2 JÄTEPÖTTIÄ

kenen aivopieru,aina vain lisää kustannuksia,asukkaille
53546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Talouksien pakollinen jätehuolto on Etelä-Pohjanmaalla järjestäytyneen rikollisuuden ja Pohjanmaan mafian hallussa.
Laskutuksen ja perinnän hoitaa kuopiolainen perintäyritys, joka on ruotsalaisen rahanpesurahaston omistuksessa ja on pahempi kuin moottoripyörä-jengien perintä.'
Kunpa kansa tietäisi !

Äänestä
  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    🍒 ­­­N­­y­m­f­o­­­m­­­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18064357k

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Tuohan on hyvä uudistus, että biojäte ei mene enää polttolaitokseen, vaan poltettavaksi menee oikeasti palava jäte. Biojätehän heikentää polttolaitoksen tehoa, nyt se saadaan pois, ja polttolaitoksen hyötysuhde paranee.

Ilomielin maksan hieman extraa siitä, että jätteet käsitellään asianmukaisesti ja järkevämmin mitä ennen. Suomi on jätteidenkäsittelyn mallimaa ja siitä kannattaa olla ylpeä. Olisi eteläeuroopan roskaajilla oppimista, aloittaisivat ensin vaikka kierrättämään muovipullot.

Äänestä
  • Kuhan saisi ensin edes toimivan jätevesijärjestelmän ja viemäriliittymän Lapuan vesihuoltoalueella. Nyt paskavedet valuvat avo-ojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kuhan saisi ensin edes toimivan jätevesijärjestelmän ja viemäriliittymän Lapuan vesihuoltoalueella. Nyt paskavedet valuvat avo-ojaan.

    Missä muka näin? Jossain sivukylälläkö. Ainakin Lapuan keskustan omakotitalojen jätevedet menee putkia pitkin jäteveden puhdistamolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Missä muka näin? Jossain sivukylälläkö. Ainakin Lapuan keskustan omakotitalojen jätevedet menee putkia pitkin jäteveden puhdistamolle.

    Lapuan kaupungin vesihuoltoalueella kiinteistön omistaja syyllistyy ympäristörikkomukseen, kun kaupunki ei rakenna viemäriverkkoa ja kiinteistönomistajalla ei ole siten mahdollisuutta viemäriliittymään, vaikka aikoinaan maksettu liitäntämaksu, josta maininta voimassa olevassa vesihuoltosopimuksessa.
    Lapuan kaupunki on tässä asia sopimusrikkoja.
    Vaasan hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että kyseessä on sopimusriita-asia, joka tulee ratkaista alioikeudessa.
    Kohde on siis Lapuan kaupungin vesihuoltoalueella.
    Kiinteistönomistajan ehdotus viemäriverkkoon liittymisestä on tehty kaupungille jo v.2003.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sakokaivot on keksitty jo 50-luvulla, käytä niitä. Se on laillinen systeemi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sakokaivot on keksitty jo 50-luvulla, käytä niitä. Se on laillinen systeemi.

    Ei sellaisia enää kukaan käytä. Menneen maailman juttuja. Maailma muuttuu ja kehittyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei sellaisia enää kukaan käytä. Menneen maailman juttuja. Maailma muuttuu ja kehittyy.

    Kunnan viemäriä ei oo kaikilla, revi siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kunnan viemäriä ei oo kaikilla, revi siitä.

    Muuta ny sieltä peräkyliltä pois, mitää järkiä asua sellaases paikas. Keskustas kaikki toimii, kadut aurataan jne, ja ruokakauppa on lähellä. Ei mettäs rupia ku vtuttamahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sakokaivot on keksitty jo 50-luvulla, käytä niitä. Se on laillinen systeemi.

    Sakokaivot eivät täytä nykyistä normistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sakokaivot eivät täytä nykyistä normistoa.

    No sitte sulla on sakkokaivo, maksa sakot. Ei voi mitään voi voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Lapuan kaupungin vesihuoltoalueella kiinteistön omistaja syyllistyy ympäristörikkomukseen, kun kaupunki ei rakenna viemäriverkkoa ja kiinteistönomistajalla ei ole siten mahdollisuutta viemäriliittymään, vaikka aikoinaan maksettu liitäntämaksu, josta maininta voimassa olevassa vesihuoltosopimuksessa.
    Lapuan kaupunki on tässä asia sopimusrikkoja.
    Vaasan hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että kyseessä on sopimusriita-asia, joka tulee ratkaista alioikeudessa.
    Kohde on siis Lapuan kaupungin vesihuoltoalueella.
    Kiinteistönomistajan ehdotus viemäriverkkoon liittymisestä on tehty kaupungille jo v.2003.

