Yhteys, jonka otit väkisin, lupaa kysymättä
Huomenna se sitten päättyy lopullisesti
Anonyymi-ap
25440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Väkisin? Jos sä laitat estot jollekin, niin ei se väkisin pysty ottamaan yhteyttä.
Huominen näköjään muillekin jonkinlainen "erityinen" päivä..
Tuo on hieman hämmentävää...
Päivät lyhenevät ja tulee pimeämpää. On kuin olisi jossain mustassa aukossa tms, kun on niin pimeää. Eiks je?
siitä en oikein tiiä. Huominen on vaan erityinen <3
Ei ollut estoja ja olisi ollut todella tärkeää asiaa, mutta kun ei saa vastausta, niin mennään toista kautta. Jokuhan sen eston oli poistanut ja syykin selvisi, miksi. Huomenna todellakin on käänteitä tekevä päivä tai ainakin alku siihen. T. Olisin auttanut
Ps. Kuvat toisella kännykällä otettu, että varmasti oli esto poissa ja jälkeen, että oli jälleen päällä. Vastaus olisi ollut äärimmäisen tärkeä saada. Halusit vain numeron tietää ilmeisesti, mutta sekin on otettu huomioon jo aikoja sitten, joten kiveen iskit taas kerran.
Jos joku on antanut puhelinnumerosi jollekin kolmannelle henkilölle lupaa sinulta siihen kysymättä ja sitten tämä kolmas henkilö pitää sinuun yhteyttä niin voisin ymmärtää tuon.
Enkös minä kysynyt sulta asiaa mies? No ehkä et ole hän.
Älä sinä mies kysele itteltäs niin paljon, jää liikaa asioita pian auki
Älä sinäkään luule kaikkia mieheksi täällä.
Populistisesta tyylistä ei oikein voi erehtyä
Et nytkään huomannut kun kirjoittaja vaihtui.
Oletko kateellinen hänelle? Tuntuuko että paikkasi palstan ihanimpana on jotenkin menetetty?
Kyllähän sä voit erehtyä. Etkö omasta mielestäsi?
Nyt valehtelu tykkäämisestä loppuu!!!
Koitahan rauhoittua, kaikki järjestyy hyppäät vaan seuraavaan ätmin provoon 👍
Nainen mene nukkumaan
Ei se ole nainen kuten hyvin tiedät ja epäilen, että sinä meinaat pitää pitkän istunnon täällä maalittelemassa😉
Mene hoitoon sinä siitä. Ketään kiinnosta!
Ehkä sinun tarinoilla ei ole kysyntää
Sivusta sanoin sen vamppi!
Ääh nyt ei oikein kolahda
Jos numerosi näkyy fonectassa niin numeron voi laittaa salaiseksikin.
Vähän vaikea voi olla kysyä lupaa jos olet laittanut jo estoon.
Vaikka yksityisestä numerosta voi soittaakin niin kannattaa ottaa se numeronesto ensin pois päältä, jotta toinen voi kysyä sitten sitä lupaa yhteydenottoa varten sinuun, koska sinusta se on kiinni ja näin ollen turhaan syytät toista tässä asiassa, kun et anna edes sitä mahdollisuutta siihen yhteydenottoon jos asia on näin.