Kun ihmisestä on kyse, niin asia ei ole niin. Millä perusteella uskovat määrittelevät miehen tai naisen? Olemassa olevien sukupuolielimien mukaanko? Entäs kun naisella onkin kivekset? Onko siis sukupuolia enemmän kuin vain kaksi?
Uskovat taistelevat tosiasioita vastaan, kuten niin useasti.
https://www.is.fi/viihde/art-2000009951725.html
Uskovat väittävät, että on olemassa vain joko mies tai nainen?
64
746
Vastaukset
- Anonyymi
Me uskomme että ihmisellä on viisi sormea ja viisi varvasta. Kuitenkin on kuvatodisteita, että sormia voikin olla kuusi yhdessä kädessä.
Tarkoittaako se että meidän tulee sanoa: Ihmisellä on noin viisi sormea kädessään?
Eikö ole parempi ymmärtää poikkeukset poikkeuksina, eikä yleistetä!
On tietysti poikkeavaisuuksia geenivirheitten takia, mutta ne ovat poikkkeuksia, eivät ne ole normaalimuoto.
Samoin tyttö voi olla käytökseltään poikamainen tai poika voi käyttäytyä tyttömäisesti, mutta he ovat silti miksi he ovat syntyneet.
Meidän kiintymyksemme toiseen sukupuoleen on kasvatuksen ja kokemusten tulos. Samalla lailla lähes kaikki haluavat että heillä olisi samanlainen elinympäristö aikuisena kuin se mihin ovat lapsena tottuneet. Lapin poika kaipaa Lappiin, afrikkalainen kaipaa takaisin ainakin lomalle kotimaahansa.
Jos lapsi tottu että hän on poika, hän tuskin edes haaveilee olevansa tyttö, mutta nyt on monia aikuisia, jotka jostain syystä haluavat kylvää epäilyksiä lasten sydämeen.
Kouluaikanani joku vuosikymmen sitten ei ollut ainoatakaan, joka ei tiennyt oliko poika vai tyttö!- Anonyymi
"Kouluaikanani joku vuosikymmen sitten ei ollut ainoatakaan, joka ei tiennyt oliko poika vai tyttö!"
No sitähän sinä et voi tietää. Teitko syväluotaavia psykologisia haastatteluja heille? Millä pätevyydellä? - Anonyymi
"Kouluaikanani joku vuosikymmen sitten ei ollut ainoatakaan, joka ei tiennyt oliko poika vai tyttö!"
No sitä et voi todellakaan tietää, joten parempi olla esittämättä faktana väitteitä, jotka ovat täysin omaa luulotteluasi.
Ja jos ihminen, jolla on molempien sukupuolien biologisia ominaisuuksia ei koe olevansa tyttö, eikä myöskään poika, niin millä perusteella mielestäsi hänet pitäisi uskovia miellyttääkseen pakottaa valitsemaan sukupuolensa?
Vai pitäisikö hänen ilmoittaa olevansa "sekarotuinen ihmisrakki"?
Osaat varmasti kertoa ne kristilliset valintaperusteet/vaihtoehdot, miten tällaisten ihmisten tulisi menetellä, jotta te uskovaiset voisitte olla tyytyväisiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kouluaikanani joku vuosikymmen sitten ei ollut ainoatakaan, joka ei tiennyt oliko poika vai tyttö!"
No sitä et voi todellakaan tietää, joten parempi olla esittämättä faktana väitteitä, jotka ovat täysin omaa luulotteluasi.
Ja jos ihminen, jolla on molempien sukupuolien biologisia ominaisuuksia ei koe olevansa tyttö, eikä myöskään poika, niin millä perusteella mielestäsi hänet pitäisi uskovia miellyttääkseen pakottaa valitsemaan sukupuolensa?
Vai pitäisikö hänen ilmoittaa olevansa "sekarotuinen ihmisrakki"?
Osaat varmasti kertoa ne kristilliset valintaperusteet/vaihtoehdot, miten tällaisten ihmisten tulisi menetellä, jotta te uskovaiset voisitte olla tyytyväisiä?No missä ne uskovaisten valintaperusteet/vaihtoehdot viipyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No missä ne uskovaisten valintaperusteet/vaihtoehdot viipyy?
Uskovaisia ei liikuta poikkeavien ihmisten ongelmat, eikä heillä ole mitään todellisia ratkaisuja niihin, vaan päin vastoin haluavat tehdä näiden elämästä aivan toivotonta omilla tuomitsemisillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaisia ei liikuta poikkeavien ihmisten ongelmat, eikä heillä ole mitään todellisia ratkaisuja niihin, vaan päin vastoin haluavat tehdä näiden elämästä aivan toivotonta omilla tuomitsemisillaan.
Montako adventistia tunnet henkilökohtaisesti?