    Lapuan valtuusto pyrkii heikentämään kylillä asuvien elämää. Viedään mahdollisuus Luonnollisten tarpeiden asianmukaiselle toimittamiselle.

    Äänestä

tairatkin olla niitä,joille sossu maksaa elämisen,varmasti elokapinallinen
ja makailet tiellä,ettei kunnon ihmiset pääse töihin

Äänestä

Eihän tuo edes tuo mitenkään isosti kustannuksia asukkaalle. Joku euro tulee lisää hintaa, sowhat. Onhan tuo nyt nykyaikaa, ja hyvän asian puolesta. En ymmärrä miksi jotkut aina vastustaa kaikkea uutta, ja haluaisi elää kivikaudella.

Äänestä

turhaa touhua,muutaman perunan kuoren takia,ja näitä maksuja on jo niin paljon,että lisää ei enää tarvita,eres 1 euroa

Äänestä
  • Muutaman perunankuoren. Mietippä sitä perunankuorien määrää kun lasket kaikkien lapualaisten perunankuoret. Osalta tulee myös paljon kaikkea muuta biojätettä kuin pelkkiä perunankuoria. Se on monta tuhatta kiloa päivittäin. Ei ole kyse sinun jätteistä, vaan meidän kaikkien.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Muutaman perunankuoren. Mietippä sitä perunankuorien määrää kun lasket kaikkien lapualaisten perunankuoret. Osalta tulee myös paljon kaikkea muuta biojätettä kuin pelkkiä perunankuoria. Se on monta tuhatta kiloa päivittäin. Ei ole kyse sinun jätteistä, vaan meidän kaikkien.

    mulla menöö kaikki roska samaan pussiin niinku 70 luvulla,,,paperit,tölkit jopa lasipurkit,,kahviporot,perunankuoret jos nitä sattuu nyt joskus tulemaan,,,
    helppoa kuin heinän teko.eritelköön muut jäteasemalla,siitähän niille maksetaan.

    Ihmiset syö nykyään eineksiä, ei tuu kuoria, pahvinpala ja alumiiniastia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    mulla menöö kaikki roska samaan pussiin niinku 70 luvulla,,,paperit,tölkit jopa lasipurkit,,kahviporot,perunankuoret jos nitä sattuu nyt joskus tulemaan,,,
    helppoa kuin heinän teko.eritelköön muut jäteasemalla,siitähän niille maksetaan.

    Eipä noin kannata jatkos tehdä. Tuon uudistuksen jälkeen ne tarkastaa pistokokein miten ihmiset lajittelee. Siitä saa sanktiomaksun, jos poltettavan jätteen seasta löytyy sinne kuulumatonta tavaraa.

    Ja kannattaako sitä muutenkaan pullikoida joka asias vastaan. Voithan sä heittää roskat vaikka auton ikkunasta luontoon, mutta mietipä sitä onko se kovin fiksua toimintaa. Ei kannata olla tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    mulla menöö kaikki roska samaan pussiin niinku 70 luvulla,,,paperit,tölkit jopa lasipurkit,,kahviporot,perunankuoret jos nitä sattuu nyt joskus tulemaan,,,
    helppoa kuin heinän teko.eritelköön muut jäteasemalla,siitähän niille maksetaan.

    Lisäksi, jos sun pihaan etappi tuo kaksilokeropöntön, niin se veloitetaan sinulta myös. Eli maksat siitä pöntöstä. Olisi suoranaista tyhmyyttä olla käyttämättä sitä lajittelumahdollisuutta, jos kerran on maksanut siitä.

    Jaahas sä oot se tyyppi joka vie rikkinäisen jääkaapin metsäautotien varteen. Häpiäisit eres..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Lisäksi, jos sun pihaan etappi tuo kaksilokeropöntön, niin se veloitetaan sinulta myös. Eli maksat siitä pöntöstä. Olisi suoranaista tyhmyyttä olla käyttämättä sitä lajittelumahdollisuutta, jos kerran on maksanut siitä.

    en maksa erikseen mistään pöntöstä,revi siitä rysä !

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jaahas sä oot se tyyppi joka vie rikkinäisen jääkaapin metsäautotien varteen. Häpiäisit eres..

    sinä se veit sen sinne ,mä näin DDD

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    sinä se veit sen sinne ,mä näin DDD

    Yksi pönttö se on jatkossakin. Toisenlainen vaan.

