Me kaikki tunnemme tarinan, jossa Jeesus käveli vetten päällä? Miten on mahdollista, että kirjoittaja piti tätä mahdollisena ja saattoi sepittää tällaisen valheen?
Kirjoittaja tietysti tiesi kokemuksesta, että veneet kelluvat. Myös monet kevyehköt tavarat kelluivat kuten esimerkiksi kuiva puun runko. Kirjoittaja ei tiennyt mitään Arkhimedeen laista koska Arkhimedes oli sen vasta keksinyt, noin 300 vuotta sitten. Hän uskoi, että Jumala kellutti esineitä veden pinnalla. Jos iso ja raskas vene kellui niin miksei kevyt Jeesuskin?
Eikä tämä tarvitse edes Jumalaa sekoittamaan ymmärrystä. Jean Piaget tutki lasten ymmärrystä fysikaalisista kausaliteeteista ja raportoi kirjassaan ’The Child's Conception of Physical Causality’. Yhtenä ongelmana oli juurikin isojen esineiden kelluminen. Lapsille syntyy oikea ymmärrys asiasta vasta noin 10 ikävuoden jälkeen.
Raamatun kirjoittaja oli siis tiedollisesti ja älyllisesti pikkulapsen tasolla. Tiedollista ja älyllistä huippua edusti Arkhimedes. joka oli muotoillut laiksi kellumisen probleemab. Vuohipaimen ei tätä ollut vielä tajunnut ja luuli Jeesuksen kelluvan helposti, jos raskas venekin kellui.
Miksi Jeesus kellui?
123
703
Vastaukset
Jeesus käveli veden päällä ja Pietari innokkaana opetuslapsensa halusi tehdä samoin. Pietari kuitenkin pelkäsi ja alkoi vajota. Ilmeisesti Pietarikin pääsi kuitenkin sitten taas veneeseen "kuivin jaloin," kun sanotaan:
Matt. 14:32
"Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli."
Tässä on mielenkiintoista se kun Jeesus sanoi opetuslapsille:
"Olkaa turvallisella mielellä, MINÄ se OLEN; älkää peljätkö".
Ilmestyikö Jeesus jo esiolevaisessa muodossaan Moosekselle palavassa pensaassa, kun sanotaan:
3. Mooseksen kirja 3:14
Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen". Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne".
Matteuksen evankeliumi
14:25 Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä.
14:26 Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta.
14:27 Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö".
14:28 Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten".
14:29 Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö.
14:30 Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua".
14:31 Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?"
14:32 Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.- Anonyymi
Olikohan jessellä mahtavat lattajalat joilla pystyi kellumaan?
- Anonyymi
Onhan sitäkin kokeiltu. Ei onnistu.
- Anonyymi
Jeesuksen vettenpäällä kävely oli etukäteen lavastettu tilanne.
Veden alle juuri ja juuri vedenpinnan alapuolelle oli rakenettu leveistä lankuista silta rannasta Pietarin paatille.
Telkkarista tuli kerran ohjelma, jossa näytettiin elokuvien kuvauksissa sattuneita mokia.
Yksi mokista oli sattunut jonkin Jeesus-elokuvan kuvauksissa. Siinä Jeesus lähti kävelemään juuri tuollaista siltaa pitkin Pietarin veneelle, mutta putosi kaulaansa myöten veteen kun pietarin vene oli liukunut metrin, parin päähän sillan päästä.
Oikea Pietari pystyi kuiteniin pitämään veneensä paikallaan toisin kuin näyttelijä-Pietari ja tilanne oli ensimmäisellä otoksella purkissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen vettenpäällä kävely oli etukäteen lavastettu tilanne.
Veden alle juuri ja juuri vedenpinnan alapuolelle oli rakenettu leveistä lankuista silta rannasta Pietarin paatille.
Telkkarista tuli kerran ohjelma, jossa näytettiin elokuvien kuvauksissa sattuneita mokia.
Yksi mokista oli sattunut jonkin Jeesus-elokuvan kuvauksissa. Siinä Jeesus lähti kävelemään juuri tuollaista siltaa pitkin Pietarin veneelle, mutta putosi kaulaansa myöten veteen kun pietarin vene oli liukunut metrin, parin päähän sillan päästä.
Oikea Pietari pystyi kuiteniin pitämään veneensä paikallaan toisin kuin näyttelijä-Pietari ja tilanne oli ensimmäisellä otoksella purkissa.Ei ollut mitään venettäkään ainoastaan mielikuvitukset asioista jotka ovat selvää kerrontaa ei mitään muuta
Asiallisestihan Jeesus käveli vetten päällä siksi, ettei hän osannut uida.
Uintihan keksittiin vasta 1800-luvulla. Sitä ennen kaikki hukkuivat
elleivät osanneet kävellä vetten päällä.- Anonyymi
Vetten päällä kävely onnistuu kun tietää kivien paikat. Usko alkaa kun kivet loppuvat.
Varma Tieto Anonyymi kirjoitti:
Vetten päällä kävely onnistuu kun tietää kivien paikat. Usko alkaa kun kivet loppuvat.
Varma TietoTankki täyteen -tvsarjassa pastori pystyi kellumaan jopa mopedin kanssa keskellä järveä. Jeesus ei pystynyt samaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vetten päällä kävely onnistuu kun tietää kivien paikat. Usko alkaa kun kivet loppuvat.
Varma TietoMinä näin kerran purjehtiessa ison linnun joka seisoi veden päällä siis näin sen jalatkin
Maata si ollut lähelläkään , mutta kun pääsin lähemmäksi niin huomasin että lintu seisoi ajelehtivan lankun päällä . Pari sekuntia ehdin kyllä jo ajatella että miten se voi seistä veden pinnassa.
Niin että kaikelle on looginen selitys 🙂 - Anonyymi
Ihmisen harjoittamana uinti on suosittu kuntoilu- ja kilpaurheilumuoto. Urheilun ohella uintia on kautta ihmiskunnan historian harjoitettu myös muissa tarkoituksissa, joita ovat muun muassa erilaiset työtehtävät tai liikkuminen veden yli.
- Anonyymi
Olet siis sitä mieltä, että Raamatun kirjoittaja ei tiennyt ihmisen uppoavan veteen, jos yrittää kävellä sitä pitkin?
Että sellaiset psykoosit tällä kertaa... :)Vuohipaimen uskoi, että Jumala kelluttaa. Kuten Jumala myös pysäytti auringon ja kelasi sitä taaksepäin. Tai Jumala taikoi käsinkosketeltavan varjon Egyptin ylle 😂
- Anonyymi
”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat …”
Jumala on niin epäreilu ukko, että minä en kyllä ala kaveereta sen kanssa. - Anonyymi
Kuulemma joitakin ihmetekoja pystyvät jotkut nykyäänkin telkemään. En puhu nyt huijareista.
- Anonyymi
Kukaan ei kävele veden päällä ennemmin veden alla
- Anonyymi
Suomessa on kävelty vetten päällä jo tuhansia vuosia ennen Jeesusta.