- Anonyymi
Tunnen ja tiedän erään tytön, joka on kasvoistaan erittäin kaunis. Hänellä on myös melko isot rinnat sekä lantio kuten tytöillä. Mitään miehistä karvoitusta ei ole muualla kuin mulkun ympärillä. Kiusallinen tilanne hänelle itselleen. Aika monesta arkisesta touhusta joutuu silloin kieltäytymään.
- Anonyymi
Jumalat on todistettu ihmisten luomiksi:
"Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi."
Raamatun kirjoitusten aikaan tilanne oli sama sillä erotuksella, että sellainen lapsi jos syntyi, se tapettiin ennemmin tai myöhemmin. - Anonyymi
Kuvan tyttönen, kumpi hän on, tyttö vai poika?
Hänellä on penis alapäässä, eikä hänelle ole tehty mitään kirurgisia toimenpiteitä suuntaan tai toiseen:
https://images.locanto.me/Hii-shemale-transgender-service-available-contact-me-25/5369069112.jpg- Anonyymi
Joillekin on annettu mahdollisuus valita.
- Anonyymi
Ilmeisesti hiukset on kammattu naiselliseksi, lisäksi luultavasti syönyt naishormooneja, kun rinnat ovat kasvaneet.
Penis ei tietenkään häviä sillä, että syö hormooneja ja pukeutuu naiseksi.
- Anonyymi
Taivas Tv7 ja Pekka Reinikainen.
Tänään hän kertoi meille, kuinka Luoja otti maan tomua ja muovaili siitä ukon. Puhalsi siihen hengen. Naisen hän tyytyi luomaan saviukon kylkiluusta. Luoja ei ollut vielä päättänyt miten oikeasti ihminen tehdään. Hän päätyi astumaan toisen miehen vaimon... ja lopun me kuulemme jouluna.
Poika alkoi myöhemmin leikkiä myös lääkäriä. Hän otti myös maan tomua ja sylkäisi siihen. Tällä tahtaalla hän sai sokeat näkeväksi.
Savesta on moneksi.- Anonyymi
Savesta on tosiaan moneen. Jos siihen aikaan olisi ollut Juudean maassa betonia, niin Jeesukselle olisi tehty betonista kengät ja hänet olisi upotettu Välimereen.
Kylkiluu, johon raamattu viittaa on miehen uumasta/kyljestä otettu penisluu ja siksi muilla nisäkkäillä on penisluu, mutta ihmisapinalla ei sitä ole.
Kun nainen tehtiin penisluusta, niin siellä raamatussa sanotaan, että mieheesi/penikseen sinulla (naisella) on himo ja halu aina oleva. Ymmärtäähän sen, kun nainen on 'kyrvästä' tehty.
- Anonyymi
Miten niitä sukupuolia tulee lisää jos kaksi sekaantuu?
Eihän siitä mitään uutta sukupuolta synny. Uusi olisi sellainen jossa ei olisi miestä eikä naista, vaan olisi joku aivan toisenlainen tapa lisääntyä ja harrastaa seksiä.
Silloin olisi joku kolmas tai neljäs sukupuoli.- Anonyymi
No Raamatussahan on esimerkki siitä, miten uusi sukupuoli syntyy, kun seksiä harrastetaan aivan toisella tavalla kuin perinteisesti on kuviteltu olevan mahdollista.
Raamatun Jumalahan nimittäin harrasti seksiä ihmisen kanssa, jolloin syntyi "tosi ihminen" Jeesus, jolla ei siis voinut olla kuin yksi ihmiseltä eli äidiltä saatu sukupuolikromosomi.
Minkähänlainen sukupuoli siitä syntyy, kun toinen sukupuolikromosomi on saatu Jumalalta? Ei siitä ainakaan ihan normaali "tosi mies" voi syntyä sen enempää kuin "tosi ihminenkään"...
- Anonyymi
Ei tosiaan mitään uusia sukupuoli synny jos on vaikka naisen tissit ja miehen sukuelimet. Ei se ole mikään kolmas sukupuoli. Se on sekarotuinen kuten koira voi olla.
- Anonyymi
"Se on sekarotuinen kuten koira voi olla."
Aika rankkaa ja loukkaavaa rinnastaa geenivirheestä johtuva sukupuolisuuteen liittyvä muutos rakkien rotuihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se on sekarotuinen kuten koira voi olla."
Aika rankkaa ja loukkaavaa rinnastaa geenivirheestä johtuva sukupuolisuuteen liittyvä muutos rakkien rotuihin.Oli mitä oli, mutta asia on silti samankaltainen. On vain sekoituksia, ei mitään uusia sukupuolia.
- Anonyymi
Miehelläkin on tosin samat tissit kuin naisellakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli mitä oli, mutta asia on silti samankaltainen. On vain sekoituksia, ei mitään uusia sukupuolia.
Ei lainkaan samankaltainen. Ei rotuja voi mitenkään verrata sukupuoliin.
- Anonyymi
"Puhdasrotuiset" koirat ovat puhtaasti ihmisen keksimä ja luoma ilmiö.
Oikeasti "puhdasrotuiset koirat" ovat susia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Puhdasrotuiset" koirat ovat puhtaasti ihmisen keksimä ja luoma ilmiö.
Oikeasti "puhdasrotuiset koirat" ovat susia.Dna on liki sama myös kettujen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se on sekarotuinen kuten koira voi olla."
Aika rankkaa ja loukkaavaa rinnastaa geenivirheestä johtuva sukupuolisuuteen liittyvä muutos rakkien rotuihin.Koet biologisen faktan loukkaavaksi? Koetko myös sen loukkaavaksi jos ulkona sataa? Onko joku tehnyt sinulle henkilökohtaisesti tarkoituksella pahaa, jos kivi on kovaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koet biologisen faktan loukkaavaksi? Koetko myös sen loukkaavaksi jos ulkona sataa? Onko joku tehnyt sinulle henkilökohtaisesti tarkoituksella pahaa, jos kivi on kovaa?
Jos minä totean biologisen faktan, että jotkut ihmiset ovat aivan läskejä kuten esim Ellen White vanhoilla päivillään ja oli muuten todellisuudessa vielä rumakin, vaikka hänestä on tehty valheellisia kuvia, joissa näyttää kauniilta, niin miksi siitä pitäisi kenenkään loukkaantua?

Ellenille kasvoi pitkä parta vanhoilla päivillään.
- Anonyymi
Mitkä uskovat niin väittävät? Ei ainakaan adventistit.
- Anonyymi
Geneettisesti sukupuoli on vain kaksi. XX = nainen, XY = mies. Intersukupuolisuus on sikiön geneettinen kehityshäiriö.
- Anonyymi
Ne häiriöt kuuluvat evoluutioon. Ei ihminen ilman niitä kehity, ei pysty olemaan mitään evoluutiota jos ei tapahdu kehityshäiriöitä. Ei se evoluutio mistään taivaasta tipahda, että muutu ihminen nyt siihen tai siihen suuntaan. Se on summittaisia kehityshäiröitä, joista jotkut sattumalta saattavat olla hyviä ja jäävät elämään. Osan karsiutuu pois.
Aika järkevästi evoluutio onkin sukupuolisuutta kehittänyt. Ainakin naisen osalta saanut aikaan melko hyvän pakkauksen. Miehen osalta tietenkin olisi vielä paljon kehitettävää, mutta mitään toiveita ei voi tietenkään esittää, kun mitään tavoitteita ei ole. Sattumalta tulee mitä tulee.
Joskin teoriassa kehitys sillä tavalla hitaasti lisääntyvän ja vähän jälkeläisiä tekevän ihmisen osalta toivottoman hidasta. Voisi melkein sanoa että täysin mahdotonta. - Anonyymi
Ei nyt aivan noinkaan...jos genetiikkaa tunnetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne häiriöt kuuluvat evoluutioon. Ei ihminen ilman niitä kehity, ei pysty olemaan mitään evoluutiota jos ei tapahdu kehityshäiriöitä. Ei se evoluutio mistään taivaasta tipahda, että muutu ihminen nyt siihen tai siihen suuntaan. Se on summittaisia kehityshäiröitä, joista jotkut sattumalta saattavat olla hyviä ja jäävät elämään. Osan karsiutuu pois.
Aika järkevästi evoluutio onkin sukupuolisuutta kehittänyt. Ainakin naisen osalta saanut aikaan melko hyvän pakkauksen. Miehen osalta tietenkin olisi vielä paljon kehitettävää, mutta mitään toiveita ei voi tietenkään esittää, kun mitään tavoitteita ei ole. Sattumalta tulee mitä tulee.
Joskin teoriassa kehitys sillä tavalla hitaasti lisääntyvän ja vähän jälkeläisiä tekevän ihmisen osalta toivottoman hidasta. Voisi melkein sanoa että täysin mahdotonta.Evoluutio = höpöhöpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt aivan noinkaan...jos genetiikkaa tunnetaan.
Kyllä se noin on. Jos kuvittelet, että ne XXY tai vastaavat häiriöt olisivat jotain muuta kuin kehityshäiriöitä, niin kuvittelet harhoja,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se noin on. Jos kuvittelet, että ne XXY tai vastaavat häiriöt olisivat jotain muuta kuin kehityshäiriöitä, niin kuvittelet harhoja,
Et siis tunne genetiikkaa. Sukupuoliominaisuudet eivät määräydy pelkkien kromosomitunnusten perusteella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne häiriöt kuuluvat evoluutioon. Ei ihminen ilman niitä kehity, ei pysty olemaan mitään evoluutiota jos ei tapahdu kehityshäiriöitä. Ei se evoluutio mistään taivaasta tipahda, että muutu ihminen nyt siihen tai siihen suuntaan. Se on summittaisia kehityshäiröitä, joista jotkut sattumalta saattavat olla hyviä ja jäävät elämään. Osan karsiutuu pois.
Aika järkevästi evoluutio onkin sukupuolisuutta kehittänyt. Ainakin naisen osalta saanut aikaan melko hyvän pakkauksen. Miehen osalta tietenkin olisi vielä paljon kehitettävää, mutta mitään toiveita ei voi tietenkään esittää, kun mitään tavoitteita ei ole. Sattumalta tulee mitä tulee.
Joskin teoriassa kehitys sillä tavalla hitaasti lisääntyvän ja vähän jälkeläisiä tekevän ihmisen osalta toivottoman hidasta. Voisi melkein sanoa että täysin mahdotonta."Ei se evoluutio mistään taivaasta tipahda, että muutu ihminen nyt siihen tai siihen suuntaan."
Kyllä se evoluutio tipahti taivaasta, kun Jahve siitti jumalallisella Y-kromosomillaan aivan uudenlaisen "tosi ihmisen/tosi miehen" eli Jeesuksen.
Jeesuksen jälkeen onkin alkanut syntyä aivan uudenlaisia tosi ihmisiä eli "tosi kristittyjä". Näitä tosi kristittyjä on montaa lajia.
Näille kaikille on kuitenkin ominaista suvaitsemattomuus muita kuin kaltaisiaan kohtaan ja he riitelevätkin tyyliin "meidän Isä on vahvempi kuin teidän isä Saatana". Tämä tosi kristittyjen ihmistyyppi toivottaakin muut...myös muut tosi kristityt...mieluusti mielikuvitushelvettiinsä tai kadotukseensa, mikäli nämä eivät suostu uskomaan heidän tavallaan. - Anonyymi
Mitä luulet, millainen se hybridi-Jeesuksen Jumalalta saama Y-kromosomi on?
- Anonyymi
Onhan se aika suuri urakka evoluutiolle jos yrittää ihmisen sukupuolisuutta edes vähänkin järkevämpään suuntaan. Tulee kyllä todella monta sekasikiöitä meidän ihmeteltäväksi ja kiisteltäväksi, että mikä esitys se tuokin oikein on.
Ihmisen kohdalla toimintatapa on vielä hidas sekä vaivalloinen. Jos sattumalta joku hyödyllinen geenivirhe tapahtuisi, ei ole ollenkaan varmaa että se periytyy jälkeläisille. Sama on tietenkin myös hyödyttömille ja äkkiä ajatellen että joka tapauksessa seurauksena on kaikenmaailman sekasikiöitä eikä mitään kuumia pakkauksia.
Lopulta ihmisen evoluution romuttaa se, ettei mitään luonnonvalintaa tapahdu ihmisen kohdalla. Eivät vain parhaat yksilöt pääse kehittymään eikä huonommat mitenkään karsiudu, vaan kaikki lisääntymiskykyiset ovat samalla viivalla.
Myös teoriassa ihmisen evoluutio on mahdottomuus.- Anonyymi
Onhan niitä siamesilaisia kaksosiakin, tai kaksi päätä ja yhteinen alaruumis.
Luetaanko nekin joihinkin nuusiin sukupuoliin kuuluviksi, vai kehityshäiriöihin?
Ovat he silti ihmisiä, mutta ihminen ei silti tule kaksipäiseksi. Ihminen määritellään yhä yksipäiseksi ja kaksijalkaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan niitä siamesilaisia kaksosiakin, tai kaksi päätä ja yhteinen alaruumis.
Luetaanko nekin joihinkin nuusiin sukupuoliin kuuluviksi, vai kehityshäiriöihin?
Ovat he silti ihmisiä, mutta ihminen ei silti tule kaksipäiseksi. Ihminen määritellään yhä yksipäiseksi ja kaksijalkaiseksi.Kyllä siamilaisissa kaksosissa on kyse sikiöiden kehityshäiriöstä, joka useinkin on sellainen, joka voidaan korjata (eli erottaa toisistaan). Siamilaisilla kaksosilla on ihan normaali sukupuoli.
Ja olet muuten väärässä. USAssa on eräs naishenkilö, jolla on kaksi päätä yhdessä ja samassa kehossa. Koska molemmilla on omat aivot, heillä on oma henkilötunnus ja nimi, mutta yksi yhteinen keho. Tämä uutisoitiin keväällä laajasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siamilaisissa kaksosissa on kyse sikiöiden kehityshäiriöstä, joka useinkin on sellainen, joka voidaan korjata (eli erottaa toisistaan). Siamilaisilla kaksosilla on ihan normaali sukupuoli.
Ja olet muuten väärässä. USAssa on eräs naishenkilö, jolla on kaksi päätä yhdessä ja samassa kehossa. Koska molemmilla on omat aivot, heillä on oma henkilötunnus ja nimi, mutta yksi yhteinen keho. Tämä uutisoitiin keväällä laajasti.IHMINEN käsitteenä on yhä yksipäinen ja kaksijalkainen. Ei se että on poikkeuksia tee poikkeuksesta sääntöä. Katsotaan vaikka anatomiakirjasta, niin ihmistä ei määritellä poikkeuksien mukaan vaan mikä on perusmuoto.