    Äänestä

Tulevaisuudessa, toivottavasti ei niin kaukana, kierrätetään erikseen lasi, muovi, biojäte, pahvi, kartonki ja sekajäte kaikki omiin astioihinsa. ♻️

Äänestä
  • Se olisi täydellistä. Nyt on hyvä alku pohjalaisten junttienkin oppia lajittelemaan edes se biojäte pois sieltä palavan jätteen seasta. Paljon on vielä monella oppimista pois menneen maailman tavoista. Osa on vielä tingillään niin typeryksiä, että tahallaan laittavat lasia yms poltettavan jätteen sekaan, kiusallaan. Ketä ne kiusaa loppujen lopuuksi, muuta kuin itteään.

    Äänestä

Jätelaitoksien kuuluisi maksaa asiakkaille polttoaineesta, ei toisin päin.

Äänestä
  • Hyödyt siitä jätteenpolttolaitoksesta jokatapaukses epäsuorasti jollain tavalla. Sillä tuotetaan energiaa, joka on aina muusta energiatuotannosta pois. Kaikki voittaa.

    Äänestä

minä kierrätän paskanikin, jos kerran on pakko piojätteestä erikseen maksaa,piopöntön reunalta päästelen, niin ei kulu omaa vettäkään wessassa,kyllä jätekuskit ne sitten tietää mihin vierä,vai väittääkö joku ettei paska ole biojäte,kaikki mukaan säästetään puhrasta vettä,nyt kun siihen on mahrollisuus,se on oikea ekoteko

Äänestä
  • Se lukee etapin ohjeissa, uloste ei kuulu biojätteeseen. Kannattaa tutustua aiheeseen, ennen kuin leikkii typerystä.

    Äänestä

  • Jätehuolto on Lapualla ja Etelä-Pohjanmaalla mafian hallussa. Järjestäytynyttä piilorikollisuutta.

    Äänestä

Hankkikaa lämpökompostori ja sinne biojätteet. Ei tartte kitistä. alle 200 e saa jo toimivan ja poltettavan jätteen voi tyhjäyttää 4 viikon välein. Säästöä syntyy.

Äänestä
  • Säästää myös voi talviaikana, lokakuusta maaliskuun loppuun 4 viikon välin saa, siis puolen vuoden ajaksi. Kokonaisuudessaan jopa tulee tuolla tavoin nykyistä halvemmaksi, koska on nykyisin ympärivuoden ollut 2 viikon pakollinen väli. Lajittelemalla säästää, on tavaksi tullut jo nykyään kauppareissun yhteydessä, viedä pahvit, muovipakkaukset ja lasipurkit ekopisteelle, on se ekopiste kaupan parkkipaikalla perällä. Helppoa.

    Äänestä

kunnon ilmasto teko,kaikki paskataan biojäte pönttöön, niin maailma pelastuu,kylla jätepojat ne siivoaa,siitähän palkankin saavat

Äänestä
  • Miks pitää vastustaa kaikkea? Onhan se helpoin ja edullisin tapa lajitella jätteet lähtöpääs. Jos kaikki perustuis siihen, että kyllä ne jätepoijat siellä sitten lajittelee, niin jätetaksat moninkertaistuisi. Mietippä sitä. Sinun ja minun lajittelulla alkupäässä, pidetään maksut pienenä. Pieni vaiva, suuri hyöty.

    Äänestä

Mihin pannaan 500 tyhjää jogurttipurkkia, 100 kukkapurkkia, vanha ilmakko, saappaita, turkki, rikkinäinen rukki, kuutio leluja, vauvan pesusoikko, kipsipatsaat, vanhat matkalaukut, puoli rullaa vanhaa kattohuopaa, lahonnut koirankoppi eristeineen, iso mytty verkkoa, länget sekä sirppi ja vasara?
Nuo niin kuin ensi alkuun.

Äänestä
  • Jätä perinnöksi, niin muutkin teköö.

    Äänestä

  • Jugurttipurkit on poltettavaa jätettä. Ilmakko, sirppi ja vasara menee metallikeräykseen. Mutta koska sulla on noin suuri määrä kertynyt romua, niin peräkärrin kans etapille, kyllä ne siellä neuvoo ja varmasti pääset romuista eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Jugurttipurkit on poltettavaa jätettä. Ilmakko, sirppi ja vasara menee metallikeräykseen. Mutta koska sulla on noin suuri määrä kertynyt romua, niin peräkärrin kans etapille, kyllä ne siellä neuvoo ja varmasti pääset romuista eroon.