- Anonyymi
Tukkimiehethö osasivat sen taidon kun pöllynnpäällä laskettelivat
- Anonyymi
Matteuksen, Markuksen ja Johanneksen evankeliumien Uuden testamentin kertomusten mukaan Jeesuksen kuvataan kävelevän veden päällä. Tarina, joka tunnetaan yleisesti nimellä "Jeesus kävelee veden päällä", kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat veneessä ylittämässä Galileanjärven myrskyn aikana. Jeesus lähestyi heitä kävellen veden päällä, ja opetuslapset luulivat aluksi näkevänsä aaveen. Jeesus kuitenkin rauhoitti heidät ja kutsui Pietarin myös kävelemään veden päällä, mitä Pietari teki hetken ennen kuin hän pelotti ja alkoi vajota. Sitten Jeesus ojensi kätensä ja pelasti Pietarin.
On tärkeää huomata, että kertomukset ihmeistä uskonnollisissa teksteissä ovat uskon ja uskon asioita. Historiallisesta ja tieteellisestä näkökulmasta väitteet yliluonnollisista tapahtumista, kuten veden päällä kävelystä, eivät ole todennettavissa tai empiirisen tutkimuksen kohteena. Nämä kertomukset ymmärretään uskonnollisten kertomusten ja niiden uskonperinteiden kontekstissa, jotka pitävät ne totena.”Nämä kertomukset ymmärretään uskonnollisten kertomusten ja niiden uskonperinteiden kontekstissa, jotka pitävät ne totena.”
Kertomukset kannattaa ymmärtää fysiikan laeista tietämättömien ja älyllisesti pikkulapsen tasolla olevien vuohipaimenten valheina. He kuvittelivat, että veden päällä voisi kävellä, joten he pitivät sitä uskottavana valkoisena valheena, joka menisi täydestä kuulijoihin. Tuossa ei ole mitään uskonnollista perinnettä vaan pelkkää tietämättömyyden perinnettä.- Anonyymi
Olen tutkinut asioita, koska kristityt usein puhuivat ihmeistä. Otin asioista selvää: ihmeitä on muissakin uskonnoissa, myös islamissa jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tutkinut asioita, koska kristityt usein puhuivat ihmeistä. Otin asioista selvää: ihmeitä on muissakin uskonnoissa, myös islamissa jne.
Mutta kaikkien muiden uskontojen ihmeet ovat tietysti saatanasta, kuka se sitten lieneekin.
- Anonyymi
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,"
"Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Nuokin olivat vain Jeesuksen suuhun kirjattua paskapuhetta. Saaranamiehet ja -naiset, joiden rukouskokouksissa sairaita huhujen mukaan on muka parantunut ovat järjestään Raamatun (kyseenalaisella) arvovallalla ratsastavia huijareita. Ei ole olemassa yhtään ainoaa todennettua tapausta, vaikka Raamatun tarinoissa ne olivat arkipäivää.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tutkinut asioita, koska kristityt usein puhuivat ihmeistä. Otin asioista selvää: ihmeitä on muissakin uskonnoissa, myös islamissa jne.
Sehän on vain mielikuvituksesta kiinni, kuka keksii raflaavamman tarinan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kaikkien muiden uskontojen ihmeet ovat tietysti saatanasta, kuka se sitten lieneekin.
Suurin ihme on kuitenkin se, että monet täysijärkisiltäkin vaikuttavat ihmiset uskovat noihin ihmeisiin.
- Anonyymi
Jaa että niillä oli oikein veneitäkin siihen aikaan, ei köyhillä mitään veneitä ole koskaan ollut
- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
”Nämä kertomukset ymmärretään uskonnollisten kertomusten ja niiden uskonperinteiden kontekstissa, jotka pitävät ne totena.”
Kertomukset kannattaa ymmärtää fysiikan laeista tietämättömien ja älyllisesti pikkulapsen tasolla olevien vuohipaimenten valheina. He kuvittelivat, että veden päällä voisi kävellä, joten he pitivät sitä uskottavana valkoisena valheena, joka menisi täydestä kuulijoihin. Tuossa ei ole mitään uskonnollista perinnettä vaan pelkkää tietämättömyyden perinnettä.Minullamoli yksi työkaveri kerran joka otti nämä jutut kirjaimellisesti ja uskoi siihen sanomaan lujasti uskoo vieläkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin ihme on kuitenkin se, että monet täysijärkisiltäkin vaikuttavat ihmiset uskovat noihin ihmeisiin.
Kai ne kuvittelee että hengen voimalla vaan tehdään mitä vaan . Ei niiden kanssa voi edes keskustella kun alkavat punoittamaan naamasta ja huutamaan jos kyseen alaistaa jonkun asian.
Lapsikin jo opetetaan kyseen alaistamaan nykyisin asioita mitä heidän on vaikea ymmärtää niin että silleen
- Anonyymi
Tästä löytyy todistus nykypäivänä 2010
En laita linkkiä
Hakekaa näin
Alex Shimko levitation over River TikTok
Siinä on full version. YouTubessa lyhyt
Voi näyttää jokelta mutta kylläpä se totta on.
Ja hermot menee..- Anonyymi
On sen oltava totta, kun ihan tiktokkiin on video tehty. Tosi luotettavaa materiaalia!
- Anonyymi
Tik Tik on ainoastaan tarinoita kuvina
- Anonyymi
Raamattu on nykyaikainen, mutta vain siltä osin että se on tehty pääosin kierrätystavarasta. Kaiken maailman kansantaruista, joissa voi olla ripaus totuuttakin pohjalla kuten esim. Jerikon maanjäristys ja Sodoman meteoriitti.
Jäällä kävely oli täkäläisille ihan tuttujuttu, mutta ympättynä jeesuslegendaan se olikin jo jumalan ihme.- Anonyymi
>> Jäällä kävely oli täkäläisille ihan tuttujuttu, mutta ympättynä jeesuslegendaan se olikin jo jumalan ihme.
Höpöjä! Raamatun tarina lukeutuu jumaltarustoon. Se on "totta" vain sille, joka siihen haluaa uskoa. Seliselityksesi vain vääristelee Raamatun kuvausta, eikäei tee siitä yhtään uskottavampaa. Gennesaretin järvessä ei ole takuulla ollut historiallisella ajalla miehen kantavaa jäätä. Ja, jos järvi on jäässä, silloin ei kuljeta veneellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Jäällä kävely oli täkäläisille ihan tuttujuttu, mutta ympättynä jeesuslegendaan se olikin jo jumalan ihme.
Höpöjä! Raamatun tarina lukeutuu jumaltarustoon. Se on "totta" vain sille, joka siihen haluaa uskoa. Seliselityksesi vain vääristelee Raamatun kuvausta, eikäei tee siitä yhtään uskottavampaa. Gennesaretin järvessä ei ole takuulla ollut historiallisella ajalla miehen kantavaa jäätä. Ja, jos järvi on jäässä, silloin ei kuljeta veneellä.Järvi voi rannoilta jäässä ja keskeltä sula niin, että jäätä pitkin voi kävellä veneeseen.
