Herra Hip tutkii dinosauruksia Löytöretki luomisen todisteisiin

𝐔𝐬𝐤𝐨: Voimme uskoa asioihin, joita ei voi nähdä (Hepr. 11:1), mutta voimme myös uskoa asioihin, joita olemme nähneet. Kristittyjen usko ei ole sokeaa uskoa. Kun Jeesus tuli maan päälle, ihmiset näkivät Hänet ja uskoivat Häneen. Emme voi nykyisin nähdä Häntä, mutta voimme silti uskoa Häneen Raamatun luotettavan todistuksen perusteella.
https://luominen.fi/HHD
Kukapa ei tunnistaisi dinosauruksia, noita kiehtovia olentoja? Valitettavasti niitä käytetään opettamaan lapsille evoluutiota ja miljoonia vuosia.
Herra Hip on utelias ja kekseliäs heinäsirkka, joka opettaa kaikenikäisiä lukijoita ymmärtämään dinosauruksia raamatullisesta näkökulmasta käsin. Kirjan kauniisti kuvitetut sivut korostavat ongelmia, joita evoluutioon uskovien väitteisiin sisältyy ja joiden mukaan dinosaurukset elivät ja kuolivat oletetusti miljoonia vuosia sitten. Toisin kuin muut dinosauruksia käsittelevät kirjat me tutkimme usein huomioitta jätettyjä todisteita miljoonista dinosaurusten jäljistä ja munista sekä valtavista hautausmaista. Nämä ja dinosaurusluiden fossiilijäännökset ovat todella voimakas todistus siitä, että Nooan aikainen vedenpaisumus tuhosi valtaosan dinosauruksista – kaikki paitsi arkissa turvassa olleet.
Herra Hip tutkii dinosauruksia on luomisajattelua tukeva tiedekirja. Löydät siitä yksinkertaisia käytännön kokeita, jotka voidaan tehdä kotona helposti saatavilla olevista ainesosista. Kokeet tarjoavat hauskan tavan esitellä kirjassa käsiteltyjä periaatteita, ja ne auttavat lukijaa muistamaan oppimansa.

8

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja edelleenkin; minkä niistä monista luojista ja luomistarinoista tämän pitäsi todistaa oikeaksi?

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍒 ­­N­­­y­­­m­f­o­­­m­­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18068657A

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      "on luomisajattelua tukeva tiedekirja"

      Tuolla satukirjalla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Sen markkinoiminen tieteenä on oksettavaa sumutusta, varsinkin jos se on suunnattu lapsille. Sopii Carl Saganin kommenttiin "credulous presentations on pseudoscience and superstition, but especially a kind of celebration of ignorance”.
      Olet Arto todella vastenmielinen tapaus.

    • Anonyymi

      Dinosauruksia arkissa?
      Tiedätkö montako lajia niitä on ollut?
      "laskelman mukaan dinosauruslajeja olisi ollut kaiken kaikkiaan noin 100 000."

      Ja siihen kaikki muut eläimet. Jos vähänkin rusina raksuttaa, niin tietää, ettei se määrä olisi mihinkään arkkiin mahtunut.

    • Anonyymi

      >> Voimme uskoa asioihin, joita ei voi nähdä

      Voi myös uskoa asioihin joita ei ole olemasssa tai ovat mahdottomia. Senkus vaan uskoo, eikä anna tosiasioiden haitata. Kreationistit ovat tästä surkuhpaisa malliesimerkki. Järkevä ihminen kuitenkin jättää muinaiset tarut omaan arvoonsa. Pitäähän uskomiseen, eli siihen että pitää jotain totena, olla perusteltu syy.

      • Anonyymi

        Mikä tahansa, mikä lukee heidän vuohipaimenten kirjoittamassa kirjassaan, kelpaa perustelluksi syyksi.


    • Anonyymi

      Se on huvittavaa kuinka vetoat fossiileihin, vaikka ne juuri todistavat kerroksillaan, että kaikki eivät voineet kuolla samaan aikaan. Itsekin otit henkilön esille joka halusi todisteen siitä kambrian kauden jäniksestä. Joko muuten löysit sellaisen?
      Dinosauruksienkin aikakausi oli sen verran pitkä, että biodiversiteetti ehti muuttua niidenkin aikakautena.
      Se on muuten jännä juttu, miten se Raamattu ei kerro näistä kiehtovista eläimistä, vaikka sinun mukaasi niitä oli ihmisen kanssa samaan aikaan.

      Ja tuossa jo aikaisemminkin sanottiin ettei tuolla satukirjalla ole mitään tekemistä tieteen kanssa, vaan on lähinnä oksettava yritys naamioida humpuukia lapsilla.

    • Anonyymi

      Vedenpaisumus on kylläkin kumottu täydellisesti usealla eri tieteenalalla, kannattaisi ottaa asioista selvää edes.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe