UUSI ISKU ELÄMÄN SALAMOIVALLE ALKUPERÄLLE

Laajasti julkisuutta saaneen, 1950-luvulla tehdyn Millerin–Ureyn kokeen julistettiin kauan olevan läpimurto elämän selittämisessä ilman Jumalaa. Sähköpurkauksilla simuloitiin salamointia kaasuseoksessa, jonka otaksuttiin edustavan varhaista ilmakehää.
Koe tuotti vain muutamia yksinkertaisia aminohappoja, ja vuosien kuluessa on kertynyt yhä enemmän argumentteja sen puolesta, ettei kokeella olekaan merkitystä elämän synnyn kannalta. Nyt on saatu yksi lisää. Uusi tutkimus päättelee sen kaasuseoksen perusteella, jonka arvellaan vallinneen tuolloin, ”että salamaniskut olivat itse asiassa harvinaisempia varhaisella maapallolla kuin aikaisemmin ajateltiin”.
Käsitys, että elämä muodostui itsestään ilman Luojaa, on jo niin häviävän epätodennäköinen, että se on mahdoton: ks. englanniksi creation.com/origin-of-life.

24

505

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun kerran sanoin että ihmiset eivät ole saaneet luotua ainetta niin täällä eräs väitti kovasti juuri tuosta artikkelista että ainetta on saatu luotua.

      • Anonyymi

        Häh? Ainetta saadaan luotua vain ydinreaktioilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh? Ainetta saadaan luotua vain ydinreaktioilla.

        Energiaa saadaan luotua ydinreaktorilla mutta ihmiset eivät ole koskaan saaneet luotua ainetta tyhjästä niinkuin Jumala.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Häh? Ainetta saadaan luotua vain ydinreaktioilla.

        Herra Hip tutkii dinosauruksia: Löytöretki luomisen todisteisiin

        𝐔𝐬𝐤𝐨: Voimme uskoa asioihin, joita ei voi nähdä (Hepr. 11:1), mutta voimme myös uskoa asioihin, joita olemme nähneet. Kristittyjen usko ei ole sokeaa uskoa. Kun Jeesus tuli maan päälle, ihmiset näkivät Hänet ja uskoivat Häneen. Emme voi nykyisin nähdä Häntä, mutta voimme silti uskoa Häneen Raamatun luotettavan todistuksen perusteella.
        https://luominen.fi/HHD
        Kukapa ei tunnistaisi dinosauruksia, noita kiehtovia olentoja? Valitettavasti niitä käytetään opettamaan lapsille evoluutiota ja miljoonia vuosia.
        Herra Hip on utelias ja kekseliäs heinäsirkka, joka opettaa kaikenikäisiä lukijoita ymmärtämään dinosauruksia raamatullisesta näkökulmasta käsin. Kirjan kauniisti kuvitetut sivut korostavat ongelmia, joita evoluutioon uskovien väitteisiin sisältyy ja joiden mukaan dinosaurukset elivät ja kuolivat oletetusti miljoonia vuosia sitten. Toisin kuin muut dinosauruksia käsittelevät kirjat me tutkimme usein huomioitta jätettyjä todisteita miljoonista dinosaurusten jäljistä ja munista sekä valtavista hautausmaista. Nämä ja dinosaurusluiden fossiilijäännökset ovat todella voimakas todistus siitä, että Nooan aikainen vedenpaisumus tuhosi valtaosan dinosauruksista – kaikki paitsi arkissa turvassa olleet.
        Herra Hip tutkii dinosauruksia on luomisajattelua tukeva tiedekirja. Löydät siitä yksinkertaisia käytännön kokeita, jotka voidaan tehdä kotona helposti saatavilla olevista ainesosista. Kokeet tarjoavat hauskan tavan esitellä kirjassa käsiteltyjä periaatteita, ja ne auttavat lukijaa muistamaan oppimansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Häh? Ainetta saadaan luotua vain ydinreaktioilla.

        Ei saada luotua. Vaan muutettua toiseksi aineeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Energiaa saadaan luotua ydinreaktorilla mutta ihmiset eivät ole koskaan saaneet luotua ainetta tyhjästä niinkuin Jumala.

        Reaktio toimii molempiin suuntiin. Energiaa aineeksi ja ainetta energiaksi.

        Sinun pitäisi todistaa, että Jumala on luonut ainetta tyhjästä. Mikään satukirja ei riitä todisteeksi.

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Ei saada luotua. Vaan muutettua toiseksi aineeksi.

        Ainetta aineeksi, ainetta energiaksi ja energiaa aineeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reaktio toimii molempiin suuntiin. Energiaa aineeksi ja ainetta energiaksi.