Tällainen tilanne on yleinen etenkin keväisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järvi voi rannoilta jäässä ja keskeltä sula niin, että jäätä pitkin voi kävellä veneeseen.
Tällainen tilanne on yleinen etenkin keväisin.Ai olikos sielläkin päin maailmaa niin kylmää että käpristelim jäällä paljain jaloin
- Anonyymi
”Miten on mahdollista, että kirjoittaja piti tätä mahdollisena ja saattoi sepittää tällaisen valheen?”
Onnistuit tekemään täysin absurdin kysymyksen.
Tuo on melkein yhtä hieno kuin väittämä:
”Tämä väittämä on valhetta.”
Onko tuo väittämä tosi vai valhe? Jos se on valhe, niin silloinhan se on totta! Ja jos….”Onnistuit tekemään täysin absurdin kysymyksen.”
Tarinan kertoja piti sitä mahdollisena niin, että hän saattoi väittää asian olevan näin vaikka kukaan ei sitä oikeasti todistanut. Hän piti väitettään uskottavana niin, että muutkin uskoivat siihen eikä häntä pidetty valehtelijana. Jos häneltä olisi kysytty ”Näitkö ihmisen kävelevän veden pinnalla” tai ”näitkö auringon pysähtyvän taivaalla” niin hän olisi joutunut vastaamaan ”en nähnyt, mutta se olisi voinut olla mahdollista. Hän siis valehteli. Jos hän olisi vastannut ”Näin minä” niin me tiedämme, että hän valehtelee.
Tuolloin näitä veden päällä kävelyitä ja auringon pysäyttämisiä ei pidetty ihmeinä. Niitä pidettiin mahdollisina ja voimakkaina tunnustekoina. Nyt kun tunnemme luonnonlait, uskovaiset joutuvat pitämään niitä ihmeinä. Me ateistit pidämme niitä pelkkinä valheina.- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
”Onnistuit tekemään täysin absurdin kysymyksen.”
Tarinan kertoja piti sitä mahdollisena niin, että hän saattoi väittää asian olevan näin vaikka kukaan ei sitä oikeasti todistanut. Hän piti väitettään uskottavana niin, että muutkin uskoivat siihen eikä häntä pidetty valehtelijana. Jos häneltä olisi kysytty ”Näitkö ihmisen kävelevän veden pinnalla” tai ”näitkö auringon pysähtyvän taivaalla” niin hän olisi joutunut vastaamaan ”en nähnyt, mutta se olisi voinut olla mahdollista. Hän siis valehteli. Jos hän olisi vastannut ”Näin minä” niin me tiedämme, että hän valehtelee.
Tuolloin näitä veden päällä kävelyitä ja auringon pysäyttämisiä ei pidetty ihmeinä. Niitä pidettiin mahdollisina ja voimakkaina tunnustekoina. Nyt kun tunnemme luonnonlait, uskovaiset joutuvat pitämään niitä ihmeinä. Me ateistit pidämme niitä pelkkinä valheina.Minun aukulaistyttökin kertoi pienenä että oli kiivennyt isoon mäntyyn ja pudonnut sieltä ja että oli tullut paljon verta . Olisikohan joku häntäkin uskonut. Me kyllä näytettiin tytölle että uskotaan se oli leikin sääntö,
niin että hieman samanlaista touhua jossain vaan on jollekkin leikistä tullut tosi ja sitten on juttua alkanut virtaamaan
- Anonyymi
Fakiireilla on paksu nahka. Tosin tulisien hiilien päällä voi koittaa halu kelluakin.
käveli veten pällä,ei kellunut pietarikin käveli käskystä tule, niin ihminen käveli vetten päällä vaikka oli synnin alaisen, vähä aika sitten nyt pelastuneen elämään.
- Anonyymi
No jo oli suolaista vettä
Anonyymi kirjoitti:
No jo oli suolaista vettä
Niin luulet genetaretin jävi oli suolapituoisus korkea, eipä oli kaljoaan sitten
- Anonyymi
Venäjällä on nyt jotakin hyvää. Nimittäin on kursseja missä opetetaan levitaatiota.
Keskimäärin kolmessa vuodessa Ihmiset saavuttavat kyvyn levitoida. Kurssilla on paljon osanottajia, nyt kun hintaa on laskettu. Myös nuoria naisia on mukana. Kyvyn saavuttaminen edellyttää täyttä raittiutta ja kovaa fysiikkaa, eli ylipainoinen ei saavuta ainakaan kovin helposti todistusta. Kurssi suoritetään etänä ja jokaisella kielellä. ( Tämä oli oma ehdotukseni, plus hinnan lasku ) Kehoitamme ateisteja uskomaan Jeesuksen kävelleen vetten päällä. Tämä ei ole suinkaan uskonnollisen mysteerin kaltainen. Koska on kyse kaupallisesta linkistä. En laita sitä. Itse en ole käynyt kurssia. Kurssitettavat ovat suuntautuneet hengelliseen askeettisempaan elämään, missä meditaatio on arkipäiväivistä.Tämä levitaatio ja sinä olet hyvä esimerkki asiasta. Saatat oikeasti pitää levitaatiota mahdollisena ja saatat väittää nähneesi ihmisen levitoimassa. Me luonnonlakeja ymmärtävät tiedämme, että sinä joko A. et ole nähnyt ihmistä levitoimassa tai B. olet nähnyt harhoja. Onko vaihtoehto A valehtelua, jos herkkäuskoisesti uskot siihen ja väität nähneesi? On se siinä mielessä, ettet sinä ole nähnyt ihmistä levitoimassa vaikka kuinka uskoisit siihen.
- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
Tämä levitaatio ja sinä olet hyvä esimerkki asiasta. Saatat oikeasti pitää levitaatiota mahdollisena ja saatat väittää nähneesi ihmisen levitoimassa. Me luonnonlakeja ymmärtävät tiedämme, että sinä joko A. et ole nähnyt ihmistä levitoimassa tai B. olet nähnyt harhoja. Onko vaihtoehto A valehtelua, jos herkkäuskoisesti uskot siihen ja väität nähneesi? On se siinä mielessä, ettet sinä ole nähnyt ihmistä levitoimassa vaikka kuinka uskoisit siihen.
Olen nähnyt livenä etänä eli suorassa lähetyksessä useita kertoja.
Mutta en itse paikan päällä face to face. Tässä meidän kulttuurissa on myös monta muuta asiaa.
Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa, kuten laulussakin sanotaan.
Ateismissa nämä kinesteettiset kyvyt ovat varmasti täysin käsittämättömiä.
Mutta niitä voi harjoituttaa. Yleensä, kun yhden oppii, niin sen jälkeen oppii
helpommin muita. On täysin ymmärrettävää etteivät ihmiset usko.
On paljon erilaisia tekniikoita kehittää kykyjä jotka pyrkivät energia keskusten
avaamiseen ja aktivoimiseen (chakrat). Tämän jälkeen ihminen havahtuu uuteen
maailmaan ja kinesteettiset kyvyt heräävät harjoitusten jälkeen, tässä järjestyksessä. Anonyymi kirjoitti:
Olen nähnyt livenä etänä eli suorassa lähetyksessä useita kertoja.
Mutta en itse paikan päällä face to face. Tässä meidän kulttuurissa on myös monta muuta asiaa.
Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa, kuten laulussakin sanotaan.
Ateismissa nämä kinesteettiset kyvyt ovat varmasti täysin käsittämättömiä.
Mutta niitä voi harjoituttaa. Yleensä, kun yhden oppii, niin sen jälkeen oppii
helpommin muita. On täysin ymmärrettävää etteivät ihmiset usko.
On paljon erilaisia tekniikoita kehittää kykyjä jotka pyrkivät energia keskusten
avaamiseen ja aktivoimiseen (chakrat). Tämän jälkeen ihminen havahtuu uuteen
maailmaan ja kinesteettiset kyvyt heräävät harjoitusten jälkeen, tässä järjestyksessä.”Olen nähnyt livenä etänä eli suorassa lähetyksessä useita kertoja.”
Eli et ole nähnyt.
”Ateismissa nämä kinesteettiset kyvyt ovat varmasti täysin käsittämättömiä.”
Ei ole. Ne ovat irrationaalista hömppää tieteelle ja länsimaiselle rationaaliselle maailmankuvalle.- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
”Olen nähnyt livenä etänä eli suorassa lähetyksessä useita kertoja.”
Eli et ole nähnyt.
”Ateismissa nämä kinesteettiset kyvyt ovat varmasti täysin käsittämättömiä.”
Ei ole. Ne ovat irrationaalista hömppää tieteelle ja länsimaiselle rationaaliselle maailmankuvalle.Tiedettä on arvostettava, koska se pyrkii aina saavuttamaan hyvää ja hyödyllistä tietoa..
Nämä asiat eivät tiedettä kiinnosta. Siinä missä Jumalakaan. Ei tutkita. Eikä vaikuta kansanterveyteen millään tavalla konkreettisesti. Ajatus siitä että mitä tiede ei tiedä on hömppää ja se on yleinen ateistinen vakaumus, jota pitää myös kunnioittaa. Anonyymi kirjoitti:
Tiedettä on arvostettava, koska se pyrkii aina saavuttamaan hyvää ja hyödyllistä tietoa..
Nämä asiat eivät tiedettä kiinnosta. Siinä missä Jumalakaan. Ei tutkita. Eikä vaikuta kansanterveyteen millään tavalla konkreettisesti. Ajatus siitä että mitä tiede ei tiedä on hömppää ja se on yleinen ateistinen vakaumus, jota pitää myös kunnioittaa.”Nämä asiat eivät tiedettä kiinnosta. Siinä missä Jumalakaan. Ei tutkita. Eikä vaikuta kansanterveyteen millään tavalla konkreettisesti. Ajatus siitä että mitä tiede ei tiedä on hömppää…”
Tiede tutkii kaikkia ilmiöitä, joista on havaintoja. Kun Jumalasta ja levitaatiosta ei ole havaintoja niin ei niitä oikein voi alkaa tutkimaan…kun ei tiedä edes mistä aloittaa. Sama juttu pätee sängynalusmörökölleihin, kyllä niitä tutkittaisiin jos olisi havaintoja, mutta kun ei ole.- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
”Nämä asiat eivät tiedettä kiinnosta. Siinä missä Jumalakaan. Ei tutkita. Eikä vaikuta kansanterveyteen millään tavalla konkreettisesti. Ajatus siitä että mitä tiede ei tiedä on hömppää…”
Tiede tutkii kaikkia ilmiöitä, joista on havaintoja. Kun Jumalasta ja levitaatiosta ei ole havaintoja niin ei niitä oikein voi alkaa tutkimaan…kun ei tiedä edes mistä aloittaa. Sama juttu pätee sängynalusmörökölleihin, kyllä niitä tutkittaisiin jos olisi havaintoja, mutta kun ei ole.Venäjällä ja Idässä on instituutteja jotka tutkivat paranormaaleja ilmiöitä.
Länsimainen tiede ei ole kovinkaan kiinnostunut samassa mittakaavassa.
https://en.metaportal.ru/
Vaikka onkin instituutteja. Ihmiset muodostavat itse käsityksensä mikä on hömppää.
Kursseille ei hakeuduta, jos on vastarintaa uskoa siihen mitä opetetaan.
- Anonyymi
jos käveli vetten päällä niin miksi jäi vangiksi olisi vain lentänyt pois kun teräsmies 🤣
näillä saatanan uskovilla viiraa päässä pahasti jos ei näe ristiriitoja- Anonyymi
Tämä kaveri ei tiedä missä mennään....
- Anonyymi
Hard atheist on jäänyt päästään taivaankanteen kiinni.
- Anonyymi
Harald
Atheist ja Siino kursseille levitoimaan. Joen ylitys käsikädessä.
Virta Tuo, Virta Vie. Hei Me lennetään. Jeesus auta meitä.
Mä PutoanAinoastaan uskovaiset levitoivat sontaa eli puhuvat paskaa. Liidä kuule ihan itse helvatan kuuseen.
- Anonyymi
siino kirjoitti:
Ainoastaan uskovaiset levitoivat sontaa eli puhuvat paskaa. Liidä kuule ihan itse helvatan kuuseen.
Ssiino matkaa helvetin puolelle. Käytös
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ssiino matkaa helvetin puolelle. Käytös
Helvetti sullon housuissas.
- Anonyymi
Kyse on tästä, höpsöt 😁
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1250051 - Anonyymi
Ateisteja jäytää anteeksiantamattoman synnit.
Siinä perussyy ateistien huonoon oloon.
Synti on vakava asia.Uskovaisia jäytää Jumalan olemattomuus.
Siinä perussyy heidän surkeaan tilaansa.
Valehtelu ei tee hyvää.
Tuo vetten päällä kävely on tyypillinen tunnusteko, josta puhuin alussa. Kirjoittaja uskoi, että Jumala kannattelee veden pinnalla. Tämä paljastuu Pietarin sanoista: »Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.» eli jos Jumala käskee niin se tapahtuu. Ja loppuun vielä varmistus kaikilta: »Sinä olet todella Jumalan Poika.»
Koska vuohipaimen ei tuntenut luonnonlakeja vaan uskoi, että tämä on pikkujuttu Jumalalle, hän saattoi sepittää tarinan. Hän uskoi siihen itsekin, mutta ei hän tai kukaan muukaan ollut nähnyt vetten päällä kävelyä.
Me sen sijaan tiedämme, että tuo tapaus olisi vaatinut painovoiman manipulointia, joka on täysin mahdotonta fysiikan lakien mukaan, ainakaan niin, ettei se olisi vaikuttanut mihinkään muuhun kuin veteen Jeesuksen sandaalien alla. Koska kertomuksesta ei tule millään lailla esille se, että joku olisi manipuloinut painovoimaa, me ateistit pidämme sitä satuna ja uskovaiset joutuvat pitämään ihmeenä, muutenhan Matteus olisi valehtelija.- Anonyymi
Jokainen voi vapaasti uskoa mitä haluaa. Meillä kaikilla on paikkamme auringon alla. Niin kauan kuin kukaan ei pakota tai ahdista muita uskollaan ja niin kauan kuin he eivät ala pakkokäännyttämään muita, ei ole väliä, mihin kukin uskoo. Ja IKUISELLA HELVETILLÄ PELOTTAMINEN ON LOPUTTAVA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen voi vapaasti uskoa mitä haluaa. Meillä kaikilla on paikkamme auringon alla. Niin kauan kuin kukaan ei pakota tai ahdista muita uskollaan ja niin kauan kuin he eivät ala pakkokäännyttämään muita, ei ole väliä, mihin kukin uskoo. Ja IKUISELLA HELVETILLÄ PELOTTAMINEN ON LOPUTTAVA.
"Filosofialla ei ole mitään annettavaa oikealle tieteelle".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Filosofialla ei ole mitään annettavaa oikealle tieteelle".
Nykyaikaisessa maailmassa on valtava määrä erilaisia uskontokuntia, sekä ikivanhoja, jotka ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia, että uusia, jotka ilmestyivät vähän aikaa sitten. Henkisten liikkeiden moninaisuus hämmentää usein totuutta etsiviä ihmisiä. Tuntien toisaalta hengellisen kehityksen houkuttelevuuden, monet ihmiset pelkäävät lähteä tälle tielle, koska he pelkäävät joutuvansa johonkin epäilyttävään järjestöön. Usein käy myös niin, että tultuaan jonkin uskonnollisen ryhmän jäseniksi ihmiset alkavat julistaa sitä ainoaksi pelastustieksi ja arvostelevat muita tunnustuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikaisessa maailmassa on valtava määrä erilaisia uskontokuntia, sekä ikivanhoja, jotka ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia, että uusia, jotka ilmestyivät vähän aikaa sitten. Henkisten liikkeiden moninaisuus hämmentää usein totuutta etsiviä ihmisiä. Tuntien toisaalta hengellisen kehityksen houkuttelevuuden, monet ihmiset pelkäävät lähteä tälle tielle, koska he pelkäävät joutuvansa johonkin epäilyttävään järjestöön. Usein käy myös niin, että tultuaan jonkin uskonnollisen ryhmän jäseniksi ihmiset alkavat julistaa sitä ainoaksi pelastustieksi ja arvostelevat muita tunnustuksia.
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä salassa munkeilta, jotka kopioivat ja säilyttivät käsikirjoituksia. Näin antiikin ajatus vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä salassa munkeilta, jotka kopioivat ja säilyttivät käsikirjoituksia. Näin antiikin ajatus vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan.Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution.
Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution. Tämä tieto on vähitellen hajonnut ja rappeutunut nykyään lukuisiksi uskonnollisiksi perinteiksi ekumeenisine neuvostoineen ja maallisine etuineen. Uskonnollisten liikkeiden johtajat muuttavat vähitellen opetuksia, kunnes alkuperäistä perinnettä ei enää tunnista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution. Tämä tieto on vähitellen hajonnut ja rappeutunut nykyään lukuisiksi uskonnollisiksi perinteiksi ekumeenisine neuvostoineen ja maallisine etuineen. Uskonnollisten liikkeiden johtajat muuttavat vähitellen opetuksia, kunnes alkuperäistä perinnettä ei enää tunnista.
A. Maharaj:
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta
Lukija voi sanoa, että tähän asti pelin kuvan tulkinta oli moderni ja mielenkiintoinen, mutta heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA. Vastaus on, että MIELIKUVA VANHASTA MIEHESTÄ on iskostettu meihin äidinmaidosta lähtien yleisten kliseiden kulttuuristen ja sosiaalisten kerrosten kautta. Leonardo ja muut menneisyyden nerot täyttivät kirkon määräyksen, jossa päätöksen siitä, mitä ja miten kuvataan, tekivät uskonnolliset toimihenkilöt, jotka olivat usein kaukana Jumalan ymmärtämisen filosofiasta. Lisäksi kuvat suunniteltiin vuorovaikutteisiksi massojen kanssa, ja ne edellyttivät selkeitä muotoja ja kuvia, jotka voisivat luoda katsojiin elävän vaikutelman. Tätä oli monissa kulttuureissa.
- Anonyymi
Jeesuksen ihmeteoista kertoivat silminnäkijät. Silminnäkijäkertomukset ovat edelleen vahva todiste oikeudessa. Nuo kertojat olivat valmiit kuolemaan totuuden tähden. Johannesta lukuunottamatta kaikkien apostolien uskotaan kuolleen kauheilla tavoilla. Johanneskin yritettiin tappaa upottamalla hänet kiehuvaan öljyyn, mutta Jumala ei sallinut hänen kuolla. Ja kristinusko laajeni ja levisi. Kautta vusosisatojen katolinen pakanakultti on tappanut kymmeniä miljoonia kristittyjä. Hindut ja muhamettilaiset ovat tappaneet lisää. Miyten hullu täytyisi ihmisen olla, että antaisi kiduttaa itsensä kuoliaaksi ja perustaa sen väitteilleen, että oli nähnyt Jeesuksen tekevän ihmeitä. Puolustaisitko sitä ateismiasi kuolemaan asti samalla rohkeudella? No etpä tietenkään.
- Anonyymi
Opetuslapset ottivat liikaa rusinaviiniä ja bilettivät järven rannalla. Viimeks joku harhoissaan näki satuolennon vedessä.
- Anonyymi
Sillo kannabis oli vappaa
- Anonyymi
"Miksi Jeesus kellui?"
Mitä ihmeellistä tuossa on?
Voihan valuuttakin kellua. - Anonyymi
Hän joka on luonnut maan ja meren ja kaiken mitä niissä on... ei ole vaikeuksia hänellä hallita vettä niin et pystyi kävelemään myrskyävällä merellä.
Niin nuo vuohipaimenet uskoivat myös. No, tosiasiassa painovoimaa ei voi noin manipuloida eli kirjoittaja puhui paskaa. Toki hän ei tajunnut kuinka paksua paskaa puhui kun oli samalla älyllisellä tasoll kuin sinäkin…eli herkkäuskoinen kehitysvammainen 😂
- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
Niin nuo vuohipaimenet uskoivat myös. No, tosiasiassa painovoimaa ei voi noin manipuloida eli kirjoittaja puhui paskaa. Toki hän ei tajunnut kuinka paksua paskaa puhui kun oli samalla älyllisellä tasoll kuin sinäkin…eli herkkäuskoinen kehitysvammainen 😂
Kunnioitusta hieman.
- Anonyymi
Hard_atheist kirjoitti:
”Kunnioitusta hieman.”