Silti kiinnostava poikkeus, kaksi ihmistä samassa ruumiissa. Ja kummallakin oma persoonallisuutensa.
- Anonyymi
Geenivirheitä tulee ja menee, mutta ei ihminen siitä miksikään kehity vaikka joku rikkiviisas olisi olevinaan siitä eri mieltä. On täysi mahdottomuus kehittyä. Tai sitten aikamäärre on niin pitkä ettei ympäröivä maailma pysy niin kauaa olemassa.
- Anonyymi
No se on ihan sama kuinka paljon sitä aikaa annetaan, ihminen ei silti mihinkään kehity. Koko evoluutioteoria on huono vitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se on ihan sama kuinka paljon sitä aikaa annetaan, ihminen ei silti mihinkään kehity. Koko evoluutioteoria on huono vitsi.
Kyllä se kehittyy kun kerran niitä geenivirheitä tapahtuu. Sehän juuri on se todiste evoluutiosta. Tai ei siitä, vaan sen teorian oikeellisuudesta.
Ihmisen evoluutio on vain niin hidas ihmisen osalta ettei se pysty reakoimaan mihinkään ympäristön muutoksiin. Aurinko ennättää sammua ja uusi jo syttyä ennen kuin ihmisessä tapahtuisi mitään varsinaisia muutoksia mihinkään suuntaan.
Ei auringossa riitä energiaa loputtomasti meitä lämmitellä. Ja toisekseen se hieman ennen loppua poksahtaa ja meille tulee hetkeksi tosi kuumat oltavat ja sitten kyllä paljon kylmempi kuin Siperiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kehittyy kun kerran niitä geenivirheitä tapahtuu. Sehän juuri on se todiste evoluutiosta. Tai ei siitä, vaan sen teorian oikeellisuudesta.
Ihmisen evoluutio on vain niin hidas ihmisen osalta ettei se pysty reakoimaan mihinkään ympäristön muutoksiin. Aurinko ennättää sammua ja uusi jo syttyä ennen kuin ihmisessä tapahtuisi mitään varsinaisia muutoksia mihinkään suuntaan.
Ei auringossa riitä energiaa loputtomasti meitä lämmitellä. Ja toisekseen se hieman ennen loppua poksahtaa ja meille tulee hetkeksi tosi kuumat oltavat ja sitten kyllä paljon kylmempi kuin Siperiassa."Kyllä se kehittyy kun kerran niitä geenivirheitä tapahtuu. Sehän juuri on se todiste evoluutiosta. Tai ei siitä, vaan sen teorian oikeellisuudesta."
Edes evoluutioteorian mukaan maailma ei etene epäjärjestystä kohti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä se kehittyy kun kerran niitä geenivirheitä tapahtuu. Sehän juuri on se todiste evoluutiosta. Tai ei siitä, vaan sen teorian oikeellisuudesta."
Edes evoluutioteorian mukaan maailma ei etene epäjärjestystä kohti.Teoriassa voi ajatella mitä tahansa, mutta loppua kohden ollaan menossa. Ei mihinkään ilmastoahdistukseen, vaan meidän galaksille on määrätty aika jonka se pystyy pitämään maapallon elinkelpoisena ja silloin tulee loppu. Sitä ei ihmisen keksinnöt miksikään muuta suunnitelmaa, joka on tehty jo aikoja sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teoriassa voi ajatella mitä tahansa, mutta loppua kohden ollaan menossa. Ei mihinkään ilmastoahdistukseen, vaan meidän galaksille on määrätty aika jonka se pystyy pitämään maapallon elinkelpoisena ja silloin tulee loppu. Sitä ei ihmisen keksinnöt miksikään muuta suunnitelmaa, joka on tehty jo aikoja sitten.
"vaan meidän galaksille on määrätty aika jonka se pystyy pitämään maapallon elinkelpoisena ja silloin tulee loppu."
Ja siihen menee noin 4 miljardia vuotta, vaikka ihminen palloltamme katoaisikin.
Elämme nimittäin täällä jatkuu ja vielä runsaampana, kun ei ole ihmistä, joka sitä elämää tuppaa hävittämään toimillaan.
Vaikka syttyisi ydinsota ja tappaisi joka ikisen ihmisen planeetaltamme, niin voimme olla varmoja, että elämää olisi senkin jälkeen.
Ei tarvitse muuta kuin katsoa vaikka Ukrainan Tšernobyl aluetta ja sen alueen elämän monimuotoisuutta ja tutkijatkin ovatkin ihmeissään, kuinka ne eläimet pärjäävät niin korkeiden säteilypitoisuuksien kanssa. Alueen eläimiä on tutkittu ja havaittu, että edes mutaatioita ei ole, vaan elöimet ovat sopeutuneet säteilyyn erittäin hyvin.
- Anonyymi
Uskovaisten mielestä on olemassa vain tyhmä Eeva ja viisas Aatami, joka antoi Eevan pettää itsensä pelkän rakkauden vuoksi.
Eeva teki pahimman emämunauksen, mitä voidaan tehdä ja siitä me kaikki kärsimme.- Anonyymi
Eeva ja Aatami tarina on vitsi.
Pölvästeille piti antaa jokin pölvästimäinen selitys sille, mistä ihminen on saanut alkunsa.
Eeva ja Aatami satu sitten valittiin pölvästien kokouksessa ihmisten kantavanhemmiksi.
- Anonyymi
Heh, heh... Uskovaiset mitään väitä VAAN muuthan ne yrittää uskotella että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi!
"Ihminen (Homo sapiens) on ainoa nykyisin elossa oleva ihmisten (Homo) sukuun kuuluva nisäkäs. Ihminen kuuluu kädellisten (Primates) lahkon isojen ihmisapinoiden (Hominidae) heimoon" - Kertoo Wikipedia!
Jokainen meistä tietää ihmiselle tyypilliset piirteet (kädet, jalat, kommunikointi jne) ja sen että maailmassa on miljoonia ihmisiä jotka eivät "täytä" normi-ihmisen piirteitä joko synnyinäisen kehitysvamman tai jonkun muun takia ja silti heidät luokitellaan ihmisiksi EIKÄ ole keksitty mitään "muunheimolaista" rotua näitä varten!
Joten jos jotain on mennyt pieleen ihmisen sukupuolisen kehityksen osalta ennen syntymää tai sen jälkeen NIIN eihän se sitä tarkoita että luonto olisi kehittänyt uuden sukupuolen - HALOO!
Jos ei fysioilogisesti/geneettisesti ole kumpikaan mies tai nainen niin sitten kyseessä on määrittelemätön - Ei suinkaan mikään kolmas, neljäs, viides jne. sukupuoli!- Anonyymi
"Jos ei fysioilogisesti/geneettisesti ole kumpikaan mies tai nainen niin sitten kyseessä on määrittelemätön - Ei suinkaan mikään kolmas, neljäs, viides jne. sukupuoli!
No ihminenhän voi uskovien vastustuksesta huolimatta määritellä uuden sukupuolen, kuten on tehnytkin eli antaa sille nimen niin kuin kaikille muillekin asioille. Silloin se ei enää ole määrittelemätön.
Jahvekin on määritellyt, että tulevaisuudessa sukuelimet ovat aivan tarpeettomia eli uskovaisista tulee sukupuolettomia.
Mark.12: 25 Sillä kun kuolleista noustaan, ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niin kuin enkelit taivaissa.
- Anonyymi
On sukupuoli-identiteetti ja biologinen sukupuoli, kaksi eri asiaa...
- Anonyymi
> Onko siis sukupuolia enemmän kuin vain kaksi?
Jos sukupuolia on enemmän kuin kaksi, mikä on kolmas sukupuoli?- Anonyymi
Hermafrodiittit ovat poikkeus. Mutta ihmisellä se on esimerkki (fyysisestä) kehityshäiriöstä. Mutta Jumala loi ihmisen ALUN PERIN hermafrodiitiksi, mutta sitten jakoi ihmisen mieheksi (Aadam) ja naiseksi (Eeva).
- Anonyymi
Kuinka monta sukupuolia on?
Niitä on yli 100.
Tässä 65:
Androgyyni
Assigned male at birth (AMAB)
Assignet female at birth (AFAB)
Asukupuolinen
Bigender
Binääri
Boi
Cis
Cis-mies
Cis-nainen
Cis-sukupuolinen
Cis-sukupuolinen mies
Cis-sukupuolinen nainen
Demigirl
Demiguy
Demisukupuolinen
Ei-binääri
Female to Male
Femme
FtM
Gender bender
Gender fluid
Gender queer
Gender questioning
Intersukupuolinen
Intersukupuolinen henkilö
Intersukupuolinen mies
Intersukupuolinen nainen
Kaksihenkinen
Kaksisukupuolinen
Kolmas sukupuoli
Male to Female
Mies
Monisukupuolinen
MtF
Multisukupuolinen
Nainen
Neutri
Non-binääri
Pansukupuolinen
Queer
Sateenkaarilapsi
Sateenkaarinuori
Sateenkaariseniori
Sukupuoleltaan moninainen lapsi
Sukupuoleton
Sukupuoliepäkonformisti
Sukupuolihuoleton
Sukupuolijoustava
Trans
Transfeminiini
Transgender
Transihminen
Translapsi
Transmaskuliini
Transmies
Transnainen
Transnuori
Transsukupuolinen ihminen
Transsukupuolinen mies
Transsukupuolinen nainen
Transtaustainen mies
Transtaustainen nainen
Transvestiitti
Two-spirit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta sukupuolia on?
Niitä on yli 100.
