Olin ensimmäistä kertaa käymässä todistajien salilla Vantaalla päin lähikaupunki.
Loppurukouksen aikana yksi henkilö Iäkäs nainen sai jonkin varmaa astma kohtauksen ja kaatui lattialle yskien ja henkeään haukkoen.
Tilanteessa kukaan ei ollut näkevinään mitään vaan rukoileminen jatkui.(tosin lapset tuijottivat vähän)
Kun rukous oli ohi niin kyllä auttajia riitti ja paikalle saatiin myös ambulanssi.
Miksi rukousta ei voinnut keskeytää kun nainen sai kohtauksen?
Rukouksen aikana kukaan aikuinen oli juuri kuin mitään ei olisi tapahtunut!
Tämä tapaus säikäytti minut enkä taida enään mennä salille jatkossa.
Keski-ikäinen sisar Jaana (aito nimi) jonka kanssa salilla oli sanoi että rukousta Jehovalle ei voi keskeyttää.
Tapau sattui viime Sunnuntaina.
Pikkakunta tiedot ja salin sijainti mainitaan myöhemmin tapauksen aitouden todisteeksi.
Loppurukouksen aikana yksi henkilö Iäkäs nainen sai jonkin varmaa astma kohtauksen ja kaatui lattialle yskien ja henkeään haukkoen.
Tilanteessa kukaan ei ollut näkevinään mitään vaan rukoileminen jatkui.(tosin lapset tuijottivat vähän)
Kun rukous oli ohi niin kyllä auttajia riitti ja paikalle saatiin myös ambulanssi.
Miksi rukousta ei voinnut keskeytää kun nainen sai kohtauksen?
Rukouksen aikana kukaan aikuinen oli juuri kuin mitään ei olisi tapahtunut!
Tämä tapaus säikäytti minut enkä taida enään mennä salille jatkossa.
Keski-ikäinen sisar Jaana (aito nimi) jonka kanssa salilla oli sanoi että rukousta Jehovalle ei voi keskeyttää.
Tapau sattui viime Sunnuntaina.
Pikkakunta tiedot ja salin sijainti mainitaan myöhemmin tapauksen aitouden todisteeksi.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Jenkeissä joku vanha nainen sai sydärin ja kuoli vessaan jehovalaisten salilla.
Ambulassimieten tullessa paikalle kukaan todistaja ei kiinnitänyt mitään huomiota asiaan.
Koska loppurukous oli käynnissä.
Ei huomattu eikä autettu sisarta oltiin kun mitään ei oli ollut tapahtunutkaan.
Lisätietoja asiasta sivulla
UUTISIA VARTIOTORNIN TAKAA.
Löysin viittaamasi tapauksen arkistosta. Linkki ei enää toimi, mutta lyhyt sähkeuutinen kertoo paljon jehovantodistajien kylmäkiskoisuudesta:
Kuolemakaan ei keskeyttänyt kokousta (290903)
Mitähän mahtoivat miettiä ne ambulanssimiehet, jotka kantoivat valtakunnansalin vessaan kuolleen mummon ruumista ja huomasivat, ettei kokousta ollut edes keskeytetty moisen "pikkuseikan" vuoksi? Jehovantodistajat antoivat todellakin erinomaisen "todistuksen" siitä, millaisia he todellisuudessa ovatkaan.
http://medlem.spray.se/aaac/arkiv4.html
niin on huono asia
Luulevat, että jos rukouksen aikana antautuu ulkopuolisille vaikuttimille, niin ei pääse paratiisiin.
Vartiotorni 1/9 1999 Jos palvelijan rukouksen aikana vilkuilet levottomasti sivuilesi, tahi muuten olet keskittymätön veljen rukoukseen, et ole ansainnut paratiisielämää.
vielä sen vt:n sivunumerokin..
Pitääkö pullamössökin pureskella sinulle valmiiksi?
niin he luulevat
Kun olin lapsi, niin seurakuntamme päätti ostaa tontin uutta salia varten. Tonttikaupan kunniaksi juotiin kokouksen jälkeen kahvit. Lapsille oli tietysti varattu mehua.
Harmi vaan kun sattui sellainen erehdys, että meille lapsille tarjoiltiinkin grillinpuhdistusainetta. Lopputuloksena oli, että olin Tyksissä pari viikkoa. Onneksi ei tarvinnut olla yksin kun aika moni muukin lapsi ehti juomaan samaa kamaa.
Vahinkohan se tietysti oli. mutta tulipahan nyt vaan mieleen. Kaikenlaista voi kokouksissakin sattua...
Kun olin lapsi, niin seurakuntamme päätti ostaa tontin uutta salia varten. Tonttikaupan kunniaksi juotiin kokouksen jälkeen kahvit. Lapsille oli tietysti varattu mehua.
Harmi vaan kun sattui sellainen erehdys, että meille lapsille tarjoiltiinkin grillinpuhdistusainetta. Lopputuloksena oli, että olin Tyksissä pari viikkoa. Onneksi ei tarvinnut olla yksin kun aika moni muukin lapsi ehti juomaan samaa kamaa.
Vahinkohan se tietysti oli. mutta tulipahan nyt vaan mieleen. Kaikenlaista voi kokouksissakin sattua...
sitä tuli juotua viime yönä.. heh heh
Anteeksi vaan kun tuli sama viesti kaksi kertaa.
Ihan olin yöllä vesilinjalla.
Vois tuo työpaikka olla katkolla jos siellä liuottimia nauttisin.
Tuli muuten mieleen, että mahtaakohan kukaan muistaa ko tapausta...
Se sattui Paimiossa vanhalla salilla (Postinkuja 1). En viitti alkaa nimiä luettelemaan.
RUKOUSTA EI VOI KESKEYTTÄÄ JOS JOKU TEKEE KUOLEMAA TAI HENGENLÄHTÖ ON LÄHELLÄ.
ISLAMILAISILLA KUULEMMA ON SAMA KÄYTÄNTÖ,VAIKKA MAAILMANLOPPU TULEE ÄLÄ KESKEYTÄ RUKOUSTA ALLAHILLE.
Vaikka seurakunnassa rukouksenpitäjä jatkaisi ääneen rukoilemista muitten pysyessä vaiti hiljaa paikoillaan, voidaan samaan aikaan riittävin voimin tarjota apua valtakunnansalissa ruumiillisesti pahoinvoivalle JT:lle tai ei-JT:lle.
Tällöin siis esirukoilijan rukous jatkuu normaalisti, ellei hän halua välikohtauksen vuoksi lyhentää rukoustaan, ja myös pahoinvoiva saa samaan aikaan apua.
Näinhän tehdään esimerkiksi suurissa konventeissa.
Koko ongelma on joko keksitty tai väärintulkittu tai perustuu muuten vain kuulopuheisiin.
JT/JW
vain keksittyä, niin miten tulkitset tämän?
"No miksi
Kirjoittanut: tämä asian 1.6.2005 klo 18.47
Piti tulla tälle Foorumille.
Jotkut asiat on vain parempi pitää pienten piirien tiedossa.
Avustava palvelija: Mäenpää
Tuusulasta."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000008736872
Ihmettelen itse jos et auttanut.
Meinaan, että seisoit vaan ja olit hiljaa. Kuule ei noin opeteta noissakaan seurapireissä oppimani perusteella.
Entinen jos oisin, kirjoittaisin samoin jos paha olo oisi.
Muista että kerrot paikan aitouden. Älä unohda tarkkaa päivämäärää.
Kiinnostunut yhä asiasta
Jaana tarttui kipakasti käsivarteeni ja tokaisi -Älä mene,tuo on häiritsevää käytöstä.
En ole entinen enkä nykyinenkään jehovantodistaja
Olen tutkinut Jaanan kanssa asiaa kaksi kuukautta ja olen jo nyt vähän kyltynyt.
Kumpi versio on voimassa?
>>>Rukouksen aikana kukaan aikuinen oli juuri kuin mitään ei olisi tapahtunut!>Jaana tarttui kipakasti käsivarteeni ja tokaisi -Älä mene,tuo on häiritsevää käytöstä.
Kukaan todistaja aikuinen ei välittänyt mitään.
Mutta tutkisteluoppilas joka ei ole vielä todistaja,hätääntyi asiasta.
Ja olisi puuttunut mutta Jaana tarttui käsivarteen
voit lukea itse!
Asiassa ei ole mitään epävarmaa.
Ensiksi sanotaan että kukaan aikuinen ei ollut asiaa huomaavinaankaan. Sitten kuitenkin toisessa versiossa käydään kipakka depaatti kesken rukouksen.
lähimmäisen rakkautta
Aamukokouksen aikaan noin klo 10.45
Tapahtui tämä tapaus.
Piti tulla tälle Foorumille.
Jotkut asiat on vain parempi pitää pienten piirien tiedossa.
Avustava palvelija: Mäenpää
Tuusulasta.
pidetään "aamukokousta" klo 10.45?
Ja mikä ihme on tämä aamukokous?
>>Jotkut asiat on vain parempi pitää pienten piirien tiedossa.
Totta, juhlapuheiden illuusiota ei saa särkeä. Arkitodellisuuden avautuminen ei juuri kannusta.
Tosiasian kun varmasti tiedät, niin miksi tuet valetta?
>>Tosiasian kun varmasti tiedät,
Ja mistä tosiasiasta oli kyse?
>> niin miksi tuet valetta?
Sulla on varmaan esimerkki valheen tukemisestani?
Todistajilla on yleensä kaksi ryhmää toinen.
Ensimmäinen ryhmä käy salilla kokouksessa yleensä noin 10-12 tai 11-13
Toinen vuoro tulee Yleensä 13-16 välisenä aikana eli niin sanottu "iltapäiväkokous"
Jos alueella on vielä Ruotsinkielisiä paljon on tapana niillä pitää oma kokous varmaan illalla.
Kokouksian vuorot vaihtuvat ryhmittäin aina vuoden välein.
ELI "AAMUKOKOUS" TERMILLÄ TARKOITAN ENSIMMÄISTÄ SALILLE TULEVAA RYHMÄÄ.
JOSKUS SEURAKUNTA VOIDAAN JAKAA KAHTEEN RYHMÄÄ ELI NIIN SANOTTUUN ITÄISEEN JA LÄNTISEEN RYHMÄÄN.
Jos asia tuntuu vaikealta käsittää niin ainakin Kokkolan jehovantodistajat voivat mielellään valaista termiä Itäinen ja Läntinen ryhmä.
Olen asunnut Kokkolassa yhden vuoden 1995.
Sinikka Leppänen.
Eikö olisi parasta lopettaa tämän jutun jauhanta vielä kun siihen on mahdollisuus.
Jostakin asiosta on parempi olla vain hiljaa,huonon julkisuuden takia.
Todistaja: Tuusulasta.
Kysyisin vielä näistä ajoista.
>>>Loppurukouksen aikana yksi henkilö>Ensimmäinen ryhmä käy salilla kokouksessa yleensä noin 10-12
Kokous alkoi klo 9.00 ja päättyi klo 11.00.
Tiina. Vantaalla.
Joka muuta jeppuloi on vartiotorniseuran agentti.
LOPPU.
jehovalaisten palveluskokouksesta.
Nämä saattavat alkaa tosi aikaisin.
Ja sitten lähdetään kentälle todistelemaan jehovaa
Myös rukoukset kuuluvat näihin hauskanpitoihin.
En ole ikinä kuullut, että sunnuntain kokous alkaisi klo 9.
En toki väitä, että näin ei voisi teoriassa olla, mutta jo klo 11 pidetään tosi varhaisena. Oliko loppurukous yli 15 min? Ajattelin vain, kun tapaus oli 10.45 ja kokous loppui vasta klo.11
Miksi LOPPU, kai sitä kysellä saa?
ylös tämä juttu
Olemme hyvin huolissaan kielteisestä julkisuudesta
Vantaa Tikkurilan haaratoimiston Betel perhe.
Olemme ottaneet yhtettä muutamiin henkilöihin ja olemme nuhdelleet heitä kirjallisesti.
Veljellisin terveisin.
Matkavalvoja-Kerola.
luurankoja kaapeissanne...?
Sinä Tiina olet käynnyt, pyhää henkeä ja Jehovan kansaa vastaan.
Lopetan tutkistelun hetimiten sinun kanssa.
Sinulla ei ole oikeutta edes pyrkiä tutkistelu oppilaaksi.
Mehän sovimme salin kirjastossa että sunnuntain tapauksesta ei puhuta salin ulkopuolella.
Kaikki muut ovat oleet hiljaa paitsi sinä!
Jehovan kansan asiat ovat ja pysyvät vain salien ovien takana eikä niistä saa kertoa ulkopuolisille
Sinun on turha anoa anteeksiantoa!
Onko todella niin että jehovan todistajat eivät keskeytä rukousta vaikka toinen tekisi kuolemaa vieressä???
sekö on lähimmäisenrakkautta?? asetetaan aina oma napa toisen edelle eli oma paratiisipaikka. muilla ei olekaan sitten mitään väliä..
SAIRAS JEHOVIEN USKONTO..LUULEVAT OLEVANSA JOTAIN VAIKKA OVAT MORAALISESTI MAAILMALLISIA ALEMPANA!
Aloitus on vuodelta 2005 ja keksitty juttu.
Eikö kukaan keksi uudempia valeita ? ;D