Kenelle? Valehtelijalleko?Kaikille eläville olennoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikille eläville olennoille.
On muuten muitakin paikkoja kuin Raamattu, joissa nämä kuolleista herättämistä käsittelevät asiat esiintyvät. Itse asiassa jo tuhansia vuosia niistä vanhemmissa kuin Raamatun teksteissä, joten se ei ole vain kristinuskossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On muuten muitakin paikkoja kuin Raamattu, joissa nämä kuolleista herättämistä käsittelevät asiat esiintyvät. Itse asiassa jo tuhansia vuosia niistä vanhemmissa kuin Raamatun teksteissä, joten se ei ole vain kristinuskossa.
Samoin niitä vedenpaisumusjuttuja.
Vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein
Eri kansojen tarinoissa on myös esimerkiksi erilaisia tarinoita vedenpaisumuksesta, ja myös Veda-teksteissä, eri teksteissä, on monia erilaisia kertomuksia töstä aiheesta. Niissä on joitakin yhtäläisyyksiä: laiva, eläimet ja niin edelleen kerätään laivaan, vain muutama pelastuu vedenpaisumuksesta ja niin edelleen.
Itse asiassa näitä vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein. - Anonyymi
Ja muinaisissa teksteissä puhutaan kuolleista herättämisiä muissakin paikoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja muinaisissa teksteissä puhutaan kuolleista herättämisiä muissakin paikoissa.
"Tämä levitaatio ja sinä olet hyvä esimerkki asiasta."
Muuten, jopa joissakin keskiaikaisissa katolisissa asiakirjoissa on joitakin levitaatiotakoskevia juttuja. Jos siis pahikset levitaatoivat, se on hyvästä ja pahisten levitaatio on Saatanasta, vaikka oko Saatana onkin allegoriaa.
- Anonyymi
Matt6:24 valuuttakellunta on maailmanruhtinaitten hommia.
- Anonyymi
No nehän ovat tarinoita vaan kuten muissakin kirjoissa , jonkun mielikuvituksellisia kertomista, jos ihminen luulee että joku toinen ihminen kävelee veden päällä niin silloin on pipo kireällä. Se ei siis ole käytännössä mahdollista edes.
- Anonyymi
Muinaisissa teksteissä on myös tarinoita, joissa neitsyitä hedelmöitetään ja lapsi laitetaan koriin ja jokeen, aivan kuten Mooses laitettiin. Mutta henkilöt ovat toiset. Paljon on samankaltaisuutta eri kansojen tarinoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaisissa teksteissä on myös tarinoita, joissa neitsyitä hedelmöitetään ja lapsi laitetaan koriin ja jokeen, aivan kuten Mooses laitettiin. Mutta henkilöt ovat toiset. Paljon on samankaltaisuutta eri kansojen tarinoissa.
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiäSiis kovin paljon on synkretismiä niin sanottujen "pakauskontojen" kanssa. Mitä sekin tarkoittaa? Mutta kristityt eivät tykkää jos niin sanotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis kovin paljon on synkretismiä niin sanottujen "pakauskontojen" kanssa. Mitä sekin tarkoittaa? Mutta kristityt eivät tykkää jos niin sanotaan.
https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity
Pakanallisuus kristinuskossa
Easter
Even Easter, which many assume was instituted to celebrate the resurrection of Jesus, is steeped in connections to paganism. The name "Easter" ultimately derives from the name of an ancient Chaldean goddess Astarte, who was known as the "Queen of Heaven." Her Babylonian name was "Ishtar." Since most languages pronounce "I" as ee, it's not hard to see how eesh-tar and its linguistic variants could eventually become Easter (see Vine's Complete Expository Dictionary of Old
- Anonyymi
Vaikka kaikki muailman todisteet olisivat juutalaista vapahtajamme olemassaoloa vastaan, uskon silti.
Timo Soini
Päivi Räsänen
Presidentti Sauli Niinistö.
Arkkipiispa ja alemman tason kollegat.- Anonyymi
Eikä Niinistö ole ateisti?
- Anonyymi
Jeesuksen alkuperä on Taivaassa, Isän oikealla puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen alkuperä on Taivaassa, Isän oikealla puolella.
"Isän oikealla puolella".
Tää on kuule ihan samaa, missa puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen alkuperä on Taivaassa, Isän oikealla puolella.
Olet siis käynyt katsomassa.
- Anonyymi
Aivot ei hyllyjä tarvitse vapaasti kelluessa.
- Anonyymi
Miten pyramidit on rakennettu siitä ei olla yksimielisiä. Siinä on yli-maallista tekniikkaa käytetty ja Jeesus tuli toisesta luomakunnasta.
Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.- Anonyymi
Joku sanoi yhtä, toinen toista, mistäs siitä?
- Anonyymi
Pakanallisuus kristinuskossa
Joulu
Muinaisessa Ranskassa ja Britanniassa druidit järjestivät talvipäivänseisauksen aikaan 12-päiväisen juhlan. He uskoivat, että se oli vuotuisen taistelun huipentuma kuolemaa edustavan jääjättiläisen ja elämää edustavan auringonjumalan välillä. He rakensivat suuria nuotioita kannustaakseen ja auttaakseen mestariaan, aurinkoa. Druidit ja muut pakanalliset johtajat tiesivät, kuten mekin nykyään, että päivät pitenevät aina, kun kalenteri etenee talven kautta kohti kevättä, riippumatta heidän vuodenaikarituaaleistaan - mutta silti he pitivät niistä kiinni (L. W. Cowie ja John Selwyn Gummer, The Christian Calendar, 1974, s. 22). Valitettavasti niin tekee suuri osa kristinuskosta nykyäänkin. - Anonyymi
Pyramidien rakennuksessa työmaan johto koostui muukalaisista,
jos näin huvittavasti voi asian ilmaista. Paikalla käy jatkuvasti
maapallon ulkopuolisia aluksia. Nyt pohditaankin, onko "latauspaikka".
Ateistien hymynkaaret sen kuin levenevät. Ateistina eläminen vaatiikin
pitkää pinnaa, jos, eli kun koko ajan paljastuu uusia yliluonnollisia asioita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanallisuus kristinuskossa
Joulu
Muinaisessa Ranskassa ja Britanniassa druidit järjestivät talvipäivänseisauksen aikaan 12-päiväisen juhlan. He uskoivat, että se oli vuotuisen taistelun huipentuma kuolemaa edustavan jääjättiläisen ja elämää edustavan auringonjumalan välillä. He rakensivat suuria nuotioita kannustaakseen ja auttaakseen mestariaan, aurinkoa. Druidit ja muut pakanalliset johtajat tiesivät, kuten mekin nykyään, että päivät pitenevät aina, kun kalenteri etenee talven kautta kohti kevättä, riippumatta heidän vuodenaikarituaaleistaan - mutta silti he pitivät niistä kiinni (L. W. Cowie ja John Selwyn Gummer, The Christian Calendar, 1974, s. 22). Valitettavasti niin tekee suuri osa kristinuskosta nykyäänkin.Se, mitä nykyään pidetään Kristuksen syntymän juhlana, alkoi pakanallisena keskitalven juhlana. Yksi tämän juhlan epäraamatullisista perinteistä on viherkasvien käyttö. Vihreillä kasveilla koristelu joulukuun lopusta tammikuun alkuun oli yksi druidien tavoista "kunnioittaa ja rohkaista" auringonjumalaa talvipäivänseisauksen aikaan. Perheet kaatoivat yleensä ikivihreän puun ja toivat sen kotiinsa, jossa se koristeltiin ja asetettiin näkyvälle paikalle. Keskiajalla tämä pakanallinen rituaali säilyi, ja lopulta sitä muokattiin ja sille annettiin kristillinen leima, kun roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat pyrkivät saamaan ihmiset palvomaan Jumalan poikaa eikä auringonjumalaa. Aikanaan saksalaiset siirtolaiset toivat ikivihreiden puiden koristelun Amerikkaan, jossa se on kukoistanut. Kuten olet ehkä jo arvannutkin, myös kuuluisan joululaulun "Joulun kaksitoista päivää" ovat peräisin pakanallisesta juhlasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, mitä nykyään pidetään Kristuksen syntymän juhlana, alkoi pakanallisena keskitalven juhlana. Yksi tämän juhlan epäraamatullisista perinteistä on viherkasvien käyttö. Vihreillä kasveilla koristelu joulukuun lopusta tammikuun alkuun oli yksi druidien tavoista "kunnioittaa ja rohkaista" auringonjumalaa talvipäivänseisauksen aikaan. Perheet kaatoivat yleensä ikivihreän puun ja toivat sen kotiinsa, jossa se koristeltiin ja asetettiin näkyvälle paikalle. Keskiajalla tämä pakanallinen rituaali säilyi, ja lopulta sitä muokattiin ja sille annettiin kristillinen leima, kun roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat pyrkivät saamaan ihmiset palvomaan Jumalan poikaa eikä auringonjumalaa. Aikanaan saksalaiset siirtolaiset toivat ikivihreiden puiden koristelun Amerikkaan, jossa se on kukoistanut. Kuten olet ehkä jo arvannutkin, myös kuuluisan joululaulun "Joulun kaksitoista päivää" ovat peräisin pakanallisesta juhlasta.
Pääsiäinen
Jopa pääsiäinen, jonka monet olettavat perustetun Jeesuksen ylösnousemuksen juhlistamiseksi, on täynnä yhteyksiä pakanuuteen. Nimi "pääsiäinen" juontaa juurensa muinaisen kaldealaisen jumalatar Astarten nimestä, joka tunnettiin nimellä "taivaan kuningatar". Hänen babylonialainen nimensä oli "Ishtar". Koska useimmat kielet ääntävät "I" sanana ee, ei ole vaikea ymmärtää, miten eesh-tar ja sen kielelliset muunnokset voisivat lopulta muuttua pääsiäiseksi (ks. Vine's Complete Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1985, New Testament Section, s. 192, "Easter"). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsiäinen
Jopa pääsiäinen, jonka monet olettavat perustetun Jeesuksen ylösnousemuksen juhlistamiseksi, on täynnä yhteyksiä pakanuuteen. Nimi "pääsiäinen" juontaa juurensa muinaisen kaldealaisen jumalatar Astarten nimestä, joka tunnettiin nimellä "taivaan kuningatar". Hänen babylonialainen nimensä oli "Ishtar". Koska useimmat kielet ääntävät "I" sanana ee, ei ole vaikea ymmärtää, miten eesh-tar ja sen kielelliset muunnokset voisivat lopulta muuttua pääsiäiseksi (ks. Vine's Complete Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1985, New Testament Section, s. 192, "Easter").Rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarena Ishtarin symboleina olivat - arvasittehan - munat ja kanit! Kanit voivat synnyttää useita pentueita vuodessa, joten ne olivat muinaisille ihmisille tuttuja erittäin hedelmällisiä eläimiä. Ishtaria palvottiin vuotuisen kevätjuhlan aikana, jotta hänen hedelmällisyyden siunaustaan voitiin pyytää tuohon vuodenaikaan istutettaville viljelykasveille. Munien koristelu palvontakeinona vaikuttaa harmittomalta, kunnes otetaan huomioon, että ihmiset harjoittivat myös rituaalisia seksiakteja, usein temppeliprostituoitujen kanssa, jumalattaren kunniaksi (Nelson's New Illustrated Bible Dictionary, s. 509, "Gods, Pagan"). Tämä ei kuulosta kovin kristilliseltä, mutta silti useimmat kristityt yhdistävät edelleen munat ja puput siihen, mitä he pitävät vuoden juhlallisimpana juhlapäivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarena Ishtarin symboleina olivat - arvasittehan - munat ja kanit! Kanit voivat synnyttää useita pentueita vuodessa, joten ne olivat muinaisille ihmisille tuttuja erittäin hedelmällisiä eläimiä. Ishtaria palvottiin vuotuisen kevätjuhlan aikana, jotta hänen hedelmällisyyden siunaustaan voitiin pyytää tuohon vuodenaikaan istutettaville viljelykasveille. Munien koristelu palvontakeinona vaikuttaa harmittomalta, kunnes otetaan huomioon, että ihmiset harjoittivat myös rituaalisia seksiakteja, usein temppeliprostituoitujen kanssa, jumalattaren kunniaksi (Nelson's New Illustrated Bible Dictionary, s. 509, "Gods, Pagan"). Tämä ei kuulosta kovin kristilliseltä, mutta silti useimmat kristityt yhdistävät edelleen munat ja puput siihen, mitä he pitävät vuoden juhlallisimpana juhlapäivänä.
Perinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa.Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää.Miksi suuri osa nykyajan kristillisistä rituaaleista ja uskomuksista perustuu muinaisiin pakanallisiin käytäntöihin eikä niinkään Raamattuun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyramidien rakennuksessa työmaan johto koostui muukalaisista,
jos näin huvittavasti voi asian ilmaista. Paikalla käy jatkuvasti
maapallon ulkopuolisia aluksia. Nyt pohditaankin, onko "latauspaikka".
Ateistien hymynkaaret sen kuin levenevät. Ateistina eläminen vaatiikin
pitkää pinnaa, jos, eli kun koko ajan paljastuu uusia yliluonnollisia asioitaPyramidien rakentamisessa käytettiin apuna juurikin tekniikkaa
joka ei ollut hanskassa maassa elävillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyramidien rakennuksessa työmaan johto koostui muukalaisista,
jos näin huvittavasti voi asian ilmaista. Paikalla käy jatkuvasti
maapallon ulkopuolisia aluksia. Nyt pohditaankin, onko "latauspaikka".
Ateistien hymynkaaret sen kuin levenevät. Ateistina eläminen vaatiikin
pitkää pinnaa, jos, eli kun koko ajan paljastuu uusia yliluonnollisia asioitaNiin, niin, mutta yliluonnolista on muissakin uskonnoisa, kuin kristinuskossa. Mutta se sitten onkin saatasta, vaikka sitä ei ole edes olemassa.
- Anonyymi
Mitä Pyhä elämä tuottaa elämälle, pyhimykset, oikeudenmukaisuus ja empatia hallitsee.
Aito Israel tarkoittaa Jumala hallitsee ja Jumala haluaa elää kansansa keskuudessa.
Ihmiskunta ja sen ihmiset tarvitsee sisäisen parannuksen se on selvä tosiasia.- Anonyymi
Nyt se on epäaitojen Juutalaisten hallinnassa, geenit vaihtuivat jo aikoja sitten.
- Anonyymi
En ole Jeesus, mutta olen ajanut mopolla hangen päällä mm. metsässä ja kallioilla talvella 1977 Haminassa. Silloin oli hyvä hankikeli ja olin kevyt 15 vuotias.
- Anonyymi
Levitaatio on mielenkiintoinen asia, mutta kumotaanko painovoima. Yleensä tämä liitetään itämaiseen kulttuuriin ja niin mystiseen
asiaan, ettei laajaa hyväksyntää ko. kulttuurille ole olemassa länsimaailmassa.
Mitä asiaan sanoo sitten tiede. Juuri samaa. Painovoimaa ei voida kumota levitaatiossa. Levitaatiolla tarkoitetaan ilmiötä, jossa esine tai henkilö kelluu tai roikkuu ilmassa ilman näkyvää tukea. Vaikka levitaation saavuttamiseksi on olemassa useita menetelmiä ja tekniikoita, niihin ei liity painovoiman kumoamista.
Levitaatio voidaan saavuttaa erilaisilla periaatteilla, kuten magneettinen levitaatio, akustinen levitaatio ja aerodynaaminen levitaatio.
Magneettinen levitaatio, joka tunnetaan myös nimellä maglev, käyttää magneettien välistä hylkivää voimaa vastustaakseen painovoimaa ja ripustaakseen esineen ilmaan. Tätä tekniikkaa käytetään yleisesti suurnopeusjunissa ja kokeellisissa kuljetusjärjestelmissä. Maglev-junissa voimakkaat magneetit junassa ja radalla luovat magneettikentän, joka nostaa ja ajaa junaa kiskojen yläpuolelle, mikä vähentää kitkaa ja mahdollistaa suuremmat nopeudet.
Akustiseen levitaatioon liittyy ääniaaltojen käyttäminen korkean paineen alueiden luomiseen, jotka voivat vastustaa painovoimaa. Luomalla voimakkaita ääniaaltoja tietyillä taajuuksilla, esineet voidaan jäädä seisovan aallon solmuihin, mikä tehokkaasti ripustaa ne ilmaan. Tätä tekniikkaa on käytetty pienten esineiden, kuten nestepisaroiden tai jopa pienten hyönteisten levitointiin tieteellisissä kokeissa.
Aerodynaaminen levitaatio perustuu ilmanpaineen ja virtauksen säätelyyn esineiden ripustamiseksi ilmaan. Suuntaamalla ilmavirtaa ylöspäin suurella nopeudella on mahdollista vastustaa painovoimaa ja pitää esine kellumassa. Tätä periaatetta käytetään usein tuulitunneleissa ajoneuvojen tai lentokoneiden aerodynaamisten ominaisuuksien testaamiseen.
On tärkeää huomata, että nämä levitaatiomenetelmät eivät kumoa painovoimaa, vaan pikemminkin torjuvat sen vaikutuksia muiden voimien tai ilmiöiden kautta. Itse painovoimaa ei voida kumota tai poistaa millään tunnetulla tavalla.
Painovoima on luonnon perustavanlaatuinen voima, joka houkuttelee massaisia esineitä toisiaan kohti. Se on vastuussa planeettojen pitämisestä kiertoradalla tähtien, maan päällä olevien esineiden ja monien muiden jokapäiväisessä elämässä havaitsemiemme ilmiöiden ympärillä. Painovoiman voimakkuus riippuu mukana olevien esineiden massasta ja niiden välisestä etäisyydestä. Painovoiman kumoaminen vaatisi fysiikan peruslakien täydellistä ymmärtämistä ja manipulointia, mikä on tällä hetkellä kykyjemme ulkopuolella.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka levitaatio voidaan saavuttaa useilla menetelmillä, kuten magneettisilla, akustisilla tai aerodynaamisilla periaatteilla, painovoimaa itsessään ei voida kumota prosessissa. Levitaatio tarkoittaa painovoiman vaikutusten torjumista muiden voimien tai ilmiöiden kautta. - Anonyymi
Niin, niin, kyllähän Jeesus on voinut kävellä vetten päällä, mutta kävelikö käsillään?
Minä olen käsilläkävellyt nuorempana hankiaisilla, jossa oli pari senttiä lunta. Tulikin jännä kymmenen metrin jälkijono.- Anonyymi
Jeesus osasi pomppia päällään kuin kengurukepillä. Se oli siihen aikaan suuri ihme.
- Anonyymi
Levitaatio kurssi on edullinen. Kaksi ekaa luentoa melkein ilmaisia,
mutta kolme seuraava maksaa jo enemmän. Olisi hienoa nähdä ateistien
osallistuvan ja leijuvan ilmassa, ´minne tuuli kuljettaa´ kuten laulussa sanotaan.
Siinä voikin sitten viisastella pilvien välistä ja esitellä teorioita erilaisista
fysikaalisista ilmiöistä. Taivas on paljon lähempänä ja vaikutus on suuri.- Anonyymi
Oho
Jeesus olikin ateisti, no mutta kristittyjen aivot ovat plastisia uskontonsa sisäpiirissä. 🤪
- Anonyymi
Tietenkin koko tarinasta tulisi uskottava, jos joku kertoisi MITEN Jeesus sai jalkoihinsa nosteen, jolla voi kävellä veden päällä.
Odotamme tieteellisesti testattavaa selitystä.- Anonyymi
Jeesus harotti suuria varvaitaan ja niiden väliin syntyi ilmatyynyt. Niillä oli helppo päästellä vettenpäällä niin että lätinä kävi. Sukeltajien käyttämät räpylät on kehitetty juuri Jeesuksen jalanmallista.
- Anonyymi
UFO sandaalit avaruus aluksesta.
- Anonyymi
Jesse kellui, koska on pelkkää ilmaa. Eikös hän ollut henkiolento?
- Anonyymi
Paavali noin kuvitteli se kerettiläinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali noin kuvitteli se kerettiläinen.
Ihmeistä lisää.
Mrit Sanjivni Mantra, joka herättää kuolleet henkiin, oli muinaisten tekstien mukaan oli demoniopettaja Shukracharyan tiedossa jo kauan ennen Raamatullisia kertomuksia.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33411185IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3507737Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut842343Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?862107Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1391954Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61581- 1101241
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521044Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26878MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312772