        Sinun pitäisi todistaa, että Jumala on luonut ainetta tyhjästä. Mikään satukirja ei riitä todisteeksi.

        Sinun taas pitäisi todistaa että evoluutio on syntynyt itsestään eli mistä se ensimmäinen rakennuspalikka on tullut, itsestäänkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun taas pitäisi todistaa että evoluutio on syntynyt itsestään eli mistä se ensimmäinen rakennuspalikka on tullut, itsestäänkö?

        Rakennuspalikat olivat olemassa. Sinun pitäisi todistaa, että Milla Magia on napsauttanut taikasauvaansa ja kaikki eläinlajit ovat syntyneet kuin salamaniskusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennuspalikat olivat olemassa. Sinun pitäisi todistaa, että Milla Magia on napsauttanut taikasauvaansa ja kaikki eläinlajit ovat syntyneet kuin salamaniskusta.

        Pyhä Henki (Gabriel) luotiin 10 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta eli hän oli näkemässä aineen luomisen alkua ja Auringon luominen alkoi noin 5 3/4> vuorokautta pituista ajanjaksoa Pyhän Hengen luomisen jälkeen ja 6-0 tuntia pituista ajanjaksoa ennen maan luomista.

        Jumala loi auringon ja sen materian noin puolen päivän (6 tunnin mittaisen ajanjakson aikana) mittaisen ajanjakson aikana. 6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen sikiämisestä Jumala loi maan (1 Moos.1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan).

        Muut planeetat ym. luotiin vasta Auringon ja Maan luomisen jälkeen eli silminnäkijän (Pyhä Henki eli Gabriel) todistus on olemassa.

        Eli Pyhä Henki (Gabriel) oli todistamassa kaikkien planeettojen luomista.

        Eli sinullakaan ei ole mitään todisteita, pelkkiä satuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinullakaan ei ole mitään todisteita, pelkkiä satuja.

        Unohdat että myös Sana (Jeesus) luotiin 6 2/3 vuorokautta pituista ajanjaksoa aineen luomisen jälkeen eli hänkin oli todistamassa aineen alun luomista ja planeettojen luomista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdat että myös Sana (Jeesus) luotiin 6 2/3 vuorokautta pituista ajanjaksoa aineen luomisen jälkeen eli hänkin oli todistamassa aineen alun luomista ja planeettojen luomista.

        Jatkat satuja.

      • Anonyymi

        Nyt vain pitää odottaa pari miljardia vuotta, että päästään perille, mitä tämä luotu aine saa aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkat satuja.

        Et ota huomioon että ennenkuin Jumala Jehova alkoi luoda ainetta, oli olemassa seitsemän muuta miespuolista Jumalaa jotka todistivat aineen luomisen alkua. Todistajia aineen luomisen alusta löytyy siten pilvin pimein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ota huomioon että ennenkuin Jumala Jehova alkoi luoda ainetta, oli olemassa seitsemän muuta miespuolista Jumalaa jotka todistivat aineen luomisen alkua. Todistajia aineen luomisen alusta löytyy siten pilvin pimein.

        Jatkat satuja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Reaktio toimii molempiin suuntiin. Energiaa aineeksi ja ainetta energiaksi.

        Sinun pitäisi todistaa, että Jumala on luonut ainetta tyhjästä. Mikään satukirja ei riitä todisteeksi.

        Mitään uutta ainetta ei reaktorissa saada syntymään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Unohdat että myös Sana (Jeesus) luotiin 6 2/3 vuorokautta pituista ajanjaksoa aineen luomisen jälkeen eli hänkin oli todistamassa aineen alun luomista ja planeettojen luomista.

        Jeesusta ei ole luotu

      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Mitään uutta ainetta ei reaktorissa saada syntymään.

        Kyllä saadaan. Ydinvoimaloissakin tehdään niin.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🔞 ­­­N­­­y­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18067237l

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Dinosaurukset kuolivat sukuputtoon Mahalalelin tai hänen jälkeensä eläneiden aikoihin. On mahdollista että dinosaurukset olisivat kuolleet sukupuuttoon noin 400 vuotta luomisestaan joten ne olisivat kuolleet sukupuuttoon niinkin varhain kuin Mahalalelin syntymän aikoihin 3755 eaa. mutta ei sitä ennen.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö! Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65,5 miljoonaa vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65,5 miljoonaa vuotta sitten.

        Luovu ihmisestä (Darwin) sillä hän on mato.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luovu ihmisestä (Darwin) sillä hän on mato.

        Sinä oletkin, mutta se ei muuta Dinosaurusten ajoitusta yhtään miksikään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      25
      1427
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1279
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1034
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1015
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      871
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      702
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      593
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      588
    15. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      569
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      21
      547
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      546
    20. 46
      543
    Aihe