    Mitä mahtaa iso muulikuorma kustantaa?
    Mööpeleitä, renkaita, vanhaa painekyllästettyä lautaa, melkein läpi kuivia maalipurkkeja, muovikanistereita joista ei tiedä mitä niissä on, patjoja, vaatteita hirmuiset kasat, vanhoja säilykkeitä, puupinon alta märkää lahoa puuta ja trukkilavoja jne jne.
    Monta kärryllistä siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Riippuu vähän mitä sisältää. Nuo kanisterit joissa on litkuja yms, ei maksa mitään, ne saat viedä ilmaseks. Vaatteista kannattaa tsekata, kelpaisko osa niistä vaatekeräykseen tai spr:lle. Trukkilavat ja muut puupohjaiset saat viedä ilmaiseksi. Osa tietysti maksaa, mutta osa ei.

    Yleensäkin hyvä neuvo on se, ettei kerää romua vuosikausia nurkkiin, vaan kannattaa tehdä väliajoin inventaariota, mitä oikeasti tarvii ja mitä ei. Pääsee vähällä vaivalla.

    Varmaan tuossa sun tapaukses, jos olet vuosikausia kerännyt kaikenlaista, niin hintaa niistä tulee, niistä siis jotka eivät mene ilmaiskeräykseen. Ainakin joitain kymppejä.

    Äänestä

Ihmeellistä kaiken vastustamista, mitä kommentteja lukee. Eikö tuosta kannattaisi olla hieman jopa ylpeä, että kyllä me Suomessa osataan. Jossain Venäjällä ei lajitella ja kaikki on hällä väliä, miks te haluatte olla kuten venäläiset kehitysmaalaiset. Ollaan Suomi ja tehdään kaikki vimosen päälle, ja eteläpohjalaiset vois tässäkin asiassa näyttää esimerkkiä, että täällä vasta osataankin lajitella jos ja kun puitteet siihen tulee. Mihin on hävinnyt eteläpohjalaisten "me osataan" ajattelu, miksi tilalle on tullut venäläinen hälläväliä ajattelu

Äänestä

Lapualaaset elää 1900 lukua.Tulukaa nykyaikaan,tasapäät.

Äänestä
  • tasapäät asuu assjoella,täällä niitä ei ole,tiedoksi vaan

    Äänestä

..."Hyödyt siitä jätteenpolttolaitoksesta jokatapaukses epäsuorasti jollain tavalla. Sillä tuotetaan energiaa, joka on aina muusta energiatuotannosta pois. Kaikki voittaa"...

Eli siis, annan etapille bioenergiaa ja maksan siitä. Etappi myi mun bioenergia jätteen voimalaitokselle, joka jauhaa sillä sähköä, josta minä taas maksan energiastani toiseen kertaan?...miksi minusta tuntuu, että mua kusetetaan?

Äänestä
  • Ei sua kuseteta. Ilman jätteenpolttolaitoksen energiaa, sähkön tuotanto olisi vieläkin kalliimpaa. Lisäksi paloprosessi on puhtaampaa, mitä vähemmän biojätettä yms sinne kuulumatonta on seassa. Luonto kiittää.

    Äänestä

  • Olisiko sitten parempi, että jätteitä ei kerättäisi lainkaan, vaan paiskittais roskapussit kaduille variksien nokittavaksi, kuin jossain alkeellises kehitysmaas.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Olisiko sitten parempi, että jätteitä ei kerättäisi lainkaan, vaan paiskittais roskapussit kaduille variksien nokittavaksi, kuin jossain alkeellises kehitysmaas.

    Onhan tuossa joki?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Onhan tuossa joki?

    Intias ne tekee niin, kaikki jokeen vaan. Haluatko olla pajeettien kaltainen kehitysmaalainen.

    Äänestä

Jätemuovi palaa hyvin uunissa ja lämmittää taloa.

Äänestä
  • Ehkä jossain venäjällä tuollaiset tavat💩

    Äänestä

Muis paikkakunnis uudistukseen suhtaudutaan positiivisesti, mutta Lapualla jostain syystä negatiivisesti. Kummallinen pitäjä.

Äänestä

Ja minähän, aikuunen miäs, en ala askartelemaha sanomaleheristä pussukoota jättehille, en ainakaan ilimatteeksi.
Jukolauta alata asuulemahan jättehillä ja maksaa siitä viälä lisähintaa. Mikä logiikka siinä on, että minä helepottaasin jätelaitoksen töitä ja maksaasin viälä siitä...idioottinako ne meitä pitää?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

kenen aivopieru,aina vain lisää kustannuksia,asukkaille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu