aivan käsittämätöntä höpinää Anna Kontulalta ?
Haluaako Vasemmisto lopettaa Suomen ilmapuolustuksen
Anonyymi-ap
12173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Anna Kontulan pitäisi tutkituttaa päänsä välittömästi,onko aikeissa matkustaa Gazaan lähiaikoina ?
Miksi Vasemmisto vihaa juutalaisia,he ovat rauhaa rakastava kansa,Pelestiinalaiset ovat terroristejä,miksi Anna Kontula on heidän puolellansa .
Jokainen ihminen on yksilö, mutta poikkeuksena kaikki persut ovat ääliöitä.
Halla-aho on Suomen sisun hallituksen jäsenenä ollut levittämässä rotukirjallissuutta ja kansallissosialismin opinkappaleita joissa todetaan että
”Juutalainen on epärehellinen. Hän on sellaiseksi syntynyt ja pysyy läpikotaisin luihuna. – – Hänen juurimisensa pois Saksasta on ylin laki.”
Mitä ne persut taas höpäjää. Kontula vaatii, ettei Israeliin saa viedä aseita, kun se käy epämääräistä sotaa. Totta kai sieltä voi tuoda aseita, mitä enemmän tuodaan, sen vähemmän niille jää aseita, joilla tappaa palestiinalaisia.
Eli Kontula on taas kerran ihan oikeassa.
Myöskin Sanna Marin on ihan oikeassa, en ole varma, missä asiassa, koska hän ei nykyisin enää raportoi niistä julkisuuteen, mutta kun ottaa huomioon, että Sanna Marin oli koko ajan oikeassa ollessaan pääministeri ja hän oli oikeassa vaalikampanjansa aikana mm Suomen taloudesta, niin olen varma, että hän on oikeassa tälläkin hetkellä, monessakin asiassa, vaikka ei kerro sitä julkisuuteen.
Kyllä persut ja muutkin oikeistolaiset ovat sitten yksinkertaista väkeä. Kaikki pitää aina selittää niille, eivätkä tajua sittenkään.
Kylläpä vaan. Vasemmisto haluaa lopettaa Suomelta kaiken puolustuksen. Vasemmiston mielestä Suomen pitää liittyä Venäjään ja he luulevat nöin ulkoistavnsa jo ennen liitosta Suomen puolustuksen Venäjälle.
Tämä on vasemmiston puolustusdoktriini Suomelle ja tätä saatte, jos heitä äänestätte.
Äänestin Vasemmistoa eikä mitään tuollaista tapahtunut. Aion äänestää Vasemmistoa jatkossakin, koska se takaa, etteivät persut liitä maatamme Venäjään.
Onko kaikki persut samaa mieltä kuin Laura Huhtasaari, että "evoluutio on täysin mahdoton ajatus" ?
Tollohan olet, kun näyt haluavan luoda mielikuvaa, että Anna Kontula olisi koko vasemmisto ja hänen sanansa olisivat jotain koko vasemmiston linjapuheita.
Yhtä hyvin sitten voidaan sanoa, että persut ovat tätä mieltä ihan jokainen, kun persu on näin kirjoittanut:
"Väkivalta on aliarvostettu ongelmien ratkaisukeino".
Jne jne...
Ei tyhmempää ole kuin persun aloitus ja lapsentasoiset kommentit (anteeksi
lapset !)
Palstan nykyinen tyyli.
Persut touhuaa hallituksessa joka ei kerää kehuja kansalaisilta, joten persut haukkuu kaikkia muita. Voisi avaukseen laittaa jotain perusteluita, mutta se olisi jo luksusta.
Kaikki sellaiset aloitukset ovat hyviä missä Vasemmistoa mollataan,ja mitä enemmän on samanmielisiä on aloittajan kanssa,sen parempi Vasenmiston pöljä Lii sanoi että vituttaa kuin pientä oravaa kun näki Vasemmiston vaalituloksen vaaliiltana .
Helvetin hyvä, jopa taidokas avaus.