SUOMEN PROFEETTA KERTOI NK."LUKKORUKOUKSISTAAN"...

Anonyymi-ap

Minulle hiljattain täällä Helsingissämme.
Jumalamme Oli Kouluttanut hänet sellaisiin.

Yksi rukous,jolla hajotetaan Hengenmaailmassa kaikki sielunvihollisen juonet Suomemme yltä,sekä tämän jälkeen seitsenkertainen samanlainen rukous,jolla rakennetaan uudempi Henki Suomemme ylle.

Jumalamme Oli Luvannut hänelle syyskuussamme 2023 herätyksen,sekä Sanonut.

-"Kun rukoilet tuon nk."lukkorukouksen" kolme kertaa peräkkäin,alkaa "Tukholman profetian herätyksen" ensimmäiset merkit näkymään.

Joka kerta,kun rukoilet tuon nk."lukkorukouksen" yhden kerran,Minä Aabrahamin,Iisakin ja Jaakobin Jumala,Annan seitsemänsataa sielua pelastuneiden joukkoon,Aamen"!

Suomen Profeetta kertoi,että yhdessä ainoassa tuollaisessa rukouksessa menee hänellä aikaansa,keskimäärin yksi vuorokausi,eli valmis nk."lukkorukous" kestää n.kahdeksan vuorokautta keskiarvonsa osalta.

Saatuaan nk."lukkorukouksensa" valmiiksi,Suomen Profeetta sanoi,että kuluu keskimäärin kolme vuorokautta,kunnes saatanan vastahenki alkaa jälleen kiusaamaan,jonka jälkeen hän aloittaa uudet nk."lukkorukoukset".

Omien laskujeni mukaan hänellä olisi tällä hetkellänsä meneillään ne kolmannet nk."lukkorukoukset".

(Jos Profeetta vielä rukoilee).

Toivotaan hänelle voimaa rukoilla herätyksemme puolesta.

Juuri tätä Suomemme kansa tarvitsee.

Aamen.

71

728

    Vastaukset 71

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt me saamme sen ketaleen kiinni.
      pahan hengen.

      • Anonyymi

        Varastetut tavarat vaatteet rahat kengät pitää palauttaa ei edes pultasarit käyttäydy noin huonosti


      • Anonyymi

        Iisakin Jumalasta puhuu vaan kieltää Jeesuksen


    • Anonyymi

      Ei parantunut "Mooses" pyörätuolista.
      Niilon kokouksissa plasebo vaikutuksia,ei todistettavia parantumisia.

      Tuomioiden katkera jakaja yrittää näillä selviytyä,kun vääntää kaiken solmuun.

      Kyllä piispainkokouksessa naureskellaan Puumalalle nyt.

      • Anonyymi

        Mooses kuoli siinailla ja Jaakobille on diabetes ja isakista syntyi Jeesus ihmiseksi lihan puolesta ja sekin tapettiin ja Abraham on taas arabi joka ennusti Jeesuksen tulevan ja Isak oli vertauskuva Jeesuksesta. Meillä kristityillä ei ole tota synagogan vanhaan ilkeys pahuus juttua enää ollut 2000 vuoteen mutta toki heillä on ja mohamettisilla on.Budha pyrkii nirvanaan ja muslimit euforiaa joogassa valaistumiseen. Kristityt taas kiittää Jeesusta armosta. Mooses jo ennusti Jeesuksesta että häntä suurempi tulee myös Johannes kertoi suuremman tulevan ja tuli.


    • Anonyymi

      70 000 uutta eksytettyä.
      Heresian vallassa koko tuomioittensa jakelija.

      Katkeralla on p...ainen loppu.

      Vielä pakenee huoneesta toiseen,uskokaa jo,hyväuskoiset.

    • Anonyymi

      Oletko sinä,arvostelun armolahjan omaava,varmasti "Jumalan ystävä"?!

