kokoomus sentään ahneesti omilleen,,, -rikkaat saa vero-alea, ja rikkaat saa yhteiskunnan tuella halvempaa yksityistä sairaanhoitoa !!!

Olisiko näiden tulonsiirtojen oikea nimi kokoomus sosialismi ??

Äänestä
  • Sen nimi on ahneus.

    Äänestä

On totta Suomi on markkinatalous missä voitot kun niitä tulee kuuluu omistajille, tappiot taas veronmaksajille. Sanna Marinin suuren sosialistin mahtavassa koronapuhalluksessa 35 000 000 000 euroa valtion rahaa yksityistettiin Suomen rikkaille, etuoikeutetuille ja yrittäjille.Valtio jakoi ilmaista rahaa esimerkiksi Lintilän ministeriön BF tukena, mitä meppi Petri Sarvanmaakin nosti Vappu Pimiän kanssa valtavat 100 000 euroa kumpikin.

Äänestä

Rahojen kerääminen vähävaraisilta rikkaille omistajille on kokoomuspuolueen olemassaolon tarkoitus. Samoin kuin vain työnantajapuolen etujen ajaminen. Ei siinä ole mitään uutta.

Mutta perussuomalaiset, jotka lupasi Purran suulla, ettei vähätuloisilta leikkaaminen käy heille, petti tuon lupauksen jo heti hallitusneuvotteluissa. He antoivat kaikessa periksi ja ovat pääsyyllisiä siihen, että kokoomus ja työnantajaleiri elää nyt kaikkien unelmiensa täyttymyksen aikaa.

Äänestä
  • Joo Purra lupasi halpaa pensaa, diiselin hinta on jo yli 2,10 euroo kun makso kesällä 1,80 euroo litralta
    Outoa hinnanalennusta tää.

    Äänestä

Enegiankalleutusviraston pomo Nurmi on kehittänyt "laskentamallin" jolla pääomantuotto vääristellään yli kolmanneksen todellista pienemmäksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomus on alentanut isotuloisten verotusta, vaikka moni isotuloinenkin on sitä vastustanut. Tietysti nuo Kokoomuksen ahneet, röyhkeät rikkaat vaativat vieläkin suurempia veronalennuksia ja niitä Orpo heille lupaa.

Sähkö mikä on nykysuomessa välttämättömyys on tullut sähköveron ja Carunan kaltaisten laillistettujen varkaiden ahneuden vuoksi kestämättömän kalliiksi tavalliselle kuluttajalle. Pelkästään siitä että 60 vuotta vanha sähköjohto on mummon mökin seinässä, laskuttaa Caruna useita kymmeniä euroja kuukaudessa. Tuo 20 metrinen johto seinässä, mitä ilman ei mummo mökissään selviä, on tuottanut nykyhinnoilla monia kymmeniätuhansia euroa Carunalle pelkällä olemassaolollaan, enemmän kuin on mummon mökin hinta. Tuohon mummolle tulee vielä lisää lähes 10senttiä kilovatilta siirtoa ja veroa, varsinaisen sähkön hinnan päälle.

Mutta näinhän se menee, köyhät Suomessa maksaa että rikkailla on varaa leveään elämään valtion rahoilla, kuin Orpolla itsellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu