Sama vuorokausi neljä vuotta sitten kuin nyt. Juon maljan hänelle sillä hänen olemassaolonsa sai minut kokemaan jotain minkä en tiennyt olevan mahdollista. Tiedän että nyt on myöhäistä kyhätä enää mitään kasaan mutta kuitenkin muistan hänet aina. Vähintä mitä voin hänen hyväkseen tehdä on toivottaa hänelle mahdollisimman onnellista elämää ja pyydän anteeksi sitä kun olin niin typerä ja lapsellinen kun jätin hänet oman onnensa nojaan. Stressitasot nousivat minulla liian korkeiksi ja en osannut toimia tilanteessa oikein mitenkään, eli kiinnostusta oli itse asiassa liikaa eikä kyse ollut siitä ettei sitä olisi minun puolestani ollut. Palaisin ehdottomasti siihen hetkeen jos voisin. Pahin kaipuu on jo taitettu vaikka muistot yhä elävätkin. Olet minun sieluni ja 💓.
Siitä on nyt tasan neljä vuotta
Anonyymi-ap
8368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen kait jo muumioitunut kun en erottanut tekstistäsi oletko mies vai nainen.
- äijämurmeli.
Mistä tuo stressi tuli? Oliko salasuhde?
Hänellä oli pipo päässä.
Ei se tainnut ihan siitä johtua
Hetken jo luulin, että terveiset mulle. Mutta ei kyllä, vähän meni ajankohta sivuun sekä mitään romanttista kiinnostusta kyllä ei ollut. Mutta joo, feel you ap, ei ollut kiva syksy se. Toivotan hänelle kivaa elämää mis ikinä lienee.
Osuisi minuun mieheen ajankohta.
Jos rohkeus olisi voittanut, mitä kuvittelet että tuossa ajassa olisi tapahtunut?
Olen siis ätmi. Aloitus oli miehen ajatuksia naisesta. Kuvittelin päässäni tulevaisuuden hänen kanssaan siinä lyhyessä hetkessä. Se taisi olla jonkinlainen ruumiista irtoamisen kokemus kun olin hetken aikaa pääni sisällä muualla kuin läsnä tilanteessa. Niin ei ole käynyt oikeastaan ikinä kenenkään muun kohdalla. Ehkä se oma sielu tai sydän lentelee tuolla jossain etsien häntä edelleen. Kun mietin sitä kuinka kaikki oli mahdollista erinäisten sattumien kautta niin se on tavallaan lohdullista ja lohdutonta samaan aikaan. Kun sitä kristallipalloa tai aikakonetta ei ole käsillä, niin ei voi tietää mikä on optimi strategia milläkin hetkellä. Sitten jos on esim. fobioita ja yrittää vältellä niitä niin silloin niitä juuri tulee eteen. Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin rakastuminen on oikeastaan muodostunut minulle fobiaksi tuon kokemukseni myötä, sillä se sekoittaa aivokemiat ja sydämen ihan huolella. Välillä tuntui että sydämeeni sattui fyysisesti niinä ensimmäisinä kuukausina kun ikävöin häntä. En tiedä onko se totta mutta sydämessä on mahdollisesti aivosoluja. Aivotoimintaan kaikki kuitenkin liittyy enemmän tai vähemmän. - Aloittaja.