    • Anonyymi

      "Suomen Profeetta"? Kuka tahansa voi itsensä sellaiseksi nimetä. Ja sitten vain väittää että HERRA JUMALA ANTOI MINULLE TÄMÄN KÄSKYN

      JEESUKSEN NIMEEN

      ja niin edelleen

      sekoboltsia touhua

      • Anonyymi

        Synagogalta näitä tulee ja menee parasta kuljettaa arabiaan asumaan siellä profeetat voi liikkua


    • Anonyymi

      "Kun rukoilet tuon nk."lukkorukouksen" kolme kertaa peräkkäin,alkaa "Tukholman profetian herätyksen" ensimmäiset merkit näkymään."

      Kuulostaa hörhöltä. Jonkun sortin magialta.

      Englanninkielisissä maissa nuoret joskus harrastaneet "Bloody Mary"-tyylisiä rituaaleja. Tälläisessä seisotaan peilin edessä ja toistetaan "Bloody Mary" nimeä joku 3 kertaa tai useammin. Bloody Maryn haamun sitten väitetään ilmestyvän hyvänä tai pahana henkenä ja joskus verisenä sellaisena.

      • Anonyymi

        Tuo bloody mary kuuluu katoliseen kirkkoon ja toimii heresiana.


      • Anonyymi

        Ortodoksikirkon väkeä on usein noituudesta syytetty kun liosuvat taikuuteen kabbalaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo bloody mary kuuluu katoliseen kirkkoon ja toimii heresiana.

        Niin lmarioita on myös vääriä kuten jeesuksia on vääriä


      • Anonyymi

        Halloween menossa huomaa kyllä että toiset pilkkaa toiset kunnioittaa.


    • Anonyymi

      Saammepa ensi joulukuussa nauraa,kun ei "Mooses" noussutkaan pyörätuolistaan.
      Sitten ovatkin hellarit hiljaa Tukholman "superherätyksistään".

      Vain julkisuudenhakuinen tekee tuollaisia mainostemppuja,kuten se yksi nimeltä mainitsematon kokkolalainen,joka myöhemmin otti turpaansa Tallinnassa.
      Hah hah hah.

      Vai oikein lukkoja naulaillaan paholaista vastaan.
      Tuollaiset miehet pelkäävät naispappejammekin posket punaisenaan ja siksi pilkkaavat Jumalaa.

      Nyt saa omatekoinen rohveetta viimeinkin opetuksensa.
      Muistaa totisesti lopun ikäänsä.

      Bulsebubin henkivalloissaan puhunut lukoistansa.

      Kaikki eivät kestä uskonkoetuksissa,eivätkä pärjää puhujinakaan,sitten kahvilanpöydissä kerskaillaan "superuskovina".

      Tämä meidän rohveetta päätyy korkeintaan pilkkalauluihin.
      Tavalliset sukankuluttajatkin näkevät tämmöisen hörhön jo kaukaa.

      Jumala Tuntee omansa,itsekin kuulun "Jumalan ystäviin",kuten jokainen, joka on kastettu.

    • Anonyymi

      Kaste on heresiaa,kaikki kasteet.
      Johannes kastoi,Kristus Täytti Lain.
      Lapsikastekin on perkeleestä.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä.
      Ellen G White on oikea Profeetta.
      Muistuttanut aina minun vanhaa äitiäni.
      Olen täällä kertoillut,kuinka "Suomen Profeetta" tykkää leikkiä nukeilla,varsinkin Molla-Maijalla.
      Minulla on ollut isänä aikoinaan samanlainen mies,kuin tuo teidän hellareittenne nk profeetta.
      Todella hankala tyyppi ja luuli itsestänsä liikoja.
      Ellen G Whiten profetiat kasvattivat minusta miehen,joka kokee itsensä vahvaksi.

    • Anonyymi

      Hirveää. Jokin henkivalta puhuu tuolle "profeetalle". Jumalan Henki ei ole kyseessä.

    • Anonyymi

      Täällä kulkee yksi adventisti,jolla ne henkivallat.
      Ne täytyisi rukoilla pois.

    • Anonyymi

      David Yonggi Cho puhui aikoinaan erilaisista tavoista rukoilla.
      Kirjan nimi "Kokemuksiani rukouksesta".

      • Anonyymi

        Näön vuoksi pitkiä rukouksia fariseukset tiedetään ottaa vielä rahaa siitäkin


    • Anonyymi

      Suomen Profeetta menee piakkoin televisioon.
      Näin on profetoitu.

      • Anonyymi

        Myyntijeesusta taas myynnissä mukana venäjän ortodokskirkko ja synagogat


      • Anonyymi

        Eikös olisi nykyaikaisempaa aloittaa oma Youtube-kanava ?


    • Anonyymi

      Tuosta en kyllä tiedä.
      Mitä rukoilemiseen tulee,suuren Armon ja Vallan On Jumalamme ystävälleen Lahjoittanut.

      Koko Suomi tarvitsee tätä.

      • Anonyymi

        Eksyttävät henget ovat sekoittaneet tämän "suomen profeetaksi" itseään korottavat mielen. On ollut sopiva harhaisuuden ja mt.ongelmien pohja. Valhenäkyjä, harhoja. Terve suhteellisuustaju metsässä... Mutta - valhenäyt eivät voi toteutua. Harhojen tasolla ihminen voi kuvitella (ja nähdä) itsensä vaikka Kuun Profeettana! Avaruudessa, missä vain.

        Terve ja hengellinen profetian lahja ei ITSEÄNSÄ nosta kaiken aikaa!

        Se on sairasta.
        Sairasta.

        Pysykää tervehenkiset etäällä näistä demonisen tason harhoista!


    • Anonyymi

      Suomi ei atrvitse valheprofeettoja.

    • Anonyymi

      Työttömien kannattaa hankkia harrastus.

    • Anonyymi

      Profetian armolahjan saanut henkilö ei ole Profeetta.
      Profeetat ovat asia erikseen.

    • Anonyymi

      Aika mielenkiintoinen harrastuskin on rukous.
      Yksin Kaikkivaltias Jumalamme Voi Auttaa sairauksiin ja kärsimyksiin.
      Kun tosipaikka tulee,ihminen haluaa vain Parantajaa.
      Hän On Jeesus Kristus,Joka Verellänsä Pesi pois meidän rikkomuksemme.
      Ainoastaan Hänessä On Pelastus.
      Muuta Tietä EI OLE.
      Hän On Ainoa Tie Isämme Luokse.

    • Anonyymi

      Ainoan Todellisen Tiemme kulkeminen vaatii antautumista.

      Kymmenyksien maksu ja rukous.

      • Anonyymi

        No, teillä on tuo kymmenysrahoin ostettava tie.

        Kristitty taas luottaa yksin Jeesuksen Kristuksen itsensä sekä myös uskovissaan täyttämäänsä täyteen sovitustyöhön, Ristin Tiehen.


    • Anonyymi

      Jumalamme Kuulee,kun Häntä rukoillaan.

    • Anonyymi

      Rukouksista voi käyttää millaista nimeä haluaa,se ei ole eksytystä.
      Tärkeintä on rukoilla lakkaamatta.

      • Anonyymi

        Nimitys kertoo mistä kyseisessä teossa, tässä tap. rukouksessa on kysymys.

        - Tuollaista "lukkorukousta" EI Raamattu opeta. Tuo on tuon valheprofeetan eräs valheen hedelmä.

        - 1. ylösnousemus EI ole nimeltään "Tempaus", vaan "1. ylösnousmus". Helluntailaisten omat tempaukset ovat jotain muuta, vierasta tulta.

        Helluntailaiset vääristelevät kaiken raamatullisen, nimeävät asioita toisin kuin on kirjoitettu. Näin tietoisesti luodaan eksytys.


    • Anonyymi

      Sataviisikymmentä tuhatta uutta sielua Helluntaiherätykseen.

    • Anonyymi

      Suomen Profeetta sanoi hiljattain,että hän on rukoillut ne nk."lukkorukoukset" vähintään kolme kertaa.

    • Anonyymi

      Nyt on TUKHOLMAN PROFETIAN HERÄTYS alkanut.
      Hallelujaa,Aamen.
      Nyt tulee väkeä.
      Suomesta tulee maailman HELLUNTAILAISIN VALTIO.

    • Anonyymi

      Toivotaan ja rukoillaankin näin.

    • Anonyymi

      Kaikki jotka herätystä toivotte,nyt rukoilemaan.

    • Anonyymi

      Sama miten rukoillaan,kunhan Jumalamme Mielen Mukaisella Tavalla.
      Vastaus löytyy Raamatusta.

    • Anonyymi

      Enemmän vain rukousta.

    • Anonyymi

      Pyhäinpäivän rukous.

    • Anonyymi

      "SUOMEN PROFEETTA"?

      Hullumaksi menee palstan jutut!

    • Anonyymi

      niin tuntuu menevän

    • Anonyymi

      SUOMEN TODELLISET PROFEETAT NOUSEVAT LUTERIN KIRKOSTA.
      PARRAKKAITA NAISIA,JOILLA KOHONNUT TESTOSTERONI TASO,MUTTA EI MIEHISTÄ FALLOSTA.

      ENNEN VANHAAN PELKKÄ HÄRSKI VITSI,TÄNÄ PÄIVÄNÄ.TODELLISUUTTA.

    • Anonyymi

      Tästä on hyvä alkaa.

    • Anonyymi

      Jumalamme On Vahva Vuorilinnamme.

    • Anonyymi

      saatana kylvää lustetta,mutta....loikojien juhlat on juhlittu.

    • Anonyymi

      Ajatus Jumalan manipuloimisesta "oikeilla sanoilla" on TAIKUUTTA.

    • Anonyymi

      Näin on.
      Kapinointi on taikuuden vertainen synti,röyhkeys kuin pettävät epäjumalien kuvat.

      Ensim.Samuelin Kirja.Raamattu.

    • Anonyymi

      Profeetta on jo rukoillut herätyksen liikkeelle,Jumalamme Ohjeiden mukaan.

    • Anonyymi

      Profeetta eli armoitettu paskanpuhuja.

    • Anonyymi

      Älä katkeroidu.

    • Anonyymi

      Yli puolet vastustaa turkistarhausta.

    • Anonyymi

      Rautakangella vääntäen,herätys.

    • Anonyymi

      Olipa mielenkiintoinen aloitus.
      Me rouvanikin kanssa oikein heti innostuimmekin rukoilemaan.

    • Anonyymi

      Maksakaa kymmenykset.

    • Anonyymi

      On väkevää nyt.
      Tästähän ilo yltyy.

    • Anonyymi

      Minäkin olen rukoillut viimeiset kolme viikkoa,kielillä.
      Enemmän taikka vähemmän.

    • Anonyymi

      Jatketaan rukouksessamme.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vai "ilmoitat Jumalan toimenpiteet" profeetalle.
        Ylennät siis itse itsesi profeetaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai "ilmoitat Jumalan toimenpiteet" profeetalle.
        Ylennät siis itse itsesi profeetaksi.

        Nyt tuli paha erehdys.

        Se, joka ilmoittaa jotakin, ei ylennä itseään miksikään profeetaksi.
        Ilmoittaja on kuin sihteerin roolissa, jos sattuu ymmärrys toimimaan!


        Ilmoittaja ei ylennä, vaan alentaa itsensä JUmalan Pyhän Majesteetin edessä, Jeesuksen Kristuksen kautta. Jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä!

        Matt 28:18

        Mitään "profeettaa" ei ole, Jumalan asettamaa sellaista.

        Ja, väärien profetioiden ja harhaopettajien edessä kukaan Herran Hengessä elävä - ei tutise eikä kumarra eksytyksen henkiä.


    • Anonyymi

      Kaikki Jumalamme Tuomiot,eräällä tavalla lukitsevat menneitä asioita.

    • Anonyymi

      Tuo pitää paikkansa.

    • Anonyymi

      Jumalan Majesteetti On Ilmoittanut,että Suomessa on profeetta.
      Tunnustan sen nyt.

    • Anonyymi

      Ihan mukavaa kun tunnustat.

    • Anonyymi

      Rukouksemme puhdistavat ilmapiiriä seurakunnissammekin.

    • Anonyymi

      "Heittiö penkoo esiin pahaa",Sanoo Raamattu.
      Siksi täälläkin pilkataan profeettoja.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      763
    2. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      720
    3. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      153
      717
    4. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    5. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      692
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      562
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      508
    12. Tiedätkö ton lähilammen?

      🤔
      Ikävä
      39
      445
    13. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      435
    14. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      417
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      402
    18. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      53
      399
    19. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      397
    Aihe