21v mies. Ollut nyt kohta 2 vuotta työttömänä, kelarahoilla elävä paska, äitee varmaan häpee silmänsä päästä kun tälläsen paskan maahan tekassu. Isän kuoleman jälkeen en ole löytänyt mitään motivaatiota mennä töihin, päivätpitkät löhöön kotona pelaten tietokoneella ja katson lätkää ja sitten illalla itken itseni uneen haluten tappaa itseni. Ylipainoakin on ja siitäki halunnut päästä eroon mutta saamaton ihmispaska olen enkä ole siinäkään onnistunut.
Yhen naisen kanssa tulin juttuun ja en ollut enään lähes yhtään masentunut hänen ansiostaan, mutta ihan yhtäkkiä tekas maton alta ja esti kaikkialla ja eikös siitä sit kahta kauheempi masennus iski päälle.
Kavereita on parisen kappaletta mutta niitten kanssa harvemmin voin olla kun he käyvät töissä ja toinen asuu ulkomailla. Pilven polttamisella saanut paremman fiiliksen itselle mutta ei sillä loputtomiin voi elellä ja maksaakin maltaita.
Onko neuvoa antaa?
Ei vaan jaksa
6
498
Vastaukset
- Anonyymi
Lisäten tähän että mihinkään en ole soittamassa, nauravat varmaan paskatki pihalle jos tämän menen kertomaan jollekki.
- Anonyymi
Ei syytä häpeään. Poliitikoissakin joita pidetään sentään maan suolana, paljon ihmisiä jotka eläissään oikeita töitä tehneet.
- Anonyymi
Älä vähätele itseäsi.Äitisi ei sinua häpeä.Kaikki on sinun omassa pässäsi.Moni ikäisesi ,nuormpi ja vanhempikin ihminen on samassa tilantessa.Yksin sinun ei tarvitse olla.Mene netti Punasen Ristin siuille.Siellä on kenekään ei tarvitse olla yksin linkki.Järkävät ilaseksi sinulle ystävän.Tai jos kanttia menen heidän kursille joss ryhdyt ystäväksi yksinäiselle.Antaa sisältöä elämääsi ja uusia ihmisä.Sama toimnta on kirkolla, Sinne soitamaan. Lisäksi on asukastalot ,ihan kivoja ihmisä siellä.Kuin jos kerostalo asut talotoimikunaat.Mukaan vaan rohkeasti. Jos mieli massa Menen netti Helsinki mission sivut.Asuit missä päin suomea tahansa.On numeroita johon voit nimettömänä soitaa 24h/ 7 päivä.On Chatt.Sieläkin olla nimetömänä. Semppiä. Ai niin diakonisalaitos sivut mene sen sivuille.Löydät sivusto ilmasta toimintaa kun selaat sivustoa netti ja otsikoita.
- Anonyymi
Mites se olis jokin opiskelu vaikka nettikurssi.Ulos kannattaa raahautua päivittäin edes hetkeksi.Yksi idea olis ottaa lemmikki esim.koira joka vaatisi päivittäin lenkkejä ja olis hyvä ystävä. Sun pitää saada itsesi ensin kuntoon niin henkisestikin niin voi sitä seurustelua sitten ajatella.Surra saa ja pitää mutta joskus on niistettävä nenänsä ja mietittävä miten menen eteenpäin.Isäsikään ei halua että jäät tuleen makaamaan ja suremaan,susta on vaikka mihin.Samoin äiteesi haluaa että voit hyvin,ei siis missään nimessä häpeä sinua.
Hei,
Vastaan vielä minäkin, vaikka saitkin jo hyviä vastauksia. On olemassa monia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Ao. palveluista voi halutessaan saada tukea ja vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.
- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Ryhmäkeskusteluihin ja ryhmächatteihin osallistuminen voi myös lievittää yksinäisyyttä.
Joka viikko ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Ehkä sinun ei tarvitse nyt ensi hädässä rientää töitä tekemään vaan saada elämäsi järjestykseen. Voisit aloittaa miettimällä miten sen konkreettisesti tekisit ja lähteä toteuttamaan sitä pienin askelin. Se on matka, ei päämäärä. Joskus extrana voi tulla se kun motivaatio ja itsetunto matkan aikana on kasvanut, että on valmis töihin menoon, joka sitten lopulta olisi se päämäärä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23518Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1003356"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin572863IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-592666Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922475Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭542141Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä231357- 961298
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3641186Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll171065