Tässä 65:
Androgyyni
Assigned male at birth (AMAB)
Assignet female at birth (AFAB)
Asukupuolinen
Bigender
Binääri
Boi
Cis
Cis-mies
Cis-nainen
Cis-sukupuolinen
Cis-sukupuolinen mies
Cis-sukupuolinen nainen
Demigirl
Demiguy
Demisukupuolinen
Ei-binääri
Female to Male
Femme
FtM
Gender bender
Gender fluid
Gender queer
Gender questioning
Intersukupuolinen
Intersukupuolinen henkilö
Intersukupuolinen mies
Intersukupuolinen nainen
Kaksihenkinen
Kaksisukupuolinen
Kolmas sukupuoli
Male to Female
Mies
Monisukupuolinen
MtF
Multisukupuolinen
Nainen
Neutri
Non-binääri
Pansukupuolinen
Queer
Sateenkaarilapsi
Sateenkaarinuori
Sateenkaariseniori
Sukupuoleltaan moninainen lapsi
Sukupuoleton
Sukupuoliepäkonformisti
Sukupuolihuoleton
Sukupuolijoustava
Trans
Transfeminiini
Transgender
Transihminen
Translapsi
Transmaskuliini
Transmies
Transnainen
Transnuori
Transsukupuolinen ihminen
Transsukupuolinen mies
Transsukupuolinen nainen
Transtaustainen mies
Transtaustainen nainen
Transvestiitti
Two-spiritSäähä pistät koko asian ihan leikiksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka monta sukupuolia on?
Niitä on yli 100.
Tässä 65:
Androgyyni
Assigned male at birth (AMAB)
Assignet female at birth (AFAB)
Asukupuolinen
Bigender
Binääri
Boi
Cis
Cis-mies
Cis-nainen
Cis-sukupuolinen
Cis-sukupuolinen mies
Cis-sukupuolinen nainen
Demigirl
Demiguy
Demisukupuolinen
Ei-binääri
Female to Male
Femme
FtM
Gender bender
Gender fluid
Gender queer
Gender questioning
Intersukupuolinen
Intersukupuolinen henkilö
Intersukupuolinen mies
Intersukupuolinen nainen
Kaksihenkinen
Kaksisukupuolinen
Kolmas sukupuoli
Male to Female
Mies
Monisukupuolinen
MtF
Multisukupuolinen
Nainen
Neutri
Non-binääri
Pansukupuolinen
Queer
Sateenkaarilapsi
Sateenkaarinuori
Sateenkaariseniori
Sukupuoleltaan moninainen lapsi
Sukupuoleton
Sukupuoliepäkonformisti
Sukupuolihuoleton
Sukupuolijoustava
Trans
Transfeminiini
Transgender
Transihminen
Translapsi
Transmaskuliini
Transmies
Transnainen
Transnuori
Transsukupuolinen ihminen
Transsukupuolinen mies
Transsukupuolinen nainen
Transtaustainen mies
Transtaustainen nainen
Transvestiitti
Two-spiritSamalla lailla hörökorva mies, hörökorva nainen, hörökorva poika, hörokorva tyttö, Hörökorva viirusilmä ukko, viirusilmä nuorukainen jolla on peukalo keskellä kämmentä.....
Ainahan voi keksiä vaikka kuinka monta eri ryhmää.
Eikö olisi aika miettiä sitä kellä on järki tai sahajauhoja päässä?
- Anonyymi
Miltä planeetalta alottaja on?
- Anonyymi
No tuskin ainakaan sieltä samalta, mistä se teidän kristittyjen demiurgi/hybridi -Jeesus on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuskin ainakaan sieltä samalta, mistä se teidän kristittyjen demiurgi/hybridi -Jeesus on?
Oliko Jeesus sukupuoleton?
Raamattu ei kerro, että hänellä ristinpuulla olisi roikkunut mitään muuta kuin ruumis.
Jalkovälissä ei ollut minkäänlaisia riippuvia ulokkeita raamatun mukaan?
Mikäli Jeesus oli mies, ei olisi mitenkään ollut mahdollista, että hän olisi sovittanut kaikkien sukupuolien synnit.
Miksi muuten raamatun jumalat ovat miehiä?
Isä ja poika, mutta missä nainen lymyää niiden jumalien joukossa?
Herää vahva epäilys siitä, että jumalat ovat miesten keksimiä ja luomia?
Ja silloin syyttävä sormi osoittaa vankasti papistoon ja muinaisiin kansan johtajiin, jotka olivat miehiä ja loivat niitä jumalia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Jeesus sukupuoleton?
Raamattu ei kerro, että hänellä ristinpuulla olisi roikkunut mitään muuta kuin ruumis.
Jalkovälissä ei ollut minkäänlaisia riippuvia ulokkeita raamatun mukaan?
Mikäli Jeesus oli mies, ei olisi mitenkään ollut mahdollista, että hän olisi sovittanut kaikkien sukupuolien synnit.
Miksi muuten raamatun jumalat ovat miehiä?
Isä ja poika, mutta missä nainen lymyää niiden jumalien joukossa?
Herää vahva epäilys siitä, että jumalat ovat miesten keksimiä ja luomia?
Ja silloin syyttävä sormi osoittaa vankasti papistoon ja muinaisiin kansan johtajiin, jotka olivat miehiä ja loivat niitä jumalia.Raamattu itse todistaa sen vankasti, että kaikki raamatussa esiin tuodut jumalat ovat ihmisen luomia.
"Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi."
Jossain siis lymyää se, joka on luonut ne miesjumalat.
Jumala ei nimittäin voi olla koskaan mies- tai naissukupuolta.
Oikea jumala ei ole siksi mitään sukupuolta. Isää ja poikaa ei ole koskaan ollut muualla kuin niiden rahan- ja mammonanahneiden henkilöiden mielikuvituksissa, jotka ovat ne jumalat luoneet omia tarkoitusperiä varten.
Jumala on sukupuoleton, kuten enkelitkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu itse todistaa sen vankasti, että kaikki raamatussa esiin tuodut jumalat ovat ihmisen luomia.
"Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi."
Jossain siis lymyää se, joka on luonut ne miesjumalat.
Jumala ei nimittäin voi olla koskaan mies- tai naissukupuolta.
Oikea jumala ei ole siksi mitään sukupuolta. Isää ja poikaa ei ole koskaan ollut muualla kuin niiden rahan- ja mammonanahneiden henkilöiden mielikuvituksissa, jotka ovat ne jumalat luoneet omia tarkoitusperiä varten.
Jumala on sukupuoleton, kuten enkelitkin."Jumala on sukupuoleton, kuten enkelitkin."
Raamatun mukaan kehitys kulkee kohti TÄYDELLISYYTTÄ, kun ylösnousemuksen jälkeen sukupuoliroolit heitetään romukoppaan ja täällä syntisessä maailmassa sukupuolirooleista kiihkoilevat kristitytkin muuttuvat siellä kristittyjen synnittömässä paratiisissaan SUKUPUOLETTOMIKSI olennoiksi!
Heh...mahtaa silloin varsinkin äijiä v*tuttaa, mutta minkäs voit, kun Herra on näin etukäteen hyväksi todennut, että synninteon/rikoksen välineet tullaan lopullisesti hävittämään...
Kannattaisko vaihtaa juutalaisuuteen tai islamiin, ennen kuin on myöhäistä ja menettää omat kruununkalleutensa!!
Ja kannattaa huomata sekin, että siellä Islamin paratiisissa on vielä niitä neitsyitäkin tarjolla sankarimiehille... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Jeesus sukupuoleton?
Raamattu ei kerro, että hänellä ristinpuulla olisi roikkunut mitään muuta kuin ruumis.
Jalkovälissä ei ollut minkäänlaisia riippuvia ulokkeita raamatun mukaan?
Mikäli Jeesus oli mies, ei olisi mitenkään ollut mahdollista, että hän olisi sovittanut kaikkien sukupuolien synnit.
Miksi muuten raamatun jumalat ovat miehiä?
Isä ja poika, mutta missä nainen lymyää niiden jumalien joukossa?
Herää vahva epäilys siitä, että jumalat ovat miesten keksimiä ja luomia?
Ja silloin syyttävä sormi osoittaa vankasti papistoon ja muinaisiin kansan johtajiin, jotka olivat miehiä ja loivat niitä jumalia.Mies loi Jumalan omaksi kuvakseen.
- Anonyymi
Tämä keskustelu menee sille tasolle, että mietityttää, onko joillakin aivot jalkojenn välissä, kun se on ainut mitä nähdään kaikkialla.
Yököttää teidän keskustelunne!- Anonyymi
Niin meni sille tasolle, kun kirjoitit, että aivosi menivät jalkojesi väliin ja liityit kommentillasi mukaan ketjuun.
Yököttää tosiaan uskovien kommentit ja keskustelut.
Hyi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin meni sille tasolle, kun kirjoitit, että aivosi menivät jalkojesi väliin ja liityit kommentillasi mukaan ketjuun.
Yököttää tosiaan uskovien kommentit ja keskustelut.
Hyi!No no ei meistä kukaan ole täydelinen ollaan armahtavaisia toisiamme kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No no ei meistä kukaan ole täydelinen ollaan armahtavaisia toisiamme kohtaan.
Minä olen täydellinen. Olen täydellinen USA:ssa ja Iso-Britanniassa keskushallinnon ylläpitämissä oppilaitoksissa koulutettu myyntimies. Työskentelen nykyään Suomen keskushallinnossamme Tampereella. Olen yhteisömme johtavassa asemassa oleva ja nautin luontaisetuna jäsenistömme antamista kymmenysvaroista ja muista uhrilahjoista sekä testamenteista ja lahjakirjoista. Mihin joudunkaan kaiken tämän maallisen mammonan kanssa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982